Onko sinulla usein lamaantunut tunne? On niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa. Miljoona pientä hommaa hoitamatta ja illalla tunne siitä, että sait kaiken suoritettua nipinnapin vaikket sitä edes jossain vaiheessa päivää olisi uskonut. Selvisit taas tästäkin päivästä vaikka oma olo ja huomiointi itseä kohtaan oli mitä oli. Tai sitten menet nukkumaan saman raskaan lastin kanssa minkä kanssa aamulla heräsit. Uurastuksesta huolimatta taakka ei helpottanut. Menet nukkumaan, tai yrität mennä, – miljoonaa asiaa päässä pyöritellen.
Toivot, että se päivä koittaa kun joskus saat hommat suoritettua ja saisit viimein haukattua happea veden pinnan päältä. Mutta miten voisi oppia elämään niin ettei tarvitsisi haukkoa happea vaan oppisi uimaan asioiden virrassa, suu ja nenä veden pinnan päällä. Oppisi elämään niin, että voimavarat ei ehtyisi päivä toisena perään, että uupumus olisi vain sana eikä jokapäiväinen tunne. Toisin sanoen oppisi kuuntelemaan itseään, elämään omien voimavarojensa mukaan.
Oppisi laittamaan omat rajat ja sanomaan useammin ei muille, ja kyllä enemmän itselle. Oppisi joskus makaamaan sohvalla katsoen kattoon, olipa tilanne kotona mikä tahansa. Osaisi ottaa muutaman hengenvedon, rentoutua ja päästää irti kaikista ajatuksista kaaoksenkin keskellä ja ehkä nousta uusin voimavaroin, kevyemmin ajatuksin jatkamaan päivää. Oppisi leikkimään enemmän suorittamisen sijasta.
Multitaskaus hyve vai painajainen
Naisethan on tunnettuja siitä, että päivän mittaan hoituu yhtä sun toista ja miljoona eri asiaa. Miehen sanotaan taas pystyvän keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Tästä usein vitsaillaan naisten eduksi, mutta loppujen lopuksi kumpi on oikeasti parempi ja voisiko sieltä jostain löytyä myös se kultainen keskitie?
Olen viime aikoina miettinyt, että mitkä on arjessani eniten kuormittavia asioita ja olen tullut tulokseen, että se on kyllä se multitaskaus. Asioiden päässä pyörittely, suunnittelu, pohtiminen, monen asian tekeminen samaan aikaan ja siitä tuleva stressi. On pitänyt opetella ja miehen muistutuksella oppia keskittymään vain siihen käsillä olevaan yhteen asiaan kerrallaan muuten kärsin minä ja sen myötä enemmän tai vähemmän koko perhe. Onko multitaskaus sittenkään kovin iso hyve ja miten sen kanssa voisi opetella toimimaan niin ettei jatkuvasti kuormita itseään liikaa?
En ole edes mikään multitaskauksen mestari ja silti nämä tunteet on minullekin tuttuja. Monille naisille tuntuu olevan hyve luetella kaikki päivän aikana tehdyt työt ja kokea siitä ansaittua hyvää oloa. Ikäänkuin se ei olisi yhtä hyvä jos joku sanoisi ”makasin koko päivän sohvalla tekemättä mitään.” Miksi arvo täytyy ansaita tekemisellä? Miksi hyvä olo täytyy ansaita tekemisellä? Miksi arvottomuuden tunne on naisissa niin vahva, että sitä paetakseen on jatkuvasti suoritettava jotakin? Nämä rakenteet on niin syvällä, ettei niitä edes välttämättä tiedosta. Se on vain se malli, mihin naiset kasvatetaan. Totuttua tapaa, itsestäänselvänä pidettyä olemisen ja elämisen mallia. Ja sitten koetaan huonommuutta jos ei tunne siihen pystyvänsä.
Tuttuja fraaseja monen naisen suusta on ”En osaa levätä, enkä olla paikallani.” ”En ole sen tyyppinen ihminen joka huolehtii itsestään.” Asiahan on niin, että nuo ajatukset eivät varmasti kerro mitään todellista tai pysyvää ihmisen persoonasta. Ne kertovat vain sen mihin on oppinut tai itsensä opettanut. Kiire, stressi ja suorittaminen voi olla mukavuusaluetta. Rentoutuminen voi olla epämukavuusalueella. Kaikkeen tottuu. Mutta myös rennompaan elämäntyyliin on mahdollista oppia. Siihen pitää vaan itsensä opettaa jos ei siihen ei ole mistään saanut mallia.
