Mielensairaudet ajatellaan usein kontrolloimattomina, perusturvallisuutta järkyttävinä asioina. Ne herättävät ehkä pelkoa muissa koska tuntuvat edelleen olevan tabu. Mieli oirehtii kuitenkin yhä useammalla. Hoitoon hakeutuvien määrä on jatkuvasti kasvussa ja erityisesti nuorilla yleistynyt huolestuttavasti. Olin myös todella järkyttynyt kun luin että nykyään joka kolmas 20-29 vuotiaana kuollut, on kuollut oman käden kautta. Vaikka kehitys on tämä en ole kuitenkaan nähnyt juurikaan puhetta yleisesti siitä mitä mielenterveyshäiriöt ovat ja miten niitä voisi ymmärtää. Tarvitsemme mielestäni huomattavasti enemmän julkista keskustelua mielenterveysasioista. Suhtautuminen kun tahtoo olla edelleen hyvin salailevaa ja piilottelevaa niiden suhteen. Puhumattomuus ja välttely kuitenkin vain pahentaa ongelmia koska usein juuri avoimuus helpottaa mielenterveysasioiden käsittelyä. Pahoinvointi on lisääntynyt yhteiskunnassamme mutta en usko että olemme voimattomia sen suhteen. Asiat  voivat muuttua mutta siihen tarvitaan enemmän puhetta ja tekoja. 

Meillä on jokaisella omat herkkyytemme. Voimme periä erilaisia ominaisuuksia suvustamme kuten silmien ja hiusten värin, kiharat hiukset, taiteellisia lahjoja, pituuden tai temperamentin. Suvussa kulkee myös perinnöllisyys monille sairauksille. Emme välttämättä edes tiedä alttiuksiamme eri sairauksille jotka kulkevat perimässä. Jotkut niistä tulevat esille vain tietyissä olosuhteissa, ehkä iän myötä tai jonkin altistuksen seurauksena.

Meillä on tiettyjä alttiuksia jotka voivat puhjeta sairauksina erilaisten elämäntilanteiden myötä. Tiedetään että perimässä voi kulkea alttius mm. alzheimeriin joka puhkeaa vasta vanhemmiten, myös sydäntauteihin, allergioihin, astmaan ja sokeritautiin kulkee altistus suvussa. On lukematon määrä erilaisia sairauksia ja oireyhtymiä jotka voimme periä riippuen siitä olemmeko saaneet virheellisen geenin. Sairaus voi näkyä jo syntymässä tai se voi olla puhjennut meissä epäsuotuisien olosuhteiden tuloksena myöhemmin.

Voimme periä paitsi fyysisen alttiuden sairastua tauteihin myös alttiuden sairastua henkisesti, koska alttius mielensairauksille kulkee myös usein perimässä.  Fyysiset ja henkiset sairaudet ovat lähtökohtaisesti siis lopulta samaa, ihmisestä riippuen vain reagoimme vaikeisiin tilanteisiin jommalla kummalla tavalla herkemmin riippuen geeneistämme. Kun ihminen reagoi mielellään hänellä on siihen herkempi alttius. Yhtälailla kuin joillakin meistä on elimistössä vajavainen kyky vastustaa esimerkiksi ms-taudin puhkeamista niin toisilla on herkempi alttius reagoida mielen kautta. Itse en näe fyysisen kehon ja mielen kautta  sairastuneiden välillä tässä mielessä eroa.

Tiede on vasta alkumetreillä tutkiessaan sitä miten esimerkiksi tunteet vaikuttavat sairauksien syntyyn mutta niillä on jo nyt todettu olevan kiistaton vaikutus. Tässä mielessä myös moni fyysinen sairaus on siis henkinen alkuperältään. Ihminen on kokonaisus, keho ja mieli vaikuttavat toisiinsa. Kun elämäntilanne on rankka myös mieli voi sairastua. Kun joku toinen voisi saada samanlaisesta kuormituksesta ihottuman, toinen masentuu tai ahdistuu.

Mikä mielisairauksissa hävettää?

Kun keho ja mieli on lujilla esimerkiksi stressin takia reagoimme eri tavalla. Toisille on ominaista reagoida sairastuen fyysisesti toisille henkisesti. Kuitenkaan henkisiin sairauksiin ei suhtauduta yleisesti samalla tavalla yleisessä keskustelussa, siis  suhteellisen neutraalisti, kuin fyysisiin sairauksiin. Henkisesti sairastunut, ”mielenterveyspotilas”, saa usein lopun elämäkseen leiman hulluna olemisesta tai heikkoudestaan. Moni mielenterveydellisistä ongelmista kärsinyt on parantunut mutta leima on silti joskus hyvin vaikea haihduttaa toisten ihmisten mielistä. Kun fyysisesti sairastunut ja lopulta parantunut  (esimerkiksi syövän selättänyt) ihminen on joskus kuin sankari, mielenterveysongelmista kärsinyt, vaikka jo parantunutkin, on monen mielestä vain ”heikkoa ainesta.” Syövästä parantunut ihminen on kuin sankari todellakin,  mutta miksei mielenterveysongelmia nähdä samanlaisena asiana?

Masennus, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, ahdistus, dissosiaatiot, skitsofrenia, psykoosi, syömishäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö…. Kaikki nämä voivat puhjeta jonkin tapahtuman  seurauksena elämässä. Myös koettu ja käsittelemätön trauma voivat oireilla näiden kautta. Kun ihmisellä on alttius reagoida asioihin henkisesti hän oireilee näiden mielen epätasapainotilojen kautta.

Kun mieli oireilee kysymys voi olla myös lapsuuden kiintymyssuhteessa jääneestä tunnevajeeseta. Moni tekijä henkilöhistoriassamme voi vaikuttaa siihen miten aivomme ovat rakentuneet. Läheisyys ja fyysinen kosketus luo vauvana hyvää pohjaa tasapainoisemmalle aikuisuudelle. Jos lapsena tarpeita ei kohdata se vaikuttaa myös ihmisen aikuisuuteen joka saattaa oireilla mm. mielen kautta.

”Sairastumisalttius on suurempi myös niillä, joiden kyvyt ovat jääneet vähäisiksi elämän varhaisvaiheissa koetun turvattomuuden takia. Elämä kolhii heitä herkemmin kuin muita.” (Lähde: HyväTerveys)

Kuulun itse ihmisiin jotka reagoivat mielellään. Minulla on molemmilta puolilta sukua alttius tähän. Suvussani on kahdesta suunnasta mm. alkoholismia, masennusta, itsetuhoisuutta ja harhaisuutta. Olen elämäni aikana oireillut useasti henkiselllä tasolla vaikeiden kokemusteni ja elämäntilanteiden takia. Olen aina ymmärtänyt perinnöllisyyden merkityksen tässä mutta vasta nyt osaan nähdä tämän asian tiedostamisen lahjana. Kun tiedostan asian osaan myös suhtautua siihen ennaltaehkäisevästi. Ymmärrän että elääkseni mieleltäni tasapainoisena minun on itse luotava elämä jossa se on mahdollista. Minun on huolehdittava omasta hyvinvoinnistani todella hyvin jotta voisin elää tervettä ja onnellista elämää. Koettuani uupumukseen koin henkisen herätyksen asiasta. Ymmärsin että jos jatkan vielä itseni kuormittamista se voi sairastuttaa  myös mieleni. Tällä asialla en halua enempää leikkiä ja venyttää jaksamisen kuminauhaa. Otan erittäin vakavasti nyt tarpeen muuttaa elämääni enemmän hyvinvointiani tukevaksi.

Kun mieli sairastuu se vaikuttaa joskus paljon kokonaisvaltaisemmin elämään kuin fyysinen sairaus. Mielensairauksista voi olla joskus myös melkein mahdotonta toipua koska ulkopuoliset paineet ovat niin suuret. Häpeästä voi olla vaikea päästä eroon koska edelleen mielensairauksista mieluummin vaietaan kuin niitä kohdataan ja yritettäisiin ymmärtää. Avoimuus mahdollistaisi näiden asioiden kohtaamisen ja lisäisi toipumisen mahdollisuuksia niistä kärsivien keskuudessa. Hyväksyntä ja kohtaaminen kun jo itsessään on parantavaa. Niin kauan kuin mielenterveysongelmat ovat tabu ja niitä yritetään lääkitä piiloon jää todelliset syyt niiden taustalla selvittämättä.

Olen itse kokenut sen mitä on saada vaivaantunutta vaikenemista osakseen kun joku saa tietää mielenterveydellisistä ongelmista. Nuorempana halusin tuosta leimasta eroon nopeasti ja sain puhtia paranemiseeni. Huomasin millaiseen holhoamiseen traumasta sairastunut mieleni meinasi johtaa ja kyllästyin siihen totaalisesti. Halusin saada tasavertaista kohtelua osakseni.

Omaa hyvinvointia tukevaa elämää voi olla joskus melkein mahdottoman tuntuista järjestää näissä nyky-yhteiskunnan paineissa, siksi niin monet sairastuvat. Mielestäni nuorten keskuudessa lisääntyvät mielenterveysongelmat kertoo myös siitä että sairaaseen yhteiskuntaan ei pidä eikä pystykään sopeutua. Ehkä ihmisistä on myös tullut sukupolvien myötä herkempiä. Näen itse herkkyyden pelkästään positiivisena asiana, koska herkkyyttään kuuntelemalla ja sille uskollisena eläminen tekee lopulta maailmastamme paremman paikan. Tällä hetkellä nuorten herkkyys näyttää meille räikeästi ne asiat jotka eivät toimi ja jotka ovat pielessä. Kun ihmiset alkavat kunnioittaa enemmän itseään suunta muuttuu. Sillon emme enää suostu ”hyväksikäytettäväksi” oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Ihmistä ei ole luotu pelkäksi koneen osaseksi, eikä robotiksi. Ihminen on kokonaisuus eikä sitä oteta tarpeeksi huomioon nykyisenlaisissa mustavalkoisissa arvoissa. Jokaisen tulisikin oppia kunnioittamaan itseään mutta se on helpommin sanottu kuin tehty jos tukea siihen ei tule mistään. Tällä kirjoituksella halusin ottaa osaa avoimemman ilmapiirin syntyyn mielenterveysasioista puhumisessa ja niiden kohtaamisessa ja ymmärtämisessä. Kun emme luokittele mielenterveysongelmista kärsiviä ”normaalista” poikkeaviksi emme myöskään rakenna kuilua näiden asioiden kohtaamiseen. Sitäpaitsi mielenterveysongelmista kärsiminen jossakin elämänsä vaiheessa on täysin normaalia, normaalimpaa kuin se että niistä ei olisi kokemusta. Australiassa tehdyn tutkimuksen mukaan nimittäin  lähes kaikki ihmiset kärsivät jonkinlaisista mielenterveyden ongelmista 38 ikävuoteen mennessä. Häpeämme siis omaa ajoittain horjuvaa mielenterveyttämme kun emme kehtaa puhua siitä muidenkaan osalta avoimesti? Avoimuus näistä asioista rikkoisi epänormaaliuden kuplan. Kuplan jonka olemme itse luoneet vaikenemalla ja jonka olisi jo aikakin puhjeta.