Erityisherkkä ihminen kokee asiat syvästi. Hänellä on ikäänkuin iholla jokin aistielin jonka kautta hän suodattaa näkymätöntä informaatiota ympäristöstä ja sosiaalisista tilanteista itselleen. Tuo informaatio voi olla isona määrinä hyvin väsyttävää, hämmentävää ja saattaa aiheuttaa tunteen ikäänkuin koko ydinminuus katoaisi muiden ihmisten massaan. Erityisherkillä on taipumus kokea sellaisetkin asiat hyvin vahvasti joihin joku toinen, ei niin herkkä ihminen, suhtautuisi olan kohautuksella tai ei välttämättä noteeraisi sitä ollenkaan. Kun informaatiota tulee paljon aivan tavallisestakin kanssakäymisestä, kuormittavia tilanteita saattaa alkaa vältellä.

Herkkyys ei ole vika, eikä siitä tarvitse päästä eroon.  Herkkyys on parhaimmillaan lahja ja suuri voimavara elämässä. Kun sitä kunnioittaa, siitä tulee ystävä.  Se on kuin tarkka kompassi, kun sitä oppii kuuntelemaan. Se ohjaa ihmistä omalla viisaudellaan kohti oman näköistä persoonallista elämää. Tälläisen elämän palkkana on vapaus olla oma itsensä massojen kulkusuunnasta huolimatta.

Herkkyydessä haastavaa on se, jos ympärillä on paljon kyseenalaistavia ihmisiä. Herkkänä ihminen on myös kritiikille alttiimpi ja jää helposti syyttelemään ja miettimään vikojaan yksin. Jos ihminen aistii asioita herkemmin kuin toiset hän saattaa joutua kuulemaan siitä negatiivista kommenttia lapsesta asti muilta. Itsekin olen saanut kuulla tästä monesti ja moni herkkä varmasti tunnistaa tämän varsinkin jos sattuu syntymään perheeseen ainoana herkkiksenä, silloin piirrettä ei ehkä arvosteta ja ymmärretä kovin korkealle. Negatiivisten kommenttien kautta ihminen oppii häpeämään omaa herkkyyttään ja joutuu opettelemaan sen piilottamista joskus aika tuskallisilla ja itsetuhoisillakin tavoilla. Sen takia monet erityisherkät ovat esimerkiksi alkoholisteja. Alkoholilla ja muilla päihteillä yritetään turruttaa voimakkaita tunteita itsessään. On helpompi turruttaa aistinsa kuin kokea kaikki niin vahvasti, joskus niin kovalta tuntuvan maailman jaloissa. Itsekin toimin nuorempana juuri näin, pakenin herkkyyttä ja voimakkaita tunteitani päihteiden avulla.

Herkkyys kasvaa kun sitä kuuntelee, ja kasvaessaan se tuo lisää sävyjä elämään. Kun ihminen hyväksyy herkkyytensä, se nimenomaan vahvistuu. Se saaattaa aluksi jopa säikäyttää. Ajan kuluessa itseään kunnioittamalla voi saada esiin erityiset kykynsä. Minulla meditaatio ja läsnäoloharjoitukset ovat tuoneet herkkyyttäni yhä enemmän pintaan ja se on ollut helpompi hyväksyä kun sen antamat kyvytkin ovat nousseet vahvemmin esille. Käytän intuitiona hyväksi nykyisin tekemällä ihmisille selvänäköisiä tulkintoja ja
se on yksi osa elämänpolkuani joka  on avautunut herkkyyden hyväksymisen myötä.

Jos herkkä aistii ympäristöään voimakkaasti huonossa, niin myös hyvässä. Esimerkiksi  ihminen virittyy herkästi luonnon luonnolliselle taajuudelle. Se voi olla todella eheyttävä ja parantava kokemus. Herkille ihmisille kaupungit ja ostoskeskukset voivat olla hyvin kuormittavia paikkoja. Näiden vastapainoksi olisi hyvä viettää aikaa myös luonnossa. Se lisää tasapainon tunnetta itsessä ja omavoimaisuutta. Metsässä voi oppia hiljentymisen kautta kuuntelemaan aidointa itseään jota ei välttämättä vielä uskalla paljastaa muille. Erityisherkän voimavaroja voi lisätä oman ajan viettäminen itseä lataavassa ympäristössä, esimerkiksi juuri metsässä, hiljaisuuden kuunteleminen, ei minkään tekeminen, jotta aistit voivat rauhoittua. Oman mielen ja pelkojen vaientaminen, keskittymällä esimerkiksi omaan hengitykseen ajatusten sijasta. Voimavaroja herkät voivat saada myös esimerkiksi omien unien seuraamisesta ja niiden viestien kuuntelemisesta, – mitä alitajunta tahtoo minulle viestittää, mihin suuntaan se haluaa johdattaa minua?​

Oikeanlaisten harrastusten löytyminen ja oman kehon kuuntelu on myös todella tärkeää. Liikuntaa harrastaessakin on hyvä löytää ne itselle sopivimmat lajit, sen sijaan, että puskisi itsensä väkisin siihen ”trendikkääseen lajiin jota muutkin harrastavat ja joka on tehokas.” Hellävarainen lähestymistapa omaan kehoon voi olla huomattavasti tehokkaampaa kuin väkisin puskeminen. Itselleni esimerkiksi perinteiset ryhmäliikuntatunnit eivät yleisestiottaen sovellu, ei myöskään kuntosaliympäristö. Kun haluan pitää kunnostani huolta, valitsen Yin-joogan joka on todella rauhallista. Kyseinen laji sisältää pitkiä hitaita venytyksiä oman kehon viestejä kuunnellen ja jännityksiä purkaen. Se nostaa kehoon jääneet tunteet pintaan ja vapauttaa omaa olemusta joka tasolla  sitä kautta. Juuri tätä lajia harrastamalla olen päässyt kehoni kanssa yhteisymmärrykseen.

Käsitöiden tekeminen ja oman luovuuden löytäminen voi olla herkälle myös iso voimavara. Herkällä ihmisellä on usein voimakas kauneudentaju, jonka avulla hän pystyy luomaan elämyksiä myös taitojensa kautta. Useat taiteilijat ovat erityisherkkiä. Jokainen ihminen on jollain tapaa luova ja voi olla yllättävää löytää itsestään uusia kykyjä vielä aikuisiällä. Monesti uskomukset siitä mihin pystymme perustuu muiden ihmisten sanomisiin. Jos olemme saaneet joskus latistavaa kommenttia esimerkiksi lauluäänestä kouluaikana tai joku on verrannut taitojamme johonkin toiseen, mieleen on saattanut jäädä vahva uskomus siitä emme itse ole tarpeeksi hyviä edes harrastamaan tätä. Aikuisena on ehkä vaikeaa, mutta mahdollista, pois oppia näistä usein täysin virheellisistä uskomuksista. On parempi seurata sitä sisäistä kutsua jota jonkun asian tekeminen meissä nostattaa, kuin ulkopuolisten hyvin subjektiivista arvioita taidoistamme. On kamalaa miten yhden ihmisen näkökulma tai jopa suora peilaus itsestään voi saada lapsesta asti jonkun uskomaan täyttä hölynpölyä. Tälläisiä tyypillisesti ovat esimerkiksi ”et osaa laulaa/piirtää/kirjoittaa”, ”sinulla ei ole mielikuvistusta”, ”sinun on turha edes yrittää, et sinä koskaan opi…” Tämä on tuttua myös historiasta; Beatles, Walt Disney, Albert Einstein ja monet muut ovat saaneet kuulla vastaavia kommentteja alkuaikoinaan, ennen läpimurtoa. Lista on siis loputon siitä miten muut heijastavat omia ennakkoluulojaan, pelkojaan ja uskomuksiaan toisiin. Mielipiteet ja näkemykset eivät ole faktaa, joten niihin ei kannata liikaa perustaa omaa käsitystään itsestään. Onneksi näistä uskomuksista on myös niiden tiedostamisen kautta mahdollista päästä halutessaan pois toteuttamaan luovuuttaan juuri omalla, parhaaksi katsomallaan tavalla.

Herkkyys periytyy yleensä toiselta vanhemmalta tai kauempaa suvusta, mutta koska ennen ei puhuttu näistä piirteistä vaan ne yritettiin tehokkaasti turruttaa ja piilottaa pois voi olla vaikea jäljittää keneltä piirre on periytynyt jos se ei tule suoraan omasta perheestä. Edellinen sukupolvi ei ääneen tunteiden kokemisesta paljon puhunut, saati sitä varhaisemmin. Herkkyyys saattoi näkyä esimerkiksi juuri alkoholismina, mutta syyt siihen jäi kuitenkin muiden tulkittavaksi. Herkkyys ei ole välttämättä ujoutta, tai päinvastoin. Herkkänä itse ainakin hämmennyn joskus tilanteiden ristiriitaisesta informaatiosta, kun esimerkiksi ihminen puhuu toista ja elekielestä ja tunnetasolla luen hänestä toista. Olosta tulee silloin vaivaantunut. Olenkin oppinut, että kannattaa valita seuransa niin, että se tukee itseä enemmän kuin haastaa. Haasteita elämässä on muutenkin riittämiin, joten kunnioittavat ja aidot ihmissuhteet ovat upea voimavara. Oma olo kyllä kertoo minkälaisessa seurassa on hyvä olla ja päinvastoin. Joskus oma seura ja yksinäisyys on parempi vaihtoehto kuin väkisin ylläpidetyt ja voimaa itseltä kuluttavat ihmissuhteet. Rohkeus, rehellisyys ja itseä kunnioittavat valinnat tässä kantavat kyllä myöhemmin hedelmää, vaikka ensin tuntuisikin pelottavalta tehdä omia rajojaan.

Lapsiperheen vanhempana erityisherkkänä oleminen on joskus haastavaa. Kaikki vanhemmat tarvitsevat säännöllisesti omaa aikaa, mutta mitä tehdä erityisesti silloin kun arkipäivässä aistit ylikuormittuu helposti? Kuinka ottaa omaa aikaa ja rauhoittua silloin kun sitä ihan eniten tarvitsee?
Varsinkin kun lapsia on useampia ja eri-ikäisiä erilaisine tunne- ja käytännöntason tarpeineen tämä on tärkeä asia oppia, että ei itse uuvu liikaa. Meidän kotona on vaikuttanut syvästi lasten ja mieheni surutyö. Lapset ovat menettäneet äitinsä ja se on heille henkisesti perusturvaa järisyttävä kokemus, jonka laajuutta ei pysty aina edes ymmärtämään. Suru ja vahvat tunteet ovat olleet todella läsnä arjessamme, ja se on vienyt kaikilta veronsa.  Itsekin olen joutunut väistämättä mukaan samaan tunnekenttään, sitä on mahdotonta välttää kun asumme yhdessä.

​Ensimmäiset kaksi vuotta tässä tilanteessa opettelin ottamaan omaa aikaa, löytämään paikkani. Alussa tunsin syyllisyyttä omasta ajasta koska se herätti lapsissa esiin voimakkaan menettämisen pelon.  Oli vaikea ottaa tilaa itselleen kun se herätti  läheisissä pelkoa. Käsittelin tätä aikani, ja uuvuinkin jossain kohtaa. Nykyään tilanne on mennyt päälaelleen tältä osin. Koen melkeinpä syyllisyyttä nyt siitä jos en ota omaa aikaa tarpeeksi, koska silloin olen ärsyyntynyt, levoton ja poissaoleva kotiväelle.  Ja sitä en halua.
Kun on erityisen herkkä aistimaan toisten ihmisten tarvitsevuutta on myös erityisen tarpeellista huolehtia itsestään. Nykyään pyrin käymään omalla ajallani sellaisissa tilanteissa ja paikoissa joissa voin kokea keveämpää ja lataavaa ilmapiiriä. Koska kotielämä on ollut tarpeeksi haastavaa viime vuosina olen oppinut suojaamaan itseäni, enkä suostu tiedostamattani enää ihmisten terapeutiksi kuten ennen minulla helposti oli tapana.