Nuorena minun suhde musiikkiin ei ollut terve. Halusin epätoivoisesti nähdä raadollisuudessa kauneuden. Musiikki hienoilla sävellyksillä huijasi minut luulemaan, että epäharmonia on jollain tavalla kaunista. Nuori mieleni ei tajunnut tuota ristiriitaa. Sen vuoksi se vaikutti minuun negatiivisella tavalla. Ristiriita vei maadoittuneisuuden tunnetta pois. Minun suhteeni moneen asiaan oli epäterve, sillä itsetuntoni oli huono.

Sairastuttuani skitsofreniaan olen saanut pohtia paljon sitä, että mikä tukee mielenterveyttäni. Puhuttuani musiikista terapiassa psykoterapeuttini käski minun tutkia musiikin psykologisia funktioita. Alla pohdintani:

Olen hermostuneella tuulella, koen itseni stressaantuneeksi. Kuuntelen Red hot chillipeppersiä under the bridgen ja scartissuen. Ne eivät lievitä stressiä, vaikka kuvittelin niiden rentouttavan mieleni. Sitten kuuntelen The rasmuksen laulajan kappaleen heavy. Sekään ei rentouta, paremminkin kohtalokkuus lisää jännitettä. Kuuntelen Adelea, kappaleen Hello. Se on kaunis kappale, jossa anteeksi pyydetään rakkaalta ihmiseltä. Se on siis asenteeltaan nöyrä. Nöyrän ja kauniin yhdistelmä tehoaa stressiin ja hermostuneisuuteen näköjään parhaiten. Ei se kuitenkaan aivan kokonaan poista hermostuneisuutta.

Sain itseni pysähtymään oikeiden asioiden äärelle. Tein sen musiikin avulla. Ensin kuuntelin Metallican nothing else mattersistä Anna Erikssonin version. Se versio on minun mielestäni tunnetta täynnä, sillä naisen ääni minun logiikan mukaan luo aina syvemmän kuuntelu kokemuksen. Nothing else matters kappaleen sanoitus vetoaa valoisaan puoleen minussa. Valoisaa syvyyttä tarvitaan aina, jos ajatteli pysäyttää itsensä oikeiden asioiden äärelle. Toki joskus ihminen ei tajua tilanteen huonoutta. Silloin selkä seinää vasten työntävä musiikki auttaa havahtumisessa. Placebo bändin song to say good bye laittaa ihmisen selkä seinää vasten. Kappaleen sanoituksissa hyvyys on kuollut ja laulun kertoja minä yrittää saada ihmisen heräämään uudelleen hyvyyteensä. Lopussa kerrotaan kuinka jäljelle jää vain tämä kappale, jos heräämistä ei tapahdu.

Tässä oli vain pari esimerkkiä pohdinnoistani. Nuo narratiivit kehittivät suhdettani musiikkiin järkevämmäksi. Olen oppinut valitsemaan tilanteisiin sopivia albumi kokonaisuuksia. Seuraavassa esimerkkejä:

Koin tajunnassa seksuaalista turhautuneisuutta. Vain rakkaudellinen musiikki purkaa tuon tunteen. Laitoin soimaan Anna Puun Nälkäinen sydän albumin. Se auttoi minua pääsemään kiinni hiljaiseen rakkauteen eli myötätunnon ja intohimon luomaan tunteeseen.

Minulla oli käräjäoikeuden istunto seuraavana päivänä. Ajatus pahuuden kohtaamisesta julkisesti herätti minussa sekavaa pelkoa. Laitoin siis soimaan Anna Eriksonin Mana albumin. Koen että siinä pahuus kohdataan hienolla tavalla. Sen kuuntelemisen jälkeen jokin asettui paikoilleen. Olo oli huojentunut.

Aistin tajunnassani ihmiskunnan pahuutta. Tuntui siltä kuin maailma olisi ollut minua vastaan. Laitoin soimaan Apulannan albumin Eikä vielä ole edes ilta. Se kohtaa pahuuden hyvin raadollisella tavalla. Negatiivisuus katosi tajunnastani.

Tuntui siltä, että olen jonkin uuden aikakauden äärellä. Halusin saada sen tunteen kiinni paremmin. Laitoin siis soimaan Stellan albumin Jokin on muuttumassa. Se tasapainotti tunnetta. Koin syvää maadoittuneisuutta.

Nykyään kuuntelen musiikkia lähinnä urheillessani. Minulla on youtubessa soittolistoja. Kaksi niistä on tarkoitettu hengen nostatukseen. Kuuntelen jompaakumpaa niistä juostessani, jos on sellainen olo etten ole vielä herännyt päivään. Kevyitä ja rauhoittavia soittolistoja kuuntelen, jos tunnetta pitäisi tasapainottaa. Yksi listoista on käänteen tekevä. Soitan sitä, jos tajunnassa on pulaa maagisuudesta. Harvemmin tilanne on se. Ikuisuudellista soittolistaa kuuntelen, jos haluan kokea syvempää varmuutta.

Rakastan hiljaisuutta paljon, koska tunnen sen avulla maadoittuneisuutta. Sen vuoksi harvemmin mikään soi huoneistossani. Musiikki oikein käytettäessä on suuri voimavara. Joskus ihminen voi tehdä sen suhteen virhevalintoja. Onneksi niistä oppii.