Kohtaamattomuus tekee meistä olemattomia. Helppo pyyhkiä pois mikä ei itseä kosketa.
Ei auta, todellisuus on siellä missä sinäkin. Elämä on muutakin kuin halinalleja ja hattaraa.
Olemme toistemme ohikulkijoita, läsnä itsellemme iäti. Toisillemme niin kauan kuin hetki kestää.
Tämä luo kohtaamattomuuden etäisyyden välillemme.
Hetkittäiset kohtaamiset luovat näkymättömyyden pimeyden, jossa on yksinäistä.
Emme tule kohdatuiksi itsenäisesti ajattelevina yksilöinä vaan meidät survotaan samaan muottiin, jossa ei ole tilaa omalle itselle palvellessa systeemin tarpeita.
Milloin näkymättömyys on ohitse?
Varjomme kulkee minne sitten olemmekin menossa. Varjon vallatessa tilaa mielemme sopukoista olemuksemme verhoutuu pimeyteen.
Miten sanoittaa itsensä? Haastava kysymys johon voi itse vastata.
Omilta tuntuvien sanojen löytyminen on tärkeää.
Verbaalisille barrikadeille ryhtyminen on suotavaa jäädessään näkymättömäksi.
Taistelu itsensä olemassa olonsa oikeuttamiseksi on todellista
Milloin voin olla minä? Onko sen aika ollut jo?
0 kommenttia