Tässä kirjoituksessa haluan jakaa ajatuksiani masennuksesta mitä minulle on herännyt oman toipumisen matkalla sekä seuratessani vierestä muiden matkaa irti masennuksesta. Puhun tässä myös vaihtoehtoisten hoitojen tuomista mahdollisuuksista masennuksen hoidossa. En kuitenkaan kehota väheksymään terveydenhuollonammattilaisia, ainoastaan jaan omia ajatuksiani ja kokemuksiani. Jokaisella saa olla omat näkemykset asiasta ja minun totuuteni ei välttämättä ole totuus sinulle. Itse en ole kärsinyt enää vuosiin lamauttavista masennuksen tunteista mutta masennus on silti elämässäni vahvasti läsnä läheiseni kautta joten aihe on minulle tärkeä.

Masennuksesta toipuminen on kuin lähtisi vaeltamaan suuren aavikon halki. Rinkassa on mukana vain epätoivoinen häivähdys luottamusta siitä, että loppuuko autiomaa ikinä. Huhupuheet matkalla olevista keitaista saavat matkaan ja jokin sokea luottamus siihen, että pakkohan kaikkien tunneleiden päässä on olla valoa. Masennuksen kanssa matkaaminen tuntuu kuitenkin kuin  mukaan otettu rinkka olisi tyhjä varusteista ja työkaluista mitä matkalla saattaa tarvita. Ei ole keinoja eikä voimavaroja, vain iso epävarmuus miten selvitä.   Tuo matka tuntuu elämän pituiselta.

Masennus on lähes koko kansakuntaamme koskeva aihe. Niin moni on masentunut, että lähes jokaisella on siitä jonkinlaista kokemusta, jos ei lähipiiristä niin ainakin on kuullut masentuneesta tutun tutusta. Masennuksesta puhutaan mutta ei kovin realistisesti, ihmislähtöisesti eikä ollenkaan tarpeeksi. Masennus on luonamme, ollut vuosikymmeniä, mutta kuitenkin koko aiheen ohi halutaan kävellä, ohittaa tai painaa pois näköpiiristä. Masennus ei lähde välttelemällä sitä eikä se lähde myöskään siitä syyllistämällä. En osaa sanoa yhtään pommin varmaa toipumiskeinoa masennukseen, niinkuin ei varmasti kukaan, – niin monitahoinen asia se on, mutta tiedän että jos masennuksesta haluaa toipua se on ensin tunnistettava.

Masennuksen taustalla voi olla hyvin monia tekijöitä aina aivokemioista, ruokavaliosta ja tunteiden käsittelytaidosta nykyiseen elämäntilanteeseen tai lapsuuden traumoihin asti. Ihminen on monimutkainen paketti menneisyyttään, nykyisyyttään  ja tulevaisuuttaan. Toisilla on paremmat valmiudet käsitellä vaikeita tunteita kuin toisilla. Toisille taas tunnutaan annettavan enemmän haasteita kuin mistä moni selviäisi ollenkaan.  Masennus ei siis todellakaan ole mikään mustavalkoinen ja helposti luokiteltava vaan hyvin monisyinen asia jonka selvittäminen vaatii yksityiskohtaisesti masentuneen tilanteeseen perehtymistä jotta siitä voisi toipua.

Oma teoriani on, että usein masennus on normaaleja tunteita koettuna vaikeissa tilanteissa jotka on tukahdutettuna sisimpään ja joista on vaikea  saada  kiinni vuosien jälkeen tapahtumista. Voi olla vaikea käsitellä niitä tai päästä niistä eteenpäin jos ei saa selkeää tuntumaa miksi tuntee mitä tuntee, tilanne on pakattuna niin syvälle ettei niihin saa helposti otetta mutta mieli kuitenkin oireilee. Jossain traumaattisessa hetkessä on voinut tuntea niin vaikeita tunteita ettei ole osannut tehdä niille muuta kuin sulkea sisäänsä. Myöhemmin ihminen syyttää itseään miksei pysty samaan kuin muut eikä osaa olla myötätuntoinen omassa kärsimyksessään jälkikäteenkään. Tuollainen tunnetaakka painaa alas, vie toimintakyvyn ja valtaa koko olemuksen.  Masennus voi olla myös syvää merkityksettömyyden ja arvottomuuden tunnetta. Masennukseen vaikuttaa toki niin monet muutkin asiat mutta itselläni masennus oli juuri näitä asioita yhteen nivoutuneina.

