Sain etuoikeuden olla viime tammikuussa mallina taiteilija Liisa Rasinkankaan muotokuvamaalaukselle. Kokemus oli hyvin moniulotteinen. Valmiin taulun näkeminen oli myöskin voimakas elämys. Vaikka toimin vain mallina, ja lopputulos muotoutui Liisan käsissä omanlaisekseen niin väistämättäkin näen lopullisessa versiossa paljon itseäni. Se on erikoinen tunne, koska harvoin saa kokea vastaavaa.
Tutustuin Liisaan vajaa vuosi sitten kun sovimme tapaamisen yhteistyökuvioiden merkeissä. Minulle oli herännyt ajatus jospa Liisa voisi olla kuvittamassa runokirjaani. Kun saavuin Liisan silloiselle ateljellee tunsin voimakasta kotiin paluun tunnetta. Tuo tunne oli ikäänkuin etiäinen, koska myöhemmin vielä samana vuonna muutin tuohon Liisan silloiseen asuntoon. Liisan tapaaminen oli siis todella iso muutoksen alku vaikka projektimme ei ainakaan tässä kohtaa ole toteutunut kuten alkuun sen ajattelimme. Muuttoni myötä meistä tuli samalla myös naapureita, koska Liisa vaihtoi asuntoa samaan pihapiiriin.
Talvella Liisa ehdotti, haluaisinko tulla muotokuvamalliksi hänen maalaukseensa. Tartuin tilaisuuteen inspiroituneena. Ajattelin, että siitä tulisi varmasti hieno kokemus. Sovimme päivän jolloin Liisa aloittaisi maalaamaan kuvaa. Yhtenä talvipäivänä sitten istuuduin Liisan keittiössä pienelle jakkaralle ja Liisan maalatessa yritin olla siinä mahdollisimman paikoillaan. Liisalla oli telineessä edessään tyhjä taulupohja ja vieressään paljon maaleja. Hän piirsi minusta hiilellä muotokuvan ääriviivoja.
Siinä istuessani kävin läpi paljon tunteita. Ensimmäiseksi koin valtavaa kiitollisuutta siitä, että sain kokea tuon hetken Liisan kanssa. Sitten minulle tuli menneen ajan nostalginen tunne siitä miten entisajan taiteilijat ovat maalanneet muotokuvamaalauksia ja miten me voimme nyt ihailla näitä teoksia eri museoissa juurikaan tietämättä tai aavistamatta niiden historiaa. Voimme toki lukea taulujen kuvissa esiintyvien henkilöiden historiasta mutta emme enää tavoita sitä elävää hetkeä kun taulu on syntynyt. Minulle tuli tätä kirjoittaessani mieleen esimerkiksi elokuva Tyttö ja helmikorvakoru. Siinähän on kuvaus taiteilijasta ja saman nimisen kuuluisan maalauksen mallina olleesta naisesta. Muotokuvien taustalla on paljon mielenkiintoista historiaa ja käänteitä. Tunsin olevani osa jotakin jatkumoa siinä mallina istuessani. Kaikki tuossa hetkessä oli hyvin tavallista ja samalla tuo hetki oli tosi merkityksellisen tuntuinen.
Muotokuva on voimakas jälki aikaan. Taulu jää eloon kun ihmisistä aika jättää. Jokin maalaushetkestä tallettuu myös tauluun eläväksi energiaksi joka välittyy katsojalle vielä vuosien jälkeen. Näihin kaikkiin ajatuksiin sain ihanan syväsukelluksen istuessani Liisan keittiössä tuona talvisena iltapäivänä.
Mallina istuminen toi myös esiin näkyvänä olemisen teeman ja itsensä arvostamisen tai arvostuksen puutteen tunteita. Tulin paljon käyneeksi läpi sitä millaisia kommentteja olin saanut olemuksestani ja kasvojeni piirteistäni. Kaikki eivät olleet olleet aina positiivisia ja sain kohdata siinä näkyvillä ollessani paljon niitä häpeän tunteitakin mitkä kaikista sanomisista oli sisimpään varastoitunut.
Liisan kanssa oli mielenkiintoista käydä läpi sitä mitä tilanne herätti meissä molemmissa. Liisa taas koki tilanteen aivan omalla tavallansa. Oli arvokasta jakaa se yhdessä. Kun päivä vaihtui illaksi olimme juoneet muutaman kupin teetä ja ääriviivani olivat hahmottuneet paperille. Taulu jäi hahmotelmana valmistumaan omalla ajallaan Liisan käsissä.
Viikot ja kuukaudetkin vaihtui ja välillä kävi aina mielessä mitenhän taulu etenee. Välillä sainkin Liisalta aina väliaikatietoja. Yhtenä päivänä tuli vahvasti mieleen kirjoittaa blogiin tästä yhteisprojektistamme ja hetkeä myöhemmin samana päivänä Liisalta tuli viesti: Taulu oli valmis! Minulla oli joitakin odotuksia millainen kuva olisi valmiina mutta kuvasta tuli aivan toisenlainen!
Valmiin taulun näkeminen tuntui innostavalta ja samalla hämmentävältä. Liisa kuvaili prosessia miten taulu oli lopulta syntynyt lopulliseen muotoonsa. Hän oli vain antanut tauluun tulla sen mikä siinä hetkessä halusi syntyä. Hän ei välttämättä itse tietoisesti halunnut maalata juuri näitä kuvassa olevia elementtejä mutta ne vaan kuulemma ilmenivät siihen hänen kauttaan. Kirjoittessa tuo luomisen prosessi kulkee itselläni lähes aina samalla kaavalla. En aina päätä mitä kauttani tulee vaan joskus yllätyn itsekin, että tälläistä tekstiä tänään tahtoo syntyä. Luovuus on aina yhtä maagista kun sitä ei pyri mielellä liikaa ohjaamaan. Liisa kuvasi maalausprosessia pitkälti samoin.
Taulu tuntuu tutulta. Minua koskettaa todella paljon erityisesti tuo kädestä tuleva spektri. Valo ja värit ovat minulle tärkeitä. Ja tuo yksisarvinen nauratti! Jostain syystä makuuhuoneeseenikin on päätynyt pelkkiä yksisarvistauluja jostain elämänoikusta. Ne vaan näköjään seuraa minua olinpa siitä mitä mieltä tahansa. Kiitos Liisa tästä upeast kokemuksesta jonka kanssasi mahdollistit. Kokemus jää muistoihini kauniina elämyksenä ja taulu jatkaa elämäänsä todennäköisesti vielä meidänkin jälkeen.
Liisa Rasinkangas on Hämeenlinnassa asuva taiteilija. Voit varata Liisalle ajan ja tilata itsestäsi muotokuvan. Liisan kotisivuilla lisää hänen taidettaan.
0 kommenttia