Nainen hoivaa mutta kuka hoivaa naista?
Naisena olemme tottuneet siihen että aina jonkun toisen tunteet menee itsen edelle. On opetettu huomioimaan aina muita, mutta ei ole opetettu miten otetaan huomioon itsensä. Varsinkin jos tilanteeseen liittyy joku toinen vaikka omat lapset erityisesti, se herättää selittämättömän epätoivon tunteen. Enhän minä voi itseäni ensin ajatella!? Olen saanut itseni kiinni tuosta tunteesta, en tiedä miten silloin tulisi toimia. Miten itseä ajatellaan? Leijonaemo ei osaa pistää itseään ja omaa hyvinvointiaan edelle mutta pistäessään toiset edelle, siinä ei ole hänelle mitään ongelmaa!
Minulle oli todella vaikea sietää aikaisemmin itsekkyyttä. Nykyään tiedän että se johtui siitä, että minun oli vaikea laittaa itseäni edelle missään. Projisoin sen halveksuntana itsekkäitä ihmisiä kohtaan. Nykyään osaan olla kiitollinen että juuri tätä opetusta tietyt ihmiset ovat tulleet elämääni antamaan. On tärkeää osata olla itsekäs oikeissa kohtaa, silloin oikeanlainen myötätuntokin on voimissaan. Jos koko ajan elää vain muille uhrautuen, missä on aito rakkaus?
Multitaskaajan sudenkuoppa
Kun on monta palloa ilmassa tulee tunne, että saako yhtään niistä kiinni. Multitaskaus on näennäisesti tehokasta mutta ylläpidetäänkö sillä vain kaaosta ja stressiä vai toimiiko se todella? Multitaskausta voi tehdä myös stressamatta mutta se jos mikä vaatii taitoa ja organisointikykyä. Niitäkin taitoja voi harjoitella. Tekeminen ei siis itsessään väsytä vaan tunteet siellä taustalla ja erityisesti se jatkuva ahdistuksen tunne ja sisäinen piiskaava äni joka huutaa että enemmän pitäisi saada aikaan.
Olen huomannut, että en saa juuri mitään aikaan jos asioita on liian monta pöydällä. Parhaiten saan aikaan kun todella keskityn vain yhteen asiaan kerrallaan. Okei, tai ehkä korkeintaan kolmeen…tai neljään. Mutta jos minulla on kymmenen asiaa mielessä päivä tuntuu vain valuvan sormien läpi ja aika menee lopulta hukkaan sinne tänne sohien. Tälläisen päivän lopussa kun on yrittänyt haukata liian ison palan kakkua on ärtynyt olo. Mutta kun olen elänyt päivän hetkiin keskittyen, kun jätän ”mutkun pitäisi ”-ajatukset pois ja heittäydyn lapseni kanssa leikkiin olen illalla paljon tyytyväisempi kuin silloin jos päivän mittaan stressissä rähjään ja nipotan muillekin siitä miten se ja tuo ja tämäkin pitäisi tehdä.. Jos multitaskaus saa stressaamaan ja ahdistumaan kannattaisiko elämää yksinkertaistaa?
Olisiko aika palata siihen yksinkertaisuuteen, että teemme yhden asian kerallaan? Ärsykkeitä joka tuutista puskevana nykyaikana on ollut todella helppo mennä mukaan ylikuormittavaan elämäntapaan, se on ikäänkuin imaissut mukaansa, ja samalla on saanut kokea jollain tasolla olevansa jossain hyvä, ylivertainen kun (muka) hallitsee montaa asiaa samaan aikaa. Mutta naisen vahvuuden käyttäminen on koitunut monen kohdalla lopulta omalle hyvinvoinnille tappioksi. Nainen kärsii hoitaessaan asioita niin paljon. Nainen uupuu taakkansa alle. Mutta tunteet velvoittavat jatkamaan samalla tyylillä, eikä oravanpyörästä osaa hypätä pois. Taustalla vaikuttavat tunteet pitää kohdata, jos haluaa, että tekeminenkin muuttuu.
Yleensä jos itsensä huolehtimisesta muistuttaa kiireiselle äidille ja vinkkaa oman levon tärkeydestä saa usein vastaukseksi ”Kuka sitten hommat hoitaa!?” ”Miten tämä huusholli sitten pyörii?!” ”Missä välissä minä ehdin muka itseäni ajatella?” Nuo kaikki tuntuu todelliselta ja elämää määritteleviltä ajatuksilta niin kauan kuin todellisuus on muovautunut sen ympärille, että äiti/nainen on se jonka hyvinvoinnista voimme aina venyttää. Ja niinkauan kuin nainen on valmis omasta hyvinvinnistaa itse joustamaan. Tavat voi kuitenkin muuttaa. Ja erilaista tyyliä voi kokeilla. Hetki kerrallaan. Mitä jos sitä opettelisikin rentoutumaan, pyöriikö maailma silti radallaan? Jos pysähtyy itsensä äärelle mitä silloin kokee? Pakottaako oikeasti velvollisuudet nousemaan takaisin sorvin ääreen vai pikemminkin syyllisyys tekemättömyydestä?
Tunteet uuvuttavat ei tekeminen.
Multitaskauksen historia ja sen todellisuuden juuret ylettyvät hyvin syvälle. On mahdollista löytää ”tehokkaaseen” ja aikaansaavaan elämäntyyliin stressittömämpi ote mutta toiminnan täytyy silloin kummuta oikeasta kohdasta. Jos toiminta kumpuaa kohdasta jolla yritämme kompensoida omaa arvottomuutta tai huonommuuden tunnetta oravanpyöräsä ei pääse koskaan irti. On tunnistettava toimintansa juuret jotta voisi alkaa elää renommin. Tämä kaikki vaatii itseensä tutustumista ja joskus pysähtymistä. Siis mindfulnesia.
Jos äidillä on enemmän omaa aikaa ehkä pyykkikorissa olisi enemmän sukkia, jääkaapissa joskus eineksiä, lapsilla vähemmän harrastuksia, asunto enemmän rempallaan, vaatteet silitämättä mutta mitä sitten? Onko täydellisyyden ja kontrolloinnin tarpeen jälkeen vasta oma hyvinvointi, vai missä kohtaa se tulee listassa? Lapset mallintavat aikuisten käytöstä ja oppivat sen kautta parhaiten. Onko siisteyintoilu tärkeämpää kuin oman jaksamisen rajojen oppiminen? Meneekö itsearvostuksen edelle toiminta joka kumpuaa syyllisyydestä? Kun opimme mindfulnesia multitaskauksen lomassa opetamme lapsillemme samalla sanattomasti oikeat prioriteetit.
Mindfulness on tiedostavaa tarkkailua arkipäivässä siitä miksi teen niitä valintoja joita teen, miksi sanon kyllä vaikka haluaisin sanoa ei, miksi uuvun tietyistä asioista vaikka pidän niiden tekemisestä… Mindfulnesin eli läsnäolevan tiedostamisen kautta näemme kohdat joissa toiminta lähtee ”väärään suuntaan.” Kun tiedostamme toiminnan juuret voimme pysäyttää sen. Jos toimimme automaatiolla, emme saa tekemisiin otetta. Tämä vaatii harjoittelua varsinkin jos tavat ovat kovin pinttyneet. Muutos ei tapahdu yleensä aivan yhdessä yössä mutta pienin askelin on mahdollista löytää sen kautta enemmän hyvinvointia arkeensa!
Lisäksi näillä asioilla on todella vahvat ja pitkät juuret menneeseen. Kaikki ei ole vain henkilökohtaista. Meillä on koko naiseuden historiasta tietyt tavat ja tottumukset joita kannamme solutasolla asti. Naiset on nähty hoivaajana vuosisatoja. Nainen helposti antaa energiansa käyttöön kun on kyse muiden parantamisesta ja eheyttämisestä. Meissä naisissa on paljon haavoittuneita kohtia liittyen esimerkiksi arvottomuuden kokemukseen. Tarvitsemme itse omaa hoivaamme. Jos naiset kohdistaisivat oman parantavan energiansa itseensä, se eheyttäisi niin paljon koko maailmaa.
0 kommenttia