Pitkästä aikaa se olo valtasi minut kun olin Pariisin Kevään keikalla. Inspiroidun helposti erilaisista asioista. Nyt lavalla oli upea bändi jonka syvälliset ja moniulotteiset sanoitukset vie minut aina matkalle jonnekin oman alitajunnan syövereihin. En meinannut pysyä penkissä kun pää täyttyi ja suorastaan pulppusi luovia ideoita ja ajatuksia. Minut valtasi ”luovuus ähky.” Aloin pitkästä aikaa kirjoittaa runoja kesken keikan, koska sanat ja ideat suorastaan pulppusi ja puski pintaan.

Jos runon reunaan ei tartu sinä hetkenä kun se ilmestyy mielen kuvaruudulle niin se lipuu pois ja katoaa eikä ehkä koskaan enää palaa. Runot ovat kuin unia. Jos et heti ala kirjoittaa niitä muistiin ja vaikka kuinka uskottelet itsellesi, että muistat tämän vielä myöhemmin niin unohdat sen kuitenkin. Jos et tartu hetkeen menetät sen. Runojen ja unien kohdalla se on varsin helposti havaittavissa. Ylipäänsä luovuuden inspiraatiot on melko herkästi haihtuvaisia. Alitajuiset oivallukset ovat sellaisia, että ne katoavat takaisin jos niihin ei tartu heti. Ideat pompsahtelevat jostain niin syvistä mielenkerroksista ylös pintaan, että jollei niistä heti tai ainakin pian nappaa kiinni niin useimmat ideat palaavat takaisin  syvyyksiin ja katoavat sinne. Palaamatta ehkä enää koskaan.

Usein herään myös keskellä yötä kirjoittamaan. Saatan nähdä blogitekstin unessa. Ja jos en kirjoita sitä siinä hetkessä usein aivan valmista tekstiä, siis anna sen vyörytä paperille niin en saa siihen aamulla enää kiinni. Usein monet suosituimmista teksteistäni ovat ilmentyneet  näin. Hetkessä, yllättäen, täysin suunnittelematta ja pohtimatta. Ne ovat vierineet näppäimistölle suoraan valmiina.

Keikan aikanakin minun oli pakko kaivaa kännykkä esiin ja kirjoittaa muistiin tekstiä jota pulppusi siinä hetkessä. Minulla ei ollut muita muistiinpanovälineitä joten oli pakko käyttää puhelinta. Yleensä se ei kylläkään ole paras mahdollinen väline kirjoittamiseen. Pienelle ruudulle kirjoittaminen on työlästä ja hidasta, mutta paremman puutteessa se ajoi asiansa. Sain idean siemenet talteen.

Tunnistatko luovan ähkyn?

Oli melkein tukalaa koittaa keskittyä keikkaan ja samalla täyttyä jostain syvältä kumpuavasta inspiraatiosta. Ja istua paikallaan penkissä. Nimesin tilan keikan aikana luovuusähkyksi. Se on minulle hyvin tuttu tunne. Joskus se on ekstaattinen joskus hyvin kiusallinen tila. Se on samalla kertaa nautinnollinen ja  todella tukala tunne. Se on jollainlailla suunnattoman ahdistavakin tila, kun kaikkea sitä valtavaa energia aaltoa ei saa talteen, asettumaan mihinkään muotoon. Ehkä toiset luovat ihmiset tunnistavat tuon  olon.

Muistan kokeneeni noita luovuusähkyjä aina. Lapsena olinkin hyvin luova. Näyttelin, tanssin, kirjoitin, piirsin… Tein kaikkea vapaasti ja ilman häpeän estoja. Toteutin luovuuttani. Jossain kohtaa aloin astua aikuisten maailmaan missä luovuuden ei ollut enää niin sallittua pursuilla. Tai ainakin sille oli jonkinlaiset kriteerit joita en tuntenut täyttäväni. En ollut enää jonkun mielestä  riittävän hyvä piirtämään tai laulamaan.

Luovuus alkoi painua pelkäksi sisäiseksi energiaksi, jolle oli vaikea löytää enää konkreettisia muotoja.   Silloin saatoin kokea ahdistavaa, pakahduttavaa tunnetta kun sisälläni pulppuili jotain jolle oli vaikea löytää reittiä ulos. Se tuotti lähestulkoon kärsimystä kun en saanut ilmaistua sisäistä maailmaani rakentavasti. Silloin aloin myös masentua.

