Me ollaan joskus tai usein Flow tilassa. Meidän on silloin pakotettava itsemme jonkin tärkeän äärelle, jotta voimme luoda. Usein ihmiset tuhlaa Flow tilansa kaikkeen mistä ei ole hyötyä, viihteeseen, riippuvuuksiin, peleihin jne. On kyettävä olemaan kärsivällinen, vaikka Flow on päällä. Silloin pystyy keskittymään siihen mikä on tärkeää.

Luen aika paljon kaikenlaisia viisauksia facebookista. Tämä aiheen kohdalla tuli mieleen Stephen Kingin näkemys. En löytänyt sitä enää googlen avulla, mutta se meni suunnilleen näin: ” On luotava, jos ajatus kuluttaa. On luettava, jos inspiraatiota ei ole.” Huomaan usein tarkailevan itseäni tältä kantilta, sillä olen luovan työn ammattilainen. Mitä enemmän tarkkailen itseäni sitä paremmin huomaan, että koska on aika luovuudelle. Yleensäkin omien tunteiden tarkkaileminen auttaa maadoittumaan todellisuuteen. Maadoituttuaan todellisuuteen hyödyllinen luovuus tulee herkemmin luoksesi.
Kirjat ovat hyvä inspiraation lähde. Eniten minua inspiroi viisaat kirjat, sillä niissä kohdataan totuus yleensä kauniilla tavalla. Viisauden kauneus tuntuu ihmeeltä. Tässä vaiheessa minulle tulee taas mieleen ajatus Facebookin seinältä: ” Ei koskaan saa olla niin janoinen, että juo kaikista lähteistä.” Tämä tarkoittaa sitä, että kannatta ajatella mikä on juuri minulle hyvä lähde. Ihminen voi tehdä virheen luullessaan, että jokin filosofian kirja on viisauden ydin. Filosofiassahan kartoitetaan alueita, joista ei tiedetä mitään. Joillekin kuitenkin sopii filosofinen lähestymistapa. Minun teoriani mukaan filosofia opettaa ihmistä käyttämään mieltä työkaluna. Se siis opettaa ajattelemaan. Puhuessani viisaista kirjoista tarkoitan lähinnä psykologisen pragmaattista lähestymistapaa. Hyviä kirjoja on maailmalla paljon. Joskus on vaikea sanoa, että mikä on juuri minulle hyödyllinen. Silloin on pohdittava, että mitä minä tarvitsen. Tarvitsenko tietoisuustaitoja? Tarvitsenko maadoitusta? Tarvitsenko ymmärtää enemmän elämän paradokseja? Tarvitsenko tunnetaitoja? Tarvitsenko turvallista tapaa mennä epämukavuusalueelle? Minulle Eckhart Tolle on ollut tietoisuustaitojen opettaja. Myös Mindfullness on auttanut kyseisten taitojen oppimisessa. Paras kirja maadoitukseen oli Tommy Hellstenin Pysähdy olet jo perillä. Samainen hemmo käsittelee paradokseja eräässä kirjassaan. Tunnetaitoja olen oppinut Susanna Jussilan runokirjasta Sielun sopukoita. Kirjoitin siis runoja sen innoittamana. Olen myös lukenut Teemu Syrjälän Miehen vuoro tuntea. Siinä oltiin niin kiinni perusteissa, että siitä ei ollut minulle apua. Kaikki kirjallisuus, joka avaa uutta aihetta vie meidät epämukavuusalueelle. Joskus on hyvä haastaa itsensä epämukavuusalueelle. A.W Yrjänän Grammata teki sen minulle. Myös kirjoittamalla siitä mitä ei ymmärrä pääsee epämukavuusalueelleen. Silloin on lähdettävä siitä mitä ymmärtää, jotta se tuntuisi turvalliselta.

Viime syksynä sain kokea luovuuden kriisin. Yhtäkkiä tuli semmoinen tunne, että rajoittavia tekijöitä oli aivan liikaa. Tajunta halusi tehdä vapaudesta konkreettisemman. Kirjoitin siitä kolmekymmentä runoa. Yleensä leikkisä lapsi meissä pitää luovuudesta hyvää huolta. Ihmisen on oltava sen osan kautta elämässä välillä kiinni, jotta luovuuden kriisiä ei tule. Toisin sanoen meidän on koettava vapautta, jotta luovuus ei tukahdu. Tietysti elämässä voi olla paljon stressiä, joka tukahduttaa luovuuden. Jonkin asian tuntuessa liian haastavalta stressiä tulee liikaa. Silloin luovuus tukahtuu.
Monissa tapauksissa elämästä selviää käyttämällä maalaisjärkeä eli englantilaisittain ” Common sense”. Ongelmana vain on, että monien mukaan se ei ole nouseva tendenssi. Ts. se ei ole kovin yleistä. Jokatapauksessa minun lähestymistapani tässä kirjoituksessa on vain yksi monista. Kaikki lähestymistavat eivät sovi kaikille. Me innostumme mistä me innostumme. Toisin sanoen kannattaa seurata intohimoa. Siis sitä mikä tuntuu hyvälle ja luontevalle. Ehkä luovuus ei ole sun juttu. Siitä huolimatta ihminen ei välttämättä tule kokemaan luovuuden kriisiä. Voi olla, että ihminen on kasvanut tietoisesti. Silloin hän voi tuhlata flown peleihin, riippuvuuteen, viihteeseen jne.
0 kommenttia