Eräs asiakkaani tokaisi parisuhdeterapian jälkipuinneissa että ”kyllä tässä saa olla melkoinen itsetuntoakrobaatti, että saa sanottua itselleen kaiken sen mikä toiselta jää sanomatta ja huomioimatta.” Hymyilin ehkä vähän huvittuneesti tokaisulle ja kysyin tarkennusta, mitä hän sanomallaan tarkoitti. Hän kertoi, että juttu luistaa kyllä kun puhutaan päivän askareista, menneistä ja tulevista tapahtumista, lasten ja naapureiden kuulumisista. Mutta jos keskustelu etenee alueelle, missä pitäisi kertoa toiselle jotain henkilökohtaista, kuten miten viehättävältä puoliso näyttääkään kesämekossaan tai että uusi kampaus pukee häntä, sanat eivät vain tule ajatuksista äänenmuodostukseen saakka. Näinpä asiakkaani oli todennut parhaaksi kertoa nämä asiat itse itselleen, koska kuitenkin halusi kuulla ne. Hän halusi tulla huomatuksi puolisonsa silmissä viehättävänä ja uusi kampaus piristi omaakin mieltä.

Jäin miettimään tuota itsetuntoakrobatiaa vähän tarkemmin. Mitä se itsetunto itse asiassa on, mistä se koostuu ja millaisena se itsekussakin meissä esiintyy? Itsetunto on mielestäni kuin sisäinen polttoainesäiliö. Sitä käytetään elämisen psyykkiseen hyvinvointiin ja niin kauan kuin säiliössä on polttoainetta mistä ottaa, psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät asiat pysyvät jotakuinkin tasapainossa. Polttoainetta tarvitaan niin omaan sisäiseen vuorovaikutukseen kuin kaikkeen sosiaaliseen toimintaan. Aina kun meillä on ihmisiä ympärillämme, välitämme vuorovaikutuksen myötä myös kuvan oman itsetuntomme kunnosta.

Itsetunnon tila ei ole stabiili. Se ei ole jotain, mikä on syntymässä saatu ja sen kanssa mennään hamaan hautaan saakka. Onneksi. Sen sijaan se on alati muuttuva, ympäristöön hyvin herkästi reagoiva tila. Tunteet ohjailevat itsetuntoa vahvasti ja itsetunnon kunto määräytyykin pitkälti tilannekohtaisesti. Suru vaikuttaa itsetuntoon lamauttavasti, pelko puolestaan syö positiivisen energian ja tuo tilalle stressikuorman myötä joko ylivirittyneen tai alivirittyneen tilan, joka on kaukana terveestä itsetunnon tasapainosta. Häpeä kuormittaa surun tavoin lamauttavasti ja viha lisää kyllä energian määrää, mutta estää osaltaan positiivisen energian lisäämistä. Näinpä elämäämme liittyvät tapahtumat liittyvät itsetuntomme kuntoon juurikin tunteiden välityksellä.

Tämä itsetuntoon liittyvä polttoainesäiliö näyttää pääsääntöisesti koostuvan sekä lamauttavista että rajoittavista tunteista. Onneksi sinne kuuluvat myös ne positiiviset energiat! Kuvitelkaa tilannetta, jossa itsetunto koostuisi vain vihaan perustuvasta energiasta. Sen sisältönä olisivat vanhat kaunat, sanotut sanat, koetut loukkaukset joille ei ole saatu hyvitystä esim. koston muodossa. Tämä energia tuottaisi hyvin aggresiivisen ja hyökkäävän itsetunnon. Ihminen haastaisi jatkuvasti ympäristöään taisteluun, jossa ei ole voittajia. Syyttäisi ja etsisi syyllisiä. Raskasta ja kuluttavaa, eikö? Tai kuvitelkaa itsetunto, joka koostuu pelkästään häpeästä. Itsensä pienentämistä ja mitätöintiä, halveksuntaa, toisten tarpeisiin mukautumista näkyväksi tulemisen pelossa. Tai millaisen itsetunnon pelko saisikaan aikaan? Arka, syrjäänvetäytyvä, turvaton, jatkuvasti varuillaan aina paniikkiin saakka.

