Kuulutko sinäkin siihen ihmistyyppiin joka etsii itseään erilaisten opintojen ja tekemisten kautta? Oletko kasvanut siinä ajatuksessa, ettet ehkä koskaan saa selville mikä sinusta tulee isona? Onneksi olkoon, olet perillä! Sinua on vain johdettu harhaan. Ei sinun tarvitsekaan tietää. Minusta koko ajatus, että meidän pitäisi tietää mikä meistä tulee, on aika älytön. Eihän ihmisestä koskaan tule valmista. Olemme kaikki sielultamme etsijöitä mutta jotkut ovat siinä kiinni enemmän kuin toiset. Toiset samaistuvat ihmisyyteensä mutta sielumme on jotain suurempaa. Annetaan sen täällä elämässäkin tavoitella äärettömyyksiään! Etsijät sen taidon taitaa.
Toki tiedän omasta kokemuksestanikin, että ammatti-identiteetin löytäminen on iso asia itsetunnolle. Ihmisellä on syvä ja luontainen tarve tuntea kuuluvansa joukkoon, olevansa hyödyllinen ja hyvä jossain. Se luo meille merkityksen. Mutta mistä tuo merkitys ”paikkansa löytämiselle” oikeasti kumpuaa? Onko se sinun oikea arvosi vai jokin mihin sinut on opetettu lapsesta asti?
Yhteiskunta luo suuren meitä hallitsevan merkityksen paikkansa löytäneille ja työlle. Toisille se on myös enemmän sopeutumista kuin löytämistä. Pitääkö meidän tyytyä tuohon määritelmään ja olla ikuisesti vajaita jos emme saavuta tätä ihannetta? Miksi ei voisi etsiä itseään ja täyttyä elämästä koko elämäänsä? Olisiko tuotakin itsestäänselvää asiaa aika kyseenalaistaa. Sitä paitsi nyt on etsijöiden kulta-aikaa. Uusia ammatteja tarvitaan. Etsijä ei ole lokeroitunut ja voi siksi luoda niitä omasta elämänkokemuksestaan. Siihen tarvitaan vain rohkeutta! Ja työn määritelmä on muutenkin murroksessa. Etsijät ovat tässä ajassa siinä mielessä kuin kotonaan.
Usein ne jotka jo nuorena löytävät ammatillisen polun yhteiskunnan rattaista saattavat eksyä vielä pahemmin sen vuoksi, kuin etsijä. Ihminen alkaa samaistua ammattiinsa ja alkaa kuvitella, että se piirtää elämälle turvalliset reunat. Mutta se ei voisi olla kauempana totuudesta. Jossain vaiheessa ihminen saattaa havahtua omaan illuusioonsa.
Emme rajoitu personaamme. Ydinminuutemme on jotain muuta kuin mitä maalliset tittelit kertovat. Kun ihminen herää siihen, hän voikin olla eksyksissä enemmän kuin se etsijä joka ei tuota ammatti-identieettiä ole ehkä koskaan edes löytänyt. Etsijällä on vapaus olla eksymättä, koska maalia ei ole.
En ole löytänyt itseäni tai ammatti-identiteettiäni vaan olen oppinut hyväksymään sen. Se on aina ollut minussa. Olen aina ollut kirjoittaja mutta en ole osannut antaa sille arvoa. Arvotin lahjaani sen mukaan miten yhteiskunta arvottaa sitä. Paljonko kirjoittajalle maksetaan? Onko kirjailijan ammatti kannattavaa? Millaista suhtautumista lapsuuteni henkisessä kasvuympäristössä annettiin luovalle työlle? Näiden pohjalta en pitänyt kirjoittamista juuri minään. En ainakaan oikeana työnä.
Etsijällä on usein paljon lahjoja ja hän on niiden äärellä koko ajan mutta ei pysty näkemään niitä, koska hän tiedostaa, että yhteiskunta ei määritä näitä taitoja kovin korkealle. Etsijä alkaa määrittää sen mikä on totta ja mikä on arvokasta ja oikeaa ulkoatulevien kriteerien mukaan. Silloin hän muuttuu sokeaksi itselleen.
Minusta oikeasti työn arvo mitataan kuitenkin siinä minkälainen arvo sillä on yhteisölle. Ei siinä paljonko siitä maksetaan.
Etsijä muistaa, että emme ole robotteja mutta koittaa sopeutua, koska näkee niin paljon ulkoaohjautuvuutta ympärillään. Siitä on tullut hallitseva malli. Etsijä soimaa itseään ja piilottaa kykynsä maailmasta vaikka juuri niitä eniten tarvitaan!
Minulla on nyt paikka maailmassa, tiedän mitä minun on tarkoitus juuri tässä hetkessä toteuttaa. Kirjoitan. Olen saanut niin paljon palautetta, että se on yhteisöllekin merkittävä asia. Siitä tiedän olleeni oikeassa siinä, että olen malttanut seurata tietäni etsijänä näin kompromissitta. Olen tehnyt pisimmän matkan itseeni. En ole hakenut koskaan ulkoisia meriittejä. Minulla ei ole lyödä niitä pöytään vieläkään ja toisille se on merkityksellistä mutta toiset näkevät suoraan ihmisyyteen, sen mikä on olennaista. Ihmisiä me täällä olemme emmekä koneiston osia.
Olen aina viettänyt aikaani autenttisten ja luovien ihmisten parissa. Suurin osa näistä ihmisistä on ollut etsijöitä kuten minäkin. Jossain vaiheessa kuulin tälle myös toisen nimityksen: luuseri. Ja muutama päivä sitten paljon viehättävämmän kuvauksen: multitalentti.
Olen koko elämäni soimannut itseäni siitä, miksi riuhdon monia ovia mutta yksikään paikka ei kutsu jäämään. Olen tutustunut kaikenlaisiin töihin: Olen mm. jumpannut pesulassa lakanoiden viikkauksen välissä Tao Taon tunnusmusiikin tahtiin taukojumppaa, olen jakanut flyereita kaupungilla, olen nukuttanut lapsia päiväkodissa, rasvannut vanhusten jalkoja, holhonnut niitä jotka eivät pysty itse pitämään itsestään huolta. Olen lapioinut multaa ja kitkenyt rikkaruohoja. Olen koonnut puhelimia, myynyt bikinejä, tehnyt ruokia. Olen ollut sivutoiminen ja päätoiminen yrittäjä tehden mm. energiahoitoja, selvänäköisiä tulkintoja, koruja ja kasviväreillä värjättyjä laukkuja. Olen ollut myös paljon työttömänä. Olen opiskellut, valmistunut ja keskeyttänyt.
Olen kokeillut, onnistunut ja epäonnistunut. Olen tuntenut joukkoon kuulumattomuutta kun en osaa olla kuten muut, mutta miten voisinkaan. Minulla on ollut iso taakka kannettavana. Sen perässä raahaaminen on ollut jo tarpeeksi uuvuttavaa. Itseeni tutustuminen ja trauman purkaminen on ollut päätoiminen työni aina. Nykyään annan sille jo arvoa.
Nyt kun täytän seuraavaksi 36-vuotta niin en todellakaan pidä itseäni luuserina. Pidän itseäni rikkaana. Kokemuksista. Olen kokeillut montaa ja ollut tarpeeksi rohkea vaihtaakseni paikkaa kun olen huomannut, että tietyissä paikoissa kokee vain pystyyn kuolemaa.
Muistan kun olin kolmivuorotyössä Nokian tehtaalla kokoamassa puhelimia, miten työkaverini kertoi tulleensa sinne kesätöihin ja siitä oli silloin yli 20 vuotta. Oikeasti hän olisi halunnut olla sairaanhoitaja. Kannustin häntä edelleen vaihtamaan alaa, mutta se oli kuulemma jo liian myöhäistä. Toivon, että hän tuli toisiin ajatuksiin.
Uskon, että ihminen on ytimeltään etsijä. Me kasvamme ja laajenemme avaruuden mukana koko elämämme ajan jos vain sen sallimme. Etsijälle tärkeintä on aloittelijan mieli. Hän ymmärtää, ettei hän osaa vielä mitään ja on siksi halukas oppimaan koko ajan uutta. Olisi harhaanjohtavaa esittää jo tietävänsä kaiken. Kun aloittelevan mielen lapsenmielisyys säilyy niin oppiminen voi olla rajatonta. Silloin saa myös elämässä eniten irti! Katsokaa vaikka Aira Samulinia, hän ei ole pysähtynyt tai suostunut tiukkoihin rooleihin. Ja hän on elossa vielä yli 90-vuotiaanakin. Ja tarkoitan sillä, että hän todella ELÄÄ eikä ole vain olemassa. Katsoin Airan haastattelun hänen 92-vuotispäivänään aamu-tvstä. Kun hänelle lueteltiin saamiaan eri titteleitä ja kysyttiin minä niistä hän haluaa tulla muistetuksi, hän naurahti ja sanoi, että ihan vaan Airana. Ihmisenä.
