Luonnollisuus ei ole röyhkeyttä

Keskustelimme ystäväni kanssa siitä miltä kaupungilla pienessä topissa ilman rintaliivejä kulkeva nainen voi näyttää muiden silmissä. Minusta nainen ilmentää vapautta ja luonnollisuutta mutta näen myös miten joku voi nähdä hänet eri silmlasien läpi. Minun on helppo nähdä tilanteet monesta näkökulmasta ja ymmärrän monenlaisista lähtökohdista syntyneitä mielipiteitä. Tässäkin tapuksessa ymmärrän miten joillekin tämä minulle luonnollista naiseutta edustava nainen voi edustaa röyhkeyttä ja jopa törkeyttä.

Tietyt traditiot ja sanattomat säännöt, mitkä voi tulla hyvinkin kaukaa voivat määrittää omaa maailmaankuvaa siksi ”ainoaksi oikeaksi” tavaksi elää. Kaikista näistä alitajuisista uskomuksista ja ohjelmoinneista ei välttämättä ole edes tietoinen. Asiat vaan kuuluu mennä niin kuin ne on ”aina menneet.”

Vaikka jonkun luonnollinen olemus rikkoo näitä traditioita se ei tee kuitenkaan luonnollisuudesta röyhkeää. Omien silmälasien raottaminen ja toisen aito kohtaaminen voi oikeasti joskus opettaa todella paljon. Sen sijaan se omasta näkökulmasta kiinni pitäminen ei anna välttämättä paljoakaan uutta.

Mielipiteet eivät ole totuuksia. Silti monet pitävät mielipiteistään kiinni kuin viimeisistä itsearvostuksen rippeistä. Vaikka mielipiteelle ei olisi välttämättä mitään pohjaa siitä ei anneta periksi. Olen huomannut, että ihmisten välillä mielipiteistä tulee usein kuin taisteluvälineitä. Terveellä itsetunnolla elävän ihmisen ei tarvitse itseään pönkittääkseen lytätä tai arvostella muita. Kaikkien mielipiteet saavat olla, eivätkä ne ”väärätkään” ole uhka.

Itselleni muiden arvosteleminen on nykyisin aina peili itselleni. Kun koen itsessäni reaktioita muiden sanomisista, sen sijaan että lähden pelaamaan pingistä mielipiteillä mietin mieluummin ”Ahaa mitä minä tässä pelkään?” ”Mitä osaa tämä ihminen minussa uhkaa herättäessään näitä voimakkaita reaktioita?” ”Missä kohtaa en vielä itse olet sinut tämän edustamani asian kanssa?”

Toisen ihmisen rohkeus, häpeilemättömyys tai suoruus voi uhata jotakin opittua roolia muissa. Jos toinen ei ”ymmärrä” kunnioittaa vastapuolen hiljaisia sanattomia sääntöjäni häntä pidetään helposti radikaalina. Mutta emme voi tuntea kaikkien ihmisten sanattomia sääntöjä, ja tarvitseekokaan? Pitääkö meidän suojella muita ihmisiä heiltä heidän tunteiltaan? Mielestäni ei todellakaan vaikka niin meidät kasvatetaankin tässä kulttuurissa.

Tosiasiassa vain näkymätön ja mitään tekemätön ihminen voi olla heijastamtta tunteita muissa, koska ihmiset heijastavat aina itseään muihin. Vaikka asuisin puumajassa erakkona, herättäisin mielipiteitä ja jonkun mielestä sekin olisi törkeää ja väärin.

Nykyisin minun on yhä helpompi jättää muiden mielipiteet ihmisille itselleen. Ihmiset paljastavat mielipiteissään omat ennakoluulonsa ja haavansa. Mielipiteet ja reaktiot kertovat aina sanojastaan. Ja jos se loukkaa, ehkä itsessä ei ole vielä tarpeeksi rohkeutta ilmentää itseään haluamallaan tavalla. Onneksi sitä voi koko ajan harjoitella lisää. Armollisesti.

Kukaan ei ole täydellinen ja harva, tuskin kukaan pystyy olemaan jatkuvasti täydessä neutraaliuden tilassa. Ennen kaikkea voimme olla opiksi toisillemme kasvavaan itsensä ymmärtämiseen.

Tätä ilmiötä tarkkaillessani olen oppinut näkemään asiat enemmän ja enemmän sisältäkäsin. Siihen on ollut vaikea oppia koska meidät opetetaan uskomaan ulkoiseen maailmaan niin vahvasti. Siksipä helposti uskommekin omien haavoittuneiden tunteidemme aidosti kumpuavan kanssa ihmisistä, vaikka ne ovat omia tunteitamme. Minäkin uskoin joskus rintaliivittömän naisen olevan törkeä.

DSC_4070 (2)

Jos joku uhkaa toisen maailmankuvaa ja näkemystä voi helposti jäädä jumiin ja heijastaa kyseiseen ihmiseen kaikki ne tunteet joita itse tilanteessa kokee. Jos ihminen itse ei ole sinut luonnollisuutensa kanssa hän voi heijastaa sen toisessa olevan röyhkeyttä. Luonnollisuus ei ole röyhkeyttä. Luonnollisuus on luonnollisuutta.

Ei kaikkien tarvitse kulkea kirjoittamattomien sääntöjen mukaan, eikä kaikkien tarvitse olla niitä noudattamatta, mutta jokaisella on vapaus valita miten elämänsä elää, kun oppii käyttämään tuota vapauttaan.

Otetaan esimerkiksi perinteet. Monet noudattavat perinteitä vaikka eivät välttämättä koe niitä omakseen. Lapselle järjestetään hyvin usein kastejuhlat koska niin kuuluu tehdä, vaikka kristinusko ei millään muotoa kuuluisi muuten vanhempien elämään. Kastejuhlat järjestetään hyvin usein koska siiehn on paine. Sitä odotetaan. Meillä ei järjestetty kastejuhlia, koska emme kuulu kirkkoon, mutta pojallamme ei ollut myöskään muita nimijuhlia. Jotkut ulkopuoliset kysyivät miten näin voi olla. Tälläiseen ei olla totuttu. On väärin sanoa, että emme juhlineet, mutta emme juhlineet perinteisesti.

Vaikka olisi ihana ollut saada ihmisiä koolle esikoistani juhlimaan, ajattelen jälkikäteen, että toimin itseäni kuunnellen ja järkevästi. Yleensä juhlien järjestäminen on todella stressaavaa ja itse olin uupumukseni kanssa jo tuohon aikaan melko tiukoilla joten juhlien järjestäminen ei olisi varmastikaan parantanut tilaani.

Luin myöhemmin eräästä äitien keskusteluryhmästä miten useimmat eivät muista yhtään mitään koko ristiäisistä ja niistä ”pakkopullista” piti vaan selvitä vaikka järki meinasi lähteä. Why oh why? Perinteet ja ”hyvät tavat” velvoittivat, ei oma luonnollinen halu. Perinteitä voi tiedostamattaan suorittaa ja se voi haukata ison siivun hyvinvoinnista. Vasta kun tuosta tavasta oppii pois, huomaa sen vaikutuksen suuruuden.

Tarkoitus ei ole laittaa paremmuusjärjestykseen sitä miten asioiden kuuluu mennä vaan nostaa esille ajatusta luonnollisuudesta. Voisiko asioita tehdä enemmän itseään kuunnellen. Kyllä, se vaatii rohkeutta. Ja kyllä, sitä kyseenalaistetaan varmasti paljonkin, mutta voisiko se luoda itselle osaltaan terveellisempää ja helpompaa elämää? Ainahan ne jotka tekevät toisin kuin on totuttu, luokitellaan röyhkeiksi, jopa pahoiksi, jonkun porukan silmissä.

Oman luonnollisen rytmin seuraaminen ja omalla tavalla eläminen muita vahingoittamatta ei kuitenkaan ole röyhkeyttä saatika pahuutta. Se voi olla uhka perinteille ja traditioille mutta ehkä joitakin tradiotioita voi olla aika muuttaa ja kyseenalaistaa. Ehkä kaikki perinteet ja traditiot ei sovi kaikille. Ehkä ei ole tarkoituskaan.

Monet perinteet syntyivät pienempien ihmismäärien ja kylien keskuudessa, nykyään koko massan pitäisi noudattaa niitä? Ehkä massan on aika hajautua jälleen pienempiin heimoihin ja sitä kautta löytää taas kosketuksena omaan luontoonsa. Jos perinteet eivät edusta kuin velvollisuutta niin eikö niistä saa silloin luopua?

Jotkut perinteet ovat voineet syntyä käytännön pakosta, ja ne ovat silloin palvelleet tiettyä tarkoitusta. Perinteiden sokea seuraaminen sukupolvelta toiseen taas on usein tiedostamattomuutta. Ajatellaan vaikka sitä, että Suomi on yksi harvoista maista missä kanelia käytetään makeisiin leivonnaisiin. Muualla maailmassa se on arkisempi, suolaiseen ruoanlaittoon liittyvä mauste. Sen enempää asiaa tutkimatta ajattelen sen ehkä liittyneen mausteideen arvoon ja saatavuuteen menneessä.

Meillä kaneli liitetään ennen kaikkea jouluun ja jouluruokiin. Kaneli oli entisaikaan varmasti niin arvostettu mauste, että sitä käytettiin vain suurina juhlahetkinä. Kanelipuita ei kasva meillä kuten monissa muissa maissa, joten sillä oli arvonsa. Joulu on perinteisesti ollut aina arvostettu juhla, joten kaneli ja muut juhlaherkut pääsi tuolloin oikeuksiinsa. Nykyisin on kuitenkin toisin. Kanelia saa jokaisesta lähimarketista mutta edelleen se liittyy meillä paljolti jouluun ja jouluruokiin. Edelleenkään kanelia ei yleisesti käytetä suolaisten arkiruokien valmistuksessa, mutta entisaikojen syytä sille ei enää ole.

Kanelin tuoksu kuvastaa itsellenikin joulua mutta yhtä hyvin sille voisi syntyä uusia mielleyhtymiä. Kävin Balilla vuosia sitten eräällä plantaasilla ja näin kanelipuun. Sain ottaa palan kanelipuun kaarnasta ja maistella sitä. Yhtäkkiä ajatukseni muuttuivatkin kanelin suhteen. Tätä ennen en juuri ollut ajatellut kanelin alkuperää, mutta kokemuksen kautta sain kanelista aivan uuden kokemuksen, minkä muista aina syödessäni ja nähdessäni kanelia. Assiosiaatiot voivat muuttua. Joillakin paikoilla kanelipuita kasvaa vierivieressä ja täällä ajattelemme lähinnä korvapuustia kanelista puhuttaessa. Pienet asiat voivat avartaa näkökulmaa, kun olemme avoimia uudenlaiselle informaatiolle. Sellaisellekin informaatiolle mikä ei ehkä sovi perinteisiimme.

En vastusta perinteitä mutta olen kiinnostunut ymmärtään maailmaa myös niiden takaa. Ja jos joku ei toimi itselle tuttujen perinteiden mukaan hänen valintojaan tulisi mielestäni parhaansa mukaan kunnioittaa. Perinteiden kunnioittamista pidetään hyveenä, mutta jokaisella on myös oikeus luoda omat epäsovinnnaiset perinteensä. Aivan kuin perinteiden säilyttäminen on ok, niin myös niiden rikkominen on ok. On hyvä tunnistaa milloin elää mielensä vankilassa ja milloin samaan vankilaan haluaa ahtaa myös muut.

Se, että olemme kiinni jäykästi perinteissä saa meidät hyvin usein ohittamaan oman luontomme ja luonnollisuutemme. Mitä enemmän kuuntelen itseäni, sen tärkeämmäksi itselleni juuri luonnollisuus arvona korostuu. Kun en yritä toimia omaa luontoani vastaan voin hyvin. Tie luonnollisuuteen on kuitenkin täynnä näitä sudenkuoppia jotka hyvin usein mielipiteillä luodaan. Kun toimin luonnollisesti uhkaan helposti jonkun toisen sovinnaisuutta ja perinteitä, tahtomattani. Se riski luonnollisessa elämänrytmissä on.

Huomaan myös, että mitä kauemmas ajaudun entisistä jäykistä ajatusmalleista sen vähemmän osaan niitä enää suojella muissa. Aikaisemmin olin mestari suojelemaan muita heidän omilta tunteiltaan. Osasin sanoa ja olla juuri niin, että kaikilla oli hyvä olla. Sain tästä aina valtavasti kiitosta. Sen hinta oli, etten ollut itse olemassa. Olin olemassa vain muita varten. Tuo rooli kävi ahtaaksi. Tulin ulos omana itsenäni. Sen jälkeen en ole ollut enää pelkästään ihana kenenkään mielestä. Ja se on mielestäni sen merkki että olen tervehtynyt miellyttämisestä. Olen löytänyt luonnollisen oman tapani elää, ja opin sitä koko ajan lisää. Nykyisin en osaa enää varoa muiden kirjoittamattomien sääntöjen yliastumista koska nuo säännöt eivät ole enää minun mielessäni olemassa. Minua saatetaan pitää silloin törkeänä ja röyhkeänä, mutta olen vain lopettanut huolehtimasta muiden tunteista itseni kustannuksella. Jos se on jonkun mielestä väärin, se saa olla. Radikaalia tai ei, minulle se edustaa vastuunottoa, aikuisuutta ja luonnollisuutta. Tätä haluan kokea itsekin enemmän elämässäni ihmissuhteissa ja muutenkin.

Meillä on niin monia sääntöjä, että emme aina edes ymmärrä pahoinvointimme johtuvan omista pakoista, velvollisuuksista ja täytymisistä. Näiden ”pitämisien” kanssa emme aina edes huomaa, että se mielen vankilan portti on oikeastaan raollaan. Elämme kuin vankeina, ajatuksella ettei muuta mahdollisuutta ole. Kärsimme ja voimme pahoin mutta ratkaisu voisi löytyä heti kun kokeilsii työntää oman mielen porttia hieman enemmän raolleen. Silloin ehkä herää ahaa-elämys, ja kysymys miksi pienessä boksissa tuli elettyä niin kauan…

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *