On tärkeää huomata, että läheisriippuvuus ilmenee eri henkilöillä eri tavalla. Se voi ilmentyä esimerkiksi takertuvuutena tai epävarmuutena, mutta myös yhtälailla vahvuutena ja kontrollina. Lähestyn tässä kirjoituksessa teemaa ulkoisesti vahvalta näyttävän ja uhrautuvan läheisriippuvaisen toimintamallin kautta.
Läheisriippuvaisen ihmisen sisäinen omanarvontunto riippuu paljolti siitä, kuinka hyvin hän kykenee huolehtimaan toisista ja ratkaisemaan toisten ongelmia. On tyypillistä, että hän myös hakeutuu työskentelemään toisten auttajana esimerkiksi hoito- ja kasvatusalalle. Hän on tottunut auttamaan toisia ja uhrautumaan toisten vuoksi. Se on hänessä niin automaattisena toimintamallina, ettei hän sitä useinkaan edes tiedosta. Hän saattaa pitää itseään synnynnäisenä auttajana ja kokee sen elämäntehtäväkseen.
Läheisriippuvainen ei omaa terveitä rajoja vaan hän alistuu toisten tahtoon. Hän välttelee konflikteja. Rajattomuuden takana on pelko hylkäämisestä. Tämä rajattomuus altistaa hänet kaltoinkohtelulle ja satuttamiselle.
Läheisriippuvainen kokee usein ahdistuneisuutta ja väsymystä, vaikkakin yleensä hän yrittää peittää sitä tehokkuudella. Kun hän väsyy, hänen on vaikea näyttäytyä muiden seurassa väsyneenä tai haavoittuvana. Tällöin hän saattaa vetäytyä mieluummin omiin oloihinsa.
Läheisriippuvainen ei useinkaan tunne luottamusta toisiin ihmisiin. Ei ainakaan niin syvää luottamusta, että hän voisi asettautua itse muiden kannateltavaksi. Hän onkin usein mieluummin se olkapää, johon muut nojaavat.
Läheisriippuvaista toimintaa toteuttava sairastaa yleensä fyysisesti paljon. Tyypillisimpiä oireita ovat erilaiset vatsavaivat, päänsäryt, lihaskivut, uupuneisuuden tunne ja hengenahdistus. Nämä yleensä liittyvät korkeaan stressitasoon.
Läheisriippuvainen pelkää vastaanottaa rakkauden tekoja
Läheisriippuvainen on aina skannannut toisten tarpeita ja pyrkinyt täyttämään niitä jo ennen kuin toinen pyytää.
Hän ei toimi niin siksi, että hän olisi poikkeuksellisen rakastava henkilö vaan välttääkseen hylätyksi tulemisen kokemuksen. Se on opittu tapa, joka liittyy tarpeeseen kontrolloida ympäristöä. Läheisriippuvainen kokee tarvetta ennakoida ja yrittää lukea toisia, jotta hän voisi omalla toiminnalla jo ennakoiden vaikuttaa toiseen ihmiseen.
Läheisriippuvainen ei halua ottaa vastaan rakkauden tekoja, jos hänen on pitänyt ensin kertoa tarpeistaan ja toinen vasta sitten täyttää niitä. Hänelle se ei ole yhtä suurta rakkautta kuin se, että toinen tekee jonkin teon ilman pyytämistä. Jos hän joutuu ilmaisemaan tarpeensa ja, kun toinen sitten haluaa täyttää niitä rakkaudella, hänessä herääkin rakkauden teon vastaanottamisesta nauttimisen sijaan hylkäämisen pelkoa.
Hänen alitajuntansa epäilee, että toinen ei oikeasti halua hänelle hyvää, vaan toinen teki kaiken vain siksi, että hänen oli pakko kun häneltä kerran sitä pyydettiin. Sen sijaan, että hän nauttisi rakkauden teon vastaanottamisesta, hänessä aktivoituu pelkoa.
