Onko nykyajassa enää mahdollista edetä asioissa omaan tahtiin vai onko teknologian kehitys pakottanut meidät sopeutumaan pikanopeuteen?

Erilaiset digitaaliset järjestelmät toimivat nopeasti, nappia painamalla voit ladata jonkun vuosikymmenien ajan keräämän informaation itsellesi talteen hetkessä, deittisovelluksella voit selata kumppaniehdokkaita silmänräpäyksessä sen kummemmin edes ajattelematta, tekoäly luo sinulle syöttämäsi ehtojen pohjalta sekunneissa ideoita ja vaikka kokonaisia esseitä. Nykyaika on ollut jo pitkään nopeaa, ja tahti vain kiihtyy. Tässä kaikessa ihmisen pitäisi itse huolehtia pysyvänsä omassa rytmissä.

Oma rytmi on voinut kadota monestakin syystä ja voi olla, ettei siihen ole ollut yhteyttä koskaan. Järjestelmämme tuuttaa koulumaailmassa mallia siitä, miten tärkeää on sopeutua ympäristön vaatimuksiin ja alkaa vastaamaan niihin menestyäkseen. Oma rytmi voi olla siis jotain johon on ehkä saanut kosketuksen ainoastaan vaippaikäisenä hiekkalaatikolla mutustellessaan kiviä.

Tahti alkaa nopeutua jo pienillä lapsilla. Isot ryhmät tarhassa luovat tehokkuusajattelua jo varhaislapsuuden ensi hetkiin. Vanhempien kiristyvä taloustilanne pakottaa venymään yhä enemmän työelämän epäinhimillisiin ehtoihin johon lasten on sopeuduttava. Älypuhelimet viihdyttävät vauvoja jo rattaissa, jolloin läsnäolo tuulessa heiluvien puiden lehtien katseluun ja ohikäveleviin ihmisiin jää kokonaan välistä.

Oma rytmi on kohta jokin erikoinen luksus, johon ihmisillä ei ole kosketusta, eivätkä he sitä osaa edes kaivata. Jo nykyään tuntuu, että se on pudonnut tarvelistasta kokonaan, vaikka juuri sen puuttuminen saattaa olla yksi merkittävimmistä syistä pahoinvointiin.

Lääke uupumiseen on läsnäolo

Vuonna 2017 sain pahan burn outin ja siitä toipuminen kesti reilu kolmisen vuotta. Ymmärsin aika nopeasti mikä uupumiseen oli sitä toimivinta lääkettä ja se oli läsnäolo. Se oli lapseni kanssa touhuilu, yhteiset iltahepulit, luonnossa kiireetön oleminen. Se oli sitä, että älypuhelimen sijaan katselin taivaalla lipuvia pilviä. Se oli multitaskaamisen sijaan yhteen asiaan keskittymistä kerralla. Se oli hengittely ja ei minkään tekeminen. Läsnäolo latasi minua kuin akkulaturi. Luonnosta tuli minulle entistäkin tärkeämpi sillä luonnossa on joka solulla aistittavissa, ettei siellä ole kiire kenelläkään. Luonnossa on oma rytmi jota jokainen eliö siellä toteuttaa itsestäänselvästi. Siellä ei vaikuta ihmisen harhainen mieli, joka kuvittelee omaavansa enemmän voimavaroja mitä hän oikeasti kehossaan kantaa. Luonnossa kaikki on kartallaan omassa rytmissään.

Mieleen uskovainen maailmamme onkin yksi suurin harhauttaja omasta rytmistämme. Järkeilemme jaksavamme sitä, tätä ja tuota vaikka kehomme voimavarat huutavat jo punaisella. Kehon kiputilat, unettomuus, hermoston ylivireys, väsymys, itkukohtaukset, ilottomuus, masennus, lääkitykset ja jatkuvat ärtymyksen ja vihan tunteetkaan eivät saa ihmistä välttämättä heräämään omasta oravanpyörästään jota oma järkeily ja mieli pyörittää.

Epätoivoinen olo voi tulla jos lähtee hakemaan sairaslomaa enemmän työelämän kriteereitä kuin inhimillisyyttä kunnioittavalta lääkäriltä. Pikanopeus ei paranemisessa toimi. Emme voi kiihdyttää jalan murtuman paranemista, emmekä voi tehdä sitä myöskään murtuneen psyykeen ja mielen kohdalla. Tästä ei pitäisi kenenkään potea huonommuutta, vaan muistaa kunnioittaa omaa rytmiään ja ottaa sille tila muilta kyselemättä.

Olisi hyvä muistaa, että tämä systeemi joka perustuu rahaan on ihmisen itsensä keksimä. Se on siis kaukana luonnollisista tarpeistamme. Ja luonnolliset, inhimilliset tarpeemme ovat kuitenkin vielä ne jotka oikeasti määrittävät hyvinvointiamme. Ja niin kauan kuin olemme ihmisiä, näin tulee olemaankin. Emme muutu roboteiksi vaikka nykyajan ihanteet sitä välillä tuntuu toivovan.

Eräs poliitikko sanoi, ettei empatia kuulu politiikkaan. Tuon lausahduksen täytyy kuvata hänen oman psyykeensä suojamekanismia epäinhimillisessä työympäristössä, sillä se ei mitenkään pidä paikkaansa. Empatia kuuluu kaikkialle. Ja tämä meidän kaikkien pitäisi muistaa omassakin elämässä. Mikään järkeilyn kautta mietitty strategia ei saisi mennä itseämme kohtaan tuntemamme empatian ja itsemyötätunnon edelle. Voimavaramme ovat rajalliset ja omaa rytmiämme tulisi kunnioittaa, jotta yhteys itseemme voi säilyä ja voimme hyvin. Kun voimme hyvin voimme aidosti lisätä hyvinvointia myös ympäristöömme.

Olen viime aikoina huomannut, että oma luonnollinen rytmini lähentelee joissain asioissa etanan vauhtia. Mieleni kyllä toimii nopeasti ja välillä tuntuu kuin päässäni suhaisi viisi kaistainen moottoritie. Mutta kun olen hereillä tunteissani, tarpeissani ja kehoni todellisesta rytmistä, se on hidas.

Olen pohtinut rytmiäni myös ihmissuhteissani. Olen ollut joskus salamarakastuja. Suhteeni ovat alkaneet nopeasti ja leimunneet suurella liekillä. Olen nykyään huomannut, ettei tuo tahti ollut aidosti omani. Se perustui usein pelkoon ja riippuvuuteen. Tuollaisilla keinoilla yritin hallita sisälläni olevaa kipua, ja kävikin niin, ettei kipu tuolla keinoin vähentynyt. Sillä tavalla pidin sitä vain yllä. Nykyään huomaan, kun kipuni ei enää ohjaa luomaan ihmissuhdetta, että tahtini on hyvin hidas. Haluan tutustua ihmiseen rauhassa, luoda kunnioittavan suhteen jossa molemmat saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. En halua enää rakastua mielikuviini, haluan rakastaa aidosti toista ihmistä sellaisena kuin hän on. Hitaan tutustumisen kautta voin nähdä keitä olemme toisillemme. Lopputuloksella ei ole väliä, vaan matka on tärkein.

Nykyajassa vallitsee lähes päinvastaiset ihanteet ihmissuhteisiin liittyen kuin mitkä minä koen omakseni. Minulle sopisi mieluiten hidas kirjeenvaihto, kun nykyajan deittisovelluksilla voit pahimmillaan/parhaimmillaan (mitä se kenellekin on) jutella useiden uusien ihmisten kanssa yhden päivän aikana. Deittikumppania hakiessaan ihmisillä on myös usein suuri vaatimuslista jonka taakse hukkuu aidot kohtaamiset. Etsitään tiettyihin kriteereihin sopivia ihmisiä, ja pyritään kontrolloimaan ihmisiä olemaan oman mielen mukaisia eli jahdataan jotakin omaa ideaalia jota todennäköisesti ei sellaisenaan ole edes olemassa. Tämä tuntuu itselleni koko ajan vieraammalta mitä enemmän laskeudun omaan rytmiini.

Olen ymmärtänyt oman rytmini vasta kun olen aidosti pysähtynyt itseni äärelle.

Olen toistuvasti valinnut viettää aikaa itseni kanssa sen sijaan, että lähden kurkottamaan toisia kohti. En enää vaadi toisilta enkä osoittele muita, vaan tarkastelen omia toimintamallejani ja miten itse voin tehdä omasta elämästäni paremman.

Hitaasta rytmistäni kertoo sekin, että suosikkipaikkani maailmassa on sähkötön pieni saari keskellä järveä, jossa on pystytettynä jurtta. Olen useana kesänä viettänyt siellä aikaa niin paljon kuin mahdollista. Paljain jaloin kuljeskelu mäntymetsän tuoksussa, linnun lauluun herääminen, nuotiolla ruoan tekeminen, luonnonvesissä uiminen ja puusaunan löylyt tuovat minut aina kotiin itseeni ja silloin minulla on kertakaikkisen hyvä olla. Tämä on suurinta luksusta minulle olematta luksusta lainkaan. Sillä en pidä sitä luksuksena vaan elämänehtona. Pidän sitä luonnollisena olemisen tilanani jota pyrin vaalimaan kaikkialla missä olenkaan sopeutumatta asioihin, rytmeihin ja ympäristöihin jotka eivät ole minulle luonnollisia.

Olen valinnut viettää monena kesänä useamman viikon lähes erakkona tuolla saarella, ja huomannut, että moni joka sinne kanssani tulee kokee paikan hiljaisuudessa ahdistusta. He viipyvät päivän ja ovat valmiita lähtemään. Minä vietän siellä kolme viikkoa putkeen ja koen, että olisin voinut olla siellä paljon pidempään.

Vuosi sitten muutin ympärivuotisesti luonnon äärelle järven läheisyyteen ja se on lisännyt elämänlaatuani 100%. Olen oppinut kunnioittamaan vuosien myötä rytmiäni tässäkin.

Huomaan myös, että olen tekemisissä luonnostaan mieluiten lähellä asuvien ihmisten kanssa. Voin erittäin hyvin kun naapurissani asuu ystäviä. Kauempana asuvia ihmisiä ei vain tule nähtyä kovin usein, sillä se vaatii usein järjestelyä ja oma rytmini toteutuu luonnostaan siinä elämänpiirissä joka ympärilläni on. Luonnostaan, rauhassa, kevyellä flowlla elämänvirran mukana. Tätäkin rytmiä olen oppinut huomioimaan ja kunnioittamaan vasta viime vuosina.

Myös traumatoipumisessani mottona oli, että pienet hiirenaskeleet vievät varmimmin perille. Niin ikäviä kuin oireet ja olotilat ovatkin, niistä harvemmin pääsee jättiläisaskelin eroon. Itsekin koitin aiemmin ”suoraan syvään päätyyn” taktiikkaa huomaten, että sillä tavalla tulos oli parhaimmillaan plus miinus nolla tai usein miinuksen puolella. Traumaattisten kokemusten läpikäyminen ei ole urakkahommaa mahdollisimman nopeasti, vaan joskus elämänmittainen matka jossa laskeudutaan itsen ääreen kunnioittaen ja kuunnellen omaa tahtia ja tarpeita. Pikkuhiljaa siitä tulee uusi olemisentapa, jolloin emme enää elä traumasta vaan oman kehon turvasta käsin.

Moni ihminen kokee huonommuutta siitä, ettei pysty nykyajan rytmiin. Haetaan diagnooseja ja lääkityksiä siksi, ettei asiat suju sillä kaavalla itseltä mitä yhteiskunta vaatii. Itse muistuttaisin, että vaikka elämme tällaisessa yhteiskunnassa, se on itseasiassa melko epäluonnollinen toimintaympäristö. Toivoisin jokaisen löytävän ja kunnioittavan sitä omaa luonnollista rytmiä, joka voi poiketa hyvinkin rajusti vallalla olevasta. Oman rytmimme edessä ovat usein traumamme, uskomuksemme ja se, että olemme tottuneet elämään enemmän mielessä kuin kehossa joten laskeutuminen omaan rytmiin on suuri opetusmatka itsestä ja ympäröivästä maailmasta.

Mieli on hyvä renki, huono isäntä, ja kun luomme yhteyden kehoomme, saamme tiedon ajantasaisesti aidoista voimavaroistamme. Mieli yliarvioi kapasiteettimme, mutta keho tietää. Siksi oma rytmi löytyy usein kehotietoisuuden äärellä. Tämän trendin soisi lisääntyvän kaiken nopeatempoisen sijaan. Ehkä sillä tavalla voisimme palata siihen hyvinvointiin, jota kaipaamme.

Lue myös kirjoitukseni:
7 vinkkiä miten lisätä sisäistä turvallisuuden tunnetta elämässä
Rajat on rakkautta – Teetkö rajat omalle jaksamisellesi
Se miten puhumme toisillemme kertoo sisäisestä turvan tai turvattomuuden tilasta
Avojaloin kävelemisen terveyshyödyt
Trauma on hermostossa – Triggeröityminen ei ole valinta
Traumatisoitunut tuntee turvattomuutta kehossaan – Näin vahvistat kehoyhteyttä ja sisäistä turvallisuuden tunnetta
Arjen pyhä henki
Kuinka monta omenaa on siemenessä?
Tunneherkkä aistii toisten tunteita – Miten erottaa mikä on omaa ja mikä toisen tunnetta?
Lapsena koettu turva on kivijalka aikuisuudelle – Satuhieronta vahvistaa lapsen ja vanhemman tunneyhteyttä