Tiedätkö sinä, miltä sisäinen turva tuntuu?

Yksi vanhemmuuden tärkeimmistä tehtävistä on johdattaa lapsi yhä uudelleen turvattomuudesta ja hädästä, turvan ja levollisuuden tilaan. Yhdessä tunteita kannatellen lapsen hermosto oppii reitin levottomuudesta rauhaan.

Lapsena yhteys itseemme ja tuntevaan kehoomme syntyy meitä hoivaavien aikuisten avulla. Vanhempien ja muiden lapsen elämässä olevien aikuisten omilla tunnetaidoilla on siis suuri merkitys turvan kokemuksen syntymisessä ja lapsen tunnetaitojen kehittymisessä.

Tarvitsemme tuntemiseen emotionaalista turvaa. Kun lapsi kokee turvaa, hän tuntee olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi ympäristössään. Tämä turvan kokemus on perusta lapsen tunne-elämän terveelle kehittymiselle ja auttaa häntä oppimaan tunnetaitoja. Turvan kokemuksesta käsin pystymme kohtaamaan tunteemme läsnäolevasti ja myötätuntoisesti.

Kehon ja mielen yhteys on kuitenkin alkanut katketa meillä usein jo lapsuudessa, kun aikuiset eivät ole kyenneet hyväksymään ja vastaanottamaan tunteitamme. Syntyy turvaton kiintymyssuhde. 

Turvaton kiintymyssuhde

Emotionaalinen turvattomuus syntyy, jos hoivaaja jättää lapsen selviytymään omin avuin tunteiden kanssa. Yksin jättäminen voi esimerkiksi olla sitä, että lapsen tunteiden ilmaisua kielletään. “Ei tuollaisesta kannata itkeä, reippaasti vaan tai ei ole pelättävää, sinne vaan muiden joukkoon tai nyt hiljaa! Lopeta jo tuo märinä.” Huomiotta jättäminen katkaisee myös yhteyttä kehoon ja lisää turvattomuuden kokemusta. Tunteiden kanssa yksin jääminen on yleensä myös stressitila. Lapsi tarvitsisi tunteiden kanssasäätelyyn apua aikuiselta.

Vanhemman ohittaessa jatkuvasti lapsen tarpeita ja tunteita, lapsi alkaa kokea häpeää. Hän ei ymmärrä sitä, miksi hoivaaja toimii näin. Sen sijaan, hän alkaa itse kokea olevansa vääränlainen, mitätön ja arvoton. Tämän lisäksi lapsi alkaa pelätä yksin jäämistä eli hylkäämistä. Lapsi alkaa käyttäytyä siten, että hän saa hoivaajan lähelleen ja vastaavasti alkaa vältellä käytöstä, joka vie hoivaajan hänen luotaan. Näin syntyy tunnelukkoja. 

Tunnelukko on käsite, joka viittaa tiettyihin uskomuksiin tai käyttäytymismalleihin, jotka voivat rajoittaa elämäämme ja estää meitä saavuttamasta täyttä potentiaaliamme. Tunnelukot ovat usein peräisin menneisyyden kokemuksista ja voivat ilmetä toistuvina reaktioina erilaisissa tilanteissa. Tunnelukot voivat vaikuttaa tunteiden käsittelyyn, ihmissuhteisiin ja päätöksentekoon. Tunnelukkoihin liittyy usein myös puolustusmekanismeja. Terapeuttinen työskentely tunnelukkojen kanssa voi auttaa tiedostamaan ja käsittelemään näitä rajoittavia tekijöitä, jotta voimme edetä kohti terveellisempää ja tyydyttävämpää elämää.

Syvennytään aiheeseen lisää Jounin tarinan kautta. Tarina on keksitty, mutta se voisi olla hyvin myös totta.

Jouni syntyi 1960 -luvulla perheeseen, jossa arvostettiin työntekoa. Pienestä pojasta saakka Jouni yritti ansaita hyväksyntää tekemällä ahkerasti töitä. Kotona ei juuri näytetty tunteita. Jo varhain Jouni ymmärsi, että tunteiden ilmaiseminen ei ollut sopivaa, joten hän oppi hallitsemaan niitä toisten seurassa ollessaan. Hän huomasi, että varsinkin sellaiset tunteet kuin viha, pelko ja suru olivat sellaisia, joiden näyttämistä pidettiin vääränä. 

Jos Jounia alkoi itkettää, hän lähti metsään tai piiloutui yksin huoneeseen. Hän oppi, että kun tunteita alkaa nousta, on parempi paeta äkkiä paikalta kuin jäädä toisen ihmisen lähellä. Hän oppi, että heikkonakin hetkenä on parempi olla ”iso poika”. 

Jouni kasvoi ulkoisesti aikuiseksi mieheksi. Hänen ahkeruuttaan arvostettiin ja hän pärjäsikin hienosti työssään. Hänen elämänsä näytti olevan muutenkin ulkoisesti mallillaan. 

