Rakas pieneni, 
on aika jälleen ottaa sinua kädestä. 

Kulkea enemmän yhdessä.

Olen pahoillani, ettet ole saanut minulta,
mitä olisit tarvinnut.
Ajatukset ovat vieneet minua viime aikoina. 
Olen vain koittanut pitää hatusta kiinni ja pysyä kyydissä.

Sinä pienoinen näen ja koen sinun jääneen vaille todella monesta.
Tahdon auttaa sinua. Astutaan yhdessä,
käsikkäin vaillejäämisen poluille. 

Kuljetaan yhdessä kipuihin ja kaikkin kyyneliin, 
joita et saanut turvallisesti itkeä.

Mennään takaisin niihin hetkiin, joissa traumatisoiduit. 
Vihataan yhdessä äitiä.

Äitiä jonka olisi kuulunut meitä kasvattaa. 
Uskoisin pienoiseni, sinun, muistavan, ettei äiti ollut läsnä.

Nyt on meidän vuoro kasvaa yhdessä. 
Toinen toistamme tukien. 
Huonosti olen sinulle pienoinen 
viime aikoina ollut läsnä ja antanut tukeni. 

Tästä olen pahoillani ja pyydän anteeksi.

Olen kuullut kaipuusi syliin, tarpeesi hellille ja kaunille sanoille.
Olen heijastanut vaillejäämisesi meidän 
ulkopuolellemme täysin osattomaan yksilöön. 

Tästä johtuen en ole osannut auttaa sinua.

Pikkuhiljaa alan aikuisen näkökulmasta ymmärtämään. 

Voimavarani vahvistuvat pienin askelin, 
jotta joku päivä voimme olla vapaita
ja osaan olla tarvitsemanasi tukena sinulle.

Jokaiselta osa-alueelta haavat
parantuvat omaan luonnolliseen tahtiinsa. 
Joku päivä sinua rakas pieneni ei enää satu, 
etkä ole lukittautuneena kaikkeen kauhuun, 
mikä oli todellisuuttamme joskus.

Voimme luoda omat salaisuutemme, 
joita kenenkään muun ei tarvitse tietää, 
olkoon ne vain sinun ja minun. 
Vietetään yhdessä halihetkiä, joita vaille jäit äidiltä.

Rakas pienoiseni on varmasti kysymyksiä, 
joihin en pysty vastaamaan. 

Lopullista syytä en voi koskaan tietää, 
miksi äiti ei tullut koskaan takaisin.

Nyt otan sinut syliini ja rakastan. 
Olisit tarvinnut tämän kaiken
jo niin kauan kuin äiti on ollut kuolleena.