Isän ikävällä ei ole viimeistä käyttöpäivää

On marraskuu, isänpäivän oma kuukausi.
Kuukausi, joka nostaa monissa lapsissa, ikään katsomatta, paljon kipua pinnalle.
Tämän tiedostaminen ja näkeminen ympärilläni pudottaa minut tulkitsemaan lapsen silmin poissaolevan isän nostamia tunteita ja ajatuksia:

Tiedätkö isä, mistä jäit paitsi, kun et ollut elämässäni mukana?
Tiedätkö, kuinka paljon minä odotin ja kaipasin sinua?
Sinun hymyäsi, hellää katsettasi ja rajojasi, joita asettaisit minulle, rajattomalle lapsellesi.
Minä kaipasin sinua arkeeni ja usein koin, että mahtaako minussa olla jokin vika, kun et ollut läsnä.
Sinulla oli varmasti syyt, miksi et ollut olemassa minulle, eikö vain.
Mutta kovin toivon, että avaisit näitä minulle. Sinun syitäsi. Ehkä sitten ymmärtäisin sinuakin paremmin.

Huomaan, minä etsin sinua kaikkialta: etsin iltasadun isäkarhusta, jonka hymyn kuvittelin olevan sinulta minulle, samalla kun kuvittelin, että isäkarhun käsi on sinun kätesi, joka laskeutuu hellästi päätäni taputtamaan, aivan kuten se taputti sadussa poikasensa päätä.
Etsin sinua opettajani silmistä, naapurin sedästä ja etäisestä enostani.

Myöhemmin etsin vimmaisesti sinua pullon pohjalta ja savusta tupakan.
Etsin kumppanuutta ja miesenergiaa ystävistäni, sisaruksistani – epätoivoisesti ties mistä.

Jaksoin toivoa. Toivo piti minut hengissä. Jaksoin uskoa, että sinä vielä jostakin ilmestyt, että kaipaat minua yhtä paljon kuin minä sinua. Jaksoin uskoa, että poissaoloosi on jokin mystinen syy, sellainen, jonka voittamiseen tarvittaisiin supermiehen voimat. Usko ja toivo pitivät minut järjissäni, kun vuosi vuoden jälkeen ihmettelin poissaoloasi.

Nyt aikuisena sanoitan kipuani. Etsin sille säveliä, etsin sille sanojeni lukijaa, sydämeni kuulijaa. Tänään en etsi sinua samalla voimalla kuin mitä pienokaisena etsin, mutta huomaan marraskuun pimenevinä iltoina mieleni hiljaa huokaisevan lapsenomaisen rukouksen: rakas taivaan isä siellä jossakin, maailmankaikkeuteni tai mikä sitten oletkin, johdata isäni sydän, tahto ja rohkeus luokseni ja lisään; sillä tiedäthän, isän ikävällä ei ole viimeistä voimassaolopäivämäärää.

5 Kommentit

  1. Janette

    Tämä kirjoitus kosketti syvältä. ❤️

    Vastaa
    • Marjut

      Kiitos Janette ♥️🌿

      Vastaa
    • Hanna

      ❤️

      Vastaa
  2. Aurora

    Todella koskettava kirjoitus. 💔

    Vastaa
    • Marjut

      Kiitos Aurora ♥️

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *