Olen kuullut monilta naisilta, että heillä on miespelkoa. Vaikka itselläni on syvä trauma ja väkivaltaa taustalla miesten osalta ei ole lainkaan tavatona, että hyvästä perheessä ja näennäisesti turvallisessa isäsuhteessa kasvanut nainen pelkää myös miehiä tai kokee miehet hyvin vieraina, kuin jonakin aivan toisena lajina. Minua on kiinnostanut tämä ilmiö jo pidempään. Olen pohtinut asiaa ja avaan itselleni syntyneitä oivalluksia tässä kirjoituksessa.
Perheissä ei ole jaettu luonnollisesti kokemuksia miehuudesta ja naiseudesta. Roolijaot ovat olleet menneessä monessa perheessä tiukat. Miehille äitikin on voinut jäädä kaukaiseksi hahmoksi, kuten isä lapsilleen. Miehillä ei ole ollut niin sanotusti lupa tuntea ja näyttää itseään. Kuinka sellaisessa syntyisi aitoa kohtaamistakaan. Isäsuhde on jäänyt etäiseksi. Yhteyttä yhteiseen ihmisyyteen ei ole jaettu. Miehillä on ollut taakkana tunteiden peittäminen ja juuri tunteet yhdistävät meitä kaikista eniten. Kun jokin niin oleellinen osa ihmisyydestä on leikattu pois yhteys jää väistämättä vajaaksi.
Vahvat negatiiviset tunteet ovat kuitenkin niin kokonaisvaltaisia, että niitä on vaikea peittää. Ne pystyy kyllä jotenkin naamioimaan tai eristämään itsestä mutta sillä tavalla ne jäävät myös toisten kannateltavaksi. Ehkä tunnelma on ollut isän tunteiden suhteen pelottava tai välteltävä. Lapsena sitä sopeutuu hyvinkin epäterveisiin asioihin kuin ne olisi täysin luonnollisia. Tälläisiin epäterveisiin tunteita vältteleviin ilmapiireihin monet ovat joutuneet sopeutumaan ja hylkäämään ne osat itsestään jotka kaipaavat kohtaamista. Kohtaamiselle ei ole ollut tarpeeksi tilaa ja sallivuutta.
Epäterveen isän mallin saaneet eivät ole välttmättä nähneet sitä, että tunteita näytetään hyvässä ollenkaan. Positiiviset asiat ovat jääneet usein vain arvailujen varaan. Jos nainen ei tyttönä ole saanut isältään ihailua, hän todennäköisesti hakee sitä alitajuisesti kaikilta kohtaamiltaan miehiltä. Meillä kaikilla on ihailluksi ja nähdyksi tulemisen tarve. Tämä kuuluu normaaliin psykologiseen kehitykseemme, mutta saatamme jahdata loputomasti käärmeen hännänpäätä tavoittelemalla hyväksyntää vääriltä ihmisiltä.
Oma ihailun tarpeeni miesten suhteen on jäänyt kokonaan pelkoni jalkoihin. Minä olen halunnut piilottaa itseni koska pelkoni on ollut vahvempi.
Jokaiselle pikkutytölle on enemmän kuin tärkeää kuulla isältään ihailua omasta kauneudestaan ja kyvyistään. Olla lahjomattomasti isänsä ykkösnainen. Näin kerran facebookissa videon jossa isä vei pienen tyttärensä treffeille. Haki hänet ovelta kukkien kera ja vei kauniille illalliselle. Jonkun mielestä tuossa videossa oli jotain väärää koska romanttiset eleet on tarkoitettu erilaisiin suhteisiin, mutta minusta tuo oli kauneinta mitä isä voi tytölleen olla ja opettaa. Tytön ei tarvitse myöhemmin kilpailla muiden miesten huomiosta koska hän sai tarvitsemansa ihailun isältään. Hänen tunnetankkinsa on täynnä. Hänellä on kokemus ja taito olla rakastettu.
Terveessä isäsuhteessa kasvanut nainen voi itse valita itselleen sopivan miehen. Silloin kysymys on siitä kenet nainen haluaa ja tarvitsee elämäänsä. Eikä siitä kuten surullisen usein näyttää parisuhteissa olevan, kuka hänet kelpuuttaa. Turva voi myös löytyä kohtaamattomuudesta, jopa uhkaavudeesta ja aggressiosta. Jos on kasvanut lapsuutensa tällisissä olosuhteissa , näitä olosuhteita saattaa toistaa hyvin alitajuisesti. Alitajunta peilaa todellisuuteen naisen ihmisuhteita siltä tasolta mille oma isä on laittanut riman miesten suhteen. Tämän kaiken voi toki muuttaa tulemalla asiasta tietoiseksi. Itsekin valitsin nuorena väkivaltaisen suhteen. Niin nurinkurista ja kamalaa kuin sitä onkin ajatella, se oli minulle eräänlainen turvapaikka.
Nykyään olen oppinut tunnistamaan millaisisssa ihmissuhteissa ja tilanteissa olen turvassa. Olen oppinut suomaan itselleni tämän turvan ja sitä kautta saanut elämääni turvallisia miehiä joiden kanssa olen saanut turvallisia ja eheyttäviä kokemuksia nähdyksi tulemisesta ja hyväksymisestä.
Se on vaatinut vanhojen käytösmallien tiedostamista. On pitänyt ymmärtää oman käytöksen juuret ja uskaltaa muuttaa niitä. Minulle se tarkoitti mm. sitä, että joudun ottamaan riskin tullakseni hylätyksi. Vanhoista käytösmalleista luopuminen tarkoitti tuon pelon kohtaamista. Näiden vanhojen käytösmallien kanssa jäin aiemmissa parisuhteissa täysin yksin omien emotionaalisten tarpeideni kanssa. Siedin kaikenlaista epäoikeudenmukaista kohtelua valehtelua, pettämistä ja itseni ohittamista rakkauden nimissä. Tuo vanha kaava jota toistin oli minulle ainoaa tunnistamaani rakkautta. Minulla ei ollut mitään käsitystä terveestä miehen mallista. Olen vasta aikuisena opppinut ymmärtämään mitä se on. Ja ennen kaikkea alkanut uskoa siihen nähdessäni hienojen miesten kautta mitä terve miehisyys on.
En löytänyt miehistä turvaa ennen kuin opin tietämään miten koen olevani turvassa.Oli oma prosessi oppia näkemään omat rajani. Syyllisyys rajojen pitämisestä ja epäterveet rajat saivat minut käyttäytymään tervettä turvallisuuden tunnetta vastaan jatkuvasti hakemalla turvaa sieltä missä sitä ei ollut. Hain turvaa tutuista käytösmalleista jotka eivät aidosti tuoneet minulle emotionaalitsa turvaa. Toistin näiä malleja koska olin oppnut elämään niiden mukaan.
Pelko lähtee sallimalla se
Kun on koko elämänsä kärsinyt tietyistä peloista ja ne alkaa hellittää niin tunne on aika euforinen. Siitä aukeaa ihan uusi näköala maailmaan. Itselleni tälläinen pelko on ollut miespelko. Se on rajannut lähes puolet elämästä. Puolet elämästäni on ollut selviytymistä tämän pelon kanssa. Olen luonut jatkuvia alitajuisia stretegioita en kanssa miten tulen toimeen tämän pelkoni kanssa. Muutamia kuukausia sitten lähti kuitenkin liikkeelle prosessi jossa nämä strategiat on ollut aika pudottaa. En ole ainut nainen joka pelkää miehiä ja sille on syynsä.
Miesten kanssa oleminen on aina vaatinut alitajuisia tiedostamattomia selviytymisstrategioita koska pelko on ollut jossain niin syvällä primitiivisellä tasolla. On ollut siis täysin luonnollista pyrkiä välttelemään paikkoja joissa on miehiä…
Välteltäviä paikkoja ovat olleet varsinkin sellaiset tilanteet joissa miesten kanssa joutuisi jäämään kahden kesken. Tälläinen pelko on rajoittanut elämää valtavasti.
Usein tulen miesten kanssa hyvin toimeen. Ja viihdyn heidän seurassa. Olin jo lapsena aina se joka viihtyi miesten kanssa parhaiten. Tuntuu, että yhä edelleenkin se on niin. Kohtaaminen on mutkattomampaa. Mutta suurta ristiriitaa kanssakäymiseen on tuottanut pakokauhun tasolla oleva pelon tunne alitajunnassa. Henkeni on ollut lähellä mennä tässä elämässä ja olen kokenut paljon väkivaltaa miesten osalta. Tietysti minussa on hyvin vahvana osa joka hälyyttää menneen kokemuksien vuoksi vieläkin.
Olen suhtautunut tähän pelkoon luopumisen kautta. En ole yrittänyt olla rohkea tai puskea sitä pois. Olen puhunut siitä ääneen ja antanut tunteiden tuntua. En ole koittanut tavata väkisin miehiä tai karaista itseäni millään muotoa. Olen sallinut pelkoni olla ja hyväksynyt sen. Muutaman kuukauden kuluessa kuin ihmeen kaupalla olenkin nyt saanut tutustua yhä enemmän turvallisen tuntuisin miehiin. Sellaisiin joiden kanssa saan olla oma itseni, ilman agendoja ja jossa minun pelkoni hyväksytään. Mikä ihana tunne onkaan saada lupa olla, lopettaa pärjääminen ja tulla hyväksytyksi heikoimmillaankin. Olen riittävä tämänlaisena, näiden kokemusten kanssa.
Olen todella iloinen, että elämä toimii juuri näin. Kun laittaa itselleen intention, ajattelee ja rukoilee, että tästä pelosta haluan luopua niin elämä kyllä antaa meille kaikki työkalut käsitellä ja kohdata juuri niitä asioita.
Hyväksyntä vie perille. Hyväksyntä ja lempeys lähtee aina itsestä. Mitä itselleni haluan suoda, mistä kohdasta elää?
Kun oman epävarmuuden voi kohdata niin miehistä voi tulla ystäviä. Ei tarvitse enää toisen sukupuolen kautta hakea itselleen esimerkiksi hyväksyntää olemassaololleen. Minusta tässä on yksi iso tekijä siihen miten naiset voivat nousta tasa-arvossa seuraavalle tasolle. Tunnistaa ja tunnustaa oma arvonsa sisimmässään. Siitä lähtee ulkoinen muutos.
Eheyttämällä menneisyyden kokemukset kohtaamisen ja hyväksynnän kautta luomme siltaa yhteyteen. Vika ei ole yksilöissä vaan taakka on kollektiivinen, yhteinen.
Tässä muutama hieno mies jotka tekevät pioneerityötä tunteiden ja tietoisuustaitojen hyväksi:
Teemun sivut facebookissa: Teemu Syrjälä
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Tommyn sivut facebookissa: Tommy Hellsten
Jari Koponen on vihatyöskentelyn pioneeri joka vetää vihatyökursseja ympäri Suomea. Vihatyökurssilla opitaan tiedostamaan oman sisäisen äidin ja isän tilaa ja tunnistamaan terveitä rajoja jotka ovat toimivien ihmissuhteiden edellytys. Tässä Jarin sivut.
Ukko Kärkkäinen on käynyt syvältä läpi omat sotamuistonsa ja halunnut katkaista sotatraumojen perimän omaan itseensä. Hän on todellinen pioneeri ja asiantuntija trauma-asioissa. Kuuntele uusin Havuhatun podcast jossa Ukko on vieraana. Tässä keskustelussa käydään läpi todella tärkeitä asioita. Yle Areenalta löytyy myös Isien sota – sarja ja tässä jaksossa käydään läpi Ukon tarina.
Sinulla on upea lahja pukea ajatuksia ja asioita meille luettavaksi. Tekstit pysäyttää ajattelemaan ja pohtimaan asioita eri näkökulmista. Tekstisi helpottaa pääsemään asioiden äärelle lähemmin. Lämmin kiitos näistä kaikista.
Kiitos paljon ❤ Kiitos kun kerroit ❤
kiitos, tämä oli parantava kirjoitus, kiitos kiitos !!
kyllä vaan on isättömyys miehille myös tuskaisaa ja taistelua hyväksymisen vuoksi (ystäväni linkki)https://www.youtube.com/watch?v=187L4v-S9Bg&feature=youtu.be