Jounin tunne-elämä oli kuitenkin täysin lukossa. Ihmissuhteetkaan eivät oikein toimineet. Toisaalta hän kaipasi itselleen rakkautta ja ystäviä, mutta toisaalta hän ei päästänyt ketään lähelleen. Hän aloitti parisuhteita, mutta ne päättyivät aina hyvältä vaikuttaneen alun jälkeen. Hän huomasi, ettei oikein luottanut kehenkään. 

Ajoittain häntä vaivasi epämääräinen paha olo. Hän ei osannut jäsentää sitä oloa, mutta ajoittain se tuntui sietämättömän vaikealta. Se tuntui erityisesti hänen rinnassaan epämääräinenä möykkynä. Sitä oloa hän yritti lääkitä tekemällä enemmän töitä.

Myöhemmin Jouni alkoi kokea epämääräistä väsymystä ja hänen rintakehällään oleva kipu ja painontunne alkoi lisääntyä. Häntä ahdisti usein. Rintakivun vuoksi hän hakeutui lopulta työterveyshuoltoon. Sieltä häntä tutkittiin, mutta mitään fyysistä syytä rintakivulle ei löytynyt. Jounin lääkäri totesi kyseessä olevan burnoutin ja laittoi lähetteen psykiatrille. 

Myöhemmin Jouni aloitti terapian ja ymmärsi, että hänen koko elämäänsä oli vaikuttanut turvattomuus, joka oli syntynyt hänessä jo lapsena. Vaikka hän oli yrittänyt paeta tunteitaan, ne eivät olleet kadonneet vaan siirtyneet vain syvemmälle häneen. 

Tästä alkoi hänen matkansa kohti omia tunteitaan, pois niiden hallitsemisesta. Tällä matkalla hän opetteli tunnistamaan omia tunteitaan ja niihin liittyvää käyttäytymistään. Hiljalleen hän oppi hyväksymään itseään enemmän sellaisena kuin aidosti on. Hän oppi hiljalleen myös vastaanottamaan ja osoittamaan läheisyyttä.

Turvallinen kiintymyssuhde

Turvallinen kiintymyssuhde on sekä tuntemisen, että hyvän tunnesäätelyn perusta. Turvallisesti kiintynyt lapsi elää ympäristössä, jossa toimitaan johdonmukaisesti ja ennakoivasti. Lapsi oppii vanhemmiltaan keinoja rauhoittua (kanssasäätely), kun voimakas tunnetila valtaa hänet. Olemalla läsnä, hyväksymällä ja ottamalla vastaan lapsen tunteita sekä mallintamalla levollisuutta, hoitaja osoittaa lapselle, että hän on turvassa. Vähitellen lapsi oppii nämä taidot ja osaa rauhoittua myös ilman aikuisen läsnäoloa. 

Millaiselta turva voi tuntua ja mistä sen yleensä tunnistaa?

– Hengitys ja syke ovat tasaisia. 

– Aistit ovat auki ja kehon asento on avoin. 

– Keho on virkeä ja jaksava. 

– On turvallista kokea tunteita ja helppoa säädellä niitä tarvittaessa. 

– Mieli on virkeä ja keskittyminen onnistuu luonnollisella tavalla.

– Ongelmanratkaisukyky kohoaa.

– Ajattelu ja huomiokyky laajenee. 

– Yhteys toisiin ihmisiin on luontevaa ja avointa. 

– Mentalisaatiokyky herää.

Onneksi on kuitenkin niin, että voimme lisätä turvan kokemusta ja opetella tunnetaitoja vielä aikuisenakin. Ja onkin niin, että tunnetaidot vaativat usein harjoittelua, aivan kuten kaikki muutkin taidot. 

Turvan kokemus lisääntyy, kun saamme tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenämme kaikkien tunteiden ja ajatusten kanssa. Saamme kokea, että emme jää yksin, vaikka ilmaisemme myös hankalia ja voimakkaita tunteita. 

Myös terapiassa voidaan vahvistaa turvan kokemusta. Voimme myös opetella, kuinka tunnistaa omia tunteita ja tarpeita sekä sitä, kuinka pitää itsestä huolta näiden taitojen avulla. Läheisyyden ja etäisyyden sietäminen, rajojen tunnistaminen, omien tarpeiden ilmaiseminen ja tilanteeseen sopiva puolustautuminen ovatkin usein terapian tavoitteita. 

Emotionaalisen turvan kokemusta voi lisätä:

– Terapian avulla 

– Turvallisissa ryhmissä 

– Sellaisten ystävien kanssa, joiden seurassa voimme tulla turvallisesti kuulluksi ja nähdyksi. 

1 Kommentti

  1. Miia Oino

    Tämä on ihan rautaista ja ääritärkeää asiaa. Komppaan täysiä. Vanhempana tämä on haastavampaa, kun kasvattajana toimiessa. Niin olen kokenut. Oma lapsi saa omat tunteet niin äärimmilleen, että tunnetaidot katoaa hetkellisesti, ainakin minulla. Sitten se yhteyden palauttaminen ja turvan luominen uudelleen on mitä voin tehdä. Täydellinen en ole, vaikka ennen äitiyttä lähes niin ajattelin. Elämä opettaa.

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *