Anna kun arvaan, sinulle itsestä huolehtiminen on tosi vaikeata. Jokin selittämätön vaikeus siinä piilee mihin ei saa otetta. Monta syytä löytyy vaikka heti lueteltavaksi sille miksi sinulla EI ole aikaa käydä lenkillä, aloittaa uutta harrastusta, pitää pientä breikkiä töistä/lapsista/kotihommista. Syytät siitä aikaa, rahaa, työnantajaa, miestä, säätä…

Syytät muita koska, koet itse SYYLLISYYTTÄ.

Itsellesi tulee syyllinen olo jos jätät lapset lapsenvahdille, kodin sotkut siivoamatta, työnantajan pulaan, jollekin muulle omat hommat… Syyllisyyden tunne estää sinua siis huolehtimasta itsestäsi. Olenko oikeassa? Heitin ilmoille vain tämän arvauksen koska itse koin AHAA-elämyksen tästä asiasta.

SYYLLISYYS on järkyttävän raskas tunne, joka vie energiaa suunnattomasti emmekä edes ymmärrä sitä täysin ennen kuin vapaudumme siitä! Syyllisyyden tunne vetää myös puoleensa syytöksiä. ​Ja tottakai ne tuntuvat aiheellisilta, olemmehan syyllisiä omasta mielestämmekin jo valmiiksi! Mutta miten ihmeessä pääsemme pois tuon tunteen ohjaksista, se kun tuntuu kontrolloivan kaikkea tekemistä. Ehkä sen auki avaaminen auttaa asiaa, joten pohditaan tätä hetki…

Syyllisyys menee samaan kategoriaan kuin häpeä, se liero ei halua tulla nähdyksi. Se kehittää defenssit päällensä helposti. Saa syydettyä viat toisten niskoille, kiukkuhermon pintaan tai muun ärsyttävä piirteen helposti ihmisestä esiin. Syyllisyys, tuo mielenrauhan varas. Kulkee kuin kello kädessä mitaten mitä on tullut tehtyä, mitä ei, onko oltu liikaa vai liian vähän.
​
Syyllisyyden mielestä harvoin mikään on tarpeeksi ja sitä kompensoidakseen se kehittää kaikenlaisia suunnitelmia jotka pyörivät mielessä päivin ja öin. Syyllisyys varastaa mielessä niin  paljon energiaa toiminnaltakin, – se energia on pois kaikesta muusta elämästäsi, mutta sitä harvoin tajuaa ennen kuin on todella päässyt eroon tuosta vihuliaisesta riittämättömyyden tunteesta.

Sanon sitä vihuliaiseksi, koska sitä se itselleni oli. Se varasti minulta monta hyvää hetkeä ja teki joskus itseni jopa ihan toimintakyvyttömäksi. Syyllisyyden alla on niin raskas elää, ja toivon, että voisimme kaikki vapautua siitä, koska lopulta mitä teemme sillä?

Luin jutun jossa sanottiin, että tiedät olevasi hyvä vanhempi koska podet syyllisyyttä. Ok. Ymmärrän pointin tuon ajatuksen takana, mutta mielestäni se on aika peruspessimistinen toteamus. Tyyliin: ”Aina on varaa parempaan.” Kehityssuunta on hyvä tottakai olla eteenpäin, mutta niin ei tarvitse olla tämän hetken laadun kustannuksella.

Jos podemme syyllisyyttä siitä ettemme ole ”tarpeeksi hyviä” miten voisimme koskaan kehittyä.
Syyllisyyden taakan alta kun on vaikea kohota. 

Millä tavalla syyllisyys tekee meistä parempia?

Mitä esimerkiksi lapsi oppii siitä, että syyllisyys lamauttaa äidin niin, että on hyvin vaikea edes myöntää toimineensa väärin. Raskaat ajatukset pyörii päässä ja on vaikea keskittyä lapsen kanssa tähän hetkeen, kepeään leikkiin. Syyllisyys kun voi olla niin vahva, että todella uskomme olevamme maailman surkeimpia, laiskimpia tai huonoimpia äitiydessä, työssä, kodinhoidossa, you name it.
Mitä itsekään opimme siitä, että kärvistelemme tässä tunteessa päivästä ja vuodesta toiseen?
Moni arvokas hetki kuluu ohi kun mielessäsi pohjimmaisena pyörii ajatuksia siitä miten asioiden pitäisi ollaparemmin, miten sinun olisi pitänyt tehdä sitä tätä tuota. Ajatuksia jotka kumpuavat pohjimmiltaan syyllisyyden tunteesta.

