”Miten puhut lapsellesi?”

Tein aarrekartan parisen viikkoa sitten. Leikkasin siihen lehdestä tuon tekstin. Ihmettelin vähän miksi tuo teksti päätyi aarrekarttaani vähän kuin vahingossa. Tottakai asia on erittäin tärkeä tiedostaa mutta mietin sen isompaa viestiä ja miksi se nousi esille juuri nyt. Tänään oivalsin asiasta yhden merkittävän asian kun minulle tuli mieleen tuo aarrekarttani lause yhdestä arkisesta tilanteesta eteisessämme.

Mieheni oli viemässä omia lapsiaan viikonlopun viettoon. 1,8-vuotias taaperomme oli mukana seuraamassa eteisessä lähtötilannetta. Hänellä oli  itsellään jo ulkovaatteet päällä koska oli juuri tullut ulkoa. Hän oli myös alustavan suunnitelman mukaan lähdössä mukaan viemään isosisaruksiaan kyläilemään. Laitoin tavaroita eteisessä olevaan komeroon kun hän alkoi tuoda minulle  kenkiäni. Taaperomme ei paljoa vielä puhu mutta tapailee joitakin sanoja. Hän sanoi vain ”äitti” mutta viesti tuli selväksi.  Lapseni tahtoi äidin mukaan.

Kerroin pojalleni että ”äiti ei nyt lähde mukaan mutta sinä voit myös jäädä äidin kanssa kotiin.” Kun vastaus on hänen puoleltaan selkeä ”KYLLÄ” hän yleensä nauraa. Nyt hän vaikutti kuitenkin vähän hämmentyneeltä. Kysyin  haluaako hän isän mukaan. Vastaus oli hiukan epäröivä ja venyvä ”Enn.” Kysyin tahtoisiko hän jäädä äidin kanssa kotiin, vastaus taas samalla äänensävyllä ”Enn.” Lapsi oli siis ymmällään tilanteessa koska hänen tahtomaansa vaihtoehtoa tilanteessa ei ollut. Hän halusi lähteä mutta halusi myös minun tulevan mukaan. Selitin taaperolle, että ”Äiti jää nyt kotiin mutta sinä voit lähteä isän mukaan viemään sisaruksia niin että tulette pian kotiin ja äiti odottaa täällä kotona.” Taaperon kasvoille tuli ilahtunut nauru ja hän lähti reippaana ovesta ja sanoi jälkeensä minulle heihei. Hän lähti  isänsä mukaan helpottuneena.

Olen aiemmin huomannut saman mutta ymmärsin jälleen tästä tilanteesta että on niin tärkeää selittää lapselle aina eri tilanteista mitä niissä tapahtuu koska hän ei välttämättä hahmota sitä. Ja sehän on aivan itsestäänselvää mutta miksi se joskus lapsen kanssa unohtuu. Eihän  kukaan tiedä jos asioita ei kerrota, ei aikuisetkaan osaa useimmiten lukea toisten ihmisten ajatuksia. Todennäköisesti lapseni koki tilanteessa olonsa hyvin epävarmaksi siitä milloin taas näkee minut koska jäin  kotiin muiden lähtiessä. Se oli  aikuiselle itsestäänselvää, että jokin asia kestää vain hetken  mutta lapselle ei.

Nyt kun meillä on myös yöimetykset jätetty pois asiaa on helpottanut puhuminen, puhuminen ja puhuminen. Lapselle tulee turvallinen olo kun hän tietää mitä tapahtuu vaikka ne eivät olisikaan hänelle heti mieluisia. Huomasin jo  kun lapseni oli muutaman kuukauden ikäinen, että kun kerroin hänelle esimerkiksi pukemistilanteessa mitä tapahtuu hän rauhoittui aina jos pukeminen meinasi saada hänet kärsimättömäksi. ”Puetaan nämä housut niin sitten voit mennä.” Pieni taapero harvemmin kiukuttelee draaman vuoksi. Tilanteisiin on aina jokin syy vaikka aikuinen ei sitä heti ymmärtäisikään. Kun on jaksamista asettua lapsen asemaan niin tilanteet useimmiten selviävät. En ole juuri koskaan joutunut pukemaan itkevää lasta. Hän on aina ollut erittäin yhteistyökykyinen ja luonteen lisäksi uskon että vaikutuksensa on paljon sillä miten paljon olen hänelle asioita sanoittanut. Toki pahin uhmaikä on vasta tulossa mutta olen toistaiseksi sen suhteen hyvin luottavaisella mielellä. (Kop kop.)

