Katselen pöydällä palavia kynttilöitä.
Toisen niistä olen tehnyt itse.
Ne ovat niin ihania.
Jotenkin vain niin upeita.
Minua lämmittämässä.
Liekkiä päivääni tuomassa.
Tunnen kiitollisuutta.
Näistä kahdesta kynttilästä.
Tunnen kiitollisuutta..

Aloitan päiväni aina maalaamalla.
Vesiväreillä isoon vihkoon.
Se on vain veden ja värin laittamista paperille.
Muotoja. Viivoja. Siveltimen liikuttelua vetisellä paperilla.
Niiden värien valitsemista, jotka sillä hetkellä kutsuvat.
Se on siinä.
Simppeliä.
Yksinkertaista.
Energian liikkeelle laittoa.
Ilmaisua.

Sen jälkeen minä kirjoitan.
Se ilahduttaa minua jotenkin kauhean paljon.
Katsoa, mitä sisältäni tällä kertaa tulee näkyväksi.

Jostain se teksti vain pulppuaa esiin.
Välillä lyhyempänä.
Välillä tarinana.
Välillä pidempänä.

Ja se on siinä.
Yksinkertaista.
Ei ollenkaan mitään monimutkaista.
Ei ollenkaan.

Sitten minä yleensä vähän venyttelen.
Availen kehoani, joka on kamalan raskas ja väsynyt.
Siinäkään ei ole mitään sen monimutkaisempaa.
Hyvin yksinkertaista.
Hyvin yksinkertaista..

Haaveilen siitä, että jonain päivänä voisin alkaa käymään kuntosalilla.
Miten mahtavaa olisi saada lihaksia kehoon,
josta ne ovat sulaneet pois.
Tuntea vahvuutta. Voimaa kehossa.

Jonain päivänä.
Jonain päivänä..

Nyt minä kuitenkin otan iisisti.
Lepään paljon.
Sillä se on se, mitä kehoni tarvitsee nyt.
Sekin on tosi simppeliä.
Ei mitään monimutkaista.

Sitten onkin minun aamiaiseni vuoro.
Minä rakastan hyvää ruokaa.
Joten valitsenkin itselleni sitä, mitä tekisi mieli.
Katan sen kauniisti esiin.
Käytän servettejä.
Olen leikannut niitä kahteen osaan.
Kestävät silloin pidempään.

Aamiaisvaihtoehtona tänään olisi:
Riisipiirakkaa munavoilla. Klementtiini annosta raikastamaan.
Paksua jogurttia, paahdettuja kanelisia omenakuutioita, itsetehtyä granolaa, puolukoita ja hunajaa.
Tai kenties pidempään haudutettua kaurapuuroa, ihanilla ravitsevilla höysteillä – marjoilla, raejuustolla ja pellavansiemenrouheella.

Tänään taidan mennä jogurtilla ja granolalla.
Vähän vaihtelua.

Siinäkään ei ole mitään monimutkaista.
Kun mieli on ymmärtänyt, ettei tarvitse tätäkään jahkua,
että mitä valita.

Valita vain.
Valita vain..

Tänään minä aion lähteä pienelle retkelle.
Sen mittaiselle mitä jalkani tänään jaksavat kulkea.

Aion ottaa kamerani mukaan.
Valokuvata.

En ole pitkään aikaan valokuvannut.

Nyt aion.

Aion vain ottaa kuvia siitä, mikä itseäni kiinnostaa.

Kuvata vain.

Luonnon kuvia.

Tänään on luvassa aurinkoa.

Miten ihanaa.
Sydäntä lämmittävää.
Ihanaa.

Alan ymmärtää, miten yksinkertaiseksi elämäni on nykyään mennyt.

Siitä on alkanut sulaa pois kaaos.
Monimutkaisuus.
Selviytyminen.
Pelko.

Tiedän, että minun täytyy tänään hoitaa yksi virastoon liittyvä asia. Täyttää lomakkeita.

Ja minusta tuntuu niin ihanalta, että voin vain levätä siinä tiedossa, että hoidan sen tänään joskus myöhemmin. Rauhassa. Tällä samalla pehmeällä virtauksella.

Aiemmin olisin kiirehtinyt sen pariin.
Hoitanut sen mahdollisimman nopeasti pois alta – jotta varmistaisin selviytymiseni.

Nyt minua hymyilyttää.
On sekin yksi tapa elää.
Mennä tuli hännän alla.
Selviytyen.

Mutta nyt tänään –
Tuli on muuttanut hännän alta sydämeeni.

Se lämmittää minua sanoinkuvaamattoman paljon.

Tunnen sen rakkautena.
Kiitollisuutena.
Hyväksyntänä.

Ja minua kiinnostaa tutkia,
voisinko tehdä kaiken mitä teen tähän rakkauteen kytkettynä.

Tulla rakkaudeksi.

Se oli se, mitä vastasin, kun eräs ystävä kerran kysyi minulta:
mikä on elämäsi tarkoitus?

Tulla rakkaudeksi, vastasin.

Se se on.

Ja tänään on hyvä päivä sille, että tajuan –

Se on jo täällä.

Rakkaus.

Minun oma rakkaus.

Siitä käsin voin alkaa elämääni tänään luomaan.

Itselleni pehmeitä hetkiä suoden.

Hitaasti. Lempeästi.

Omassa rauhallisessa rytmissä.

Elämän kanssa yhdessä.

Rakkaudessa.