Mitä on elämä ilman toivoa – onko sellaista?

Tipuin jonnekkin mustaan syvään aukkoon tovi sitten toistuvien pettymysten seurauksena. Ihmissuhteita katkesi ja tunsin oloni jäätävän ulkopuoliseksi. Yksinäiseksi. Tunsin katselevani koko muuta maailmaa, jostain kaukaa, valovuosien takaa. Minä olin jossain kaukana, harson takana, josta yritin kurottaa kättäni ja yhdistyä muihin. He kurottivat kätensä ottaakseen kädestäni kiinni, ja viime hetkellä käänsivät selkänsä, nauroivat ja lähtivät pois. Pienenin, surin, pienenin vähän lisää. Pienenin lopulta niin pieneksi, että muutuin näkymättömäksi. Kun yritin puhua, kukaan ei kuullut ääntäni, tai ei halunnut kuulla. Minusta tuli kuin Muumien näkymätön Ninni. Oli ollut joskus aika, kun elin vuosia, näkymättömänä. Silloin se oli minulle tavanomaista, jokapäiväistä, arkista. Pieneksi hetkeksi unohdin, että nyt on vuosi 2023 ja olen jo kauan aikaa sitten saanut oman ääneni kuuluviin, tehnyt omia valintojani tässä elämässä. Jotkut hetket ja tietyt tapahtumat vain saattavat yllättäen nostaa nuo kaukaiset muistot esiin, ja minulla menee joskus jonkin aikaa muistaa, miten paljon olen jo rakentanut itseäni uudestaan. En ole enää tuo näkymätön pikkutyttö. Tänään olen oikeasti olemassa.

Minulle omat rajani ovat aina olleet häilyvät. Rajat olivat minulle oikeastaan varsin tuntematon käsite ensimmäiset 30 vuotta elämästäni. Eihän minulla ollut sellaisia. En osannut myöskään tunnistaa enkä hyväksyä toisten rajoja. Jos joku asetti minulle rajat, otin sen henkilökohtaisena loukkauksena. Eikai siis minullakaan ollut lupaa päättää, mitä muut saivat tehdä minulle, vai oliko muka? Silloin, kun rajojani rikottiin kaikista pahimmalla tavalla, ei minulta kysytty lupaa. Se ei ollut minun oma valintani, antaa energiani pois. Niin vain tapahtui. Lopulta oma elämänenergiani valui pois, jonnekin, enkä saanut itse päättää, minne.

Olen aina pitänyt itseäni hyväsydämisenä ihmisenä eikä intentioni koskaan ole ollut satuttaa ketään. Olen ollut kiltti ja vähän sisältä hauras ja pyrkinyt aktiivisesti olemaan tekemättä muille samaa, kuin minulle on joskus tehty. Olen käyttänyt elämästäni lukemattomia tunteja, päiviä ja öitä yrittäessä kovasti ymmärtää heitä, jotka ovat minua satuttaneet. Olen käyttänyt vähintään yhtä kauan aikaa yrittäessäni löytää itsestäni syitä ja oikeutusta heidän teoilleen ja olen edelleen tuohon käytösmalliin taipuvainen. Reflektoin suuren osan ajastani omaa toimintaani, analysoin omia tekojani. Mutta koska sielultani olen äärimmäisen herkkä, en ole koskaan oikein kunnolla ymmärtänyt, että muut eivät välttämättä koe samoin kuten minä. Siksi en ole koskaan kunnolla oppinut pitämään puoliani.

Nyt elämäni on ajautunut siihen pisteeseen, että minulla ei ole enää vaihtoehtoja. On tullut aika oppia. On opeteltava tunnistamaan selkeämmin, mihin lopun minä ja mistä alkavat muut. Muuten käy niin, että minä elän tätä elämääni vain kaikkia muita varten toteuttaessa muun maailman tahtoa lopulta kadottaessa itseni ja kaiken sen kauniin ja arvokkaan, mistä olen sisimmässäni haaveillut.

Eteeni on viime aikoina tuotu toistuvasti tilanteita, joissa liiallista kilteyttäni ja satunnaista kyvyttömyyttäni pitää puoliani käytetään hyväksi. Kantapään kautta olen joutunut surukseni oppimaan, että maailmassa on paljon rikkinäisiä ihmisiä, jotka pyrkivät hyötymään toisten kiltteydestä omien tarpeidensa tyydyttämiseksi ja he ovat valmiita käyttämään likaisiakin keinoja.

Olen pikkuhiljaa alkanut huomaamaan, että joka kerta hyväksyessäni jonkun toisen valheellisen totuuden suojellakseni häntä, ollessani kuitenkin itse sisimmässäni tietoinen asioiden oikeasta laidasta olen toiminut itseäni vastaan ja tehnyt samalla toiselle karhunpalveluksen.

”The greatest gift you can give to someone its to see them as they really are, instead of what they want you to see.” – Unknown

Minulla on oikeus ilmaista, jos toinen kohtelee minua väärin. Minulla on oikeus ilmaista, jos toisen käytös satuttaa minua. Minulla on oikeus poistua tilanteista jopa ilman selityksiä, jos ahdistus kasvaa sietämättömäksi. Minun ei tarvitse pakottaa itseäni tilanteisiin, joissa koen pakokauhunomaista ahdistusta. Minulla on oikeus kokea oloni turvalliseksi vaikka kaiken aikaa, jos niin haluan. Minun ei ole pakko mennä epämukavuusalueelle jos en sitä itse halua ja valitse. Minulla on oikeus rakentaa elämäni sellaiseksi, että koen oloni tyytyväiseksi. Minulla on oikeus tehdä koti sinne, missä koen oloni mukavaksi ja minulla on oikeus muuttaa vaikka Timbuktuun, jos se tuntuu oikealta. Minulla on oikeus kokea onnellisuutta. Minulla on oikeus kokea harmoniaa. Minulla on oikeus tehdä valintoja selittämättä niitä kenellekään muulle. Minulla on oikeus kokea oma elämäni arvokkaaksi ja minulla on oikeus arvostaa itseäni. Minulla on oikeus asettaa tarvittaessa itseni muiden edelle.

Tätä harjoittelen tänään. Itsemyötätuntoa.

Haluan saada taas ikioman ainutlaatuisen elämänenergiani, oman kipinäni takaisin itselleni ja haluan rakentaa sen avulla ihanan tulevaisuuden, itseäni varten. Haluan ymmärtää perinpohjaisesti, haluan kokea joka solullani, miten ympäröivä maailma ei määritä minua, vaan miten lopulta vain minä määritän itse itseni.

”Dont think what other people think, ’cause they think something anyway”. -Unknown