Arjen kiireessä aika usein tilanteet vaan tapahtuvat ja ”lasta viedään.” Se tuntuisi kenestä tahansa ahdistavalta ja rajoja rikkovalta mutta pienellä lapsella ei ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua ja luonteesta riippuen sitten reagoi siihen omalla tavallaan.  Toiset alistuvat ja toiset kapinoivat. Veikkaan että aika moni aikuinen repisi myös pelihousunsa jos joku tulisi ja pukisi toisen määräämät vaatteet päälle ja ottaisi kainaloon ja  veisi jonnekin mistä ei ole ennalta mitään tietoa. Tai syöttäisi ruokaa josta ei itse niin välitä.  Lapsen elämässä tapahtuu helposti päivittäin useita tilanteita joista hänellä ei ole mitään etukäteistietoa.Puhuminen on tärkeää. Ja se aarrekarttaan liimaamani lause ”miten puhut lapsellesi” kirkastui minulle tarkoittamaan entistä vahvemmin sitä, että puhun lapseni ymmäryksen tasolta. Että jaksan selittää joskus minulle itsestäänselviä asioita ja kommunikoida niin, että myös hän ymmärtää mitä elämässämme tapahtuu.
Tärkeintä ei välttämättä ole edes se, että aina osaisi puhua  hyvällä äänensävyllä ja oikeilla sanoilla, koska kaikki mokaa joskus ja omalla temperamentillani se ei myöskään ole harvinaista. Varsinkin äitipuolen roolissa on tullut sanottua hermostuneena ikävästi mutta olemme aina käyneet läpi ne tilanteet lasten kanssa.  Tärkeintä onkin mielestäni se,  että puhuu ja selittää omat mokatkin lapsen ikätason mukaisesti. Jos lapsi ymmärtää jo enemmän elämän realiteetteja ja aikakäsityksiä niitä kannattaa viljellä sen mukaan. Tai jos lapsi on pienempi niin silloin kannattaa käyttää maanläheisempää kieltä. Olen aina pyytänyt sanomisiani anteeksi ja ollut nöyränä kiitollinen siitä miten lapset ovat tulleet vastaan ja antaneet anteeksi. Tehtyä ei saa tekemättmäksi mutta puhuminen voi auttaa korjaamaan tilannetta paljon.

Äidilläkin on tunteet ja ne saa mielestäni näkyä. Lapsi oppii ymmärtämään myös omia tunteitaan paremmin kun näkee toisenkin ilmaisevan niitä. Kukaan ei ole täydellinen eikä meistä sellaisia saakaan. Olen ajatellut että  näin ollen koko täydellisyyteen pyrkimisen voi tiputtaa kokonaan pois ja ajatella, että ehkä epätäydellisyytensä hyväksyminen on yksi tärkeimmistä asioista mitä lapselleen voi opettaa. Omaa keskeneräisyyttään ja tunne-elämäänsä on tärkeää selittää parhaansa mukaan jotta ymmärrys ja yhteys rakentuisi ja säilyisi.

Tätä juttua kirjoittaessani pidin pienen tauon ja avasin Kodin Kuvalehden. Sattumalta eteen osui juttu Ismo Alangosta ja hänen sanansa vanhemmuuteen liittyen.