Masentunut ihminen kokee usein olevansa taakka, ja hän yrittää vältellä olemasta niin ahdistunut. Hän ei välttämättä halua näyttää tuskansa syvyyttä. Näin hän haluaa suojella myös muita. Masentuneet ihmiset ovat usein hyvin empaattisia jotka hautaavat omat tunteensa syvälle. He ajattelevat usein muita itsensä kustannuksella.

Masentuneisuus ei aina ole pelkkää sängyssä makoilua. Masentunutkin voi nauraa. Masentunut voi suorittaa arkensa aivan kuin täydet voimavarat omaava henkilökin. Masennus on sisäinen tila eikä välttämättä näy mitenkään ulospäin. Silti ihminen saattaa kamppailla itsemurha-ajatusten kanssa aamusta iltaan, kenenkään huomaamatta. Tai kokea täyttä tyhjyyden tunnetta. Mikään ei herätä iloa, ei oman lapsen nauru eikä YHTÄÄN mikään. Masentuneelle voi olla riemuvoitto tuntea ohi kiitävän hetken jonkinlaista onnistumisen tai tyydytyksen tunnetta. On siis vähättelevää ihmisen omaa sisäistä tuskaa kohtaan tulla kertomaan toiselle onko hän masentunut ja kuinka pahasti. Tai kehottaa vain piristymään! Jokainen ihminen tietää  sisimmässään  itse miten todella voi  ja sitä tulisi myös ulkopuolisten kuunnella.

Masentuneella on oikeus hyviin ja huonompiin päiviinsä. Ei ole mitään yhtä lokeroa johon masentuneen tulisi mahtua. ”Jos jaksat hoitaa kotiaskareet et ole oikeasti masentunut.” ”Ei masentunut voi hymyillä.” Kuulin eräältäkin ihmiseltä todella loukkaavan kommentin siitä että OIKEASTI masentunut ihminen ei jaksa miettiä hakeutumista esimerkiksi vaihtoehtohoitojen pariin, ja jos jaksaa niin kyse on vain tavallisesta mielipahasta. Noin mustavalkoisten ajatusten takia sisuunnuin kirjoittamaan masennuksesta entistä rohkeammin, koska tiedän että moni OIKEASTI masentunut on lähtenyt hakemaan apua myös muualta kuin länsimaisen lääketieteen piiristä eikä se tee heistä yhtään vähempää masentuneita.
​

Vaikka minulla on omakohtaista kokemusta masennuksesta, masentunutta läheistä on joskus hyvin vaikea ymmärtää. Varsinkin masentuneen puolisona sitä ottaa herkästi nahan alle asioita jotka ei itseen oikeasti millään tavalla liity. Masentuneen puoliso saattaa kokea suurta riittämättömyyden tunnetta siitä, ettei oma oleminen piristä tai vaikuttaisi niinkuin omalla olemisella ei aina olisi edes merkitystä toiselle. Masentuneen energian vie täysin oma ahdistus ja silloin maailma pyörii sen oman kuplan ympärillä, mutta jos masentunut ihminen voisi puhkaista tuon ahdistuneisuuden kuplansa hän tekisi sen! Hän tekisi sen keinolla millä hyvänsä, mutta harvemmin masentuneelle ratkaisut löytyvät ulkoapäin. Masennuksen ratkaiseminen on sisäistä työtä johon ihminen tarvitsee tilan ja tuen.

Masentunut ihminen kaipaa tunnustusta ja tukea tilalleen. Tämä maailma taas vaatii usein suorittamista ja todistelua. Meillä on usein sisäsyntyinen sukupolvien jatkumosta perittynä riittämättömyyden ja syyllisyyden tunne. Masentuneena voi olla hyvin vaikea hyväksyä omaa tilaansa näitä tunteita vasten. Kuitenkin masentunut ihminen kaipaisi ennenkaikkea hyväksynnän itseltään ja ympäristöstään. Vasta sen jälkeen toipuminenkin on mahdollista. Jos omaa tilaansa ei tunnista tai yrittää ”näytellä sen yli”, todellisiin tunteisiin ei ole kosketusta.

