Kuva: Emmi Kähkönen

Terapeutti, kirjailija ja teologi Tommy Hellsten on yksi Suomen tunnetuimmista terapeuteista ja kirjailijoista. Hänen kirjansa ja ajatuksensa ovat antaneet tukea ja voimaa monille vaikeina hetkinä. Ja hyvin monet ovat saaneet niistä eväitä itsensä syvempään ymmärtämiseen. Tommy on myös luonut Ihminen tavattavissa-koulutusohjelman jonka kautta on valmistunut lukuisia mentoreita henkisen kasvun oppaiksi.

Nykyaikana henkinen pahoinvointi tuntuu vain lisääntyvän ja apua on joskus vaikea saada ongelmiinsa. Halusin kysyä Tommy Hellsteniltä millaisia ajatuksia hänellä on liittyen nuorten lisääntyneeseen pahoinvointiin ja sen juurisyihin. Keskustelimme myös toimivan terapiasuhteen tunnusmerkeistä ja tunteiden pelosta.

Nykyajan nuorilla on paljon enemmän mielenterveysongelmia kuin parikymmentä vuotta sitten. Aamulla tuli radiosta tutkimustulos, että vuonna -97 syntyneiden nuorten mielenterveysongelmat ovat paljon yleisempiä kuin -87 syntyneiden mielenterveysongelmat. Mistä nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen johtuu?

– Ihmisen suurin ja syvin tarve on tarve tulla nähdyksi. Mitä lapsi tarvitsee? Lapsi tarvitsee sitä, että joku on läsnä ja näkee hänet. Hän saa tunteen siitä, että joku näkee ja kohtaa hänet. Vanhemmuus on murentunut ja monella tavalla hävinnyt. Vanhemmuudesta on tullut yhteiskunnan tehtävä kun kaikki ovat työssä toteuttamassa itseään.

– Meille on syntynyt sukupolvi joka on turvaton ja jolta puuttuu syviä nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksia. Nuorilta puuttuu kokemus siitä, että kuuluu johonkin. Puuttuu tunne, että on liitetty perheeseen. Ihminen on ikäänkuin sysätty tietokonepelien ja kavereiden keskuuteen sellaiseen maailmaan mistä puuttuu aikuisuus ja turva. Silloin kun ihmisen syvin tarve ei toteudu niin hänelle tulee hylkäämisen kokemus.

-Vanhemmuudesta ja aikuisuudesta on puute. Vanhemmuus on yksi aikuisuuden funktio.

Kuulin vähän aika sitten, että monia erilaisia vaikeitakin diagnooseja saaneen ja nuoruutensa suljetulla osastolla viettäneen ihmisen oma diagnoosi tilanteelleen oli se, ettei hän saanut tarpeeksi huomiota ja rakkautta vanhemmiltaan.

– Juuri näin. Hän kuulostaa suurimmalta mahdollliselta asiantuntijalta.

Miksi me ei kuunnella nuoria? Onko se vanhempien omaa tunteiden pelkoa?

– Se on osittain kollektiviinen ilmiö. Olemme siivonneet vanhemmuuden pois. On kiire. Kaikki menee työelämän ehdoilla. Työelämään tarvitaan tekijöitä ja ihmiset houkutellaan työhön. Ura, kiire, asunnot ja kaikki muu ulkoinen on olevinaan paljon tärkeämpää kuin ihmisten välinen yhteys. Arvoistahan tässä on kyse.

Tuleeko itsensä arvostaminenkin liikaa suorittamisen kautta?

– Kyllä, se tulee sieltä kun ei ole syvää yhteyttä toisiin. Yhteys yritetään korvata suorittamisella, omaisuudella ja menestyksellä. Niissä on se ongelma, että ne eivät vie perillle. Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.

Kuuluuko päihteetkin tähän samaan kategoriaan minkä kautta yritetään paikata puuttuvaa merkityksen tunnetta?