Ei se ole ihmisen vika, että yhteiskunnan rakenteet ovat niin suppeat. Ne vain niin harmillisesti hyvin monen kohdalla määrittävät omanarvontuntoa. Vaikka meillähän on kaikki maailman kyvyt ja mahdollisuudet laajentaa noita rakenteita sen sijaan, että tyytyisimme ja pienentäisimme itseämme niiden mukaan.
Tuon uskomuksen on muututtava, koska se aiheuttaa kuviteltua kärsimystä. Ja suistaa kaikkien todellisuutta. Usko itseesi! Ja anna arvo etsinnöillesi. Kaikelle on tarkoituksensa. Näen oman polkunikin nyt selkeämmin. Jokaista kääntämääni kiveä käytän hyödyksi tässäkin työssä mitä juuri nyt teen.
Etsinnät tuottavat jatkuvasti tulosta, me löydämme. Löydämme tietyistä paikoista enemmän ja toisista vähemmän itseämme ja kykyjämme. Kun uskallemme kokeilla niin onnistumme. Emme ehkä yhteiskunnan määrittelemällä tavalla, mutta miksi tavoittelisimmekaan nykyisiä sairastuttavia ihanteita jotka eivät anna meille ihmisille sitä arvoa joka elämällemme kuuluu.
Elämä on vapaa temmellyskenttä meille etsijöile joiden loppumaton voimavara luovuus ja uudet ideat on. Uudet innovaatiot syntyvät kun uskaltaa katsoa ulos laatikoiden reunoilta. Avaruudessa ei ole laitoja. Eikä etsijänkään tarvitse sopeuttaa suurta sieluaan pieneen boksiin koska sinne se ei mahdu, eikä ole tarkoituskaan! Ehkä olet tullut tänne luomaan uutta joten siksi paikkaasi ei ole vielä löytynyt. Sinun onkin ehkä tarkoitus luoda paikkasi, omien etsintöjesi kautta.
Juhli elämäsi rikkautta, koska sinulla on mitä antaa vaikka kaikki eivät lahjojasi arvostakaan. Toiset eivät näe ja toiset eivät uskalla katsoa, mutta sitten on meitä etsijöitä jotka ymmärtävät toisiaan. Elämässä ei tule valmiiksi ja se on etsijän voimavara. Minäkin koitin kauan tulla valmiiksi, mutta vasta kun hyväksyin keskeneräisyyteni ja lakkasin tavoittelemasta illuusioita löysin itseni. Juuri tästä hetkestä. Annoin itselleni luvan toteuttaa lahjojani ja se loi minulle merkityksen. Vieläkin opettelen luottamaan elämään ja sallimaan sen ilmentyä kuka olen. Etsijällä on koko elämä aikaa.
Lue myös artikkelini:
Runo: Lapseni olet huolta vailla, oppaani kotimatkalla
Kun yhteys on katki, maailma on rikki
Turvaa luovat ihmissuhteet – Mistä tunnistan olenko emotionaalisesti turvassa jonkun kanssa vai en
Intuitiivisen taiteen tekeminen vie kohti eheämpää ja rehellisempää minuutta
Heräämisen lahja
Miten ihana ja tarpeellinen kirjoitus tänä aikana, missä elämme! Niin ihanan erilainen, kuin monet muut tekstit nykyään! Tunnistin tekstistä osittain itseni ja viime aikojen ajatukseni, kun olen kipujen ja aivoverenvuodon takia joutunut pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle ja joutunut etsimään merkityksellisyyteni muun, kuin työn kautta (Miten yhteiskuntamme mielellään meidät arvottaisi). Onneni oli se etten ollut koskaan suostunut siihen ajatteluun , vaan pidin esim.äitiyttäni paljon tärkeämpänä meriittinä, kuin työtäni. Myöhemmin sairastumisen jälkeen löysin arvoni ihan vaan ihmisenä ja löysin keinot kokevani olevani myös yhteiskunnassa muuta kuin menoerä. Mutta kiitos tekstistäsi ja hyvää jatkoa sinulle, mitä sitten päätätkään milloinkin tehdä;)♡