Vanha, viisas nainen, joukossansa kummajainen.

Naapuri, tuttu, ystävä tervetulleena ei ole hyväksytty. Ohikulkijana saatetaan kieroon katsoa. Kummastella, haukkua ja parjata: vanhuus ei ole suosiossa

Mitä enemmän vuosikymmeniä, sitä helpompi jättää sivuun, sulkea laitokseen ja jättää huomiotta. Ikä ja mitä teen määrittävät, miten muiden silmissä minut nähdään.

Minun aikanani oli elämää iloineen ja suruineen, samassa pihassa piiat ja rengit tekivät työnsä. He kuuluivat perheeseen, kuten kaikki samalla kylällä

Juostiin heinikossa, käytiin pyörällä uimassa kaukana. Koko kylä oli etupihaa ja maalaiskylä takapihani. Äiti mietti: routa porsaan kotiin tuo ,kun on nälkä.

Tervehtiminen kuului joskus hyviin käytöstapoihin. Silloin oli tärkeää tulla huomioiduksi omana itsenään iästään huolimatta. Joskus vuosikymmenien kokemuksilla oli arvoa.

Vuosikymmenten kokemus pyyhkiytyy pois, unohtuu ja pikkuhiljaa katoaa viimeisien henkäyksien myötä. Tänään kuuntelen sanoja puhuessani omalle peilikuvalleni.

Kuulisinpa olevani vieläkin tärkeä ja ja arvokas, sinulta lapsenlapseni.

Vuosikymmenten kokemus vain pyyhkiytyy pois, unohtuu ja pikkuhiljaa katoaa viimeisen henkäyksen myötä.

Joskus perinteitä arvostettiin, sitä tietoa minkä annoin eteenpäin. Opetin sen mitä itse olin oppinut. Kerroin iltasatuina ne tarinat, joissa on onnellinen loppu.

Maailma muuttuu niin nopeasti, en pysy enää perässä.

Jään jälkeen se on varmaa, mutta: ”Muistetaanko minun olemassaoloni vai voiko minut työntää pois katukuvasta? Poissa silmistä, poissa mielestä. Niin helppoa se on nuoremmille.”

Autoin meitä pääsemään tähän missä olemme nyt. Tilastonumerona minut katsotaan ylimääräiseksi varmaksi kulueräksi, jonka poissaolevuus on voitto yhteiskunnalle.

Haluaisin muistuttaa että minullakin on ihmisarvo. Aikaa sitten sen sovittiin kuuluvan kaikille. Aidosti sen katsotaan kuuluvan niille muutamalle valikoidulle.

Aiemmin katsottiin silmiin puhuttaessa sekä elettiin elämää läsnä, keskittyen töihinsä ja

keskittyen töihinsä ja tekemisiin omassa pihapiirissä.

Käsillä tekeminen on katoava luonnonvara. 

Nykyinen kirosana kiire tuhoaa ihmistä ja elämää. Pitää, pitää pitää, jaksaa, jaksaa ja jaksaa, kunnes vaatimusten alle lahoaa.

Kouluja ylläpidetään ja kustannetaan kasvatuslaitoksina.

Yhteiskunnalta vaaditaan vastauksia ja vastuuta kaikkeen, mihin ei kaikille sama vastaus toimi. Kummallinen koneineen tämä nykyinen aika. En oikein enää ymmärrä sitä.

Verkossa valheet helpommin leviävät. Tekemällä opittiin, katsottiin mallia ja toistettiin perässä. Nyt videolta voi katsoa mallia, muttei kysyä neuvoa.

Aitous puuttuu ihmisten kohtaamisesta, helpompaa olla kiireinen kuin aito. Palvoa niitä jumalia, jotka kehittävät elämäämme nykyisessä ajassa.

Minullakin on vielä sanottavaa, kerrottavaa ja näytettävää, vaikka vanhuus ja elämän päättyminen ovat ajankohtaisia teemoja elämässäni.

Monen vuosikymmenen jälkeen tulee jo pohdittua elämän päättymistä. Mitä tapahtuu, kun sydän lakkaa lyömästä? Mitä sen jälkeen?

Pyydän, anna minulle tilaa puhua, vaikka kuoleman äärellä on vaikeaa olla läsnä. Haluaisin vielä kerran muistuttaa minulla ja kaltaisillani on ihmisarvo.

Joskus se kuului kaikille, niin kuulin että on sovittu.

Niin kauan kuin joku toteuttaa opettamiani asioita, olen läsnä ja iäti olemassa hetkissä. Kiitos antaessasi arvoa, muistamalla kuka minä olen.

Tahtoisin kuulla olevani tärkeä ja rakastettu. Nämä ovat parhaita lahjoja, mitä voin saada

Kuolemani hetkellä toivoisin sinun pitävän kädestä. Olevan minulle läsnä. Viimeisien ajatusteni toivoisin vievän minut perille kotiin rakkaideni luo.

Saisinko sinulta tämän lahjan viimeiseen elämäni hetkeen, vaikket muuta minulle antaisikaan? Voisinko pitää kädestäsi kiinni, kun elämäni lakkaa?