Luulen, että se oli yksi syy masennukselleni ja päihteiden käytölle, etten saanut elämänenergiaa ja luovuuttani ilmaistua mitenkään.  Oli liian vaikeaa löytää konkreettisia muotoja purkaa luovuuttaan, tunteitaan, omaa sisäistä maailmaansa. Sitä rupesikin sitten  häpeämään ja sen painoi jonnekin syvälle piiloon. Luovuuttaan alkoi toteuttaa vähän kuin muilta salaa. Eikä sille ollut tarpeeksi sijaa elämässä. Sillon olotilat vain pakkautuivat sisimpään ja se teki elämisen sietämättömäksi. Sen kanssa oli jotenkin tultava toimeen ja otin itse avukseni alkoholin. Se vapautti vaikka ei antanutkaan avaimia luovuuteen. Luovuus päinvastoin tuntui menevän kauemmas alkoholin vaikutuksesta. Ehkä sekin vapautti. Sai hetken helpotuksen sisäisestä kuplivuudesta.

Nyt kun osaan nähdä asian vielä objektiivisemmin ymmärrän kuinka yksinäiseksi rikas sisäinen maailma voi myös osaltaan tehdä. Varsinkin jos ihminen sattuu syntymään paikkaan missä luovuutta ei juurikaan arvosteta vaan asiat tehdään kuten aina ennenkin. Luovuus menee niin sanottuun ”outous-kategoriaan”, koska luovuushan on arvaamatonta ja hallitsematonta. Luovuus-vyöhykkeellä pitää sietää epävarmuutta. Täytyy olla utelias ja avoin mieleltään jotta luovuus saa tilaa. Lapsuuden kotikylässäni kaikki tälläinen oli jotenki pilkattavaa. Sellaisessa ympäristössä  luovuus sitten yleensä painetaan piiloon. Niin kävi minullekin.

Koulu usein tukahduttaa luovuuden ja koittaa valaa ihmiset samaan muottiin. Se eristää muista ihmisistä, saa kenties näyttämään oudolta jolloin varsinkin nuorena voi tulla helposti erilaisuutensa vuoksi kiusatuksi. Toisaalta rikkaasta sisäisestä maailmasta on hyötyä ja se antaa voimavaroja haasteissa kun omassa seurassa ei ole koskaan kovinkaan tylsää.

Keikan aikana kun muistin elävästi tuon tilan aiheuttaman tuskan nuoruudessani ja rupesinkin  miettimään lähipiiristäni itsemurhan tehneitä henkilöitä. Monilla heistä on ollut käsittämättömiä lahjoja luovuuden saralla. Kun laajensin näköalaani tuttavapiiristäni maailmalle niin saman ilmiön pystyin havaitsemaan myös monissa artisteissa. Heillä on luomisen pakko ja samalla se johtaa heidät helposti itsetuhoon. Jos ei välttämättä itsemurhaan niin itsetuhoiseen elämäntapaan. Mietin näiden asioiden yhteyttä.

Luovuusähkyssä arkinen elämä tuntuu liian rajoittavalta, laimealta ja jopa tylsältä. Kun mielikuvitus ei keksi mitään rakentavia tekniikoita tai muotoja luoda maailmaan sitä mitä sisimmässä eniten sillä hetkellä kaipaa tulee helposti projisoitua energiansa itsetuhoisella tavalla.  Sillä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Tunteet ovat niin vahvat sisimmässä, että niitä on vaikea kestää. Ne on pakko saada ”laittaa” johonkin.

Itselläni masennus tuntui liittyvän myös siihen, että oli pakko sulkea jokin osa itsestä pois kun en osannut käyttää sitä. Vasta kun olen päästänyt luovuuteni valloilleen ja näkyviin, masennuskin on poistunut. Koen elämäni olevan nykyisin merkityksellistä kun minun ei tarvitse rajoittaa luovuuttani. Masennusaikoina puppuava elämänenergia pakkautui sisään ja laimensi kyvyn kokea elämää täydesti. Ei ollut rohkeutta ilmaista itseä. Silloin luova energia kääntyi itseä vastaan ja alkoi masentaa.

