Rikkinäiset sisäiset lapset parisuhteessa – Terve aikuisuus on sitä, että olemme itse omille lapsiosillemme läsnä vastuuttamatta siitä muita

Mielestäni meitä ei ole ohjattu oikealle polulle siitä mitä on oikea aikuisuus. Yleisen käsityksen mukaan aikuisuus tuntuu olevan vastuun ottamista töistä, taloudesta ja muista arjen velvollisuuksista. Tuo on mielestäni se terveen aikuisuuden konkreettisesti näkyvä lopputulema mutta yksittäisenä tavoitteena vain hyvin pinnallinen näkemys siitä mitä aikuisuus on.

Jos aikuisuus käsitetään vain ulkoisen kautta ja sitä toteutetaan pelkästään tähtäämällä näkyvään lopputulokseen ja kontrolliin se on kestämätöntä ja rakennelma sortuu helposti. Jos aikuisuudessa pyritään pelkästään olemaan velvollisuudentuntoinen mutta ei rakenneta pohjaa sisältä käsin kohtaamalla sisäisiä lapsia ja niiden vajeita, on kuin rakentaisi taloa hiekalle. Se ei tule kestämään. Terve aikuisuus lähtee siitä, että otamme vastuun itsestämme sisäisillä tasoilla. Kun perustukset on kunnossa niin ulkoiset asiatkin ovat tukevammalla pohjalla.

Aikuisuus on monille uuvuttavaa. Sen näkee monista jo päällepäin. Velvollisuudet painaa ja koitetaan selviytyä. Silloin ei edes ehkä ymmärretä mistä selviytymisen tunne johtuu. Kun puitteet on elämässä kunnossa mutta siltikin ahdistaa ja tuntuu haastavalta niin ihminen saattaa kyseenalaistaa itseään, että mikä minussa on oikein vikana kun mikään ei riitä. Ei ymmärretä sisäistä tunnemaailmaa, ja sitä, että selviytymisen tunne tulee siitä, että koitetaan paikata tunnevajeita ja omia rikkinäisyyksiä tavoilla jotka eivät tepsi. Sisäistä ei voi korjata ulkoisella. Asioita on mentävä katsomaan syvälle itseen.

Selviytymisen tunne tulee usein siitä, että meissä on rikkinäisiä osia, huomiota vaille jääneitä lapsiosia tai isoja tunnevajeita. Nämä osat omassa itsessä ovat vailla huomiota kun elämä täyttyy velvollisuuksista; pitäisi olla hyvä vanhempi ja kumppani, hoitaa työt ja arki. Kaiken tämän vastuun keskellä meissä itkee suremattomat surut ja vaille jäämiset joita koitamme arjen kiireessä siirtää sivuun, painaa alas ja tukahduttaa. Ei ihme, että luoviminen kaiken keskellä tuntuu joskus selviytymiseltä. Harvemmin meitä kuitenkaan uuvuttaa konkreettiset asiat vaan enemmänkin sisällä vellovat raskaat tunteet. Kun tunteet tuntuvat raskaalta kivireeltä, ja koitamme selviytyä rikkinäisen sisäisen lapsen kanssa, kaikki muukin voi tuntua ylitsepääsemättömän raskaalta.

Tuo sisäinen lapsemme eri ikäkauden tunnevajeineen koittaa tulla kyllä näkyväksi erilaisten tunteiden ja olotilojen kautta. Harvemmin kuitenkaan osaamme, ”ehdimme”, uskallamme tai arvostamme sitä tarpeeksi antaaksemme sille aikaa. Tilan ja ajan antaminen on kuitenkin ratkaiseva asia. Sen kautta annamme näille huomiota vaille jääneille osillemme viestin, että ne ovat arvokkaita ja tervetulleita. Kun nuo osat viimein saavat kaipaamansa huomion ne voi pudottaa monta raskasta selviytymisstrategiaa. Sen jälkeen paljon energiaa kuluttavia itsemme välttely-yrityksiä ei enää tarvita kun tulemme tietoisesti näkyväksi itsellemme.

