Katsoin eilen ruutu.fistä aiempia Voice of Finlandin jaksoja. Oli Toni Wirtasen joukkueen vuoro esiintyä. Ensimmäinen esiintyjä Arttu Kettunen oli huikean isnpiroiva siinä miten vapaasti hän antoi omien tunteidensa näkyä. Ennen lavalle menoa juontaja haastatteli Arttua ja Arttu puhui pienestä pojastaan joka istui katsomossa. Puhuessaan pojastaan hän alkoi itkeä. Juontajan saatesanojen siivittämänä: ”Tosi hienoa, että rakastat noin paljon”, Arttu lähti lavalle.
Kyyneleitä poskiltaan pyyhkien hän lähti esiintymään. Biisi jonka hän veti oli Sex is on fire joten se ei todellakaan ollut mikään nyyhkybiisi ja fiilis muuttuikin aivan toiseksi biisin alettua. Lavalla Arttu näytti heittäytyvän esitykseensä täysillä. Hänen ääni kulki ihailtavan vahvana ja täysin estoitta. Arttu veti biisin niin mahtavasti heittäytyen, että se oli todella inspiroivaa.
Joku tuomareista kommentoi esitystä jälkikäteen, että oliko siinä jopa vähän liikaakin. Toni sanoi kuitenkin, että hänen mielestään ei voi olla koskaan liikaa.
Minusta kontrasti ennen esitystä ja lavalla olon aikana oli niin huikea, ja samalla inspiroiva. Tunteissa ei ole mitään hävettävää vaan niiden vapaa ilmentäminen voi olla jopa tae onnellisemmalle elämälle ja kuka ties jopa paremmalle terveydelle.
Meidät kuitenkin opetetaan lapsesta saakka rajoittuneeksi oman tunneilmaisun kanssa. Pahimmillaan päähän jää kuin levy junnaamaan pohdintaa siitä mikä on liikaa ja aletaan pelätä olevansa liikaa tunteiden kanssa samalla tukahduttaen pahimmassa tapauksessa kaikki tunteet.
Minulle tuli tästä Artun esityksestä ja olemuksesta valtavan hyvä fiilis. Tunteiden vapaa näyttäminen antaa luvan muillekin samaan. Tunteissa ei ole mitään vikaa, eikä niissä lopulta ole mitään vaikeaa. Vaikeaa niistä tekee tunteiden vastustelu ja häpeäminen.
Ei ole mitään vaikeaa siirtyä itkusta nauruun ja vihasta lempeyteen. Silloin kun tunteet virtaa vapaana niin se on vain luonnollista. Ainoa mikä tekee tunteista luonnotonta on niiden häpeäminen ja tuohon meidät opetataan lähes väistämättä.
Olen todella onnellinen, että poikani pystyy ilmaisemaan tällä hetkellä esimerkiksi pelon tunnetta täysin ilman häpeää. Miksi omaa pelkoaan pitäisikään oppia häpeämään?
Se tuottaa aivan valtavasti ongelmia myöhemmin jos lapsena on oppinut tuntemaan omista tunteistaan häpeää. Siitä voi olla todella vaikea oppia pois, jos edes tunnistaa enää edes omia tunteitaan. Ne ovat voineet kadota tunnistamattomiksi, jos niille ei ole ollut tilaa eikä lupaa olla. Ne on pitänyt piilottaa.
Luin juuri artikkelin jossa puhuttiin tunteiden ilmaisemiseen liittyvästä tutkimuksesta. Tutkimuksen tulos oli lopulta, että kaikkien tunteiden salliminen sai ihmisen voimaan monilla eri tavoilla elämässään paremmin. Ne jotka välttelivät tai kielsivät tunteitaan jollain tavalla eivät kokeneet yhtä suurta onnellisuuden tunnetta.
Vapaaksi pääseminen tunteiden tuntemisen häpeästä on tärkeä juttu. Tunteiden liiallinen analysoiminenkaan ei johda pidemmän päälle mihinkään. Tunteita on hyvä oppia tuntemaan vapaasti ja minusta on erittäin inspiroivaa kun joku osaa sen taidon ja toimii hyvänä esimerkkinä.
Oletko sinä kasvanut vapaaseen vai rajoitettuun tunneilmaisuun?
Jos haluat tutustua tunteiden maailmaan tarkemmin tunnelukko-testi voi auttaa asiassa.
0 kommenttia