Joskus tuntuu, että vanhemmuus on rooli, jossa voi vain epäonnistua. Kukaan ei saa siitä huippuarvosanaa, teki mitä vain. – Ismo Alanko, Kodinkuvalehti 14.9.2017

Kuinka sattuikaan sopivasti juuri tuo vahvistava lause nenäni eteen kun pohdin näitä aiheita.

Moni ajattelee vauva ja taaperoikäisistä lapsista ikäänkuin he eivät ymmärtäisi puhetta, ja tuo asenne jää helposti päälle vähän vanhemmankin lapsen kanssa. Milloin lapsesta sitten kasvaa puhetta ymmärtävä yksilö, missä menee se rajapyykki jos hän ei ole sitä alusta asti? Puheessa ja olemisessa on eri tasoja. Eri ikäinen lapsi ymmärtää siitä kokemukseni mukaan eri tasoja mutta yhtä kaikki hän ymmärtää syntymästään asti KAIKEN omalla tavallaan. On mielestäni vanhemman tehtävä hakeutua saman ymmärryksen taajuudelle.

Itse olen suhtautunut lapseeni synnytyssairaalasta asti viisaana olentona. Ja joka päivä hän on hämmästyttänyt minua ymmärryksellään ja viisaudellaan. Ja nyt kun hänellä on  tahtoa kommunikoida paljon enemmän kuin kykyä siihen, niin oman puheeni merkitys on erityisen korostuneessa merkityksessä. Jos miettii itse olevansa tilanteessa että tahtoisi esimerkiksi kengästä kiven pois mutta ei  osaisi ottaa sitä, kykyä puhua ei olisi ja keinot itsensä auttamiseen muutenkin olemattomat, miltä se tuntuisi…? Yrittäisit ilmaista asiaa rajatuilla sekavilla äänteillä mutta kukaan ympärillä olevista ei ymmärtäisi. Pahimmassa tapauksessa ei yrittäisikään ymmärtää tai  naureskelisi sinulle. Eikö tilanne olisi aika tukala?  Tälläisiä tilanteita on pienillä lapsilla varmasti monta kertaa päivässä jos aikuinen ei kuunele tarkkaavaisesti. Vauvana ja taaperona oleminen on varmasti välillä todella turhauttavaa.

Lapsi yrittää ymmärtää asioita omiin rajallisiin kokemuksiinsa peilaten. Niinkuin me kaikki teemme, – yritämme ymmärtää maailmaa ja toisiamme peilaten omaan itseemme ja kokemaamme. Emme täysin voi ymmärtää asioita mitä emme itse ole kokeneet. Lapsikin peilaa maailmaa omaan suppeaan kokemusmaailmaansa vasten. Siksi vastaukset erilaisiin kysymyksiin on joskus aikuisen korvaan hassuja. Tämän takia on tosi tärkeää selittää eri asioita. Kyselyikä on lapseni kohdalla vasta tulossa mutta se jos mikä avartaa maailmankuvaamme, varmasti molemmin puolin.

Mitä jos lapsen kyselyiän on tarkoitus palauttaa vanhemmilleen elämän ihmettelemisen taito?

Toivon jaksavani pohtia asioita silloin aidosti, koska MIKSI? on aika mielenkiintoinen kysymys ja kun oikein loppuun asti miettii niin useimpaan kysymykseen vastaus on melkoinen mysteeri. Kuka voi sanoa vastaukset niihin perimmäisiin kysymyksiin joita lapsi meitä laittaa pohtimaan. Lapsi esittelee ja avaa eteemme siis sen ihmeen joka maailma on. Selittämättömän ihmeen. Puhun lapselleni siksi että hän voisi ymmärtää mutta myös siksi että itse ymmärrän ja luon yhteyden hänen kiehtovaan maailmaansa. Kuten niin monta kertaa aiemminkin monissa yhteyksissä todettu: lapseni on minulle viisas opettajani. Ja tuon lauseen merkitys syvenee päivä päivältä.