Voisitko oppia enemmän jos luovut siitä tunteesta?
​Voisitko oppia enemmän lapseltasikin kun näkisit maailman ilman syyllisyyden laseja?

Olen kokenut syyllisyyttä siitä etten pysty antamaan tarpeeksi rakkautta lahjalapsilleni. En niinkuin heidän oma äitinsä ehkä olisi pystynyt. Olen kokenut syyllisyyttä siitä, että tahdon viettää omaa aikaa välillä aivan täysin rauhassa enkä halua, että silloin tullaan kysymään ”yhtään pikku juttua.” Olen kokenut syyllisyyttä paljon myös asioista joita en osaa nimetä, enkä edes tunnista, ja se on vaikuttanut olemiseeni jostain niin syvältä tasolta, että siihen on ollut vaikea päästä käsiksi. Kunnes yksi päivä oivalsin sen ja vapauduin.

Jokin yhtäkkinen oivallus herätti minut kokemasta syyllisyyttä. Sain aivan valtavan määrän energiaa käyttööni sen oivalluksen jälkeen. Huomasin kuinka lamautunut ja uupunut olinkaan ollut pelkästä syyllisyyden taakasta.

​Yhtäkkiä pystynkin katsomaan kaikkia perheemme lapsiamme samalla tavalla rakastavasti silmiin.
​Aiemmin vain syyllisyys esti sen. Hullua!
​

​Malliopimme suurimman syyllisyyden ympäristöstämme.
Kysy siis itseltäsi: onko tämä syyllisyys minun omani?
Tarkkaile vanhempiasi. Kokevatko he syyllisyyttä jostain, paikkailevatko omin defenssein sitä ja mieti mitä tästä olet kopioinut itse? Tarvitsetko syyllisyyttä oikeasti mihinkään?
Auttaako syyllisyys sinua aidosti kehittymään?
Veisikö itsemyötätunto sinut sittenkin pidemmälle pyrkimyksissäsi?  

Syyllisyys vaatii, vaatii, vaatii! Ja antaa…. niin mitä?
Miksi koti pitäisi aina olla järjestyksessä? Miksi asiat pitäisi olla täydellisiä?
Keneltä tuo ajatus on tullut, kuka sitä vaatii? Keneltä se syyttävä ääni  alunperin peräisin ja mistä HÄN sen sai?

En keksi itse mitään positiivista syyllisyydestä joka liittyy arkiseen elämään.
Tietenkin jos on aidosti toiminut väärin tai vahingoittanut toista tahallaan syyllisyys kertoo meillä olevan terve moraali, mutta jos en aina ole sitä mitä muut kaipaavat, odottavat ja tarvitsevat, minä riitän silti enkä ole mihinkään syyllinen. Olen ihminen.

Emme syntyneet tänne täydellisinä. Synnyimme tänne erittäin keskeneräisinä, kömpelöinä ja jatkuvasti uutta oppimaan. Keskeneräisyys on kaunista. Siinä ei ole mitään mistä tarvitsee kokea syyllisyyttä.

Saattaa jopa olla, että se mitä todella toivomme esimerkiksi lapsillemme, opetamme sen keskeneräisyytemme kautta. Näyttämällä miten itse opimme itsestämme, tunteistamme ja elämästä jatkuvasti  uutta,  opetamme hyväksyntää.

Meillä on lupa siihen. Syyllisyyttä potemalla teemme karhunpalveluksen, siirrämme sen taakan lastemme harteille. Ja estämme itseämme oppimasta. Emme näytä lapsille miten mennään eteenpäin, miten virheistä opitaan ja kasvetaan.

Haluammeko, että hekin kokevat elämässään etteivät ole tarpeeksi, vaan, että aina pitäisi olla enemmän.

Muutamme maailmaa sisältäpäin, yksi ihminen kerrallaan. Ja voimme tehdä suuren palveluksen luopumalla vanhoista uskomuksista jotka pitävät yllä tälläisiä raskaita tunteita, kuten turha syyllisyys.

Laita syyllisyys pois ja nauti elämästäsi!  Se on taito jonka haluat varmasti jättää perinnöksikin.