Rikas sisäinen maailma voi saada tuntemaan itsensä oudoksi ja eristämään itsensä. Luova ihminen voi sulkeutua omaan maailmaansa jos hän ei koe saavansa ymmärrystä omille luoville näkemyksilleen.  Kun omaa luovaa maailmaa ei pysty selittämään se tekee yksinäiseksi. Onkin mieletön voimavara saada nähdä ja samaistua toisten tekemään taiteeseen kuten koin Pariisin Kevään keikalla. Tuntui, että siinä puhutaan sellaista kieltä missä olin samalla taajuudella. Taide yhdistää ja luo samaistumispintaa asoille joista voi olla muuten mahdotonta puhua. Se on luoville kaltaisilleni ihmisille lähes välttämätön voimavara.

Minussa ja meissä kaikissa on valtavasti voimavaroja joille emme välttämättä ole löytäneet kanavaa. Noiden kanavien löytyminen on ensiarvoisen tärkeää henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Yhteiskunta ei  aktiivisesti tue tuota yksilöllistä itsensä ilmaisemista. On olemassa  vallitsevat trendit joiden parissa tulee helpommin hyväksytyksi, mutta jos kuuntelee alkulähdettä, omaa sisimmästä pulppuavaa luovuuden virtaa voi helposti omaksuttavassa  viihteellistetyssä maailmassa kokea olonsa oudoksi ja liiankin erilaiseksi. Silloin luovuuden voi kokea myös taakkana eikä rikkautena.

Luovuutta voi käyttää niin monin tavoin. Ei tarvitse olla välttämättä taiteilija. Vain taiteilijoille on aiemmin tunnuttu antavan luovia vapauksia. Jokaisella työpaikalla on varmasti luovuudessa vahvat henkilöt joille tilan antaminen voisi rikastaa monenlaista  työilmapiiriä monin tavoin. Toki on paljon aloja joille luovuus ei välttämättä sovi vaan on paljon kyse logiikasta ja tarkkuudesta. Mutta luovana ihmisenä voi olla kärsimystä yrittää sopeutua sellaiseen ympäristöön jossa luovuutta ei sallita. Ja se voi masentaa ihmisen kun jonkin osan joutuu tukahduttamaan.

Luovuus on oikein käytettynä suunnaton voimavara ja se kasvaa käytettäessä. Mitä enemmän luoville ratkaisuille antaa tilaa sen enemmän se tuntuu virtaavan. Luovuus ruokkii luovuutta olen huomannut. Siksi on hyvä sallia itsensä nauttia myös muiden luovista aikaansaannoksista. Maailma on niin paljon enemmän kuin mitä arjessa voi tavoittaa. Elämme  suureksi osaksi  alitajunnan kautta. Taiteen ja luovuuden kautta saakin alitajuisen  viisauden parhaiten esiin.

Ja luovuus ja intuitio kulkevat jollainlailla samoja polkuja. Molemmat ovat yhteydessä alitajuiseen osaamme ja se on totuudellisinta aluetta itsessämme mikä meissä on. Luovuus auttaa tulemaan tietoisemmaksi itsestämme ja voi parhaimmillaan kehittää itsetuntemusta. Niille jotka elävät alitajuisesta inspiraatiosta on erittäin tärkeää sallia tuon energian pulputa.

Kun sallimme oman luovuutemme niin olemme ikään kuin enemmän olemassa. Ja silloin täytymme merkityksellisyyden tunteesta. Se on apatian ja voimattomuuden vastakohta. Toimettomuus voi laskea mielialaa. Luovuus pistää elämänenergian liikkeelle. Maailma tarvitsee luovia väriläiskiä. Mitä harmaammalta alkaa näyttää niin sitä enemmän. Kaamos on täydellistä aikaa alkaa sallia oman luovuuden kukkia ja kokea sitä kautta iloa. Luovuudessa sisäinen aurinko saa paistaa täydellä teholla!

Lue myös artikkelini:
Alisuorittaja tuhlaa lahjansa
Iloa trapetsilla!
Uuden ajan yrittäjät osa 19. – Intohimo hyvinvointiin muuttui Meri-Jane Mikkolan työksi: ”Olen onnistunut luomaan työn joka vaurastuttaa henkisesti ja taloudellisesti.”
Herkkyys, lahja vai kirous?
Uuden ajan yrittäjät osa 18 – Luovuuden lähettiläs Rina Dhakal: ”Suurin työ on ihmisessä itsessään.”
Miksi herkkä uupuu helpommin?
Luovuus on kaikkien käytössä oleva voimavara