– Kyllä, päihteet ja ihmisten esineellistäminen. Se, että ”käyttää” ihmisiä. Kun kokee ihmiset esineinä, silloin ei liity ihmisiin vaan ikään kuin käyttää ihmissuhteita. Se on kaikki sitä samaa.

Miksi julkisella puolella ymmärretään näitä asioita vielä niin vähän?

– Se on hyvä kysymys. Me olemme niin primitiivinen kulttuuri vielä. Luulemme, että kun meillä on rahaa, valtaa ja ura, niin siinä on onnen edellytykset ja rakennusaineet. Ei se ole niin. Emme ole kehityksessä vielä kulttuurissamme siinä kohtaa, että ymmärtäisimme laajemmin mistä nousee todellinen merkityksellisyys.

– Valtavirrassa on hyvin syvä tietoisuuden puute. Siitä tehdään tavallaan normaalia. Siksi puhun unesta. Se uni on julistettu normaalitilaksi.

Mitä ajatuksia sinulla on sukupolvien välisestä taakkasiirtymästä tässä ajassa? Mitä traumojen periytyminen tarkoittaa?

– Kaikki se mitä ei tiedosta, mitä ei käsittele tai kohtaa, se siirtyy taakaksi tulevalle sukupolvelle. Silloin ikäänkuin sanoo sanattomasti lapsilleen: ”Tähän saakka pääsin. Tätä en enää pysty ratkaisemaan, tämä tulee teidän tehtäväksenne.”

– Kaikki valuu seuraavalle sukupolvelle mistä ei pystytä ottamaan vastuuta tai mitä ei tiedosteta.

Moni varmasti yrittää etsiä ja kokee tarvitsevansa apua, mutta oman kokemuksenikin mukaan on hyvin vaikeaa löytää hyvää terapeuttia.

– Silloin kun ihminen on tilanteessa, että tarvitsee terapiaa niin ei hän mene ensitöikseen sinne arvioidakseen terapeutin ammattitaitoa. Hän menee sinne luottamaan ja saamaan apua. Mutta valitettavsti on hyvin paljon taitamattomia terapeutteja, jotka saavat aikaan enemmän hallaa kuin hyvää.

– Ihmisiltä puuttuu alussa myös hyvin usein erottelukykyä ja he syyttävät siitä itseään, että itsessä on jotain vikaa kun terapiasta ei ole apua.

Ei osata siis välttämättä kyseenalaistaa, että se edes voisi olla toisin? Että ammattiin valmistunut ihminen ei välttämättä ole oikealla paikallaan terapeutin työssä?

– Voin vahvistaa, että näin ei välttämättä todellakaan ole. Olen niin paljon kuullut erilaisesta kohtelusta terapian nimissä, että kaikki paikat eivät ole turvallisia. Se on fakta.

Voiko terapian vaikuttavuutta määritellä sen keston perusteella?

– Aika on väärä mittari. Jos käy terapiassa viisi vuotta, se voi olla hukkaan heitettyä aikaa tai se voi olla mielekäs prosessi. Aika ei sinänsä kerro prosessin arvosta. Mutta ajasta sen verran voin sanoa, että asiat jotka ovat ihmisten sisällä ovat saattaneet kehittyä vuosikymmeniä jopa vuosisatoja. Koska ne saattavat tulla tuolta menneiden sukupolvien hautojen takaa. Eihän ne ole silloin hetkessä muutettavissa.

– Mutta onnistuneeseen terapiaprosessiin kuuluu se, että jokaisen terapiakäynnin jälkeen tavallaan pääsee perille. Se ei ole niin, että viiden vuoden kuluttua odotetaan jotain tuloksia vaan se tulos tulee nyt. Tänään. Ja se tulee ensi kerralla. Pääset aina sinne minne olet menossa. Se on paradoksi. Mutta se kertoo siitä, että kaikki on tässä ja nyt. Aika ei ole siis oikea mittari käyttää tässä yhteydessä.

