Koska uusi vuosikymmen elämässä on juuri alkanut ja numerointi alkaa jo kuutosella, ovat ikäasiat paljon pohdinnassa. Sanotaan, että ikä on vain numero. Itsekin uskon, että fyysisen kehon iällä ei ole merkitystä, kun mieli on nuori ja asenne kohdillaan. Ihminen on juuri sen ikäinen, kuin mitä ajattelee itsensä olevan. Tämä pätee mihin tahansa uskomukseen: se, mitä itselle kerron, on minulle totta. Joskus uskomuksetkin ohjautuvat tarkastelupisteeseen, jossa tulee uudelleen punnittavaksi, pitääkö vanha uskomus vielä paikkansa. Onko se vielä minulle totta? Mitä se tässä hetkessä merkitsee?

Ensimmäistä kertaa tuli itselleni vastaan tällainen ikään liittyvän uskomuksen haaste: mieli on sitä mieltä, että olen vielä varsin nuori – oikeastaan lapsi minussa on tullut vahvemmin näkyväksi. On ihastuttava ajatus, että iän myötä ihminen kasvaa lapseksi jälleen ja sallii itsellensä enemmän iloa, keveyttä ja leikkisyyttä! Samaan aikaan keho esittää vahvasti eroavan mielipiteensä. Kehon ilmaistessa kantaansa yllätyksellisillä muutoksillaan voi vain ihmetellä, itkeä ja nauraa: ai tällaistako vanheneminen on? Pientä kolotusta siellä täällä, jäykkyyttä jäsenissä, hidastuvaa tahtia jne. Lisääntyvät rypyt silmien ympärillä eivät paljon imartele ja monenlaisia hormonaalisia ja muutakin muutosta tapahtuu. Selvästikään mieli ja keho eivät ole synkroniassa ja tämän työstäminen vie oman aikansa.

Sain ystävältä ihanan onnitteluviestin: ”60 and Still Fabulous” ja se päätyi kertaheitolla uudeksi voimalauseeksi.  Kehon ja mielen yhteistyön vielä hioutuessa ja uuden vaiheen hyväksymisprosessin keskellä muistutan tuolla lauseella itseäni siitä, että vaikka ulkonäön suhteen” parasta ennen” -päivä meni jo, niin olen tämän ikäisenäkin vielä ihan ok. Suorastaan upea! Ei auta, kuin ottaa huumori avuksi. 93-vuotiaaksi elänyt äitini oli tästä mainio esimerkki. Hän nauroi ryppyisille, kutistuville käsilleen ja sanoi aina: ”tämä on elämän laki”.  Niinhän se on. Sitä vastaan on turha taistella. Myötävirtaan on niin paljon helpompaa matkustaa, joten vastustamiseen ei kannata energiaa tässäkään asiassa tuhlata. Mutta ei ole mitään syytä myöskään ohittaa tilannetta vaan elää sen läpi.  

Päästäkseen aloittamaan elämänkierron kolmannen ikäkauden, on ensin läpikäytävä tämä toinen murrosikä. Kyseessä on hyvin merkittävä transformaatiovaihe, jossa siirrytään vanhenevan viisaan arkkityyppiin ja omaksutaan siihen liittyvä uusi identiteetti.  Se on monikerroksinen vaihdevuosiksikin kutsuttu prosessi, josta on pitkään vaiettu ja johon on liittynyt paljon häpeää. Onneksi nyt on tästäkin aiheesta alettu puhua avoimesti. Kyseessä ei ole vain naisille kuuluva ylimenokausi, vaan vastaavia kehon ja mielen muutoksia tapahtuu myös miehissä. Miesten vaihdevuosista, andropaussista ei kuitenkaan vitsailla, kuten naisten kuumien aaltojen menopaussista. Jotain kertoo vanhenemiseen liittyvistä asenteista myös se, että naiset haihtuvat niin työssä, kuin yhteiskunnassakin näkymättömiksi, kun taas harmaantuvat, charmantit miehet ovat entistä uskottavampia. Olisiko aika päivittää ikään liittyviä asenteita?

