Kun olemme lähellä toista omat pelkomme ja epävarmuutemme nousee selkeämmin esille. Kun sallimme toisen tulla lähelle myö omat tunteemme saa turvan nousta. Monesti linkitämme syyt peloillemme kuitenkin suoraan liittyväksi toiseen ihmiseen ja epävarmuus ruokkii ajatuksia kuten; ehkä hän ei ole minua varten. Syyt kauemmas ajautumiseen saattaa myös nousta epäolennaisista asioista; hän käyttää väärän tyylisiä vaatteita, musiikkimakumme ei kohtaa, edustamme liian erilaisia maailmankatsomuksia, haluan vaalean/tumman naisen/miehen, en tahdo että kumppanillani on ennestään lapsia, kumppanini pitää olla akateemisesti koulutettu… Lista voi olla hyvinkin pitkä.

Meillä on kriteerejä toisiamme kohtaan jotka kumpuavat ehkä sittenkin aivan jostain muusta kuin todellisesta tarpeesta. Usein nämä kritteerit ovat yhtä kuin pelot jotka nousevat mielestä ja joiden avulla yritämme suojella haavoittunvaisuuttamme.
Kun rakkaus löytyy ja kasvaa vahvaksi niin oma epävarmuuskin saa nousta turvallisesti ja tulla kohdatuksi. Saamme eheytyä huomaamaan että rakkauden suurin voima piilee läsnäolossa. Kun olemme sallien läsnä itsellemme ja lähellä toista, kun toinen on meille läsnä juuri sellaisena kuin olemme, pelkomme ovatkin lopulta vain inhimillisiä ja helpompi hyväksyä läpi eläen. Ne tekevät meistä toisillemme tosia.

Joskus haluamme suojautua tuolta haavoittuneisuuden tunteelta välttelemällä läheisyyttä. Kun pelkäämme läheisyyttä toisen kanssa pelkäämme itseasiassa läheisyyttä itsemme kanssa. Kaikki rakkaudettomuus ja kipukohtamme, epävarmuudet ja oman mielen kuvittelemat ”virheemme” tulevat näkyväksi, ennen kaikkea itsellemme. Tunnemme sen tunteen miltä tuntuu kokea omat epävarmuudet täydellä voimalla. Tunnemme miltä tuntuu olla lähellä toista, rakastatettuna kaikkine epätäydellisyyksinemme ja kuitenkin täydellisinä juuri sellaisena kuin olemme. Olemme siinä kaikkine menneisyyden tekoinemme ja sen kaiken kanssa joka on tehnyt itsestä juuri sen joka tänään on.

Kun läheisyys pelottaa ja tuntuu ahdistavalta siinä tuntuu usein oma tuomitsevuus itseämme kohtaan pahimmalta. Emme ehkä hyväksy niitä virheitä jotka kuluvat jo menneeseen, jokin asia on saattanut jäädä meihin hävettynä ja vaiettuna ja tuon intiimin hiljaisen läheisyyden turvassa saamme taas siihen kosketuksen, usein tahtomattamme. Tai meissä nousee elävänä esiin uskomus siitä että emme kelpaa, olemme vääränlaisia. Tuo tunne nousee pintaan niin kipeänä että sitä voi olla vaikea kestää. Mieluumminhan sitä usein menisi pois päin noista tunteista kuin niitä kohti.

Läheisyys on mahdollisuus sallia rakkautta ensin itseltämme ja sitten toiselta itseämme kohtaan. Kipukohtamme näyttäytyvät jotta saamme tutustua itseemme. On vain täyttä harhakuvitelmaa että joku meistä olisi täydellisempi. Mikä on totta on se että joku meistä rakastaa itseään enemmän kuin toinen ja hyväksyy keskeneräisyyttään enemmän kuin toinen ja se joka niin tekee on valmiimpi myös kohtaamaan ja rakastamaan toisen ihmisen rakkauden suojassa, hyväksynnän turvasatamassa. Kun on valmis olemaan lähellä itseään, voi olla lähellä toista.

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin 18.09.2017 Sinulle-sivulla facebookissa vieraskynätekstinäni.