Liiankin usein häpeämmme näitä lapsiosastamme tulevia merkkejä ja usein koitammekin silloin vain tukahduttaa ne. Olemme saaneet siihen mallin jo ehkä varhane. Ja juuri sen takia ne ovatkin alunperin piilottanut. Ihminen on joutunut ottamaan selviytymismekanisminsa käyttöön, koska hnen tarpeitaan on lapsena torjuttu epätoivoittuina tai liian vaikeina. Ehkä sillon on joutunut jo varhaisella iällä oppimaan defenssinsä ja välttelyn tavakseen selviytyä.

64425069_850416935327909_6663723986892881920_n

Sellaisen viestin nämä tietyt osamme saivat siis jo lapsena, että niille ei ollut tilaa, niitä ei ymmärretty tai vanhemmissamme itsessään oli liikaa torjuntaa näissä osissa. Siksi niitä ei voinut sallia toisellekaan. Aikuisena nämä tavat uuvuttavat ja ovat käyneet tarpeettomiksi. Mutta ne ovat ehkä muodostuneet niin kiinteäksi osaksi persoonaa, että niitä on vaikea tunnistaa ja muuttaa.

Se on kuitenkin mahdollista ja kaikki alkaa aueta kun meneekin omien tunteiden kanssa myötävirtaan, kysyy mitä asiaa niillä on, sen sijaan, että suostuisi enää häpeämään mitään tarpeitaan.

Jos aikuisuuden käsitys perustuu ulkoa-ohjautuvuuteen, parisuhteissakin tulee olemaan ongelmia.

Rakkaudettomat sisäiset lapset eivät voi muodostaa tervettä parisuhdetta

Monesti nämä osat tulevat eniten esiin rakastavassa ihmissuhteessa koska silloin lapsi meissä tunnistaa, että olemme rakkauen maaperällä ja kenties täällä me saamme tulla nähdyksi. Saamme ehkä vastaavan tunteen kuin silloin lapsena eläessämme lapsuuden perheessä. ”Täällä on rakkautta, täällä olen hyväksytty.” Nuo osat ulevat kuitenkin usein esille lapsenomaisesti, kiukuttelun ja epäsuoran vihjailun avulla, joka taas aiheuttaa vaan eripuraa ja riitoja kahden ihmisen välille. Tarvitaan siis ensin itsessä sisäisen aikuisuuden heräämistä ja vahvistamista, jotta ihmissuhteet voivat toimia terveesti. Aikuisessa parisuhteessa kun ei ole tarkoitus kummankaan toimia lapsenvahtina tai kaitsijana. Eikä ottaa jatkuvasti vastaan epäkunnioittavaa ja vahingoittavaa käytöstä.

Lapsi meissä pyrkii oikeuttamaan omaa toimintaansa:
”Minulla on oikeus olla olemassa ja näyttää tunteeni.”

Mutta aikuinen meissä tunnistaa:
”Minä olen vastuussa tunteistani ja käytöksestäni tässä hetkessä. Se mitä menneisyydessä tapahtui ei ole minun vastuullani, mutta siitä aiheutuneet tunteeni ovat.”

Aikuinen parisuhde perustuu siihen, että molemmat ottavat vastuun rikkinäisistä lapsiosistaan, eivätkä laita siitä vastuuta toiselle. Tällöin sellaisestakin lähtökohdasta jossa on hyvin rikkinäisiä lapsiosia, voi muodostaa terveen, hyvinvonvoivan ja kukoistukseen johtavan parisuhteen. Joskus terapiaan hakeutumien on ainoaa toimivaa vastuullista jos itsellä ei ole keinoja ja turvaa tarpeeksi.

Sisäisiä vajeita rehellisesti kohtaamalla niitä voi oppia täyttämään

Jos lapsiosasi ei koe ansaitsevansa rakkautta, et koe kokonaisvaltaisesti itseäsi rakkauden arvoiseksi aikuisuudessakaan. Rakkaudettomuuden kokemuksen vajeita täyttämään tarkoitettu parisuhde on ikuista riittämättömyyden, ahdistuksen ja selviytymisen vuoristorataa johon mahtuu ana hyvätkin hetkensä nousuineen mutta alas tullaan taas rytinälä.

Kun otamme itse vastuun siitä millainen osa meissä kokee rakkaudettomuutta ja alamme itse vastata ensisijaisesti tämän lapsiosan tarpeisiin, löydämme tasapainoa myös suhteessa toiseen ihmiseen.

DSC_0259 (2)

Aikuisessa parisuhteessa arvostetaan kummankin tekemää sisäistä työtä joten hyvä merkki suhteen toimivuudesta on se, että voi avoimesti puhua heikoista kohdistaan ja tulla niiden kanssa hyväkstysti kohdatuksi, tuetuksi ja rakastetuksi. Henkilö joka on ottanut omasta sisäisestä työstään itsekin vastuun arvostaa tälläistä rehellistä jakamista haavoittuvuudesta käsin. Henkiö joka taas ei ole ottanut vastuuta omien lapsiosien eheyttämisestä tai suhteessa joka ei perustu toisen aidolle hyväksymiselle toinen alkaa usein torjua tälläisiä kohtaamisyrityksiä. Kenties hän itse ei halua nähdä itsessään samoja kohtia tai sitten hänessä ei ole tarpeeksi tilaa, rakkautta ja hyväksyntää.

Tie eheyteen ei ole suora ja yksinkertainen. Vaan täynnä erilaisia näkökulmia jotka nousevat esiin erilaisissa olosuhteissa.

Tietoisessa aikuisessa parisuhteessa pyritään olemaan tarkkailija itselleen sen sijaan, että jatkuvasti reagoisi kivuistaan käsin toisen käytökseen. Aikuinen parisuhde ei pyri muuttamaan toista vaan katsomaan sisäänpän itseään mitä voisi itse asioille tehdä. Aikuinen kerttoo tarpeistaan rakkaudellisesti, ei vaatien tai toista muuttaen. Aikuinen ei koe uhkaa siitä, että toinen ei aina pysty vastaamaan omiin tarpeisiin.
Jos tälläistä aikuista ei kummankaan lapsiosan tukena itsessä ole suhde ei voi pitemmän päälle hyvin. Silloin siinä käytetään voimia vieviä selviytymismekanismeja joiden kanssa selvitään hetki kunnes taas pudotaan kuoppaan. Suhde voi kyllä olla olemassa mutta se on kuin kahden lapsen draamaa. Eikä lapset osaa muodostaa terveitä aikuisia parisuhteita, sehän on selvää.

Sisäisten lasten konflikteihin parisuhteessa voi olla avuksi parisuhdeterapeutti. Ensin on kuitenkin myönnettävä itselleen ja kumppanilleen, että tälläiisiä lapsiosia itsessä on ja ne vaativat työstämistä ja tukea. Sisäisten lasten rakkaudettomuus ja tunnevajeet voivat olla niin syvällä persoonan rakenteissa, että vaatii työtä ja aikaa purkaa niitä, mutta se on aina mahdollista sisäisen päämäärätietoisen työskentelyn kautta.

Tuossa prosessissa kysytään ennen kaikkea sitä, että olemme itse itsellemme rehellisiä ja itsemme puolella. Voimme nyt olla ainoastaan itse omalle sisäiselle lapselle se aikuinen johon hän voi alkaa nojata ja luottaa. Joka näyttää meille, ettei häivy paikalta tai jätä asioita kesken. Kun alamme luottaa sisäiseen aikuisuuteemme, emme esitä vaatimuksia enää ulkopuolellemme. Kun lapsiosat alkavat luottaa ne integroituvat toimimaan yhdessä terveen aikuisosan kanssa. Silloin ne tulevat ehjempinä ja selkeämpinä tarpeineen esille.

Luottamuksen rakentamisessa saattaa kuitenkin mennä oma aikansa, koska olemmehan hylänneet ne niin pitkäksi aikaa. Ehkä vuosikymmeniksi. Meidän tyäytyy nyt määrätietoisesti näyttää, että nyt olemme tulleet jäädäksemme itsemme ja kaikkien olemuspuoliemme tueksi. Sen kautta lapsiosamme saavat viimein kokea sitä aikuisuutta jota ne aina ovat kaivanneet ja tavinneet. Ratkaiseva oivallus voi joskus olla se, että ainoa henkilö joka sitä voi niille enää tarjota on sinä itse.