Iästä riippumatta syntymäpäivä on aina uusi alku, mahdollisuus jonkin uuden syntymään itsessä. Se on kohta, jolloin on hyvä pysähtyä hetkeksi katsomaan taakse- ja eteenpäin: Mitä tähän mennessä olen kokenut ja oppinut? Mistä päästän irti? Minkä kanssa jatkan matkaa uuteen vuodenkiertoon ja mitä muuta siihen valitsen? Jokainen vuosirengas tuo aina kokemuksellisen syvyyden elämään ja alkava sykli avautuu uudenlaisella ymmärryksellä itsestä ja elämästä. Jokin vanha minussa kuolee ja tekee tilaa uudelle syntyä. Lisäksi jokainen vuosinumero pitää sisällään omanlaisen energeettisen latauksen ja siihen liittyvät erityiset teemat (numerologia). Joten siinä mielessä numerolla on väliä, sillä jotain uuden vuosiluvun myötä muuttuu.

En muista, että olisin kokenut varsinaista ikäkriisiä ennen kuin nyt. Neljäkymmentä vuotta oli sikäli merkittävä kohta, että siinä aktiivinen, kokeileva, seikkaileva nuoruus teki siirtymän sisäänpäinkääntymiseen ja rauhoittumiseen. Nyt 20 vuotta myöhemmin, kun elämää voi jo katsoa kohtuullisen laajalla perspektiivillä, niin en voi olla sivuuttamatta sitä tosiasiaa, että noin kaksi kolmannesta elämästä on jo takanapäin. Se ajatus on kyllä pysäyttävä ja saa pohtimaan kuolemaa ja elämää uusin silmin. Nuoruuden harha on luulla, että aikaa on vaikka kuinka ja ehtiihän sitä vielä. Vanhempana voi vain hämmästellä, miten nopeasti elämä menee. Koskaan ei voi tietää, kuinka paljon aikaa on jäljellä. Elämän arvostaminen ja siitä nauttiminen lisääntyy sitä mukaa, kun aika tiivistyy ja seuloo epäolennaisen pois.

Tällaisessa elämän saranakohdassa on tosi kiinnostavaa reflektoida mennyttä ja luoda merkityksellistä tulevaa. Saada ymmärrystä kokonaisuuteen ja aikajanaan. Tämä todella tuntuu merkittävältä taitekohdalta, jossa entistä vahvemmin sitoudun itseeni ja valitsen tehdä asioita, jotka tukevat minua. Jos joskus olen niin tehnyt, niin enää en pidä mitään tai ketään itsestään selvänä. En myöskään itseäni vaan valitsen jakaa elämää ihmisten kanssa, joiden seurassa on hyvä olla. Kaikki turha ja ylimääräinen putoaa pois ja jäljelle jää puhdas selkeys. Tiedän, kuka olen ja mitä tahdon. Tiedän, miten aion elämän viimeisen kolmanneksen elää. Siltä osin, kuin mitä on minun käsissäni.

Olen myös miettinyt, miksi naisen ikä on niin tabu, ettei sitä saisi kysyä. Onko tuon myytin takana ajatus, että nainen kokonaisuudessaan on mysteeri ja kantaa kehossaan elämän syklistä kulkua, joka on pyhää? Onko niin, että kertomalla ikänsä tulee paljastaneeksi liikaa itsestään? Jos sen tekee, katoaako siinä jotain naisena olemisen taikaa? Ehkä. Jotenkin näen, että on aika avata salaisuuksien verhoja myös ikään, vanhenemiseen ja ylipäätään tähän ihmiselämän vaiheeseen liittyvistä asioista. Vaikka vanhenemisesta ei haluttaisi puhua, se on kuitenkin jokaisella vääjäämättömästi edessä ja se on yksi niistä asioista, mikä meitä yhdistää. On tullut aika nostaa vanheneminen sille kuuluvaan arvoonsa ja siksi kirjoitan tästä aiheesta jatkossa lisää.