Herkkyyttä pidetään usein huonona ominaisuutena edelleen. Emme osaa kuunnella sitä, koska niin kauan sitä on pidetty vääränlaisena ominaisuutensa, heikkouden merkkinä. Edelleen moni yrittää tukahduttaa, ohittaa ja kieltää oman herkyytensä. Herkkyys voisi olla tienviitta hyvinvointiin jos opimme kuuntelemaan sitä. Tälläisiä ajatuksia tänään kun uupumus teema näyttää olevan edelleen todella pinnalla yleisesti tässä ajassa.
Työelämä haastaa ja moni joutuu koville. Työelämä ei ole edes ainoa haaste. Vaativilla ihmissuhteilla, kiireisellä perhe-elämällä, hektisellä elämänrytmillä ja nykyajan kovia arvoja ihannoivalla elämäntyylillä on oma osuutensa. Herkät ihmiset yleensä uupuvat ensimmäiseksi. Miksi joku uupuu helpommin ja joku toinen jaksaa pidempään?
Vastaus löytyy ainakin omalla kohdallani siitä miten kasvoin herkkyyteni kanssa vääränlaisiin toimintamalleihin. Nuo toimintamallit ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle jo kauan. Ne ovat tietynlaisia malleja johon kasvamme niin kiinni että niistä tulee osa persoonaa. Ei ole kuitenkaan ketään ketä osoittaa sormella mistä nuo mallit tulivat, eikä niistä tarvitse potea syyllisyyttä. Voi vain tiedostaa, että näin tapahtui.
Uuvuin, koska kyvyssäni lukea herkästi ympäristöä olin oppinut asettamaan muut ihmiset itseni edelle. Tuo käytösmalli kantoi kauas aikuisuuten saakka kunnes sille tuli täydellinen stoppi vajaa vuosi sitten omalla kohdallani. Uuvuin niin, etten voinut enää jatkaa samalla tyylillä. Eräänä päivänä asiat kulminoituivat niin, että tuli totaaliromahdus. Koin voimien loppuneen minusta täysin. Sitä kai kutsutaan burn outiksi. Loppuun palamiseksi.
Minulle tuli kuitenkin jostain kirkkaana ajatus, että vaihtoehdon ei tarvitse olla se, että luovutan omasta hyvinvoinnistani. Minulla on myös toinen vaihtoehto, – voin muuttaa elämäni. Tajusin, että voidakseni jatkaa elämää minun oli muutettava jotkin asiat itsessäni ja toiminnassani täysin. Yleensä tuo muutos tapahtuu vasta kun on pakko. Ainakin itselläni se meni niin. Joissain asioissa sitä on sokea tai kyvytön itsensä kanssa. Uupumus oli minulle lopulta suuri lahja. Sen kautta opin paljon asioita.
Toiset jaksavat lähestulkoon loputtomiin itsensä syrjään laittamista ja suorittavaa elämäntyyliä. Toiset se vie todella huonoon kuntoon. Herkkyydessä on kuitenkin se hyvä puoli, että se on kuin mittari joka varoittaa ylikuumenemisesta. Vahinko vain se, etten ainakaan itse osannut tulkita omaa mittariani ajoissa oikein.
Vajaan vuoden aikana olen opetellut paljon uusia tapoja. Edelleen on paljon opittavaa mutta nyt osaan lukea tuota mittariani paljon tarkemmin. Osaan reagoida siihen heti.
Herkkyys on raskasta vain silloin kun emme kuuntele noita signaaleja. Itsekin olin oppinut pitämään itseänä sellaisena ihmisenä, että pistän aina muut itseni edelle. Luulin sen olevan osa persoonaani, mutta ei se ollut. Se oli uskomus. Se oli uskomus jolla kuvittelin voivani ansaita arvoa tiedostamatta. Se oli sellainen uskomus jota ylläpitämällä kulutin omat voimani totaalisen loppuun.
On harmi, että juuri herkimmät meistä yleensä laittavat itsensä syrjään niin helposti. Mielestäni herkkyys on lahja jota kuuntelemalla asiat voisi tässäkin hullun myllyssä kääntää oikeaan suuntaan. Jos herkät ihmiset oppisivat kasvamaan omaan voimaan ja kunnioittamaan omaa itseään monen asioiden olisi pakko muuttua. Kun herkkyyden kanssa opittaisiin toimimaan näkyvämmin se lisäisi muutospainetta.
Moni ajattelee olevansa herkkyytensä kanssa yksin. Vaikka puhumalla siitä ääneen voisi ehkä kuulla, että naapurissa on toinen. Kun eristämme itsemme ja häpeämme herkkyyttä se kääntyy itseä vastaan. Herkkyydestään voisi opetella olemaan myös ylpeä.
Mitä tapahtuisi jos itseään kuuntelisikin kyseenalaistamisen sijaan. Kysyisikin silloin kun tuntuu raskaalta: ”Mitä voisin tehdä toisin jotta voisin paremmin?” Yleensähän se kysymys on tuon sijaan: ”Mikä minussa on vikana, miksen pysty tähän?”
Vain pari sukupolvea sitten tunteet piti kovettaa koska olot olivat niin karut. Seviytyminen vei kaikki voimavarat. Herkkys oli noissa oloissa taakka ja siten siitä alettiin myös puhua ääneen. Tähän päivään asti herkkyyteen yltää edelleen tuo kaiku. Herkkyys on niissä puheissa samaa kuin heikkous. Nuo on niitä puheita joiden äänet kaikuvat vieläkin uskomuksissamme.
Minusta siinä on väärinkäsitys. Heikkous on sitä, että luovutamme ja jätämme asiat kesken. Herkkyys on kykyä tuntea vahvasti. Herkkä ihminen on kaikessa tunnemaailman laajuudessaan yleensä todella vahva lopulta kun hän saa tukea herkkyyteensä eikä joudu kieltämään sitä.
Herkkyys on kykyä asettua toisen asemaan. Tuntea tunteita vahvasti. Aistia maailman hätä. Nähdä puilla persoonallisuuksia. Tietää enemmän kuin sanat antaa ymmärtää. Herkkyys on kykyä kokea kehollisesti asioita vahvasti. Herkkyys nostaa kaikki tunteet elävinä pintaan. Myös omat huonot kokemukset se puskee esiin kuin ilmakuplat, jotta voisimme havaita ne, päästää irti ja eheytyä. Herkkyys viestittää siitä mikä on totta ja se on valheelle huono ystävä.
Herkkyys on kuin aistinelin joka antaa meille jatkuvasti informaatiota ympäristöstä. Se ei suodata informaatiota, vaan meidän tulisi itse suodattaa sitä valitsemalla oma ympäristömme hyvinvointiamme tukevaksi. Herkkyys neuvoo tien sinne missä voimme hyvin, kun opimme kuuntelemaan sitä.
Kun menen metsään voin valtavan hyvin. Metsä resonoi minulle terveyttä ja luonnollisuutta. Aistin luonnon hyvin vahvasti. Yhtä vahvasti aistin kun menen ostoskeskukseen. Siellä olevat energiat ovat vaan täysin toisenlaisia. Kun olin töissä ostoskeskuksessa itkin usein työpäivän jälkeen ennen kuin opin suojaamaan itseni siltä kaikelta energialta joka vei voimia. Melusaaste, valheelliset mielikuvat jotka pakottavat meitä ostamaan asioita jotka eivät koskaan voi tyydyttää syvempiä tarpeitamme ja muka kiireiset ihmiset jotka eivät kohtaa aidosti toisiaan. Herkkänä sitä janoaa aitoa yhteyttä ja jos sitä ei ole saatavilla korvikkeet eivät saa tuntemaan samaa.
Moni herkkä ihminen turruttaa aistejaan päihteillä. Itse haluan oppia elämään täydesti oman herkkyyteni kanssa ja kunnioittamaan sitä.
Herkkyys ei ole ensisijaisesti ongelma vaan lahja. Sitä pitää oppia käyttämään kuin mitä tahansa asiaa. Harjoittelemalla se onnistuu. Joskus sitä pitää opetella käyttämään vasta aikuisena ja harjoitella pitkään aivan päivittäin.
Herkkyytensä äärelle pääsee kysymällä itseltään kysymyksiä. Mikä tekee minulle huonon olon ja mikä tekee minulle hyvän olon. Tiedostamalla pikkuhiljaa näitä asioita tietyt asiat jäävät pois kelkasta. Tänä päivänä kun meillä on asiat paremmin voisimme kehittyä herkkyyden kautta hyvinvoinnin suuntaan. Se vaatii vanhoista uskomuksista luopumista ja uusien tapojen opettelua niiden tilalle.
Uskon, että herkkyyttä kuuntelemalla luomme itsellemme ja ympäristöön aitoa hyvinvointia. Kun opimme tekemään hyvin itsellemme ja kunnioittamaan herkkyyttä teemme samalla hyvin kaikille ja koko maailmalle. Herkkyys ei ole minulle taakka tai kirous vaan tienviitta.
Voi ihan kuin olisi omasta nykytilanteesta lukenut. Kiitos ihanasta tekstistä. ❤
Niin hyvin kirjoitettu.