Hukutan suruni sokeriin Hautaan unilääkkeiden Turruttavaan syliin Kipuni Kaipaukseni Vaille jäämiseni Täytän itseni Kaloreilla ja lääkkeillä Jotten kumisisi tyhjyyttäni Jotta kehoni olisi muutakin Kuin sietämättömän ontto Tyhjä kuori Kun olen täynnä Olen turvassa Kehoni rauhoittuu ja tyyntyy Sen on taas mahdollista Nukahtaa kuin pieni lapsi Yön syliin Pakonomaista yösyömistäni Ei ainakaan edesauta Se tosiasia Että unettomuuteen syömieni lääkkeiden Hyvin yleinen sivuvaikutus On pohjaton nälän tunne Joka myös osaltaan aikaansaa Yletöntä ahmimista Sokeri ja unilääkkeet Ovat kehoni ja mieleni Valitettava tuutulaulu Ainoa tarpeeksi turruttava Lohdullinen kieli Jota ne yön pimeinä tunteina Suostuvat enää kuuntelemaan Niiden myötä Kehoni taas laskeutuu Maan kamaralle Huimaavista korkeuksista Joihin luissa ja ytimissä asti tuntuva Ylivireys ja ahdistus Ovat sen jälleen kerran syösseet Ylivireänä kun ei voi Rauhoittua nukkumaan Vaikka keho ja mieli olisivat Kuinka uupuneita tahansa Siksi ne täytyy Turruttaa keinotekoisesti Unen armahtavaan maailmaan Sillä ilman unta Todellisuus muuttuu hetkessä Painajaiseksi josta ei voi herätä Mieli ja keho tarvitsevat lepoa Selvitäkseen hengissä Järjissään Täysissä sielun ja ruumiin voimissa Enkä halua enää ikinä astua Siihen totaaliunettomuuden helvettiin Johon putosin yllättäen Kymmenen vuotta sitten Psykiatrisen osastonkaan seinät Eivät minua silloin suojanneet Päinvastoin Sain siellä osakseni sellaisia Hoito-ohjeita ja lääkityksiä Jotka johtivat minut vain Ojasta allikkoon Synnyttivät vain lisää vaikeita oireita Alkuperäisten rinnalle Kehoni ja mieleni olivat Romahduspisteessä Valvoessani yön toisensa perään Sydämeni ei meinannut Jaksaa enää lyödä Ja jyskytti rinnassani raivoisasti Viimeisiä hätähuutojaan Tärinä Huimaus Syvä uupumus Mutta mieleni ei vain enää osannut Mennä pois päältä Luopua kontrollista Ja astua luottavaisesti sisään Unen ahtaasta portista Olin kuin sielultani nääntyvä Ihmisraunio Elävä kuollut Kun en pystynyt enää Edes nukkumaan Aivot kun tarvitsevat Välillä lomaa tietoisuudesta Jotta ne jaksaisivat toimia Ja prosessoida asianmukaisesti Valveilla vietettyä aikaa En ymmärrä mihin olen kadottanut Kykyni nukkua? Traumatisoiko unettomuuteni minut Kymmenen vuotta sitten niin Ettei hermostoni ole enää mahdollista Löytää tietään takaisin Levollisuuteen ja uneen Ilman lääkkeitä ja sokeria? Nuo keinot kyllä Pääsääntöisesti auttavat Rauhoittumaan ja laskeutumaan Unen hoivaavaan syliin Mutta samalla myös Nakertavat hyvinvointiani Sairastuttavat Synnyttävät uusia ongelmia Haluan vain nukkua! Onko se liikaa pyydetty? En halua pelätä joka ilta Nukkumaan menemistä Illoista ja öistä on kuitenkin tullut Vaikean unettomuuden myötä Loputtoman pitkältä tuntuvia Kärsimyksentäyteisiä ajanjaksoja Joita olen oppinut Syvästi kammoamaan En siedä enää unen puutetta Mutten myöskään Unen pakottamista Siinäkin ajoin Kehoni ja mieleni jälleen Aivan liian koville Uskoin hoitohenkilökuntaa Joka määräsi minut Makaamaan pimeässä huoneessa Läpi ikuisuudelta tuntuneen yön Tunsin kuolevani Sykkeeni olivat pilvissä Mutta en saanut nousta sängystä Tai laittaa valoja päälle Koska osastolla oli hiljaisuus Enkä ollut ainoa potilas Pimeässä huoneessa Pakotin siksi itseni toimintaan Josta kehoni muodosti lopulta Voimakkaan kammon Opettelin osastojakson jäljiltä Noin vuoden ajan Nukahtamaan istuvaan asentoon Sillä jo yksin makuuasento Triggeröi kehostani esiin Sen saman paniikin tunteen Jonka vallassa vietin osastolla Aivan liian monta Unetonta yötä Aika kuluu Mutta muistot ja kauhu jäävät Ne lymyävät jokaisen Ajatuksen ja teon takana: Mitä jos en saa unta tulevana yönä? Mitä jos olen liian väsynyt valvoakseni Mutta en kuitenkaan saa unta? Mitä jos kehoni ei enää vain jaksa? Mitä jos tämä yö on viimeinen pisara Uupuneelle hermostolleni Joka on valvomisen Ja ahdistuksen sietämisen osalta Venynyt jo aivan liikaa? En haluaisi vaatia hermoiltani Enää yhtään enempää Mutta minun on pakko Sillä joka päivä päättyy Iltaan ja yöhön Jolloin pitäisi saada nukahdettua Palauduttua päivästä Että jaksaisi kohdata taas Seuraavan päivän tuomat Taistelut ja ongelmat Tarvitsisin niin Lomaa omalta mieleltäni! Rakas uni, kiedo siis minut hoiviisi Hellään syleilyysi Jossa minun ei tarvitse enää kantaa Olemisen painoa! Salli minun olla Vain sivustakatsoja Uneksija Unen tiedottomassa maailmassa! Jotta voisin hellittää hetkeksi Päästää irti kontrollista Siitä kauhun tasapainosta Joka värittää jokaista hetkeäni Valveilla ollessani Vaikka uneksisin Maailmanlopusta ja tuhosta Uneksiminen on välttämätöntä Mieleni ja kehoni toiminnalle Vain uneksimisen kautta Mielen sisäinen ja ulkoinen kuona Voi puhdistua Anna minulle siis uneni! Ilman niitä en kestä todellisuutta Enää hetkeäkään! Anna minun paeta! Vetää hetki henkeä Jotta jaksaisin jälleen Sinnitellä valveilla Niin kauan kuin On välttämätöntä Tässä elämässä Joka niin helposti uuvuttaa Väsyneen kulkijan Jo valmiiksi matkasta uupuneen! Sillä ilman unta ei ole elämää Ilman lepoa ei ole liikettä Ja ainoastaan uneksimalla On mahdollista pysyä järjissään Kestää valveilla oloa ilman Murskaantumista Olemassaolon painon alle
”Tarvitsisin niin
Lomaa omalta mieleltäni!
Rakas uni, kiedo siis minut hoiviisi
Hellään syleilyysi
Jossa minun ei tarvitse enää kantaa
Olemisen painoa!”
Toi kohta erityisesti kolahti ❤️🫂
💜