Onneksi terve itsetunto on moniulotteinen, joustava ja kestää näitä elämään kuuluvia tapahtumia ja niistä aiheutuvia tunteita melkoisen määrän. Itsetunnon kuntoisuusenergia on asia, johon voimme itse myös vaikuttaa. Jos tunne-elämään on jäänyt päälle vaikkapa vanha viha, sen kuluttavasta energista on mahdollista päästä eroon irtipäästämällä vihan tunteesta ja antamalla tapahtumat aidosti anteeksi kaikille osapuolille (myös itselleen). Tämä on usein loukatun itsetunnon näkökulmasta lähes mahdoton tehtävä. Loukkaukset tuntuvat ylitsepääsemättömän suurilta ja usein tapahtumista on jäänyt myös taloudellisia ja fyysisiäkin seuraamuksia. Usein joku on kuollut tai menetykset ihmissuhteissa ovat muuten suuria. Mutta tapahtumien tasolla pahin on jo tapahtunut, tunteet vain ovat jäljellä muistuttamassa tapahtumista. Kipeät ja vaikeilta tuntuvat tunteet. Miksi siis antaa käsittelemättömien tunteiden vaikuttaa itsetunnon nykyenergiaan lamauttavasti, kun tapahtumia ei kuitenkaan saa tapahtumattomiksi? Ne menivät jo. Usein viha on myös ns. ”omaa kivaa”. Vihan kohde on useinkin ihan autuaan tietämätön toisen ihmisen tunne-elämän sisällöstä, omassakin kun on tiedostamista ihan riittämiin. Toki on heitäkin, jotka puhkuvat pyhää vihaa hamaan hautaan saakka; kuluvathan ne elämän päivät niinkin!

Anteeksi antaminen ei ole ihan helppo laji. Isä meidän rukouksessakin toistelemme kaavamaisesti antavamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Emmekä sitten kuitenkaan tee niin. Anteeksi antaminen ei tarkoita väärien tekojen hyväksymistä. Varsinkaan, jollei tekoja koskaan edes pyydetä anteeksi. Tekojen tasolla muistot huolehtivat siitä, että mielikuvat eivät koskaan katoa aivojemme sopukoista. Anteeksiannolla on tarkoitus katkaista muistojen yhteys tunteisiin, niin että ne eivät enää satuttaisi enempää. Tunnetasolla anteeksiantaminen tarkoittaa niin suurta myötätuntoa itseään kohtaan, että pystyy hyväksymään tapahtuneen tapahtuneeksi ja tahtotilaa elää sen asian kanssa. Kyllä, minua on loukattu ja se satutti. Kyllä, minua kohdeltiin väärin, minua kiusattiin, minuun kohdistettiin fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa, minulle oltiin ilkeitä. Ne ihmiset toimivat väärin ja loukkasivat tunteitani. He loukkasivat oikeuttani olla fyysisesti, psyykkisesti ja henkisesti turvassa. Anteeksianto ei tarkoita unohtamista, ainostaan myötätuntoista tapaa suhtautua omiin tunteisiin, varsinkin niihin, jotka vielä satuttavat.

Irtipäästäminen ja anteeksianto ovatkin ehkä itsetunnon vaikeimmat oppiläksyt. Miten irtipäästäminen tapahtuu, miten sen voi saada aikaan? Voiko sitä ostaa kaupasta metritavarana vai myydäänkö sitä kenties kilohintaan? Tähän tarvitaan jotain, joka usein meiltä unohtuu arjen tuoksinassa kaiken suorittamisen keskellä. Jotain, jonka tuo asiakkaani oli tavoittanut omassa itsetuntoakrobatiassaan. Hän oli löytänyt itsemyötätunnon ja rakkauden itseään kohtaan, terveellä tavalla. Kun ihminen arvostaa ja kunnioittaa itseään oikein, kun pitää itseään ja lahjaksi saatua elämäänsä niin suuressa arvossa, ettei halua vanhojen tunnelukkojen estävän elämän eteenpäin menoa, tulee tunne että on aika päästää menneistä irti. Se vapauttaa säiliöön taas tilaa uusille energioille ja näin itsetunto jaksaa taas paremmin ja pysyy paremmassa kunnossa, kun energia virtaa vapaasti, tunteet virtaavat vapaasti ja elämä tuntuu tasapainoiselta ja elämisen arvoiselta.

Mitä sinun itsetunnollesi kuuluu juuri nyt?