Yksi vahvimpia alueita joihin lapsuudesta perityt uskomukset vaikuttavat on varmasti oma vanhemmuus. Kun tulee äidiksi tai isäksi  joutuu kohtaamaan itsensä vanhempana. Se miten käyttäydymme itse vanhempana heijastaa yleensä  koko omaa historiaamme, vanhempiemme historiaa ja usein laajemminkin koko sukumme historiaa. Millaiset mallit ja ominaisuudet on saanut perintönä omilta vanhemmiltaan, millaisia olemuspuolia itsessä ilmenee omien lasten seurassa. Tuleeko meissä esiin äitimme/isämme piirteitä tietyissä tianteissa? Tarvitsemmeko näitä malleja? Onko oma isä/äitihaava käsittelemättä? Mitä tunteita tietyt tilanteet omien lasten kanssa herättää jne.

Itselleni on tehnyt hyvää pysähtyä ja kyseenalaistaa onko näille uskomuksille vielä todellisuuspohjaa vai ovatko ne jäänteitä menneestä, joskus hyvinkin erilaisesta  yhteiskunnasta ja elämäntilanteesta. Perimme vanhemmiltamme usein pelkoja ja tarumoja jotka ovat olleet heille totta, mutta jotka kulkeutuvat   painolastina muovaten omaakin elämäämme vielä nykypäivänä jolloin asiayhteydet niihin ovat kadonneet.

Se miten alamme toteuttaa omaa vanhemmuuttaa juontaa juurensa hyvin moniulotteisesti  siitä miten olemme itse käsitelleet omat lapsuudenaikaiset kokemuksemme. Olemmeko kyseenalaistaneet sen mitä olemme nähneet ja oppineet vai olemmeko itse tietoisesti tai tiedostamattamme samoilla linjoilla äitimme tai isämme kasvatuksellisista periaatteista? Yritämmekö toteuttaa niitä ihanteita joista omat vanhempamme (ehkä omia perittyjä uskomuksiaan kyseenalaistamatta) toteuttivat vai haluammeko uida niistä vastavirtaan ja luoda ehkä täysin erilaisen, oman tapamme vanhemmuudessa?
Käytöksestämme heijastuu uskomukset jotka olemme saattaneet iskostaa itseemme jo hyvin varhain. Saatamme ajatella että ”tälläinen minä olen, olen aina ollut.” Vaikka kyse olisikin opitusta mallista jonka olemme ottaneet osaksi identiteettiä. Siitä on tullut tuttua ja turvallista vaikka joskus nämä mallit ovat suorastaan ristiriidassa omaan persoonaamme.

Yleinen opittu malli naisilla on uhrautuvuus. Uhraudutaan perheen eteen vaikka ei ehkä tietoisesti näin haluttaisi edes toimia. Kotoa on kuitenkin saatu tähän vahva malli jota voi olla todella vaikea purkaa ja varsinkin oppia uusia asioita tilalle koska muusta ei välttämättä ole mitään kokemusta.

Uhrautuvuus on monia sukupolvien takaa kulkeutuva perintö. Jo kauan naisen rooli on ollut alisteinen, nuo jäljet kantavat tähän päivään hyvin monenlaisissa konteksteissa. Perhearki on niistä yksi. Tuo uhrautuvuus aiheuttaa joskus hyvin paljon itselle vaikeita oloja kun omat voimavarat alkavat käydä vähiin. Ei osata olla itsen puolella vaikka siihen olisi kovasti halujakin. Syyllisyys pakottaa toimimaan ”kuten ennenkin” ja ”kuten kuuluu.” Meillä on omassa päässä tahtotila johonkin mielikuvaan jota pidetään yleisesti tavoiteltavana tai hyvän vanhemman mittana. Tuon mielikuvan tavoitteleminen saattaa ajaa laiminlyömään itseään.

Ruuhkavuodet on mielestäni jotenkin ikävä termi. Minulle tulee mielikuva jostain putkesta johon vain ajaudutaan hallitsemattomasti. Ikäänkuin ruuhkavuosissa olisi pakko suorittaa ja toimia äärirajoilla. Ikäänkuin pikkulasten vanhempana elämä olisi pelkkää selviytymistä. Mennään olosuhteiden ehdolla mutta voisiko olosuhteisiin kuitenkin itse vaikuttaa? Mikä ajaa tekemään elämästä ”ruuhkavuosia.” Voisiko vanhemmuus olla enemmän leppoistamista ja vähemmän suorittamista? Miten se olisi edes mahdollista? Mielestäni tässä on tärkeintä tunnistaa se minkä tekee ”muiden vuoksi” ja mikä nousee itsestä luonnollisesti niin ettei aja itseään stressiin.

Oikeita tapoja olla vanhempi on yhtä monia kuin on vanhempiakin. Toiset rakastavat olla mukana lasten harrastuksissa toisille niistä tulee vain suorituspaineita. Jotkut on kuin luotuja seura- ja yhdistystoimintaan, kentän laidalle kannustusjoukkoihin ja toiset ovat omimillaan ihan muissa jutuissa. Harrastuksissa juokseminen  voi olla monille suorittamista ja lisästressi arkeen. Ehkä tavoite olla hyvä vanhempi kuitenkin pakottaa jatkaamaan stressaavalla tyylillä. Olen muutaman huippu-urheilijan haastattelusta lukenut että heidän vanhempansa tuskin koskaan kuskasivat heitä harrastuksiin kun he olivat lapsia. Palo harrastaa ja mennä treeneihin oli heissä itsessä niin syvä että he itse huolehtivat harrastuksiin menosta omin neuvoin, joskus monta kertaa viikossa, säässä kuin säässä.

Heidän vanhempansa eivät valinneet suorittaa lapsensa harrastusta vaan tukivat sitä mikä nousi näissä lapsissa luonnostaan antaen tilaa, ja oman velvollisuudenkin, toteuttaa tuota harrastusta omin neuvoin. Hyvän vanhemman mittari tai tae sille että lapsi voisi ylipäänsä harrastaa ei siis ole se että vanhempi uhraa esimerkiksi oman vapaa-aikansa lapsen harrastuksille. Mielestäni näiden aivan ammattitasolle nousseiden urheilijoiden vanhemmat ovat tehneet viisaasti ja osanneet kuunnella myös itseään. Toimimalla näin he ovat ehkä opettaneet myös lapselleen samalla päättäväisyyttä omiin tavoitteisiinsa. Uhrautuvuuden opettamisen sijaan oman itsen kuunteleminen voi olla lopulta sittenkin tärkeämpi ja rakentavampi taito elämässä.

Omat uskomuksemme ja omat suorituspaineemme tekevät lastemme lapsuuden ja he taas mallintavat omasta lapsuudestaan omaan tulevaan vanhemmuuteensa. Kun löytää oman tapansa olla vanhempi siinä on takuulla enemmän iloa kuin ulkoisten mallien pohjalta toteutetussa vanhemmuudessa. Päästäkseen eroon näistä itseä hallitsevista ja joskus paljonkin elämänvoimaa rajoittavista uskomuksisista ja käytösmalleista  niistä on ensin tultava tietoiseksi. Oman käytöksen perimmäisiin tuntemuksiin pitää herätä ja oppia tunnistamaan lähtökohdat toiminnalleen.

Voi kysyä itseltään vaikka näitä kysymyksiä: Suoritanko vanhemmuutta jonkun toisen arvomaailman pohjalta vai olenko itse löytänyt oman tapani olla äiti/isä? Mikä on omasta mielestäni hyvää vanhemmuutta ja mikä on omasta mielestäni hyvää elämää? Jaksanko itse aidosti vaalia käytännössä niitä ihanteita jotka isäni/äitini minulle opetti vai vievätkö ne minusta enemmän voimia? Mitkä ihanteet ruokkivat energiaani ja mitkä tukahduttavat sitä?  Uskallanko toteuttaa vanhemmuutta omalla tavalla muiden joskus arvostelevienkin katseiden ja kommenttien ristipaineessa? Voisinko jättää  nuo kommentit huomiotta  siinä valossa että nuo arvostelevat ihmiset eivät ehkä itse uskalla höllätä omista suorituspaineistaan?

Vanhemmuus on moniulotteinen ja haastava juttu josta teemme joskus haastavampaa aivan itse  sisäisten uskomustemme kautta. Uskon että omalla tiedostavalla asenteellamme voimme  kuitenkin lopulta vaikuttaa paljon oman vanhemmuutemme  mielekkyyteen ja  sen ilmentämiseen. Kysymällä itseltämme myös joskus ”mikä MINULLE tuottaa iloa?” voimme luoda lapsellemme aidosti enemmän tulevaisuuden eväitä kuin jatkuvasti tekemällä asioita sen mukaan minkä oletamme olevan vain muille hyväksi ja toteuttamalla sitä mihin meidät on kasvatettu.

*Kaupallinen blogiyhteistyö

Myönteisiä keinoja kasvatukseen on lasten tunnetaito-ohjaaja Heli Mäkelän luoma verkkokurssi. Kurssin avulla opit tiedostamaan mistä omat tapasi kumpuavat ja miten niitä voisi lähteä muuttamaan. Tämä kurssi on niille vanhemmille jotka haluavat oppia myös itselle enemmän hyvinvointia tuovia tapoja elää yhdessä perheenä lastensa kanssa.

Heli Mäkelä tekee tärkeää työtä lasten ja vanhempien tunnetaitojen parissa. Myönteisiä keinoja kasvatukseen  – verkkokurssi on luotu vanhempien tueksi arjen joka päiväisiin tilanteisiin. Kun haluamme oppia myönteisiä kasvatuskeinoja tämä kurssi on lempeä keino siihen.

Myönteisiä keinoja kasvatukseen  – verkkokurssilla saat neljän viikon ajan materiaalia lapsen haastavien tunteiden kohtaamisen avuksi. Kurssilla opit asioita myös mm. siitä kuinka omasta automaattireaktiosta voi siirtyä tietoiseen toimintaan, vanhemman oman hyvinvoinnin merkityksestä suhteessa lapseensa, hyväksymistaidoista, mindfulnesista ja  miten voit olla kannustavampi vanhempi.

Opit myös ymmärtämään paremmin millaiset kenties omasta lapsuudesta asti kantautuvat  mielen tarinat ja uskomukset ohjaavat vanhemmuuttasi. Kurssin avulla saadun tietoisuuden avulla pystyt myös paremmin muuttamaan näitä toimintatapoja myönteisempään suuntaan.

Vanhemmuus luo pohjan arjellemme ja vanhemmuutesi luo pohjan koko lapsesi elämälle. Sen tärkeämpää taitoa ei voi kehittää.

Kurssin hinta on 49 euroa ja se alkaa maanantaina 10.9.2018 mutta voit ilmoittautua kurssille mukaan 13.9.2018 asti.

Lue myös artikkelini:
Uuden ajan yrittäjät osa4 – Lapset ja tunnetaidot Heli Mäkelän elämäntyönä
Ilmajoogakangas on lasten suosikki
Lapsuuden koskemattomuus luo pohjan itsekunnioitukselle ja terveille rajoille myös aikuisena
Myönteinen EI ja muita myönteisiä keinoja kasvatukseen