Yleensä tätä tilannetta ja pelkoa välttääkseen hän ei edes ilmaise tarpeitaan. Hän sabotoi näin jo ennalta kaikkea luokse tulevaa rakkautta. Hän hakeutuu useimmiten seuraan, jossa hänen tarpeitaan ei täytetä vaan niitä vähätellään. Läheisriippuvainen tunteekin vetoa ihmissuhteisiin, jossa hän päätyy kaltoinkohdelluksi ja joissa hänen tunteilleen ei ole tilaa eikä niitä arvosteta. Usein nämä ihmissuhteet sisältävät jonkinlaista draamaa.
Kohti toipumista
Kohdatessamme toisen ihmisen kehomme reagoi vaistomaisesti omiin ja toisen tunteisiin. Skannaamme kehomme sekä meissä sitä varten olevan järjestelmän kautta (neuroseptio) ympäristöämme etsien turvasta tai vaarasta kertovia merkkejä. Tämän arvioinnin perusteella asetumme yhteyteen toisten kanssa tai suojaudumme.
Oman kokemukseni mukaan läheisriippuvaisen todellisuudessa tämän järjestelmän toiminta on vääristynyttä. Tämä vääristymä on yleensä syntynyt jo varhain, turvattomassa kasvuympäristössä. Sen vuoksi rakkaus on pelkoa ja pelko rakkautta. Läheisriippuvaisen sisäinen järjestelmä uskoo myös turvattomuuden turvaksi.
Läheisriippuvuus on suojamekanismi. On hyvä myötätunnolla huomata, että toimintamalli on voimassa niin kauan kun sen tarvitsee olla. Niin kauan, kun turvaa ei ole riittävästi, jotta tätä toimintamallia voisi lähteä purkamaan.
Reitti kohti toipumista on kokemukseni mukaan itsetuntemuksen ja emotionaalisen turvan lisääminen. Sitä kautta vahvistuu yhteys omiin tunteisiin, tarpeisiin ja terveisiin rajoihin.
Oman kokemuksen mukaan läheisriippuvainen hyötyy terapiasta, jossa havaitaan ja puretaan haitallisia ja epäterveitä toimintamalleja. Myös ryhmätyöskentely esimerkiksi vertaistuen muodossa, on yleensä hyödyllistä. Mikäli vertaistukiryhmät eivät tunnu omalta jutulta, myös erilaiset tunnetaito-ryhmät, joissa on tarkoitus lisätä itsetuntemusta ja yhteyttä omiin tunteisiin sekä kehoon, voivat olla avuksi. Yhteys itseen ja toisiin, terveet rajat ja terve erillisyys ovat myös tärkeitä teemoja tarkastella.
Koska emotionaaliset haavat ja niiden ohjaamat haitalliset toimintamallit sekä reaktiot ovat kehossa, toipumisessa on tärkeää alkaa vahvistaa yhteyttä omaan kehoon ja sen reaktioihin. Kehon kautta saamme ymmärrystä siihen, mitä keho kantaa menneisyydestä nykyhetkeen.
Turvan kautta läheisriippuvainen voi tulla yhä enemmän näkyväksi ja kuulluksi omana itsenään. Hän alkaa arvostaa itseään sisältä käsin. Ulkoisen rakkauden ja hyväksynnän ”ostamisen” tarve vähenee. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että ihminen tarvitsee toista ihmistä. Terveenä se on tasapainoista ja vastavuoroista elämän jakamista.
Kun läheisriippuvainen saa vahvistettua sisäistä turvaa, hänen toiminnaltaan vääristynyt järjestelmänsä alkaa hiljalleen tervehtyä. Rakkaus alkaa tuntua rakkaudelta ja hän alkaa tunnistaa pelon peloksi. Pelon tunnistamisen kautta, hänellä toimii terveet suojelumekanismit. Sen myötä läheisriippuvainen ei enää hae rakkautta rakkaudettomuudesta eikä turvaa turvattomuudesta ja osaa suojella itseään myös kaltoinkohtelulta.
0 kommenttia