Paljon puhutaan siitä, että luottamus kasvaa terapeuttiin pikkuhiljaa ja siksi siihen tarvitaan aikaa.

– Kyllä, mutta se on myös niin, että jos terapeutti on luottamisen arvoinen niin sen pystyy lukemaan siitä ihmisestä heti. Jos terapeutti näkee ja kohtaa sinut niin silloin luotat häneen silmänräpäyksessä, koska tunnistat sen.

Mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Olen omassa blogissanikin halunnut kirjoittaa ja kannustaa ihmisiä siihen, että he luottaisivat enemmän itseensä ja siihen omaan tuntemukseen miltä terapiasuhde tuntuu.

– Hyvän terapian tuntomerkki on sellainen, että ihminen kokee, että tämä etenee. Se resonoi sisältä käsin mitä siinä tapahtuu. Tuntuu, että siinä lähtee prosessi liikkeelle. Silloin kun se tuntuu oikealta suunnalta, että siinä mennään eteenpäin, silloin se toimii. Jos junnaat paikallasi ja ihmettelet, että onko tästä mitään hyötyä kun puhut aina samoista asioista niin silloin pitäisi uskaltaa aika nopeasti häipyä sieltä.

Mitä jos ihmisellä ei ole koskaan ollut sellaista tunnetta, että joku kannattelee. Jos ei luota, että elämänvoima kannattelee, että joku ottaa kopin. Mikä olisi sellainen ensimmäinen oljenkorsi mihin tarttua, että voisi tuoda turvaa itselleen ?

– Tunnistamalla pelkonsa. Tunnistamalla ettei ole sama kuin pelkonsa. Ei usko sitä. Näkemällä ja tiedostamalla ettei se ole todellisuutta, se on pelko. Ja tiedostaa, että voi valita rohkean teon vaikka pelottaa.

– Rohkeus ei ole sitä ettei pelkää vaan rohkeutta tarvitaan siksi, että pelkää. Silloin rohkean valinnan voi tehdä siitä huolimatta, että pelottaa. Kaikkia pelottaa. Kuuluukin pelottaa kun lähdetään tekemään asioita jota ei vielä hallita tai osata. Pelko ei ole tiellä oleva este, se on itse tie.

Ollaanko me opittu pelkäämään liikaa tunteita, että ne olisi jollainlailla välteltäviä asioita?

– Nimenomaan, tuo on hyvä pointti, koska tunteet tekee meistä haavoittuvia. Se vie meidän kontrollin silloin kun me tunnetaan. Me pelätään tunteita, koska tuntiessaan tunteita kokee, että kontrolli katoaa. Kontrolloiminen on illuusio. Ei me kontrolloida mitään.

– Jos ihmisen sisällä on syvä turvattomuus niin se on voinut synnyttää sellaisen elämänhallinnan pakkomielteen. Se nousee pelosta se elämän kontrolloimisen pakko. Ja silloin pitäisi nimenomaan luopua kontrollista. Pelko herättää kontrollin ja silloin ihminen ei uskalla elää tai kokea tunteita.

– Oikeasti tunteet vie meitä kohti syvempää elämää ja syvempää itsen tiedostamista. Ne synnyttää identiteettiä ja merkitystä.

Tommy Hellsten on puhumassa Täysii-seminaarissa Tampere-talolla ensi lauantaina 24.11.2018
Voit ostaa liput tapahtumaan tästä.

Lue myös artikkelini:
Lapsena saadut mallit tunteiden käsittelemiseen kantautuu aikuisuuteen asti
Kuinka parannetaan rakkaudettomuus itsessä?
Traumatisoitunut hakee tasapainoa ääripäiden kautta
5 ajatusta jotka tekevät elämästäni helpompaa
Ylisukupolvisen trauman kohtaaminen
10 alkavan uupumuksen merkkiä – Uupumuksen tunnistaa kunnolla vasta kun pysähtyy