Muistatko kun olit lapsi? Olit ehkä iloinen, avoin, puhelias ja rohkea olemaan esillä. Tai saatoit olla hiljaisempi, pelokkaampi, varautuneempi ja ujompi mutta yhtä kaikki, olit sinä. Persoonallinen, ainutlaatuinen juuri oikeanlainen. Et osannut hävetä itseäsi, etkä tiennyt mikä on hävettävää, kunnes opit sen muilta. Opit ehkä, että puhut liian kovaa, naurat väärissä paikoissa tai et ole tarpeeksi rohkea. Jossain kohtaa opit, että se mitä olet ei riitä ja se on häpeällistä.
Luonteemme kulkee mukana alusta asti mutta tunteita me opimme kantamaan myös muiden puolesta. Kun me olimme lapsia, emme juurikaan osanneet hävetä. Emme varsinkaan itseämme. Häpeä istutettiin meihin. Vasta jälkikäteen aloimme uskoa sen olevan meidän omaa. Kun jokin asia kulkee mukanamme kauan, se alkaa tuntua osalta itseä. Häpeä piiloutuu syvälle ja muuttuu salakavalasti osaksi persoonaa niin, että sitä voi olla vaikea tunnistaa opituksi. Usein kuitenkin kannamme perittyä häpeää joka oli alunperin jonkun toisen…
Häpeä asuu kollektiivisesti kansakunnassamme syvällä ja jokainen uusi syntyvä yksilö otetaan häpeän kasteeseen mukaan lähes syntymästä asti. Riippuen vanhempien kantaman häpeän määrästä saa lapsi osansa henkisenä perintönä. Toisissa suvuissa on enemmän häpeää taakkana kuin toisissa. Jotkut tuntuvat jäävän sen alle kokonaan. Häpeä estää elämästä oman näköistä, kokoista ja oloista elämää. Häpeää saa sopeutumaan ja piiloutumaan. Häpeän vuoksi moni ihminen ei elä koko potentiaalinsa voimalla.
Häpeästä olisi aika päästä vapaaksi, jotta voisimme luoda yhdessä rohkeammin parempaa maailmaa. Maailmaa jossa hyvinvointi on sallittua ja häpeä sellainen vieras joka voidaan kohdata yhdessä empatialla. Häpeästä voi päästä eroon tiedostamalla sen alkuperä ja puhumalla. Häpeä ei halua tulla valoon, se saa voimansa piiloutumisesta. Siksi sen vastalääke on näkyväksi tuleminen.
Me opetamme lapsiamme häpeämään liian kovaa naurua, mokaamista, seksuaalisuutta, joukosta erottumista, pierua. Teemme selväksi myös, että hävettävää voi olla myös jotkut ammatit, erilaisuus, seksuaalinen suuntautuminen ja alkuperämme. Lapsi oppii häpeämään kaikkea sitä mitä omat vanhempansakin.
Olen miettinyt häpeän alkuperää. Koska tälläinen tunne on olemassa, se on varmasti alunperin suojellut meitä. Häpeä pitää yllä tietynlaisen ryhmäkurin. Häpeä verottaa uskallusta poiketa massasta. Kun kulkee joukon mukana, ja tiettyjen lainalaisuuksien rajoissa ei voi myöskään tulla hylätyksi. Häpeä suojaa toimimaan oikeudenmukaisesti ja olemaan ryhmässä hyväksytty.
Heimoelämässä tämä palvelikin meitä erityisesti vielä silloin kun elimme enemmän luonnon ja toistemme armoilla. Häpeän tunne ohjasi pysymään lauman suojissa. Nykyisinkin häpeällä on paikkansa. Kun olemme tehneet jotakin väärin, terve moraali saa meidät tuntemaan häpeää ja katumusta. Noiden tunteiden läpi käymisen kautta itsetuntemus lisääntyy ja kasvu yleensä tapahtuu. Terve häpeä on sitä, että ymmärtää katua tekojaan ja tehdä muutoksen, mutta epätervettä siitä tulee silloin kun siihen tjäädään kiinni ja se saa sulkemaan itsensä. Nykyisin häpeästä on tullutkin usein este sille, että voisimme olla yhteydessä toisiimme.
Häpeän suojamuuri tekee meistä erillisiä. Häpeämme perus inhimillisiä asioita itsessämme ja häpeän tunne lamaannuttavuudessaan saa meidät vetäytymään omiin oloihimme silloinkin kun yhteyden vaaliminen, jakaminen ja puhuminen olisi meille terveellisin vaihtoehto.
Yhteys on se mitä tarvitsemme. Yhteyden katkeaminen saa meidät voimaan huonosti. Häpeä katkaisee helposti aidon yhteyden itseen ja muihin. Se on piinallinen tunne joka haluaa piiloutua. Paradoksaalista kyllä sen paljastaminen on ainoa tie vapauteen. Häpeän aiheista tulisi puhua enemmän jotta voisimme vapautua siitä. Häpeä on kuin henkinen pakkopaita, joka kutistaa meidän olemassaolomme moninkertaisesti vähäisemmäksi siitä mitä se voisi olla ja saa olon tuntumaan todella tukalalta.
Emme synny häpeän kanssa. Opimme siihen ja siksi voimme oppia siitä myös pois. Oma vaikealta tuntuva häpeän tunne on voinut saada vahvat juurensa esimerkiksi siitä, kun isoäitimme koki lapsena nöyryyttävän tilanteen. Tilanne on voinut olla suhteellisen vähäpätöinen mutta on saanut ison mittakaavan kertautuessaan suvussa vuosikymmenien jatkumona jos sitä ei ole koskaan purettu, tai sanottu ääneen.
Häpeä pyritään naamioimaan yleensä piiloon joten isoäidin kovan ja ankaran ulkokuoren alla on voinutkin olla vaikuttimena häpeä. Häpeä saa inhimilliset kasvot joiden vangiksi saatamme jäädä sukupolvien ajaksi.
Kulttuurimme ihmisiä eniten kuluttava ja lamauttavin voima on ehkä juuri häpeä. Häpeä pyytää menemään piiloon ja sulkemaan lahjansa maailmalta. Meillä monilla olisi niin paljon annettavaa mutta häpeä estää usein muille näkyväksi tulemisen.
Häpeää voi lähteä purkamaan tunnistamalla mistä häpeä kumpuaa, kenen häpeää kannamme. Kenen sanat kaikuvat mielessämme. Kun tulemme tietoisemmaksi siitä mikä on häpeämme alkuperä voimme alkaa pikku hiljaa erottaa sitä, että ehkä häpeä ei olekaan omaamme vaan se on kulkeutunut suvun taakkana vuosikymmeniä.
Kun uskallamme nähdä ja muistaa keitä olimme häpeämme takana voimme aloittaa suorastaan uudelta tuntuvan elämän. Saamme takaisin aidomman minuutemme, sen joka nautti itsestään ja elämästään. Ilman häpeää. Jos opimme joskus menneessä, että tietyt asiat itsessämme tai maailmassa ovat häpeällisiä voimme tehdä niiden parissa nyt inventaarion. Kuuluuko nuo asiat vielä omasta mielestämme häpeän alaisiksi vaikannammeko niistä yhä näitä muilta perittyjä häpeä-uskomuksia joita emme aidosti edes allekirjoita..? Olemmeko kenties itse aivan toista mieltä näistä asioista kun alamme kyseenalaistaa oppimaamme..?
Ehkä löydämme itsemme eniten juuri niiden asioiden parista joita olemme oppineet häpeämään. Ehkä äänekäs nauru, vapaa seksuaalisuus tai epäsovinnainen ammatti on juuri sitä aidointa, ominta itseämme. Häpeän takana on todellinen minuutemme joka odottaa vapautumistaan. Oletko valmis myöntämään häpeäsi aiheet ja löytämään niiden takaa piilotetun voimasi?
Lue myös artikkelini:
Parisuhde ja trauma
Miksi äidit unohtavat itsensä?
Väkivallantekijä tarvitsee apua
Herkkä kaipaa kaltaisiaan
HÄPEÄTUTKIJA BRENE BROWNIN MUKAAN ILO ON KAIKKEIN HAAVOITTUVAISIN TUNTEEMME
0 kommenttia