Joker-elokuva kertoo miehestä, joka pitää yllä kahta naamiota: toista klovnin palkkatyötä varten ja toista, jota hän ei pysty poistamaan. Hän pakottaa itsensä hymyyn tunteakseen olevansa hyväksytty ja osa ympäröivää maailmaa. Hymy on naamio, joka kätkee hänen tuskansa. Elokuvan hahmo on mieleltään järkkynyt mutta vastaavia suojakeinoja on käytössä kenellä tahansa meistä. Itse luotu naamio tuo näennäistä suojaa ja turvaa totutuksi tavaksi asti ja siksi jää monesti itseltäkin huomaamatta.

Tarve suojautua juontaa juurensa jo lapsuudesta. Ani harva on lapsuudestaan saanut niin vahvan perustan terveelle itsensä rakastamiselle, ettei olisi luonut suojakseen jonkinlaista maskia. Tuo maski luo kuilun ympärillemme ja erottaa sen, kuka todella olen (aito, syvin olemus) ja minkä vaikutelman itsestäni annan (kuva, jollaisena haluan muiden minut näkevän / ulkoisen maailman asettama ideaaliminä). Aivotutkija Joe Dispenza puhuu identiteettiaukosta, jonka väliin jää mm. arvottomuuden tunnetta, kiukkua, pelkoa, häpeää, epävarmuutta ja syyllisyyttä. Aukko on yksilöllinen ja on täytetty niillä tunteilla, jotka olemme omaksuneet elämämme aikana ja jotka perustuvat aiempiin kokemuksiimme. Mitä suurempi aukko on, sitä suurempi on riippuvuutemme opittuja tunnetilojamme kohtaan.

Kun pientä lasta torutaan tai hänelle ilmaistaan, ettei tiettyjä tunteita sovi näyttää tai hän muuten kokee, ettei tule nähdyksi ja kuulluksi, niin hän vetää siitä omat johtopäätelmänsä. Lähes poikkeuksetta kansallisuudesta, kulttuurista, uskonnosta, ihonväristä tai muustakaan riippumatta tuo johtopäätelmä juontaa yhteen ja samaan ydinuskomukseen: Olen rakastettava ja rakkauden arvoinen vain jos….

Tämä lause itsessään luo ydinhaavan: uskomuksen siitä, että rakkautta saadakseni minun pitää olla tietynlainen tai toimia tietyllä tavalla. Se sisältää harhaluulon, etten olisi rakastettava muuten kuin tietyin ehdoin. Tämä on ehdollisen rakkauden kollektiivihaava, joka tälläkin hetkellä maailmassa märkii näyttävästi. Sen seuraukset näkyvät mm. jakautuneisuutena, sotana, väkivaltana, välinpitämättömyytenä ja huonona käytöksenä. Rakkautta saadaksemme teemme epätoivoisiakin temppuja ja niiden taustalla on yksi ainoa ajatus: kunpa vain olisin läheisilleni rakastettu!

Itsekriittinen sisäinen puhe
Se, mitä tuon edellä mainitun jos-sanan jälkeen sanoittuu, on yleensä jonkinlaista itsekritiikkiä, joka voi kohdistua:

• kyvykkyyteen: ajatus siitä, että nykyinen osaamiseni ei riitä vaan minun tulisi olla parempi jossain asiassa
• kehoon: jotain kehossa on pielessä – olen liian pitkä/lyhyt/laiha/lihava tai kasvot ovat vääränmuotoiset, nenä vääränlainen, rinnat liian isot tai pienet jne.
• identiteettiin: jokin omassa olossa ei vastaa ajatuksia esim. sukupuoli, uskonto, etnisyys tai esimerkiksi se, että on luonteeltaan introvertti mutta toivoisi olevansa ekstrovertti
• ihmissuhteisiin: perustana on etsiä toiselta hyväksyntää ja vastausta siihen, että kelpaan ja riitän tällaisena

Hyvin usein ihmisen päänsisäinen puhe – mitä itsellesi kerrot ja miten itsesi näet – on kriittistä ja tuomitsevaa. Kun toistuvasti puhuu itselleen arvostelevasti, se satuttaa. Ja kun sattuu, syntyy aina haavoja. Siinä kohtaa ihminen vaistomaisesti suojautuu, koska ei halua, että enää sattuu. Kun ihoon tulee haava, siihen laitetaan laastari. Samoin ihminen ”laittaa laastarin”, henkisen suojan, sisäisen kipunsa peittääkseen. Tuo suoja kuitenkin luo kulissin, joka etäännyttää ja pitää meidät erillään muista, sekä aiheuttaa paljon kärsimystä läpi elämän.

Monenmoiset suojakeinot
Se, minkälaisen energeettisen maskin, naamion tai haarniskan haavan päälle valitsee, voi vaihdella tilanteen mukaan. Yksi suojauksen muoto on sulkea sydämensä ja esittää kovaa tai välinpitämätöntä, ettei tulisi torjutuksi. Yleistä on piiloutua kiireen ja touhuamisen taakse, jottei tarvitse kohdata kipua itseässään. Myös reippauteen ja jaksamiseen verhottu suoja (tyyliin: ei tässä mitään, kaikki on ihan hyvin) antaa itselleenkin väärän tilannekuvan. Joskus nauru ja huumorikin, kaiken leikiksi lyöminen, voi olla eräänlainen suojakeino.

Näiden lisäksi on myös muita suojautumismalleja, kuten esimerkiksi:

• Arvovalta: ajatus siitä, että tietty asema tai rahamäärä tuo auktoriteettiä ja siten pitää ”turvassa” ainakin niiden ihmisten joukossa, jotka tämän tietävät .
• Täydellisyys: Pyrkimys olla kaikin tavoin täydellinen – on täydellinen keho, ulkonäkö, puoliso, lapset, talo, auto, tekee asiat oikein ja on kaikin tavoin täydellinen niin, ettei kukaan pääse kritisoimaan mistään.
• Vihaisuus eristää tehokkaasti, sillä se pitää kaikki ympärillä olevat varpaillaan ja etäisenä
• Näkymättömyys: vähättelee omia näkemyksiään, eikä tuo niitä julki, pitää pään painoksissa yrittäen piiloutua, pienentää itseään ja välttää kaikin tavoin huomiota
• Miellyttäminen: ajatuksena, että kun miellytän ja palvelen muita, kaikki ovat minuun tyytyväisiä, eivätkä ”nuolet” osu minuun

Tunnistan tuosta useammankin itselle tutuksi tulleen suojamekanismin. Niiden myöntäminen ei ole helppoa ja siksi ne ovatkin pitkään pysytelleet piilossa. Vasta nyt on itsetutkiskelu tullut siihen kohtaan, että on valmiudet alkaa näitäkin kuorikerroksia itsessään avaamaan.

Mikä valtava määrä energiaa kuluu itsensä suojaamiseen ja puolustamiseen!

Ihmisillä on luontainen tarve suojella itseään toisiltaan ja puolustaa periaatteitaan, mielipiteitään, resurssejaan ja sydämiään. Puolustaa mlltä? Taustalla on alitajuinen pelko, että toinen henkilö voi satuttaa, vahingoittaa tai järkyttää sinua. Tai hän voi tai ottaa sinulta jotain pois tai käyttää sinua hyväkseen. Kyseessä voi olla tietoinen tai tiedostamaton pelko, että toinen ihminen voisi jollain lailla hallita sinua, vapauttasi tai tunteitasi. Ikään kuin hänellä olisi kyky pilata rauhasi. Joten uskomme, että meidän on suojeltava itseämme siltä. Niinpä kovetamme sydämemme, teemme sisäisiä tai ulkoisia arvioita henkilöstä, taistelemme vastaan tai vain vältämme häntä.

Samalla tuo maski tai naamio suojelee meitä myös itseltämme: silloin meidän ei tarvitse kohdata itseämme. Välttääksemme tuon itsessämme olevan kipeän kohdan tutkiskelua, väistämme sen etsimällä jonkin rauhoittavan aineen tai asian, jolla välttää haavan aiheuttamaa kipua. Yritämme löytää keinon, jolla voi saada maksimaalisen kivunlievityksen minimihinnalla. Siihen tarkoitukseen kelpaa mikä tahansa itsemme ulkopuolinen helpotus, josta helposti tulee riippuvuus: alkoholi, tupakka, huumeet, seksi ja ihmissuhteet, kännykkä ja some, pelaaminen, shoppailu, juoruilu, Netflix…

Mitä enemmän ihmiseen sattuu, sitä enemmän hän etsii ulkoisia pelastusrenkaita avukseen. Mutta mikään niistä ei auta, kuin hetkellisesti. Jossain kohtaa tulee piste, että on käännettävä katse sisäänpäin. On uskallettava kohdata sisäinen petonsa ja tehtävä rauha sen kanssa. Joten anna itsesi olla haavoittuvainen ja loukkaantunut. Hyväksy se, kuuntele sitä, opi siitä. Ole vanhempi – äiti ja isä – itsellesi. Ole aikuinen.

Luulemme, että kulissien ja naamioiden takana olemme turvassa, mutta todellisuus on päinvastainen. Vasta, kun pudotamme suojamaskit ympäriltämme, olemme turvassa. Koska silloin olemme aitoja ja rehellisiä itsellemme, eikä meitä enää voi satuttaa. Elämä osoittaa näin jälleen yhden paradoksinsa: kun pudotamme ylimääräiset suojat, olemmekin suojattuja.

Kun avaamme sydämemme, pääsemme lähemmäs todellista itseämme. Alamme ymmärtää, että se hyväksyntä ja rakkaus, mitä olemme itsemme ulkopuolelta etsineet, onkin ollut koko ajan meissä.

Avaimet on käsissämme. Vain me itse voimme antaa itsellemme turvan ja kun sen kokee, ei enää ole tarve suojautua elämältä ja ihmisiltä. Silloin on tullut kotiin itsessään.