Ihmisyys on jotain monitahoisempaa ja kauniimpaa kuin yhteiskuntakelpoiset suorituksemme. Nämä nojaavat monesti käsitykseen, kuinka paljon ja mistä lähteistä kullekin tulee rahaa pankkitilille. Hyvinvointimme kasvaessa rahan määrästä on tullut ihmisarvomme mittari. Raha ja useimmiten sen puute määrää kaiken: miten ja miksi toimimme.

On kurjaa ajatella toisen ihmisen elämän olevan rahallisesti paljon arvokkaampaa kuin toisen. Ikään kuin säännöllinen rahan saldo sekä siihen liitetty mahdollisimman itsenäinen toimintakyky olisivat yhteiskuntakelpoisen ihmisen mittareita, joiden mukaan valtiotamme pyöritetään.

Heti, kun näistä poiketaan jollain tasolla pidempiaikaisesti, ollaan jo hakoteillä. Ihmisyyden arvossa huomaa, kuinka vähäinen se loppujen lopuksi on. Sosiaali- ja terveyspalvelumme ovat romahtamisen partaalla. Varhaiskasvatukseen ei löydy työntekijöitä.

Elämän hauraus ja rajallisuus osoittavat, että kuka tahansa voi sairastua tai joutua työttömäksi. Korona-aika viimeistään paljasti elämän yllätyksellisen luonteen niin hyvässä kuin pahassa. Seuraukset olivat erilaisia varsinkin riippuen, millä alalla työskentelit.

Itsenäinen toimintakyky ilman minkäänlaisia muutoksia vaikuttaa toisinaan olevan yhteiskuntamme taholta luotu ihanne. Aivan kuin toimintakyvyn muuttumiseen ei olisi lupaa, vaan tulisi aina kyetä suorittamaan. Työelämästäkin väläytellään, kuinka tietyn ikäiset ihmiset eivät ole haluttuja työntekijöitä potentiaalisen toimintakyvyn muutoksen vuoksi.

Vaihtoehtoisesti nuori ikä on toinen asia, jota työelämässä ei pystytä hyväksymään 15-vuotiaana kouluttamattomana tulisi olla 65 vuoden työkokemus kuitenkaan vanhentumatta samalla. Aikas epäinhimillistä, eikö?

Turvautuessaan yhteiskunnan tai kolmannen sektorin taholta tarjottaviin tukipalveluihin, päätyy paperinpyörittämisen viidakkoon. Ihmisen oma kokemus sen hetkisestä elämäntilanteesta ei ole uskottava ilman jonkun toisen allekirjoitusta. Pitkässä juoksussa tämä on todella kuluttavaa täytettäessä hakemuksia vuosi toisensa perään anoessa omaan elämäänsä kuuluvia perustarpeitaan.

Samalla on mielenkiintoista, että näiden palveluiden on oltava olemassa yhteiskuntamme toiminnan kannalta. Kolmannen sektorin palvelut täydentävät julkisen sektorin tuottamia palveluja. Olemme pienten yhdistysten ja järjestöjen luvattu maa. Se on ollut jo pidemmän aikaa tiedossa.

Voi vain kuvitella samalla, kuinka monessa rekisterissä henkilötietoja säilytetään. Ja kuinka moni näistä rekistereistä on jollain tapaa samankaltaisia kuten kaikki kauppojen erilaiset etukorttijärjestelmät. Voimme nykyään allekirjoittaa sopimuksia erilaisilla numeroyhdistelmillä tai maksaa ostoksemme kellolla. Todella hämmentäviä ajatuksia molemmat. Kuinka paljon tämä digitaalinen muutos vääristää käsitystämme rahan arvosta? Miten tämä vaikuttaa ostokäyttäytymiseemme, kun raha onkin kellossa tai puhelimessa numeroina eikä seteleinä ja kolikkoina kädessä?

Kumpikin näistä kysymyksistä on sellaisia, joihin vastaukset ovat erittäin yksilöllisiä. Jokaisella meillä on yksilöllinen todellisuus, jonka puitteissa elämme täällä. Yhtä kaiken kattavaa vastausta kumpaakaan noista emme tule saamaan.

Selkeää on, että meidät tavalliset kansalaiset on saatava jonkinlaisiin tilastoihin ja mittareihin, jotta minkäänlaiset toiminnot ovat mahdollisia niin isossa mittakaavassa kuin valtion politiikka sekä sen toiminta. Medialla on myös olennainen rooli, miten asioista viestitään ulospäin. Uutiset tai minkäänlaiset artikkelit antavat loppujen todella kapean kuvan, mistä ovatkaan kertomassa.

Todellisuus näiden otsikoiden takana on usein paljon monitahoisempi kuin mitä tämä lyhyt valikoitu pätkä todellisuutta antaa ymmärtää. On hyvä myös muistaa, ettei ole aidosti olemassa puolueetonta tiedon välittämistä. Niin kauan kun kyse on ihmisen laatimasta median sisällöstä: olkoon kyseessä sitten toimittajan tuottamasta tai yksittäisestä sosiaalisen median käyttäjästä. 

Vähintään on olemassa yhteisesti sovittujen metodien mukaan tuotettua materiaalia, jota meistä kukin voi hyödyntää. Kutsutaan tätä tieteelliseksi menetelmäksi. Tarpeeksi monen koulutetun ihmisen näkemyksen mukaan jokin tietty asia on näin. Ja me muut uskomme sen, sillä onhan se tieteelliselle mentelmälle altistettu tarpeeksi moneen kertaan. 

Mikä on se todellisuus, jota tämä kirjoitus ei tavoita? 

Viimeisimpinä: ”Mikä on ihmisyyden arvo? Onko sitä vielä olemassa?”