Tämänkertainen yrttipostaukseni käsittelee yhtä Suomen luonnon lempikasveistani. On ollut vuosia jolloin en ole kerännyt juurikaan yrttejä talven varalle mutta yleensä jos en mitään muuta satoa luonnosta ole saanut haalittua niin olen ainakin kerännyt puna-apilaa. Tuo ihana mehevän tuoksuinen ja makuinen kukka tuo kesän talvi-iltoihin haudutetun teen muodossa. Niin ihana tuoksu & maku siinä on kuivattunakin. Nyt on juuri paras ajankohta käydä keräämässä nämä ihanuudet talteen!
Kuten monia muitakin yrttejä myös puna-apilaa käytetään luontaislääkkeissä ja ihonhoitotuotteissa. Puna-apilalla on mielettömän paljon hyviä ominaisuuksia ja sitä voi käyttää ihan sellaisenaan jolloin kasvista saa myös kaikki terveyshyödyt. Paitsi että apilaa kasvatetaan vuoroviljelyssä lisäämään maan typpipitoisuutta, sen sanotaan auttavan iho-ongelmissa, kolestrolin tasapainottamiseen ja sillä on limaa irrottava vaikutus joten sitä voi siemailla vaikka yskänlääkkeeksi. Yskäisille lapsillekin erittäin suositeltavaa! Kukista voi tehdä myös hauteen joka auttaa pehmentämään ihon kovettumia esimerkiksi jalkapohjissa.
Puna-apilat sisältävät isoflavonoideja jotka vaikuttavat ihmiskehossa kuin estrogeeni. Puna-apila sisältää siis luonnon omaa estrogeeniä. Tämän ominaisuutensa avulla apilaa voidaan käyttää tehokkaana lääkkeenä lievittämään vaihdevuosien-oireita. Se on useissa vaihdevuosiin tarkoitetuissa lääkkeissäkin yhtenä ainesosana. Tavanomaista alhaisemmat estrogeenipitoisuudet vaihdevuosina voivat aiheuttaa osteoporoosia ja puna-apilan sanotaan auttavan myös tässä. Se tasaa estrogeenien tuotantoa vaihdevuosien aikana joka vähentää osteoporoosi riskiä, tasaa kuumia aaltoja ja yöhikoilua. Puna-apila voi olla avuksi myös PMS oireiden lievittämiseen.
Puna-apilan vaikutuksia on tutkittu mm syövän hoidossa. Sen on todettu auttavan jopa tiettyjen syöpäkasvainten kasvun pysähtymiseen. Rintasyöpää sairastaneille tai sairastaville ja endometrioosista kärsiville sitä ei kuitenkaan suositella estrogeeni ominaisuuksiensa tähden. Ei suositella myöskään raskaana oleville.
Puna-apiloita on helppo kerätä. Ota mukaan kori tai paperipussi. Paras sää yrttienkeruuseen on puolipilvinen ja sateeton päivä. Etsi puhdas ja saasteeton paikka jossa puna-apilat kasvaa ja kerää kukat talteen. Puna-apilaa kasvaa peltojen reunustoilla, niityillä ja ojanvarsissa. Joskus sitä löytää myös metsänreunoilta. Suomessa kasvaa myös metsä-apila joka on hyvin samannäköinen kuin puna-apila. Vaikka keräisitkin metsäapilaa se ei haittaa. Erotat ne kuitenkin siitä että puna-apilan lehdissä on valkoinen laikku ja metsäapilan lehdessä laikkua ei ole.
Palattuasi yrttiretkeltä levitä kukat kuivumaan ohueksi kerrokseksi vaikka saunan lauteille pyyhkeiden tai paperin päälle. Parissa vuorokaudessa kukat ovat tarpeeksi kuivia. Jos saunaa ei ole levitä kukat pöydän päälle tai pariksi tunniksi hyvin miedolla lämmöllä (alle 50c) uuniin, uunin luukku raollaan. Pakkaa kuivuneet kukat lasipurkkiin ja käytä talven aikana teenä. Muutaman minuutin haudutusaika riittää ja 2-4 kukkaa per kuppi on sopiva määrä.
Puna-apilaa voi käyttää myös muulla tavoin. Sitä on Irlannissa käytetty perinteisesti leivän leipomiseen. Kokeile musertaa kuivattuja apilankukkia seuraavan kerran leipätaikinan joukkoon miltä se maistuu leivän seassa.
Puna-apilasta voi valmistaa myös ihanaa kesäjuomaa.
Keitä desilitran verran apilankukkia reilussa litraa vettä noin 5 minuuuttia.
Jäähdytä vesi .
Kaada joukkoon litra sitruunalla maustettua vettä/sitruunamehua.
Lisää hunajaa ja jääpaloja.
Nauti.
0 kommenttia