Masentuneen läheinen tarvitsee yhtälailla tukea. On läheisellekin uuvuttavaa katsoa vierestä kun läheinen voi huonosti ja kärsii. Läheisen tulisi osata hakea itselleenkin apua jos tuntuu, että voimavarat eivät riitä. Voimavarana voi toimia myös mielekäs tekeminen ja oma ajan ottaminen. Vaikka kuinka kovasti masentuneen läheinen toivoisi masentuneen tervehtyvän ja voivan hyvin siihen ei voi vaikuttaa. Kenenkään tehtävä ei ole parantaa masennuksesta kärsivää eikä sitä tehtävää kannata niskoilleen ottaa tai jää muuten sen mahdottomuuden uuvuttamana  taakan alle.
​​

Masennuksenhoidon taso ei ole masentuneen vika. Masentuneen vika ei ole se, että nykyinen lääketiede tuntuu olevan melko voimaton masennuksen hoidon suhteen, mutta sen voin  omasta kokemuksestani todeta monta vuotta kestäneen masennus-saharavaellukseni jälkeen,  kyllä, masennuksesta voi kuitenkin toipua.

​​Masennuksen itse kokeneena ja sitä läheltä seuranneena ihmettelen edelleen suuresti miten vähän keinoja ulkopuolelta osataan antaa masennuksen hoitoon. Lääkkeet toimivat toisilla niin että on helpompi olla, mutta itse masennusta ne eivät useinkaan paranna. Psykoterapia on taas hyvin riippuvaista terapeutista. Pienestä läsnäolon hetkestä voi saada joskus enemmän eheytymisen kokemusta kuin vuosien terapiassa istumisesta. Jos terapeutilla ei ole antaa läsnäoloa ja aitoa myötätuntoa hoitosuhde ei ole minkään arvoinen. Valitettavasti korkeakoulututkinto ei takaa empatiakykyä ja ammattiin soveltuuvutta.

Henkilökemiat ovat myös hoitosuhteessa tärkeät. Jos terapian tarpeessa oleva valitsee ensimmäisen terapeutin jonka luona sattuu vierailemaan kuten minä aikanaan, terapiasuhde ei välttämättä onnistu jos yhteistä säveltä ei vuosien työskentelyn jälkeenkään löydy. Masentuneen tulisi kuitenkin jaksaa itse hakea se oikea terapeutti itselleen pitkästä tarjolla olevasta terapeuttien listasta ja maksaa aina ensimmäinen käynti omasta pussista ennen kuin terapialle voi hakea Kela korvausta. Masentuneella ei välttämättä ole voimavaroja ja rahaa tehdä tätä vaihetta kunnolla jolloin terapiasuhteen parhaat hyödytkin jäävät saamatta.
​

Oikeanlaisen terapeutin tekemä terapia varmasti ajaa asiansa masentuneen tukena. Ihminen saa voimavaroja arkeensa kun on jokin paikka missä käydä purkamssa suurinta pahaaoloaan mutta tuntuu siltä että sekään ei välttämättä masentunutta paranna. Erinäisiä menetelmiä on maailmansivu täynnä ja vaikka niitä ei virallisten tahojen kautta suositellakaan niistä voi olla monesti hyötyä.

Kerron muutamia asioita ja hoitoja joista olen itse saanut apua  ja joista olen kuullut ihmisten saaneen apua masennuksen hoidossa vaikka niitä ei lääkärin toimesta vaihtoehdoiksi annetakaan; luonto, terveellinen ravinto, päihteiden käytön lopettaminen, myönteiset  ja hyväksyvät ihmiset, terveelliset ihmissuhteet, rosen-terapia, akupunktio, jooga, meditaatio, NLP, energiahoito, eteeriset öljyt, psykosynteesi, luova itsensä ilmaisu, oikeanlainen kalaöljy, mielekäs tekeminen, oman sisäisen äänen kuunteleminen ja kunnioittaminen, omien tunteiden näyttäminen myös viha ja muut negatiiviset tunteet, omien rajojen opettelu, omien voimavarojen kuunteleminen, sisäisen puheen muuttaminen myönteiseksi….

Lääkärin diagnosoimalta masentuneelta joka on ollut  pitkään sairaslomalla masennuksen takia kuulin, että häntä auttoi shamaanirumpupiirissä käyminen enemmän kuin yksikään lääkäri. Tämä on masentuneen oma kokemus, kuka sen voi kieltää?

Moni ihminen vähättelee, ja suorastaan raivostuu kun puhutaan vaihtoehtohoidoista masennuksen hoidossa mutta jos itse mietin sydämellä niin kumpiko  elävöittää enemmän luonnonmukaiset hoitokeinot vai kliininen lääkkeitä määrävä ympäristö? Kun on kyse todellisesta aivokemiallisesta häiriöstä silloin lääkkeistä on varmasti todellista apua, ja silloin niitä pitää ehkä syödä lopun ikänsä. Useimmilla masennuksesta kärsiivllä ei kuitenkaan ole tästä kyse. Lääkkeet voivat silti myös auttaa ihmistä pahimman vaiheen yli ja niitä en missään nimessä väheksy. En väheksy myöskään terapiassa käymistä tai korkeastikoulutettujen mielenterveystyöntekijöiden ammattitaitoa. Tahdon tällä kirjoituksella vain avata omaa kokemustani, sekä muiden ihmisten kokemusta masennuksen näkökulmasta ja sen hoidosta laajemmalti.

Masennus ei ole mustavalkoinen ja yksiselitteinen tila vaan todella monimutkainen monen tekijän summa. Sen takia hoidonkaan ei tulisi olla niin mustavalkoista kuin se on nykyään. Nykyään tiedetään että jopa ihmisen suoliston häiriintynyt mikrobi tasapaino voi olla ahdistuneisuuden ja masennuksen syynä. Niinkin ilmiselvä asia kuin ruokavalio on kuitenkin yleisesti jätetty täysin pois masennuksen hoidosta julkisella puolella. Ravinto voi todella olla lääkkeemme ja sillä voi korjata niin mielen kuin kehonkin tasolla asioita. Jos niinkin fyysinen asia kuin ruokavalion korjaaminen ei ole vielä lääkärien hoitokäytännöissä niin eipä siellä ole metafyysisemmätkään asiat.

En pelkää sanoa sitä että olen itse saanut tukea eniten juuri näistä virallisten tahojen eniten lyttäämistä hoidoista. En kuitenkaan kehota jättämään terapiaa tai lääkitystä missään nimessä! Tahdon vaan tuoda omat ajatukseni esille ja että siellä virallisen tahojen verhojenkin takana on ihmisiä omine näkemyksineen. Näkemyksineen jotka ei aina ole linjassa sen virallisen linjan kanssa. Tiedän, että moni lääkärikin puoltaa näitä täydentävinä hoitoina esimerkiksi pyskoterapian rinnalla mutta eivät uskalla puhua niiden puolesta. Otetaan esimerkiksi vaikka Aku Kopakkala, miten hänen kävi kun hän puhuin televisiossa masennuslääkkeistä kriittiseen sävyyn, – hän sai potkut Mehiläisestä. Sama voi käydä jos virallisella puolella terveydenhoitoalan ammattilainen alkaa puhua vaikkapa energiahoitojen puolesta. Vaikeneminen ja yleisellä hyväksytyksi tulemisen linjalla pitäytyminen voi siis johtua pelosta eikä kerro totuutta. Pelätään itsekin saavansa ”puoskarin” leima. Sillä on siis riskinsä ja moni vaikenee pelätessään työnsä puolesta. Eniten äänessä saavatkin siis olla näiden täydentävien hoitomuotojen vastustajat.

Masennusta on vaikea diagnosoida ja kuitenkin niin saatetaan tehdä heti ensimmäisellä lääkärikäynnillä. Annetaan helpottava diagnoosi joka antaa luvan sairastaa. Ihmisellä on oikeus tunteisiinsa ja kokemuksiinsa ilman medikalisointia ja diagnosoimistakin. Ihmisellä on myös oikeus toipua vaivoistaan juuri niiden hoitojen parissa kuin hän kokee parhaakseen ilman syyllistämistä ja leimaamista.

On kuitenkin todettava on että ihmeitä on varmasti turha odotella minkään hoidon parissa kun on kyse masennuksesta. Mikään hokkuspokkustemppu tai lääke ei poista sisäsyntyistä ongelmaa. Masennus tapahtuu meissä itsessä, silloin kukaan ulkopuolinen ei voi viedä sitä pois. Ainoastaan olla tukena paranemisen tiellä. Tietoisuus ja avarakatseisuus masennusta ja sen hoitoa kohtaan on eteenpäinvievä voima. Masennuksesta toipuminen voi olla kuin suuri autiomaa mutta joskus sekin loppuu. Ollaan valoja toisillemme matkalla.

Lue  Piia Tuomisen henkilökohtainen tarina työkyvyttömyyseläkkeelle johtaneesta masennuksesta ja siitä toipumisesta tästä.  Ja hänen haastattelunsa voit katsoa & kuunnella tästä.