Kun puhutaan vihasta niin puhutaan usein sen purkamisesta. Koetaan, että itsessä on paljon vihaa ja se ryöppyilee itsestä holtittomastikin ja asialle halutaan tehdä jotain mutta ei tiedetä mistä lähteä liikkeelle. Omaa vihaisuutta myös hävetään ja se aiheuttaa vihan kohtaamisessa lisähaastetta. Miten vihaan oikein tulisi suhtautua? Miten sitä tulisi käsitellä ja voiko omasta vihasta ”päästä eroon”? Onko viha tarpeellinen tunne ja miten siihen saisi terveen ja rakentavan suhteen?
Useimmiten kun puhutaan vihasta puhutaan siitä miten vihaa puretaan. Huudetaan tyynyyn tai metsässä, kirjoitetaan vihakirjeitä, annetaan nyrkkeilysäkin heilua, käydään salilla tai lenkillä. Puretaan vihaa ja annetaan tunteiden tuntua. Itse en ole kokenut vihan ”purkamisesta” oikeastaan mitään hyötyä vihan kanssa toimeentulemisessa… Vihan purkaminen ei auta ymmärtämään vihan syvempää merkitystä eikä vähentämään sitä saati tulemaan sen kanssa pidemmän päälle paremmin toimeen.
Jos viha hallitsee ihmistä, ihmisen tarvitsee säännöstellä omia toimiaan välttääkseen sen ryöppyämistä. Itse olen säännellyt vihaani esimerkiksi vetäytymällä ihmisten parista. En tajunnu aiemmin, että yksi syy sille miksi olen vetäytynyt on se että häpesin vihaani. Tein kaikkeni ettei kukaan näkisi vihaani, ja siksi eristäydyin. En hyväksynyt omaa vihaani, en ymmärtänyt sitä. Toki olen muutenkin introvertti ja viihdyn yksikseni mutta oli tärkeä tunnistaa, että myös viha tai sen häpeäminen voi eristää.
Olen ollut myös defensiivinen parisuhteessani. Vasta nyt minussa oli voimaa ja turvaa alkaa käydä sitä läpi. En ole osannut saada siihen etäisyyttä niin, että olisin pystynyt kohtaamaan sitä itsessäni. Ymmärsin, että kaikelle on aikansa ja viha on toiminut suojanani. Halusin purkaa tuon turvaa antavan muurin ja palata pehmeyteen, omaan todelliseen olemukseeni.
Viha saa meidät varpailleen ja puolustuskannalle mutta viha on pintapuolinen tunne, se joka näkyy voimakkaasti ulospäin, vaikka sen alla on niin paljon enemmän.
Viha suojeee meitä ydinpeloiltamme. Mitä traumaattisempia kokemuksia omassa historiassa on sen enemmän sisimmässä on pelkoja. Oma henkeni on ollut lähellä lähteä todella vakavan väkivallan myötä. Ei ihme että minussa on jäätäviä pelkoja. Kun ymmärrän vihan suojelevan pelkojani, ymmärrän vihan tunteen tehtävää enemmän.
Vihan syvempi ymmärtäminen
Olen viime aikoina saanut aivan uudenlaisia oivalluksia vihaan liittyen. Olen oivaltanut kuinka syvällinen matka itseen oman vihan ymmärtäminen okaan. Kyse ei ole lopulta edes vihan tunteesta itsessään vaan siitä miltä viha suojelee meitä. Itse olen huomannut että viha on suojellut minua omilta suurilta, lamauttaviltakin jopa kauhistuttavan isoilta peloilta jotta psyykeeni pysyisi kasasa. Ehkä mutkat suoriksi vedettyinä voisi todeta että mitä enemmän vihaa ihmisessä on sen enemmän on tarvetta suojella itseään omilta tunteiltaan. Kun ärtymys tai vihan tunne nousee minussa nykyään kysynkin nyt itseltäni mitä minä nyt pelkään? Se antaa paljon vihjeitä siihen mitä todella kaipaan tilanteessa. Kun ymmärrän mitä aidosti kaipaan voin oppia sallimaan sen itselleni sen sijaan että eristän itseni siitä asiasta vihaisuudellani.
Vihaa ei ole vain huutaminen ja aggressiivinen käytös. Se on usein myös mm. hiljaa olemista, sulkeutumista, vetäytymistä, vaikenemista, leukojen yhteen puremista, kehossa olevaa jännittyneisyyttä ja teeskenneltyä hymyä. Piiloaggressio on kulttuurissamme kokemukseni mukaan paljon yleisempää kuin vihan selkeä näyttäminen. Ja sitä on kaikkialla. Vihalla on oma merkityksensä, se ei ole pelkästään huono asia, mutta kun ihminen on valmis paljastamaan syvimmät pelkonsa viha käy enimmäkseen tarpeettomaksi. Se pelko jota viha suojeli tulee kohdatuksi ja vihan tilalle tulee itsemyötätunto ja enemmän lempeyttä.
Lue myös artikkelini MATKA VIHAN LÄHTEELLE.
Sen sijaan, että keskittyisimme vihan käsittelemiseen, tulisikin mielestäni suunnata huomio omiin pelkoihimme. Niihin heikkoihin kohtiin joille viha tuntuu olevan turvana. Tuolle matkalle lähteminen on yksi mullistavimmista joita olen kokenut. Samalla prosessi itsessään on pelottava mutta sen takana häämöttää paljon vapaampi ja kevyempi elämä. Tässä prosessissa tulee itselleen paljaaksi sen rehellisyyden kautta mitä aidosti pelkää. Kun tulen itse läsnäolevaksi heikoille kohdilleni, kivuilleni ja peloilleni minun ei tarvitse jatkuvasti suojata itseäni. Noiden pelkojen ja kohtien katsominen voi olla todella omia perustuksia järkyttävä prosessi ja siksi siihen kannattaakin hankkia apua ja tukea. Onneksi sitä on tarjolla, muuten itsekään en olisi nyt tässä, käymässä näitä asioita läpi.
Vihan kanssa ei voi mielestäni oikaista. Ei voi ajatella, että huutaa vain tyynyyn ja purkaa vihaansa niin sitten siitä on vapaa. Vihaisuutta huokuvan käytöksen takana on usein todella syvällinen suojelumekanismi ja se on ollut käynnissä kauan. Tuon mekanismin purkamiseen ainakin itse koen tarvitsevani todella paljon turvallisuuden tunnetta ja aikaa. Tuo turvallisuuden tunne tulee sellaisen ihmisen kanssa joka on käsitellyt omaa vihaansa tarpeeksi jotta voi hyväksyä myös toisessa olevan vihan. Tätä turvaa löysin vihaterapeutti Jari Koposesta. Hän on käynyt oman prosessinsa läpi vihan parissa jo kauan sitten. Hän tuntuu todella luotettavalta siinä miten syvällisesti hän vihaa ymmärtää ja miten myötätuntoinen hän osaa olla tuolle joskus tunteista vaikeammalle ja tuomituimmalle, vihalle. Vihakin kaipaa tulla nähdyksi. Sellaista kokemusta harvoin saa. Opimme piilottamaan vihamme pahanaja syyllistymään siitä. Harvoin tapaa niin vahvaa ja hyväksyvää ihmistä joka on kulkenut matkan pelosta rakkauteen oman vihansa parissa kuin Jari työssään on. Tälläinen ihminen on todella arvokas tuki oman vihan työstämis prosessissa.
Kaikki tunteet tarvitsevat vapautuakseen kohtaamista ja länäoloa. Tuomitsematonta ja arvostelusta vapaata läsnäoloa. Jos itsellä ei ole tarpeeksi keinoja kohdata omia tunteita tarvitsemme siihen peiliä. Silloin tulee avuksi terapeutti. Mielestäni terapeutin tärkein tehtävä on olla hiljainen todistaja asiakkaansa prosessille. Peili joka peilaa hyväksyntää ja ymmärrystä. Läsnäolon on oltava niin vahvaa, että asiakas pystyy kokemaan turvallisuuden tunnetta omien epävakaiden tunteiden tullessa esille. Tuollaisia peilejä ja hyviä terapeutteja on oman kokemukseni mukaan erittäin harvassa.
Lue myös artikkelini MIKÄ TEKEE HYVÄN TERAPEUTIN.
Tälläisiä terapeutteja syntyy oman henkisen prosessin läpikäyneistä vahvoista ja myötätuntoisista sieluista. Myötätunto on vihan prosessoinnissa yksi tärkeimmistä työkaluista. Itselleni ratkaisevaa oli vain yksi pieni kysymys kun lähdin vihani käsittelyssä liikkeelle. ”Miten vihasi haluaa tulla kohdatuksi?” Tämä kysymys ja siihen vapaasti vastaaminen on vienyt minua vahvasti eteenpäin tässä mullistavassa ja joskus pelottavassakin prosessissa.
Jari Koponen järjestää Vihatyö-kursseja ja ympäri Suomea. Uudet kurssit käynnistyvät syksyllä.
Vihaan tutustuminen voi olla koko elämää mullistava matka.
0 kommenttia