Missään vaiheessa ei ole tarkoitus hävittää ja unohtaa lapsiosiamme vaan oppia kunnioittamaan niiden olemassaoloa. Terve aikuisuus on sitä, että olemme itse omille lapsiosillemme läsnä vaatimatta sitä muilta ja vastuuttamatta siitä muita.

Aikuinen osa ei ole riippuvainen toisen ihmisen rakkaudesta. Aikuinen osa pystyy elämään yhteydessä toiseen olemalla ensisijaisesti yhteydessä omiin tarpeisiin. Yhteydestä itseen ja omiin tarpeisiin lähtöisin oleva kommunikointi luo haavoittuvuudesta käsin yhteyttä myös toiseen.

DSC_0190 (2)

Aikuisuus ei mielestäni ole ensisijaisesti siis ulkokultaisten velvollisuuksien täyttämistä ja suorituskeskeisyyttä vaan ennen kaikkea omista tunnetarpeista vastuun ottamista. Aikuisuus ei myöskään ole sitä, että itsessä ei olisi haavoittuneita ja rakkaudettomia osia vaan sitä, että ottaa niiden hoitamisesta itse vastuun eikä projisoi niitä toisten päälle epärakentavasti.

Joskus on erittäin paikallaan hakea ammattiapua näiden asioiden työstämiseen ja oivaltamiseen. Sekin on aikuisuutta. Nähdä, että tähän en yksin kykene tai tähän taitoni loppuvat, siispä tarvitsen apua.

Aikuisuus ei sysää omaa vastuutaan pois ja puhu, että hänen pakko suorittaa velvollisuuksia tai muuta eikä aikaa jää tärkeimmille asioille kuten ihmissuhteelle tai omille lapsilleen. Aikuinen tekee päätökset aina tietoisesti ja vastuullisesti ilman muiden tahojen tai ihmisten vastuuttamista. Aikuinen on ottanut vastuun syistä miksi tekee asioita. Selvittänyt arvonsa ja elää niiden mukaan.

Mielestäni meille ei olla opetettu mitä on terve aikuisuus olemme nähneet siitä vain ulkoa-ohjautuvan valheellisen mallin. Se takia näitä asioita ei ole välttämättä helppo tunnistaa. Ei ole helppo tunnistaa mistä oma pahaolo saattaa johtua jos vastausta hakee ulkoapäin. Kaikki palaset saattavat olla elämässä paikoillaan mutta silti sisällä on paha olla. Tuo pahoinvointi kärjistää tilanteita ulkoisestikin. Ainoa keino eheyttää omaa elämää on katsoa sisimpäänsä. Millaisia lapsiosia siellä on vailla meidän omaa huomiotamme. Pysähtymällä ja tiedostamalla asiat alkavat aueta. Saamme ymmärrystä itsellemme viimeinkin, sitä mitä niin kauan nämä lapsiosat ovat koittaneet huhuillen apua ulkoisesta maailmasta.

Me olemme menneet lapsiosiemme talutusnuorassa etsien vastausta ulkoapäin parhaan tietomme mukaan. Mutta voimme pysähtyä huomaamaan että tässä ja nyt, olemme se aikuinen, vastaus lapsiosillemme jota se on aina hakenut ja ottaa vastuullemme tehtävän vastata tähän kutsuun. Sen seurauksena saamme viimein kokonaisvaltasesti kokea sitä elämää mitä niin kauan olemme kaivanneet. Pikkuhiljaa palaset alkavat loksahdella paikoilleen kun aikuinen meissä ohjaa elämääme ja sisäsillä lapsillamme on turva ja ne tulevat kuulluksi.

Lue myös artikkelini:
Torjuttu sisäinen lapsi kipuilee vanhemmuudessa
Jokainen kipusi ansaitsee ja tarvitsee tulla nähdyksi rakkaudessa
Sisäisen lapsen vaiheet ihmissuhteessa
Kuka turvaa sisäistä lasta?
Kiukuttelu kertoo kohtaamattomista tarpeista – Kun aikuinen kiukuttelee lapsiosa on ohjaksissa
Erityisherkkä (sisäinen)lapsi
Tositarina taakkasiirtymän katkaisemisesta – Ukko Kärkkäinen kirjoitti itsensä ulos isänsä sotakokemusten jättämistä kauhuista

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *