Katoan kaikkeen – Psykiatrisen avun saamisen vaikeudesta

01.05.2024 | Runo | 4 Kommentit

Minua ei enää ole
Olen kadonnut tapettiin
Muuttunut seinäruusuksi
Sulautunut minua ympäröiviin
Kalmanvalkeisiin seiniin

Sieluni kohdalla on aukko
Joka joskus oli täynnä elämää
Nyt sen tilalla on vain kuolemaa
Ja ajan olemattomuutta

Olen kadottanut ytimeni
Henkeni ja ruumiini
En ole unessa
Mutten aivan hereilläkään

Maailma on muuttunut utuiseksi
Kuin siltä puuttuisivat ääriviivat
Minultakin puuttuvat ääriviivat
Siksi sulaudun ja katoan kaikkeen

Mieleni on muuttunut hauraaksi
Läpinäkyväksi
En saa enää otetta tunteistani
Tai ajatuksistani
Edes koko olemassaolostani

Olen kuin musta aukko
Joka on räjähtänyt sisäänpäin
Kaikessa hiljaisuudessa
Luonut valtavan sisäisen paineaallon
Joka on hajottanut mielen
Alkutekijöihinsä

Miten siis kertoisin tästä
Olemattomuuden kauhusta
Sinulle joka et sitä koe?
Miten saisin sinut ymmärtämään
Että traagisinta kaikesta
On oman itsensä menetys?

On vain jotain hahmotonta
Tuntematonta
Pimeää ainetta 
Jota kaikki valo pakenee
Sitä ei ole tehty 
Nähtäväksi tai koettavaksi
Ainoastaan välteltäväksi

Ja minä välttelen
Kaikilla sieluni ja ruumiini voimilla
Välttelen henkeni edestä
Olemattomuuden ja tyhjyyden imua
Pyörrettä joka imee sisäänsä
Kaiken tuntemani
Myös järkeni valon

Hulluuden ja hajoamisen spiraali
Lymyää jokaisen ajatukseni 
Ja tunteeni takana
Mutten voi antautua kaaokseen
Sillä silloin kaikki ympärillänikin
Hajoaisi pirstaleiksi

Minun pitää kannatella kaikkea
Myös minua auttavia ammattilaisia
Koska kaaos ja hulluus
Näyttävät ikävä kyllä olevan
Tarttuvaa sorttia:

Aina kun olen menneisyydessä
Menettänyt itseni hallinnan
Sen ovat menettäneet
Myös kaikki lähelläni olevat:
Jopa ja varsinkin
Psykiatrian alan ammattilaiset

Olen kokenut sen 
Niin monta kertaa
Erilaisissa hoitotilanteissa:
Minun kaaokseni on imaissut
Hoitohenkilökunnankin mukaansa
Vaikka en niissä tilanteissa
Olisi muuta tarvinnut
Kuin turvaa
Välittämistä
Ja johdonmukaisuutta

Tarvitsin inhimillistä kohtelua
Niin kipeästi 
Epäinhimillisissä olotiloissani
Etten voi antaa 
Vieläkään anteeksi
Monia kohdallani tehtyjä
Ilmeisiä hoitovirheitä

Lisäksi ne hoitovirheet 
Eivät edelleenkään
Ole monien mielestä 
Hoitovirheitä laisinkaan
Vaan jo vakiintuneita 
Hoitokäytänteitä
Joissa särkyneitä mieliä 
Voi resurssien puutteessa
Kohdella aivan miten tahansa:

Sivuutetaan täysin tuskaisen potilaan
Tunteet ja tarpeet
Vaaditaan palaamaan ruotuun
Vaikka juuri ruodussa olemisen vaatimus
On sairastuttanut alunperinkin
Saanut ihmisen katoamaan itseltään
Ja muilta

Pitäisi olla vielä näkymättömämpi
Kuulumattomampi
Kuluttaa vielä vähemmän 
Hoitoresursseja järjestelmässä
Joka on luotu olemaan 
Tehokas mutta kohtaamaton
Ja jonka seurauksena huono vointi
Usein ainoastaan pitkittyy
Ja lopulta kroonistuu

Mielen sisäistä autioitumista
Ei osaa enää itse kyseenalaistaa
Tietää vain että jotain puuttuu
Kuten se elintärkeä kokemus siitä
Että on yhä elossa

