Olen kuullut monen puhuvan kaipuusta ”kotiin.” Nämä ihmiset kokevat usein kuuluvansa täysin toiseen aikaan ja paikkaan. Mikä on se kaipuu jota moni näin voimakkaasti kokee? Mikä on se ”koti” mihin moni kaipaa? Kaipuu yhteyteen? Mikä tuo selittämätön yhteys on?

Oman kokemukseni mukaan se on kaipuu kehoyhteyteen. Jos yhteyttä omaan kehoon ei ole, selittämättömän kaipuu voi olla vahva.

Tarve olla läsnä itsessään, tuntea turvaa ja olla yhteydessä omaan kehoonsa on olennainen ja perustavanlaatuinen, elinehto. Jos tätä ei ole, tuntuu kuin kaipaisi jonnekin. Sen kaipuun voi sitten ymmärtää monin tavoin; kaipuuksi jonnekin toiseen paikkaan, aikaan, elämään, yhteyteen toisen kanssa… Kaipuu saattaa heijastua moninaisin tavoin ulkoisiin asioihin. Ja alamme uskoa kaipuun tulevan täytetyksi näiden ulkoisten asioiden kautta. Siksi tavoittelemme niitä, ja ajattelemme, että sitten kun minulla on tietty asunto/kumppani/työ/x määrä rahaa tai kun pääsemme takaisin sinne jonnekin, mistä ehkä sieluina tulimme, kaipuu raukeaa. Mutta tuon kaipuun ainakin minulla täyttää tämän läsnäolevan hetken kokeminen omasta kehoyhteydestä käsin. Juurtuneena aidosti omaan itseeni.

Koen, että kotini on oma kehoni. Ja se täyttymys oman kokemukseni mukaan on siinä kun olen yhteydessä siihen.

Mutta mitä on olla läsnäolevassa, aidossa yhteydessä omaan kehoonsa? Me voimme olla yhteydessä näennäisesti kehoomme, esimerkiksi harrastamalla liikuntaa. Mutta keholla voi siinäkin olla vain välineellinen arvo. Keho suorittaa asioita kuin kone, ilman todellista yhteyttä siihen. Tai sitä piiskataan tai rankaistaan. Keho voi olla suorite. Tai objekti, jota on muokattava. Silloin voi joskus tuntua kuin oma keho olisi itseään vastaan. Mutta toimiiko itse silloin omia todellisia voimavarojaan vastaan? Kun elää irti kehoyhteydestä, mielen kautta, on helppo ajatella omaavansa todellisuutta enemmän resursseja. Se voi johtaa uupumukseen. Kun on aidossa yhteydessä kehoonsa, on kartalla todellisista voimavaroistaan ja elää niiden mukaan. Tällöin on myös kyky tulla oman kehon läsnäoloon ja ladata akkuja kestävällä tavalla.

Läsnäolo on lepoa. Se on kuin asettumista laturiin. Läsnäolo lataa akut.

Minulle maagisinta ja taianomaisinta on nykyään se kun tulen takaisin kehooni, läsnäolevaksi itseeni. Tästä kehoyhteydestä käsin kaikki elämässä tuntuu paremmalta. Kun olen turvallisesti läsnä itsessäni mitkään arjen askareet, lapsen tunnekuohut tai muut elämän haasteet eivät tunnu ylivoimaisilta. Kun taas elän selviytymismekanismeista käsin, irti kehoyhteydestä, stressaannun. Silloin hermostoni on ylikierroksilla tuottaen vain lisää hädän tunnetta hetkeen. On ollut todella tärkeää oppia vakauttamaan omaa hermostoa ja tuomaan itsensä turvaan takaisin tähän hetkeen. 

Kehoyhteydestä käsin olemme yhteydessä elämänvoimaan. Ja kun kuuntelemme kehomme viisautta, kuuntelemme elämän viisautta. 

Kehoyhteys on nautinnollinen, jopa ajoittain euforisen tuntuinen tila. Turvallinen ja hyvä suhde omaan kehollisuuteen, omassa kehossa olemiseen, omissa nahoissaan viihtymiseen, heijastuu kaikille osa-alueille elämässä. Olen viimeisten vuosien aikana oppinut syventämään yhteyttäni itseeni syvällä tasolla. Mitä vähemmän kohtaamattomat tunteet blokkaa yhteyttä itseeni, sen luonnollisemmaksi tuo yhteys avautuu. Ja mitä paremmin oman hermoston toimintaa ymmärtää, sen konkreettisemmin siihen osaa vaikuttaa.

Oma keho, turvapaikka on aina saatavilla. Kehoon laskeutuminen on kaikessa yksinkertaisuudessaan joskus hankalaa. Kehoyhteyden edessä kun on monta blokkia. Kehoyhteys ei minullekaan ole ollut helppoa. Joskus pelkäsin läsnäolevia hetkiä niin paljon, että minun piti harhauttaa itseni pois niistä keinolla millä hyvänsä. Saatoin havahtua olevani läsnä silittäessäni koiraani, tai istuessani luonnossa ja samalla kun minut valtasi pakahduttavan hyvän olon tunne. Sen seuraksi tuli vielä suurempi pelko. Nyt tiedän pelänneeni sitä traumalastia mikä oli oven takana odottamassa läsnäolossa. Läsnäolossa nimittäin on läsnä myös kaikki se lasti menneisyydestä, minkä kanssa emme vielä ole sinut. Tätä lastia olen myöhemmin saanut purettua monin tavoin, mm. psykofyysisessä psykoterapiassa.

