Se on meidän kaikkien naisten risti.
Löytää takaisin kotiin.

Luoda ja rakentaa se kussakin ajassa uudelleen.
Istutttaa siemen ja juurtua omiemme luokse, sinne missä on hyvä olla.

Olemme portteja maailmojen välillä.
Todellisuudenkäsityksemme on, siksi hiukan poikkeava.

Jokainen tuntemamme ja varsinkin elämäämme 
vaikuttanut kaltaisemme elää meissä.

Äänensävyt, käytösmallit tai tavat sanoa jotain.
Kuinka monesti oletkin tunnistanut, ettei siinä 
olekaan kyse pohjimmiltaan sinusta, vaan 
toisesta naisesta, joka on vaikuttanut elämääsi?

Olemme aina eläneet toisissamme, siksi sielun kuiskauksia 
ei voi hiljentää.  Kuiskauksemme kuuluvat psyykeessä ja sielussa.
Niissä ikuisissa, jotka eivät kuole koskaan.

Kuiskaukset ovat kutsu palata takaisin kotiin.
Kotiin oman laumansa luokse. 

Yhteydessä juuriimme, tiedämme, missä on hyvä olla 
missä omamme ovat.

Tälle matkalle annetaan leivänmurusia niin pieninä 
palasina, ettei niistä sielu tule ravituksi, vaan on aina nälkäinen.

Joskus toivoisi polun olevan valmiiksi viitoitettu ja suora.
Tämä matka on kaikkea muuta kuin sitä.

Reitin varrelle osuu kaikki, mikä sinusta on 
sinut luonut sekä hyvät että pahat.

Jokainen sinuun olennaisesti vaikuttanut nainen 
tahtoo sinun kääntyvän takaisin ja jäävän pieneksi,
heidän itsensä kaltaisiksi.

Polkusi viitoittamaan suuntaan kulkemalla 
päädyt kuitenkin olemaan vapaa juurtuneena 
itseesi ja aikaan, jotta todellinen seikkailu voikin alkaa.

Jokaisessa elämän ajassa tarvitsemme parantajia,
meitä pohjimmiltaan iättömiä ja viisaita naisia,
jotka tuntevat omat varjonsa läpikotaisin.

Vasta silloin, kun voi olla vapaa omista varjoistaan 
ei toistenkaan synkkyys saa tilaa sielun puheessa.

On mahdollisuus luoda parantava tila ja aika
toiselle kaltaiselleen jakaa omaa totuuttaan
parantavan peilin heijasteessa.

Luovuutemme ansioista olemme säilyneet hengissä
läpi vuosituhansien, jotta laulumme ei koskaan 
lakkaa huulilta.

Aina on nainen, joka ulvoo ja laulaa kaikkien naisten laulua.

Nainen, joka liikkuu vaikka kohmeassakin eteenpäin 
ylläpitääkseen meidän kaikkien naisten perintöä.

Naiset, olemme uusien maailmojen alku.
Nöyrtykää mahtimme edessä.
Olemme saattaneet aluilleen uuden,
kansakunnat, joiden yhteisöissä elämme nykyään.

Historian suuret nimet ovat saaneet alkunsa
meistä. Olemme heitä lanteidemme suojassa 
vaalineet ennen ensimmäistä henkäystä.

Vahva tietoisuus ominaisuuksistamme 
maailmojen sanansaattajina on koitunut 
tuhoksemme niin monta kertaa.

Matkan aikana saamme mahdollisuuden 
kurkottaa yhteiseen, kollektiiviseen.

Voimme vierailla siellä. 
Valitettavasti on myös meitä, jotka jäävät 
manalan majoille eivätkä koskaan palaa entiselleen.

Heidänkin yhteys tuonpuoleiseen, elämän päättymisen 
jälkeiseen mysteeriin on olennainen olevaisen suuressa suunnitelmassa.

Jokainen nainen ikuisella sielunvaelluksellaan maailmojen välissä.

Tämän herkän yhteyden ymmärtämättömyys on saanut
historian kirjoissa mitä kammottavimmat juonen käänteet 
aikaan kirjoitettuina todellisiksi tapahtumiksi.

-----

Mitä meissä oli niin vaarallista, ettemme saaneet olla luonnollisia itsejämme?

Sankarimyyttiemme äärellä naisten on ollut takerruttava omaan 
sankariuteensa ja sukellettava syvälle.

Syväsukellus alkaa omasta ja piirtyy olevaiseksi kollektiiviseen,
josta kaikki jälkeeni olevat naiset voivat ammentaa.

-----

Olen samalla yksilö ja ääretön. Olen portti maailmojen välillä,
siksi niin vaiennettu, nitistetty ja pohjalla.

Suljen silmäni ja kuulen äitini äänen, kuinka hänen ei enää tarvinnut jaksaa,
vaan hän laskeutui kuoleman armolliseen syliin ja sai helpotuksensa.

Annoin hänelle valon ja rakkauden, mitä isoäitini ei osannut.

Havainnoin sisälläni katkeran siivoavan naisen. 
Isoäitini on saapunut kylään tietoisuuteni rajapintaan. 

Tervehdin häntä, juttelemme hetken ja hän poistuu jälleen. 
Tiedän hänen tarvitsevansa siltaa, opastajaa tyttärensä luo.

Enkä voi hänen äänettömästä huudostaan kieltäytyä. 

Viimeinen mahdollisuus puhdistaa koko sukulinja,
saattaa teidät rakkaimpani valoon ja elää sielullisesti vapaana.

-----

Keräilen luiden palaisia kotiin, sieluni osia luu kerrallaan.
Aallon lailla olen aina liikkeessä, enkä koskaan pysähdy.

Tämä on voimamme, jota ei voi koskaan pysäyttää.
Naiseuden ikuinen energia, virta joka ottaa matkaansa.

Virta, joka kutsuu luokseen. 

Naiseuden olemus on olla aina liikkeessä,
sopeutua kuhunkin virtaan ja luoda omansa.

Alussa saavumme tänne vedessä ja veressä.

Nesteessä, jota nainen on hoivannut aikojen alusta asti. 

Aikojemme alussa ennen tarinoita kangaspuiden ääressä 
istui Tarinoiden Alku. Hän langoillaan loi sen kaiken, mitä 
maailmamme silloin oli. 

Alkumme välähdyksiä kanavoituu kaikille naisille 
niin hiuksenhienoina välähdyksinä ettei yksin palasia voi saada koottua.

Tarvitsemme kaltaisiamme, jotta voimme jakaa toisillemme luidemme taakkaa.
Kokoontukaamme siis yhteen, yhteisen ääreen, piiriin johon muitakin jo odotetaan.

-----

Tarinoiden Alku on kollektiivisemme luomista. 
Ikuinen käytössämme oleva tietopankki, kunhan olemme 
reitin viitoittamaa polkua kulkeneet. 

Miten pääsemme omien Tarinoidemme Alun äärellle?

Jokaisellla meistä on omansa. Sen kokonaisvaltaiseen 
tuntemiseen kuluu aikaa ja ehkä jopa rahaakin. 

Aloitin omasta tarinastani. Tuntemalla omani
voin löytää ne yhdistävät kipukohdat naiseuden tarinoissa.

Kukapa meistä ei olisi joskus 

lähtenyt itselleen vahingollisen miehen matkaan?
ollut täynnä omaa nuorta voimaansa?
hukkunut velvollisuuksien alle joita ulkopuolelta meille annetaan?
kuihtunut pikkuhiljaa sielustaan velvollisuuksien alle?
jättänyt oman luonnollisen syklisyytensä ja antautunut ohjailtavaksi?
sivuuttanut omaa sisäistä viisauttaan, koska joku tietää itseä paremmin?
tullut ulkopuolisen hylkäämäksi kun kaikki mahdollinen hyöty on puristettu jo?

Koemme samankaltaisia yhdistäviä tarinoita usealla eri aikakaudella.
Näistä kokemuksista on kollektiivisesti muodostunut Naiseuden kipeät tarinat.

On naisia, jotka eivät koskaan vapaudu oman tarinansa ikeestä. 
Hekin ovat yhtälailla arvokkaita.

-----

Äidilläni ei koskaan ollut tätä mahdollisuutta. 
Hän jäi oman tarinansa vangiksi, oppaaksi muille, mihin suuntaan ei ole hyvä mennä.

Minun oppaanani hän on aina kulkenut. Hiljattain hän saapui 
näyttämään oman kokemuksensa, minne hän meni.

Hänen tarinansa kulku satutti myös tytärtä, minua.

Tätä äitini näyttämää suurta viisautta voin käyttää 
navigoidessani omaa polkuani elämässä.

-----

Kykyämme ihmeeseen ja todellisuuksiin halutaan jatkuvasti pienentää,
jotta ottaisimme meille määrätyn paikan nykyisyydessämme.

Ainut keino vaimentaa kykymme on tuhota nainen kokonaan.

Kansojen alku ja loppu on käsillä. Tuhoudummeko vai emme?

-----

Laulamme luiden laulua, sitä iätöntä ja tuhoutumatonta totuutta, 
joka virtaa suonissamme niin kauan yhteinen on saavutettavissa.

Jokaisessa ajassa raivaamme tiennäyttjinä viitat suuntiin,
jonne ilman meitä ei ole mahdollista kulkea. 

Tarinoidemme iätön voima on meissä olemassa syvällä, joskus haudattuna.
Olemme aina laulejemme äärellä. Aina on naisia, jotka puolestamme laulavat.

Yhteisessä on meidän kaikkien rakkaus, jonka myötä on mahdollista 
löytää luunsa ja tuoda ne kotiin, omiensa luokse.