En siis löydä itseäni
Syömästäni pillerivuoresta
Katoan vain lisää 
Lääkkeiden turruttavan
Ja kroonistavan peitteen alle
Ja olen näin hukassa itseltäni
Enemmän kuin koskaan aiemmin

Mutta apua ja tukea ei vain saa
Psykiatrisesta hoitokierteestä 
Irti pääsemiseen
Olen kai aina ollut 
Liian kiltti potilas
Ja niellyt kiltisti 
Lähes kaikki pillerit
Joita minulle on 
Vuosikymmenten varrella
Ikinä keksittykään määrätä

Ja kaiken tämän jälkeen
Olen päätynyt tilanteeseen
Jossa en meinaa enää millään
Löytää yksityistäkään psykiatria
Joka osaisi tai suostuisi
Minua enää auttamaan
Liian monimutkaisen lääkitykseni
Ja psyykkisen oireiluni kanssa

Olen siis niin syvällä 
Psykiatrian suossa
Etteivät psykiatritkaan 
Enää käytännössä tiedä
Mitä kanssani tekisivät
Vähemmästäkin tulee toivoton
Ja epäonnistunutkin olo
Tekisikin mieli vain luovuttaa
Koska ongelmani ovat selkeästi
Psykiatrian alan ammattilaisillekin
Aivan liian haastavia

Ehkä minun ei edes 
Haluta selviävän
Sillä minut kirjataan 
Ensi syksynä
Ulos erikoissairaanhoidosta
Vaikka tarvitsisin sitä 
Vielä kipeästi
Lääkitysteni ja oireidenikin puolesta

Ensi syksynä putoan siis
Tyhjän päälle
Tulen jälleen hylätyksi
Potilaana ja ihmisenä
Vaikka hylkääminen
On se pahin traumani
Ja kaiken psyykkisen oireiluni
Lähtökohta

Psykiatrinen hoito siis helposti
Todella vain traumatisoi
Jo valmiiksi elämän paineessa
Murskaantuneen
Se vie itsetunnon ja itsearvostuksen
Saa uskomaan että ihmistä voi
Psykiatrisena potilaana kohdella
Aivan miten tahansa

Enkä minä uskalla kohdata
Pelottavaa sisäistä kaaostani
Koska tiedän mitä tapahtuu
Jos hetkeksikään luovun
Tunteideni välttelystä:
Traumatisoidun yhä uudestaan
Niiden ihmisten toimesta
Joiden tehtävä olisi enemmänkin
Auttaa ja tukea 
Jo valmiiksi kolhuilla olevaa
Mieltäni ja minuuttani

Silloin haluaa luonnollisesti
Mieluummin kadota tapettiin
Ja sulautua seinään
Kuin tulla näkyväksi
Omine huolineen ja murheineen
Kuitenkin näkyväksi tuleminen
On lopulta ainoa tapa
Jolla särkynyttä mieltä
Voi todella korjata

Hyväksytyksi ja kuulluksi tuleminen
Hädän hetkellä 
Voi saada aikaan
Hyvyyden vastakierteen
Joka vetää jo tuhon partaalla
Olevan väsyneen sielun
Pois kaaoksen ja pimeyden
Myrskynsilmästä

Vain toinen toistemme
Tuella ja kannattelulla
Voimme voida aidosti hyvin
Ja todella parantua
Kunpa muistaisimme tämän
Ennen kuin vähättelemme
Mitätöimme ja ohitamme!
Ennen kuin julistamme
Ihmisen hankalaksi ja
Toivottomaksi tapaukseksi!

Ennen kuin syyllistämme ja
Syyttelemme sitä joka oireilee
Koko yhteisön pahoinvointia!
Sitä joka tuntee 
Luissaan ja ytimissään
Vuosisatojen painon
Kivun jota ei ole koskaan ennen
Todella kohdattu ja käsitelty

Ja nyt minä olen syyllinen
Yhteisön taakankantaja
Jonka kohtalona on luhistua
Ylisukupolvisen taakan alle
Olen syntipukki
Jonka päälle lasketaan
Ne vaikeat tunteet
Joita ei haluta kohdata
Omassa itsessä

Se kun tekee liian kipeää
Nähdä toisessa oma varjonsa
Niinpä se pitää piilottaa
Lääkitä pois
Tukahduttaa heti alkuunsa

