Herkkä ihminen on hyvä aistimaan toisten tunteita ja oppii jo usein lapsena mukautumaan toisten ihmisten tunnetiloihin jos hänelle ei opeteta, että omilla tunteillakin on lupa olla ja niillä on tärkeä merkitys. Usein lapsille puhutaan miten muita ihmisiä pitää ajatella ja muiden ihmisten mielipiteillä on merkitystä. Harva korostaa lapselleen että sinullakin on merkitystä ja sinun tunteesi ovat ne ensisijaiset omassa elämässäsi. Tälläisen vääristävän, itseä tukahduttavan mallin ja kasvatuksen myös meistä moni on saanut. Omat vanhempamme ovat saaneet saman itsensä sivuuttavan kasvatusmallin jota sitten ovat ehkä toteuttaneet elämässään meidän kohdalla. Näin tämä itsensä sivuuttamista suosima uskomus kulkeutuu sukupolvelta toiselle.
Jo lapsena oppimme tukahduttamaan itsemme, pistämään muut edelle ja mukautumaan aivan luonnostaan siihen että ”muut ovat tärkeämpiä.” Näemme siitä vahvistavaa esimerkkiä ja siitä tulee vahva osa uskomusjärjestelmäämme. Opimme että ”näin sen kuuluu mennä.” Oman vihan ja muiden epämiellyttävien tunteiden ilmaiseminen ei tule juurikaan kysymykseen. Se on sellainen haittatekijä jonka olemassaolo pyritään kontolloimaan pois. Aikuisena ollaan sitten hukassa mihin sen oman vihan pistäisi ja miten sen kanssa tulisi toimia kun se jossain vaiheessa varmasti alkaa ilmoitella olemassaolostaan.
Herkkä oppii oikeuttamaan muiden tunteet mutta ei omiaan. Vaikein yhtälö tämä kaikki on vihan tunteen kanssa koska se on voimallinen tunne ja vaikea piilottaa. On tervettä tuntea vihaa, ihan jokaisen, mutta sen voi oppia kieltämään itseltään ja vihan tunne saattaa mennä niin piiloon jonnekin syvempiin kerroksiin ettei sitä enää edes tunnista itsessä. Herkän ihmisen viha kääntyykin usein sisäänpäin. Ja vaikka sitä ei itsessään välttämättä edes tunnista, se on siellä. Pahimmillaan tukahdutettu viha voi johtaa itsetuhoiseen käytökseen ja moninaisiin riippuvuuksiin täysin huomaamatta.
Viha on terveellinen tunne jolla piirretään omat rajat. Omat rajat ovat avain terveeseen elämään ja omaan hyvinvointiin. Jos ei itse osaa vetää rajojaan, ihmisestä tulee rajaton. Tiedostamattaan ihminen tulee vetäneeksi puoleensa ihmissuhteita ja tilanteita jossa tuntuu viestivän ”minua saa kohdella miten vaan” ja kärsii siitä. Silloin kokee olevansa hukassa ja neuvoton miten voisi oppia elämään itselle hyvältä tuntuvaa elämää.
Herkkä ihminen kokee usein syyllisyyttä omasta vihastaan ja se on terveen vihan kokemisen pahin este. Syyllisyyden tunne on lamauttava. Se saa tuntemaan että tekee jotain hyvin väärää. Sellaista mikä pitää piilottaa eikä näyttää muille. Jotkut ihmiset potevat syyllisyyttä pelkästään vihaisista ajatuksista joista muut eivät edes tiedä. Koetaan että pelkästään jo vihan tunteminen on väärin. Nuo uskomukset tulee kaukaa lapsuudesta joista on mahdollista päästä vapaaksi.
Olin joskus lapsena ylpeä siitä etten tunne vihaa. Ajattelin sen olevan suurta rakkautta muita kohtaan. Niinhän se varmasti olikin, olin pidetty ihminen joka tuli kaikkien kanssa toimeen mutta kärsin itse sisimmässäni. Aina en edes tajunnut sitä. Rajattomuuteni alkoi kuitenkin näkyä elämässäni erinäisin tavoin. Nuorena ajauduin väkivaltaiseen suhteeseen joka opetti minulle omia rajoja. Sitä ennen ei niitä minulla ollut. Vuosia sen jälkeen kohtelin itseäni vieläkin huonosti. Jossain vaiheessa aloin löytää yhä enemmän rajojani. Se aiheutti samalla konflikteja ihmissuhteissa. En edelleenkään muuttunut ilkeäksi ihmiseksi mutta aloin sanoa miltä minusta tuntuu. Aloin tehdä asioita myös itseäni ajatellen. Se ei miellyttänyt kaikkia.
Terveen itsekkyyden oppikoulussa olen vahvasti edelleen. Matkalla on kahlattava monenlaisten tunteiden läpi jotka ovat olleet esteenä oman terveen vihan tunteen ilmaisuun. Syyllisyys, häpeä, näkyväksi tulemisen pelko, miellyttämisen halu ja se että ei välttämättä ole enää se ihminen joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Nykyään en koe sitä enää maailmanlopuksi jos joku ihminen ei pidä minusta. En voi miellyttää kaikkia eikä se ole pyrkimyskään. Tuo oivallus on tuonut suuren vapauden.
Minun matkani vihan pariin kesti muutaman vuoden. Kun miellyttäjänä oleminen ja muiden tunteiden mukaileminen alkoi käydä liian raskaaksi ja uuvuttavaksi oli opittava tulemaan esiin omana itsenä. Kaikkine tunteineen. Myöhemmin olen tunnistanut että minussa ON paljon vihaa, ärtyneisyyttä ja muuta padottua. En pidä niitä enää nykyään negatiivisina tai epätoivottuina tunteina vaan yhtälailla voimavaroina kuin ”positiivisia tunteitanikin.” Joskus ärtyneisyys ja viha on erittäin terve signaali minkä avulla pystyn oivaltamaan tilanteden laajempia merkityksiä ja todellisia toiveitani. Viha on tunne siinä missä muutkin, mutta sen ilmaisemista ja käyttöä voi jalostaa.
Kun ihminen opettelee ilmaisemaan ehkä ensimmäistä kertaa vihaansa, tulee voimauttava oikeutuksen tunne että minähän saan olla vihainen ja kertoa miltä minusta tuntuu. Jos sisimpään on kertynyt vuosien ajan tunteita alistettuna olemisesta, itsensä syrjään laittamisesta ja tukahduttamisesta niin ei ole ihme että kun tulppa irtoaa höyryjä pääsee holtittomastikin pihalle. Moni pelkää omaa vihaansa ja sen näyttämistä ehkä juuri siksikin että pelkää kontrollin menettämistä. Harvoin niin kuitenkaan käy. Se on usein vain pelko. Kun oppii löytämään balanssin tämänkin vahvan ja voimallisen tunteen ilmaisemiseen ja käyttöön matkalle voi kuitenkin mahtua kaikenlaista. Itsellänikin on tästä kokemusta. Onneksi tärkeimmät ihmissuhteeni ovat säilyneet ja siitä olen kiitollinen. Se viestittää minulle että minulla on lupa ja tila olla kaikkine tunteineni rakastettu oman ”heimoni” parissa.
Vihan ja omien rajojen ilmaisemiseen liittyy myös riski hylätyksi tulemisesta ja siksi niin moni varmasti miellyttääkin. Kun on eri mieltä kuin muu lauma niin on myös riski tulla hylätyksi laumasta. Tämä riski omana itsenä olemisessa on aina. Siunaus tässä on kuitenkin se että omana itsenä ollessaan tunnistaa oikean laumansa. Ne ihmiset joiden kanssa saa ja voi olla täydesti oma itsensä kaikkine tunteineenkin. Se luo aivan uutta luottamusta elämään. Joskus saattaa kuitenkin kestää ennenkuin ”oma heimo” löytyy. Se vaatii ehkä yksinäisyydenkin sietämistä. Itselläni luottamusta antava ajatus tälläisissä epävarmuutta herättäneissä tilanteissa on ollut se että olen itse itseni puolella ja se on tärkeintä. Samalla löytyy omaa voimaa. Ystävyys itseen vahvistuu. Kaikkien polku ei ole samanlainen mutta minulla muutos on mennyt usein näin.
Opettelin itse ilmaisemaan vihaani kehotietoisuuden kautta. Opin tunnistamaan kehooni lukkiutuneen vihan. Oshon dynaaminen meditaatio auttoi minua aikanaan tässä. Joskus kävin metsässä karjumassa. En silti koe että vihaa voi ”purkaa” huutamalla tai raivoamalla. Viha syntyy tilanteissa joissa kokee kaltoinkohtelua ja epäoikeudenmukaisuutta. Tärkeintä on oppia olemaan uudella tavalla tälläisissä tilanteissa, itsensä puolella. On tärkeä toimia näissä tilanteissa vaikenemisen sijaan. Kun on oikeus ja vapaus nyökyttelyn ja hymyilemisen sijaan sanoa ”EI” ja vetää omat rajat, vihaa ei kerry. Hyvä olo rakentuu pala palalta kun oppii olemaan itsensä puolella. Silloin viha ei lukkiudu kehoon ja patoudu. Tietoisuusharjoitukset ovat auttaneet minua tunnistamaan omia rajojani ja tunteitani. Meditaatio, itseäni vahingoittavista uskomuksista tietoiseksi tuleminen ja omien tunteiden ymmärtäminen on auttanut kohti elämää jossa osaan olla paremmin itseni puolella. Silloin viha on toisinaan vain ohikiitävä tunne joka ei jää hallitsemaan ja koesn turvaa että minulla on omat rajat kunnossa.
Omalle vihalle on annettava oikeutus. Esimerkiksi traumasta toipumisen yksi tärkeä kohta on itselleni ollut se että hyväksyy ja sallii omat vihan tunteensa väärin tekijää kohtaan. Ei tarvitse jäädä vihaan kiinni ja katkeroitua mutta on todella tervettä uskaltaa sanoa ”sinä teit väärin ja olen vihainen!!” Se riittää että sanoo näin itsekseenkin. Ainakin minulle. Tärkeintä on ollut että olen antanut itse luvan omille tunteilleni. En tarvitse niille kenenkään muun lupaa. Tunteet ovat omiani ja minulla on niihin oikeus. Silloin olen itseni puolella. Kun hyväksyy ja sallii omat tunteensa sen jälkeen paraneminenkin voi alkaa ja anteeksianto syvemmällä tasolla tulee mahdolliseksi.
On tärkeä rakastaa myös vihaansa. Nähdä sen tervehdyttävä vaikutus. Se on lopulta meidän puolellamme. Se on myös voima jonka avulla voi muuttaa maailman epäkohtia. Ei tarvitse turruttaa itseään ja vihaansa vaan voi alkaa toimia oikeaksi kokemiensa asioiden puolesta. Terveellä tavalla viha voi olla todellista toiminnan energiaa.
Nykyään olen huomannut että viha voi olla myös vahva defenssi. Ärtyneisyys ja vihaisuus saattaa olla suojakuori tosimmille toiveillemme ja haluillemme. Voi olla pelottavaa olla haavoittuva. Ilmaista tarvitsevuuttaan ja heikkouttaan. Itse olen suojannut vihallani myös herkkyyttä. On ollut helpompi kohdata maailmaa kuoren takaa kuin aukinaisena ja herkkänä. Se on edelleen pelottava ajatus. Viha oli pitkään suojani joka antoi etäisyyttä omaan herkkyyteen. Olen alkanut tunnistaa etten tarvitse sitä suojakseni enää vaan olen sen suojassa kasvanut tarpeeksi vahvaksi näyttämään myös herkkyyteni. Vihalla on monia tehtäviä joiden kautta voimme saada suojan kasvaa ja tutustua itseemme. Vihan tunteminen ei ole koskaan väärin, mutta vihaisena tehdyt teot usein ovat. Kun tulemme oman vihamme ystäviksi, ystävystymme syvemmin itseemme ja pystymme näkemään tämänkin tunteen arvon.
Kiitos tästä! ❤❤
❤
Kiitos aivan mahtavasta kirjoituksestasi. Olen tullut samaan tulokseen vastaustenhakuretkilläni. Ei riitä sanat tuomaan esille sitä kauneutta joka tulee omien todellisten tunteiden hyväksymisestä sellaisenaan sillä hetkellä.
Kiitos Michael. ❤ Tunteet ovat todella voimavaramme lopulta. ☺
Kiitos, kun otit nämä asiat esille. Koen vihan ilmaisussa hankalimmaksi, että voi tulla hylätyksi tai nöyryytetyksi. Ihan kuin oma viha olisi väärin ja toisen viha oikein. Sitä käpertyy nurkkaan ja luulee tehneensä jotakin pahaa, vaikka onkin vain puolustanut omia rajojaan, tai edes ajatellut niiden puolustamista.