Mainos: Era Nova

Elämä on täynnä asioita minkä hermosto skannaa uhaksi. Suurin osa näistä triggereistä ei ole mikään oikea uhka, mutta koska trauma on kehossa, hermostossa, se morsettaa hyvin herkästi sisäistä hätää. Keho ei silloin ole siis turvallinen paikka laskeutua. Käsittelemätön tunnemassa on tuo oven takana luuraava, kauhistuttavalta möröltä tuntuva asia mikä saa läsnäolon tuntumaan epämiellyttävältä tai jopa pelottavalta.

Omien traumamuistojen kanssa selviytyäksemme olemme joutuneet säilömään sisimpäämme ja kehoomme niin kamalia tunteita, ettei meidän oma sisäinen turvamme riitä niitä välttämättä vastaanottamaan. Tiedän tämän hyvin omakohtaisesta kokemuksestani. Ja näiden omakohtaisten kokemusten vuoksi tiedän myös, että matka itseen on mahdollinen. Mutta ei itseään ruoskien, vaan armollisuudella, sensitiivisyydellä ja itseään kuunnellen.

Turvan tunne on pitkälti kehollinen. Se on hermostollinen ja hyvin konkreettinen. Se ei ole hokkupokkusta, ei taikauskoa tai mitään magiaa, vaan fysiikkaa, konkreettisten toimien avulla itsensä puolelle asettumista ja omien toimintatapojen ja reaktioiden ymmärtämistä. Se ei ole mysteeri, vaan hyvin helposti lähestyttävä asia. Se on erilaisten tuntemusten huomiointia. Joskus pelkästään huomion vieminen kehonosiin tuo takaisin kehoyhteyteen. Nykyään lyhytkin hetki läsnäoloa rauhoittaa hermostoni.

Omassa kehossa, hermoston vakaudessa, on turvapaikka. Tässä hetkessä. Kun kehoyhteys on vahva olemme luomisvoimaisia ja syvästi elämään juurtuneita. Ja kun puhutaan manifestoinnista, meidän on oltava kehossamme, tuodaksemme asioita konkreettiseen todellisuuteen. Kun puhutaan maadoittumisesta, mielestäni puhutaan sisäisestä turvasta. Siitä, että asuttaa kehoaan juurevasti.

Pystyt luomaan elämääsi kaiken mikä tuntuu sinusta turvalliselta, siis kaiken minkä kanssa hermostosi on linjassa.

En nykyään kaipaa enää oikeastaan minnekään. Paitsi omaan kehoyhteyteen, jos olen irti siitä. Olen jäljittänyt sen kaiken olennaisen ytimeksi. En janoa sisäisestä tuskasta käsin ihmissuhteita, saavutuksia, elämyksiä tai kaipaa elämästäni jonnekin muualle. Omassa kehossani ja vakaana tässä hetkessä oleminen on nautinnollisinta mitä tiedän. Aina kun muistan kääntyä tähän yhteyteen olen aina perillä. Se on kuin sisäinen täyttymys. Tämä matka omaan itseeni on ollut pisin. Mutta kuten sanotaan, lähelle on pitkä matka. Omilta juuriltaan, elämä luo itseään kauttani. Minun tulee huolehtia vain siitä, että olen paikalla, itsessäni. Että olen vastaanottamassa, hereillä ja kuulolla kun elämä virtaa kauttani.

Sisäinen turva on peruselementti hyvinvoinnillemme. Se on taitoa kääntyä oman itsensä puoleen ja olla omalla puolellaan, kehon ja mielen avulla. Sisäinen turvallisuuden tunne alkaa vahvistua automaattisesti kun ymmärrämme ne peruselementit jotka siihen vaikuttavat. Ja kun saamme oivalluksen millä tavalla voimme itse tuoda itsemme turvaan tässä hetkessä. Sisäiseen turvallisuuden tunteen vahvistamiseen voi vaikuttaa itse ihan jokainen. Vahvista sisäistä turvan tunnetta verkkokurssille olen koonnut kaikki oivallukseni, jotka ovat auttaneet minua vahvistamaan turvan tunnetta matkan varrella.

KOODILLA KULTAINENSULKA SAAT KURSSIN HINTAAN 59E (normaalihinta 69e)
Alennus voimassa 13.6.2022 asti.

Osallistu kurssille tästä linkistä: kultainensulkablog.wpcomstaging.com/kurssi

Kurssilla kerron minua auttaneista keinoista ja käyn sisäiseen turvaan liittyviä teemoja syvällisesti läpi. Kurssilla on myös tehtäviä jotka auttavat sinua syventämään turvan tunnetta päivittäisessä elämässä.

Osallistu kurssille tästä linkistä: kultainensulka.fi/kurssi