Nukkumattoman rukous

16.03.2024 | Runo | 2 Kommentit

Hukutan suruni sokeriin
Hautaan unilääkkeiden
Turruttavaan syliin
Kipuni
Kaipaukseni
Vaille jäämiseni

Täytän itseni
Kaloreilla ja lääkkeillä
Jotten kumisisi tyhjyyttäni
Jotta kehoni olisi muutakin
Kuin sietämättömän ontto
Tyhjä kuori

Kun olen täynnä
Olen turvassa
Kehoni rauhoittuu ja tyyntyy
Sen on taas mahdollista
Nukahtaa kuin pieni lapsi
Yön syliin

Pakonomaista yösyömistäni
Ei ainakaan edesauta
Se tosiasia
Että unettomuuteen syömieni lääkkeiden
Hyvin yleinen sivuvaikutus
On pohjaton nälän tunne
Joka myös osaltaan aikaansaa
Yletöntä ahmimista

Sokeri ja unilääkkeet
Ovat kehoni ja mieleni
Valitettava tuutulaulu
Ainoa tarpeeksi turruttava
Lohdullinen kieli
Jota ne yön pimeinä tunteina
Suostuvat enää kuuntelemaan

Niiden myötä
Kehoni taas laskeutuu
Maan kamaralle
Huimaavista korkeuksista
Joihin luissa ja ytimissä asti tuntuva
Ylivireys ja ahdistus
Ovat sen jälleen kerran syösseet

Ylivireänä kun ei voi
Rauhoittua nukkumaan
Vaikka keho ja mieli olisivat
Kuinka uupuneita tahansa
Siksi ne täytyy
Turruttaa keinotekoisesti
Unen armahtavaan maailmaan

Sillä ilman unta
Todellisuus muuttuu hetkessä
Painajaiseksi josta ei voi herätä
Mieli ja keho tarvitsevat lepoa
Selvitäkseen hengissä
Järjissään
Täysissä sielun ja ruumiin voimissa
Enkä halua enää ikinä astua
Siihen totaaliunettomuuden helvettiin
Johon putosin yllättäen
Kymmenen vuotta sitten

Psykiatrisen osastonkaan seinät
Eivät minua silloin suojanneet
Päinvastoin
Sain siellä osakseni sellaisia
Hoito-ohjeita ja lääkityksiä
Jotka johtivat minut vain
Ojasta allikkoon
Synnyttivät vain lisää vaikeita oireita
Alkuperäisten rinnalle

Kehoni ja mieleni olivat
Romahduspisteessä
Valvoessani yön toisensa perään
Sydämeni ei meinannut
Jaksaa enää lyödä
Ja jyskytti rinnassani raivoisasti
Viimeisiä hätähuutojaan

Tärinä
Huimaus
Syvä uupumus
Mutta mieleni ei vain enää osannut
Mennä pois päältä
Luopua kontrollista
Ja astua luottavaisesti sisään
Unen ahtaasta portista

Olin kuin sielultani nääntyvä
Ihmisraunio
Elävä kuollut
Kun en pystynyt enää
Edes nukkumaan
Aivot kun tarvitsevat
Välillä lomaa tietoisuudesta
Jotta ne jaksaisivat toimia
Ja prosessoida asianmukaisesti
Valveilla vietettyä aikaa

En ymmärrä mihin olen kadottanut
Kykyni nukkua?
Traumatisoiko unettomuuteni minut
Kymmenen vuotta sitten niin
Ettei hermostoni ole enää mahdollista 
Löytää tietään takaisin
Levollisuuteen ja uneen
Ilman lääkkeitä ja sokeria? 

Nuo keinot kyllä
Pääsääntöisesti auttavat
Rauhoittumaan ja laskeutumaan
Unen hoivaavaan syliin
Mutta samalla myös
Nakertavat hyvinvointiani
Sairastuttavat
Synnyttävät uusia ongelmia

Haluan vain nukkua!
Onko se liikaa pyydetty?
En halua pelätä joka ilta
Nukkumaan menemistä
Illoista ja öistä on kuitenkin tullut
Vaikean unettomuuden myötä
Loputtoman pitkältä tuntuvia
Kärsimyksentäyteisiä ajanjaksoja
Joita olen oppinut
Syvästi kammoamaan

En siedä enää unen puutetta
Mutten myöskään
Unen pakottamista
Siinäkin ajoin
Kehoni ja mieleni jälleen
Aivan liian koville
Uskoin hoitohenkilökuntaa
Joka määräsi minut
Makaamaan pimeässä huoneessa
Läpi ikuisuudelta tuntuneen yön

Tunsin kuolevani
Sykkeeni olivat pilvissä
Mutta en saanut nousta sängystä
Tai laittaa valoja päälle
Koska osastolla oli hiljaisuus
Enkä ollut ainoa potilas
Pimeässä huoneessa

Pakotin siksi itseni toimintaan
Josta kehoni muodosti lopulta
Voimakkaan kammon
Opettelin osastojakson jäljiltä
Noin vuoden ajan
Nukahtamaan istuvaan asentoon
Sillä jo yksin makuuasento
Triggeröi kehostani esiin 
Sen saman paniikin tunteen
Jonka vallassa vietin osastolla
Aivan liian monta
Unetonta yötä

Aika kuluu
Mutta muistot ja kauhu jäävät
Ne lymyävät jokaisen
Ajatuksen ja teon takana:
Mitä jos en saa unta tulevana yönä?
Mitä jos olen liian väsynyt valvoakseni
Mutta en kuitenkaan saa unta?
Mitä jos kehoni ei enää vain jaksa?
Mitä jos tämä yö on viimeinen pisara
Uupuneelle hermostolleni
Joka on valvomisen
Ja ahdistuksen sietämisen osalta
Venynyt jo aivan liikaa?

En haluaisi vaatia hermoiltani
Enää yhtään enempää
Mutta minun on pakko
Sillä joka päivä päättyy
Iltaan ja yöhön
Jolloin pitäisi saada nukahdettua
Palauduttua päivästä
Että jaksaisi kohdata taas
Seuraavan päivän tuomat
Taistelut ja ongelmat

Tarvitsisin niin
Lomaa omalta mieleltäni!
Rakas uni, kiedo siis minut hoiviisi
Hellään syleilyysi
Jossa minun ei tarvitse enää kantaa
Olemisen painoa!
Salli minun olla
Vain sivustakatsoja
Uneksija
Unen tiedottomassa maailmassa!

Jotta voisin hellittää hetkeksi
Päästää irti kontrollista
Siitä kauhun tasapainosta
Joka värittää jokaista hetkeäni
Valveilla ollessani

Vaikka uneksisin
Maailmanlopusta ja tuhosta
Uneksiminen on välttämätöntä
Mieleni ja kehoni toiminnalle
Vain uneksimisen kautta
Mielen sisäinen ja ulkoinen kuona
Voi puhdistua

Anna minulle siis uneni!
Ilman niitä en kestä todellisuutta
Enää hetkeäkään!
Anna minun paeta!
Vetää hetki henkeä
Jotta jaksaisin jälleen
Sinnitellä valveilla
Niin kauan kuin 
On välttämätöntä
Tässä elämässä
Joka niin helposti uuvuttaa
Väsyneen kulkijan
Jo valmiiksi matkasta uupuneen!

Sillä ilman unta ei ole elämää
Ilman lepoa ei ole liikettä
Ja ainoastaan uneksimalla
On mahdollista pysyä järjissään
Kestää valveilla oloa ilman
Murskaantumista
Olemassaolon painon alle

2 Kommentit

  1. Kukkanen

    ”Tarvitsisin niin
    Lomaa omalta mieleltäni!
    Rakas uni, kiedo siis minut hoiviisi
    Hellään syleilyysi
    Jossa minun ei tarvitse enää kantaa
    Olemisen painoa!”

    Toi kohta erityisesti kolahti ❤️🫂

    Vastaa
    • Katja Kosonen

      💜

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *