Olin vihdoin saapunut kotiin. Pitkältä retkeltäni. Eikä se ollut kestänyt edes hädin tuskin viikkoa, mutta ajalla ei ollut merkitystä.
Se oli ollut pitkä matka.
Katsomaan. Monia asioita. Monia perspektiivejä.
Näkemään. Näkemään. Näkemään.
Itsensä. Kaikkialla. Kaikista.

Ja nyt kun olin täällä, kotonani, yksin, hiljaisuus alkoi nousta esiin.
Se alkoi tulla luokseni. Kauniilla tavalla. Sulavalla pehmeällä voimallaan. Kietoen minua.
Syvälle, syvälle itseensä.
Ja minä hengähdin syvään.
Miten paljon sinua rakastankaan.
Niin paljon, että se on jotain toisaalta tulevaa.
Niin kovin toisaalta.
Sellaista, mille kukaan ei löydä sanoja. En ainakaan minä itse.

Ja tässä kun me nyt olemme. Yhdessä. Ja tunnen sinun saapuvan, tulevan luokseni,
niin tahdon, että otat minut mukaasi.
Kiedot minut itseesi. Niin syvälle, että löydän itseni toisaalta.
Sieltä, missä kaikki on jotenkin niin erilaista.
Niin minä kutsun sinua. Luokseni. Lähelleni.
Pitelisitkö minua.
Veisitkö minut toisaalle.
Sinne.
Missä kaikki on niin erilaista.
Niin kovin erilaista.

Niin me aloitimme yhteisen matkamme.
Yhteisen äänettömän vuoropuhelumme.
Kysyit minulta, muistatko.
Muistatko sitä mistä tulet.
Sitä, mitä olet valinnut.
Ja minä vastaan, että sinun kanssasi minä muistan.
Sinun kanssasi minä muistan..
Sinä olet hiljaa.
Pitelet minua.
Se murtaa minut kyyneliin.
Miten paljon minä sinua rakastan.
Miten tajuttoman paljon.
Rakastan.

Ja siinä sinä vain olet.
Kanssani.
Vihdoin kanssani.

Katson sinuun.
Olet niin ilmavaa.
Niin heikosti läpinäkyvää.
Kaunista.
Puhdasta.

Ja minä rakastan sinua.
Niin kuin olisin aina tuntenut sinut.
Tavannut jo kauan sitten.
Kauan kauan sitten.
Aikojen alussa jo.

Ja nyt olet tässä vihdoin kanssani.
Se on kuin ihme.
Kaunis puhdas ihme.
Enkä minä tahdo mitään muuta kuin olla tässä.
Olla tässä kanssasi.

Niin minä alan pudottautua luoksesi.
Syvemmälle ja syvemmälle.
Luottaen.
Eikä mikään muu ole niin varmaa, kuin se, että minä ja tämä hiljaisuus, me kuulumme toisillemme.
Olemme aina kuuluneetkin.

Ja tässä hetkessä kun me olemme näin lähekkäin, toisiimme kietoutuneena, minut valtaa rauha.
Herkistyminen.
Puhtaus.
Siitä on niin kauan.
Niin kauan, kun minä lähdin.
Lähdin luotasi, ja katosin.
Ja vain sinä ymmärrät sen.
Vain sinä.
Ymmärrät.

Ja me vain katselemme toisiamme.
Sinä olet niin kaunis.
Niin kovin kovin kaunis.
Hiljaisuus kuiskaa.

Ja minä annan kyynelteni sulaa.
Sulaa. Sulaa. Sulaa.
Kaiken annan sulaa.

Sinun kanssasi minä olen kotona.
Sinun kanssasi.
Vihdoin.
Kotona.