Kiukuttelu ei ole kiusantekoa. Se on jäsentymätöntä kykyä ilmaista todellisia tarpeita. Kiukuttelun avulla pyritään saamaan toisen huomio. Usein kuitenkin todellisen tarpeen huomioiminen jää taka-alalle kun kiukuttelu varastaa huomion. Tartumme lapsen käytökseen mutta emme näe sen juurisyitä taustalla.

Olemme tottuneet, että lapset kiukuttelevat. Olemme myös tottuneet ohittamaan sen usein olankohautuksella. Kun lapsi kiukuttelee hän on monen mielestä pelkästään vaikea. Aikuinen koittaa päästä tilanteesta nopeasti tyynnyttämällä lapsen siirtämällä huomion toisaalle tai mitätöimällä lapsen tunteen. Ja koska hänet koetaan vaikeana lapsi jätetään yksin, eikä välttämättä opasteta kiukuttelun tilalle rakentavampaa tapaa toimia.

Kun lapsi kiukuttelee aikuiselle hän kokee luottavansa häneen. Kun aikuinen on se peruskallio johon myrskyt saavat lyödä lapsi oppii tunnetaitoja turvallisesti. Kun aikuinen ei lähde mukaan lietsomaan suurempia tunnemyrskyn aaltoja lapsi saa turvan tyyntyä itsekin. Ja kun aikuinen on kiinnostunut lapsen tarpeista kiukuttelun takana hän saa kokemuksen hyväksynnästä ja tulee kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään.

Kiukuttelun takana kysymyksessä on aina todelliset tarpeet. Joskus se saattaa olla nälkä tai väsymys, joskus huomionkaipuu… Joskus syvemmät syyt kuten pelkojen tai muiden erilaisten tunteiden kokeminen joiden kanssa ei koe pärjäävänsä.

Pelko, kateus, turvattomuus… Ne kaikki saattavat saada käyttäytymismuotoja jotka peittävät alleen todelliset tunnetarpeet. Jos aikuisella ei ole kykyä nähdä kiukuttelun taakse, juurisyihin, tai ei ole aikaa kuunnella lasta, kiukuttelusta saattaa tulla henkilölle ”krooninen tila” jossa lopulta itsekin menettää yhteyden tarpeisiinsa ja on neuvoton oman käytöksensä kanssa. Tälläinen lapsi on ehkä oppinut pitämään itseään vaikeana.

Kiukuttelu ei ole vain lasten tapa koittaa saada huomiota.
Monet aikuiset tekevät samaa.

Näin kokee myös monet aikuiset. He ovat kasvaneet siihen, että tarpeet eivät ole tulleet nähdyksi ja tuo käyttäytymistapa on kantavanut aikuisuuteen asti. He ehkä pitävät silloin itseään ”temperamenttisina”, ”hankalina” tai ”vaikeina” tapauksina vaikka todellisuudessa heillä on ehkä vain paljon tarpeita joille eivät ole saaneet lapsena ymmärrystä. Silloin he kipuilevat vielä aikuisenakin näitä täyttymättömiä tunnetarpeita kiukuttelun kautta.

Aiemmin minua on turhauttanut joissain ihmissuhteissa kun olen saanut osakseni kiukunpuuskia ja kiukuttelua. Olenhan ollut aikuisten kanssa tekemisssä ja odottanut käytöksen olevan sen mukaista. Mutta olen myöhemmin ymmärtänyt, että aikuinen ei ole ollut näissä tilanteissa paikalla vaan henkilön lapsiosa. Tuon ihmisen lapsuudessa kohtaamattomiksi jääneet tunnetarpeet ovat hypänneet estradille ja näytelleet tilanteissa suurta osaa.

Emme saa täytettyä lapsiosamme tarpeitamme aikuisissa ihmissuhteissa. Tuohon tietoisuuteen herääminen ja sen hyväksyminen herättää meidät kipeästä limbosta.

Kun tunnetarpeet ovat jääneet vaille huomiota lapsuudessa, niitä yritetään kompensoida aikuisissa ihmissuhteissa. Osansa saa silloin pari- ja ystävyyssuhteet. Olen itsekin aiemmin etenkin parisuhteissani tippunut monta kertaa lapsiosaani kiukuttelemaan.

Emme kuitenkaan voi täyttää noita vaille jäämisen kohtiamme aikuisissa ihmissuhteissa. Aikuisiän ihmissuhteet herättävät haavamme esiin, mutta enää paikalla ei ole oikeaa henkilöä joka näitä tarpeita täyttäisi. Lapsuus on ohi ja noissa kipeissä kohdissa hohkaa vain siltä ajalta meihin jääneet kohtaamattomat tarpeet. Isältä ja äidiltä kokemamme vaillejäämiset on jättäneet syviä jälkiä ja noita tarpeita vaadimme aikuisena usein täytettäväksi täysin vääriltä kohteilta jos emme ole tietoisia tästä tavasta itsessämme.

Aikuisuus tarkoittaa minulle vastuuta ja tavallaan niin surullista kuin se onkin niin nyt aikuisina me olemme vastuussa omista vaillejäämisistämme. Se on myös helpotus, koska nyt vihdoinkin voimme tehdä asialle jotain! Voimme ottaa itse tarpeistamme kopin ja alkaa kuunnella niitä. Toisilta emme voi vaatia niitä täytettäväksi mutta itse voimme niin tehdä.

Koin reilu viikko sitten sellaisen tilanteen jossa ystäväni lähetti minulle viestiä työasioihin liittyen. Luin viestissä olevan vaatimuksia siitä, että minun tulisi pystyä enempään. Koin jo nyt antavani paljon itsestäni joten en kokenut minussa olevan enempää kapasiteettia laitettavaksi likoon juuri tässä hetkessä. Purin turhautumistani hänelle siitä ja tuli myös hetkeksi tunne, että vetäydyn koko projektista.

Kollegani pysyi kuitenkin tyynenä ja pyysi anteeksi viestinsä töksähtävyyttä. Ymmärsin välittömästi ettei hän todellakaan ollut tarkoittanut viestiä niin miten sen luin. Pyysin itsekin anteeksi reaktiotani.

Hetken kuluttua kun lähdin ulos kävelylle ja lapsen kanssa leikkipuistoon tajusin tilannetta pohtiessani mitä oli tapahtunut. Lapsiosa minussa heräsi ja alkoi kiukutella. Koin tilanteessa riittämättömyyden tarpeita. Koin, että minulla pitäisi olla enemmän aikaa voimavaroja ja kyvykkyyttä jotta olisin kelpaava. Kollegani lähettämät viestit osuivat siis juuri siihen kohtaan missä minulla oli näitä rittämättömyyden haavoja.

Näin kollegassani enemmän aikuisuutta ja valoa tuossa hetkessä. Hän pystyi huokumaan tilanteeseen rauhaa jota minussa ei ollut kun haavani heräsivät. Mielessäni ajattelin, että hän on minua tuossa kohtaa vahvempi kun uskalsin näyttää lapsiosani hänelle. Se tapahtui täysin tiedostamattani joten alitajuisesti tunnistin hänessä turvan jotta voin tehdä sen. Uskalsin luottaa, että hänessä on vakautta ottaa se vastaan. Oli hieno tunne kokea näin, kun samalla ymmärsin, että minulla on elämässä ihminen jolta voin oppia valtavasti tässä asiassa. Olen saanut hänet elämääni syystä.

Koen myös olleeni monet kerrat juuri tuo ihminen ja se on joskus tuntunut hyvin epäreilulta asetelmalta. Nyt ymmärsin kuitenkin tuon tilanteen valossa, että olen alitajuisesti ihmisten mielestä ollut tarpeeksi vahva ottaakseni heidän myrskyt vastaan.

Tälläiset tilanteet kaipaavat kuitenkin aina lopulta myös meidät aikuisena paikalle. Jos paikalla on vain lapsi joka ei ymmärrä oman käytöksensä vaikutusta muihin eikä hän ota vastuuta sanoistaan ja käytöksestään niin tälläinen ihmissuhde on lopulta mahdoton. On täysin ymmärrettävää, että välillä reagoimme tiedostamattomista kohdista, mutta jotta ihmissuhde voi luoda aitoa turvaa ja hyvinvointia on tärkeä tulla selvittämään tilanne nykyhetkestä eli aikuisuudesta käsin.

Olen kiitollinen siitä, että elämääni on tullut nykyään ihmisiä jotka ovat osaltaan vakaampia ja vahvempia kuin minä. Se lisää turvan tunnetta elämässä. Olen kiitollinen, että vaakakupit elämässäni alkaa olla tässäkin asiassa tasan.

Jokaisella, sillä vahvimmallakin on oikeus heikoksi tekeviin tunteisiin ja silti kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu.

Lue myös artikkelini:
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Ihmisen ikävä itsensä luo
Vaille jäämisen jäljet
Tositarina taakkasiirtymän katkaisemisesta – Ukko Kärkkäinen kirjoitti itsensä ulos isänsä sotakokemusten jättämistä kauhuista
Turvaa luovat ihmissuhteet – Mistä tunnistan olenko emotionaalisesti turvassa jonkun kanssa vai en
Lasten puhtaat tunteet