Ihminen, omassa ymmärryksessään, pyhä eläin ylivoimainen ja erillinen luonnosta.

Suurempaa valhetta itselleen on vaikeaa syöttää. Olemme luoneet ajan saatossa sairaan roolin lajillemme elämän kiertokulussa. Olemme vallanneet asemamme kaiken yläpuolella riistämällä kaikesta, mitä on. Sairaalloinen ahneutemme jatkuvaan kasvuun ei ole mahdollista enää nykyisyytemme valokeilassa. Valonkajo osoittaa juuri niihin meille inhottaviin kohtiin, joiden paljastuminen on ollut jo selvää vuosikymmeniä. 

Nykyisyyden vallitsevissa rakenteissa orjuutta ei ole lakkautettu. Se on vain laillista tänä päivänä. Ei tarvitse tuoda ihmisiä maasta toiseen tekemään töitä, vaan parempi idea on rampauttaa heidän elämänsä jo siellä missä he asuvat, joten myös haitat jäävät samaan paikkaan.

“Poissa silmistä tai poissa mielestä” -taktiikka ei toimi ihmiselämän kohdalla. 

Voi olla välinpitämätön sen kaikessa velttoudessa kärsien kaikenlaiset seuraukset. On helppo sulkea silmänsä ja todeta ettei kosketa minua. Mitä? Ihmisten ihmisyys ei kosketa. Jokainen meistä on kaltaisensa. Hengittää samaa ilmaa taivaan alla. Jaamme yhdessä ihmeen kokemuksen erilaisin todellisuuden välähdyksin. Tätä nimitämme elämäksi.

Mitä sanoo äiti lapselleen siinä vaiheessa, kun ainut keino toimeentulon turvaamiseksi on myydä lapsen kautta seksuaalisia palveluita Internetissä? Toisella puolella maailmaa tulee ajateltua tätä absurdina tekona. Entä, jos et enää tietäisi mitään muuta tapaa saada koko yhdeksän henkistä perhettä ruokittua tänä ja seuraavana päivänä?

Ajattelisitko silloin koulua, josta hyöty on mahdollisesti saatavissa vasta vuosikymmenen päästä? Koulukirjat eivät tuo ruokaa pöytään tai sähköä kotiin. Koulukirjoilla ei myöskään voi maksaa laskuja. On tunnettua, että koulutus sekä naisten aseman kohentaminen erityisesti vähentävät eriarvoisuutta maailmassa.

Mitä on tehtävä, jotta ei tarvitsi miettiä niillä koulukirjoilla laskujen maksamista tai sähköjen mahdollista asentamista taloon? Olisi mielenkiintoista nähdä hetki, kun koulukirja vetelee sähköjohtoja paikalleen jossain syrjäisessä kylässä olevaan kotiin.

Tässä tulee kuvioon rikkaiden ja köyhien maiden erot. Todellisuudet ovat niin kaukana toisistaan sekä ne tapahtuvat yhtäaikaa kaikkialla maailmassa. Jokaikisessa paikassa, missä maapallolla on elämää. Miten rikkaan valtion kansalainen voi edes ymmärtää kokematta köyhemmän maan ihmisten olosuhteita? Onko hänellä kiinnostusta vaikuttaa oman elämänsä valinnoilla siihen, mitä tapahtuu jossain muualla kuin hänen oman elämänpiiirinsä sisäpuolella? 

Välillä varsinkin nettikeskusteluja lukiessaan vaipuu epätoivoon ihmiskäsityksen raadollisuudesta. Jos siis uskoisi, mitä siellä lukee. Jakaudumme jo yhtenä kansakuntana oman pelkomme ja pahoinvoinitimme vuoksi kahteen leiriin puolesta ja vastaan. Kylvämme vihan siemenen toisiimme, varsinkin heihin, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä vain siksi että mielipiteeni olisi oikeampi kuin jonkun toisen. Näkemykset voivat olla perusteltuja faktoilla ja tieteellisillä argumenteillä. Ihmisyyteen on sisäänkirjoitettu tarve kuulua johonkin ryhmään, yhteisöön. Täysin luonnollista hakeutua kaltaistensa samanmielisten luo. 

Seuraavan kysymyksen herättää: mikä on yksilön suhde ryhmään?

Millainen identiteetin käsitys hänellä saa olla ryhmässä?

Onko hänellä oma yksilöllinen identiteettinsä vai ryhmän identiteetti?

Luontainen tarpeemme kuulua ryhmään on niin vanha kuin olemme lajina eli ihminen itse. Selviytymisemme on riippuvaista kyvystämme toimia yhteistyössä kaltaistemme kanssa. Tähän samaan periaatteeseen nojaa koko nykyisen kapitalistisen järjestelmän yhteiskuntarakenne demokraattisen päätöksenteon valtiossa.

Ryhmän sisällä on erilaisia ryhmiä. Luonnollista, sillä viisi miljoonaa ihmistä on niin iso joukko, ettei ryhmänä toiminen onnistu näin isossa yksikössä. Joten pienentää pitää.

Millainen suhtautuminen näillä ryhmillä on päättäviin tahoihin?

Viime vuosina netin keskustelupalstojen pohjalta, jos vetää johtopäätöksiä, ilmapiiri on koventunut huomattavasti. Jopa omalla nimellään voi olla helpostikin piittaamatta ihmisyydestä osoittaakseen oman oikeanmielisyytensä jonkin tietyn asian suhteen. Kuinka paljon onkaan pelossa eläviä ihmisiä?

Jokainen meistä on yksilö, jolla on käsitys omasta itsestään. Kokonainen elämä täynnä kokemuksia, tietotaitoa ja elämää. Yhteytemme toisiin ihmisiin perustuukin juuri näiden kokonaisuuksien eroavaisuuksiin toisistaan sekä niiden hyödyntämiseen niillä osa-alueilla, jotka ovat kullekin vahvuuksia.

Siinä vaiheessa, kun yksilö omaksuu ryhmän identiteetin ja mielipiteen omakseen, ollaan jo hukassa oltu kauan sitten. Ei ole enää tilaa yksilön omalle harkinnalle tai mahdollisuudelle muodostaa mielipidettään johonkin tiettyyn aiheeseen liittyen. Pikkuhiljaa enemmän ja enemmän tilaa valtaa ryhmän näkemykset sekä tulkinnat asioista.

Mikä erottaa yksilön oman identiteetin sulautumasta ryhmän identiteettiin?

Oman yhteisönsä sisällä vallitseviin ja suositumpiin näkemyksiin vahva samaistuminen voi saada aikaan aikaan oman identiteettinsä menettämisen kierteen aluilleen. Samaistumalla voimakkaasti edustamansa ryhmänsä edustamiin ajatuksiin voi todellisuudentaju alkaa hämärtyä ja muuttua ryhmän ideologian kaltaiseksi. 

Kysymys on mielenkiintoinen, sillä olemme kaikki yhteydessä toisiimme, silti toisistamme erillisiä vapaita yksilöitä. Kokemuksinemme ja erilaisine elämän tapahtumiemme myötä täällä on yksilöllisesti hengittäviä elollisia kokonaisuuksia, ihmisiä paljon enemmän kuin edes numeerisesti ymmärrämme.

Yksi perustarpeistamme on kuulua johonkin. Syntymässämme olemme liittyneet Suomen kansalaisten joukkoon, vaikkei kukaan meistä ole sitä valinnut. Egon olemassaolo ylläpitää erillisyyden lumetta antaen meille oman yksilöllisyytemme. Suhde omaan itseensä määrittää todella montaa asiaa elämässä. Ihmisarvon ymmärtäminen on olennaista voidakseen ymmärtää itsensä ja muiden yksilöllisyys. Yksilön ja ryhmän välinen suhde on selkeä. Tarpeeksi monta yksilöä muodostaa ryhmän, yksinkertaisimmillaan kolme ihmistä.

Me verkostoidumme nykyään moninaisemmin kuin vaikkapa muutama sata vuotta sitten. Ajassa taaksepäin katsoessa kirjoittelimme toisillemme kirjeitä tai keskustelimme toistemme kanssa. Luimme sanomalehtiä sekä laittelimme sinne ilmoituksia sekä kuulutuksia eri asioista. Kehityksemme kulkiessa mukaan on tullut, vaikka mitä tapoja sekä alustoja verkostoitua toisten ihmisten kanssa. Voi olla jopa haaste valita itselleen sopiva keino kaikkien olemassa olevien joukosta.

Pelkästään jo sosiaalisen median alustat ovat sellainen sekalainen viidakko, ettei niistä meinaa ottaa selvää enää. Osa, jotka olivat käytössä joskus aiemmin ovat menettäneet suosionsa nykyään. Tästä esimerkkinä voisi antaa vaikkapa Irc-gallerian, kuvake.net:n tai Skypen. Kaikki nämä olivat käytössä reilu 10 vuotta sitten. Facebook nousi pinnalle samoihin aikoihin.

Nykyään sosiaalinen media on jo itsestäänselvä osa arkea. Sometauko ei ole enää kovinkaan vieras termi. Tulee valtava informaatioähky, jos on jatkuvasti saatavilla älypuhelimen piipatessa. SIksi puhelinta onkin helpompaa pitää äänettömällä tai värinähälytyksellä ison osan päivää. Yksinkertaistaessaan elämää tietyiltä osin tämä toimii vallanmaniosti. Ei välttämättä halua olla saavutettavissa kaikille jotka eri kanavia pitkin voivatkaan ottaa yhteyttä.

Sosiaalisessa mediassa olemassa oleva keskustelukulttuuri luo myös aika ajoin kyllästymistä ja uupumista internetin maailmaan. Asiallista sekä älyllistä keskustelua saa aidosti etsiä toden teolla jopa. Eikä välttämättä silloinkaan löydä. Omaa valintaa on mitä ja millaista seurattavaa sosiaalisessa mediassa kuluttaa. Silti tietynlaiselta sisällöltä on silti vaikea välttyä kuten mainoksilta.

Silti somessa on myös valtavan paljon hyvää. Todellisuutemme käsitys muuttuu väistämättä, verkossa tapahtuva todellisuus on osana arkeamme yhä tiiviimmin. 

Milläkohän tavoin tulevaisuudessa käsitys todellisuudestamme muuttuu?