Ja niin psykiatrinen potilas
Jää mykkänä kauhunsa keskelle
Ymmärtäen kokemuksen kautta
Että hänen tunteensa ja ajatuksensa
Ovat yksinkertaisesti liikaa
Ympäröivälle maailmalle

Sen viesti on selvä:
Pitää vetäytyä
Olla näkymätön ja kuulumaton
Lakata kuormittamasta
Jo ennestään ylikuormittunutta
Psykiatrista hoitojärjestelmää

Kunpa pääsisinkin sen piiristä
Aivan kokonaan pois!
Mutta olen valitettavasti
Aivan liian syvällä
Lääkityksineni ja jo kroonistuneine
Psyykkisine oireineni

Niinpä haukon henkeä
Ja sukellan uudelleen
Kärsimyksestä sakeisiin
Syviin vesiin
Löytääkseni vihdoin
Psykiatrian alan ammattilaisen
Joka kohtaisi minut 
Inhimillisenä ihmisenä
Eikä ainoastaan 
Psykiatrisena potilaana

Lääkärin joka ymmärtäisi
Etten ole rikki
Ainoastaan kauhuissani
Tässä todellisuudessa
Joka aivan liian usein kieltää
Tarvitsevuuden ja heikkouden
Erilaiset ilmenemismuodot
Ja rankaiseekin niistä
Joka näkisi diagnoosieni
Ja lääkityksieni taakse
Ja osaisi auttaa niistä
Eroon pääsemisessä

Pelkkien oireiden hoito
Kun on aina ennemminkin
Kroonistanut tilannettani
Kuin todella auttanut
Lamannut ja kivettänyt paikoilleen
Pois elämän virrasta

En tiedä tuottaako jo
Epätoivoiseksi käynyt
Yksityisen psykiatrin etsintäni
Lopulta mitään tulosta
Ehkä ei ole olemassa lääkäriä
Joka minua voisi
Enää käytännössä auttaa

Haluaisin kuitenkin
Tulla näkyväksi ja olevaksi
Enkä vain jatkaa katoamistani
Itseltäni ja maailmalta
Siihen kuitenkin tarvitsisin
Sellaista apua 
Jonka seurauksena en katoaisi 
Vaan löytyisin

En tiedä onko sellaista apua
Olemassa enää minulle
Ehkä ei
Siihen asti kuitenkin
Yritän olla ja hengittää
Tässä sisäisessä umpikujassani

Yritän selvitä päivästä päivään
Ja hetkestä hetkeen
Tässä elottomaksi käyneessä
Kafkamaisessa todellisuudessa
Jossa toivon valo 
Meinaa jatkuvasti kadota
Välinpitämättömyyden
Epäinhimillisyyden
Ja kaltoinkohtelun
Mustan verhon taakse

4 Kommentit

  1. Katri

    Kyllä. He eivät pysty käsittelemään sinua. Mutta sinä ajan mittaan olet pakotettu käsittämään. Sieltä pimeästä ja tyhjyydestä löytyy informaatio miten saada voima takaisin. Sun täytyy vaan kuunnella. Ja sitten pusket sen kaiken mitä tiedät tähän todellisuuteen. Pimeään ei voi tuoda valoa mutta sieltä löytää valon joka paistaa päivää kirkkaammin. Ei ne pelkää sitä mitä sulle tapahtui vaan sitä mikä sinusta on tulossa. Luota siihen. Se sattuu. Kasvu ei tule kivutta. Mutta luota siihen että tämän puun hedelmät on ne makeimmat. Se kaikki kantaa sinua aikanaan ja huomaat ettei heillä olisi voinut olla mitään keinoja edes yrittää kannatella sinua. Se on kasvun edellytyskin. Sen kivulias siunaus. Pystyt kantamaan kaiken sen vielä. Etkä koskaan olisi mitään muuta halunnutkaan kun olet perillä.

    Vastaa
    • Katja Kosonen

      Kiitos kauniisti kirjoitetusta kommentistasi! Toivon sen olevan kohdallani totta.💜

      Vastaa
  2. kevätaurinko

    ”Miten siis kertoisin tästä
    Olemattomuuden kauhusta
    Sinulle joka et sitä koe?
    Miten saisin sinut ymmärtämään
    Että traagisinta kaikesta
    On oman itsensä menetys?”

    Hyvin kerroit ❤️ Lämmin halaus. Olet mielessä❤️

    Vastaa
    • Katja Kosonen

      Kiitos.💜

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *