Yksi lempihetkistäni on se kun saan transformoitua tunteen johonkin uudelle tasolle. Nykyään se käy yhä helpommin ilman suurempia vastusteluja mutta aina ei todellakaan ole ollut näin. Matkan varrella sitä on kuitenkin oppinut, että pysähtymällä ja kohtaamalla tunteen sen viisaus transformoituu nykyhetken kokemuksellisuuteen ja lakkaa vaikuttamasta negatiivisesti jatkuvasti taustalla luoden tilanteita ja kokemuksia jota en toivoisi edes kokevani. Tunteen muuttamiseen rittää yleensä vain sille antamani huomio joskus vain pienen hetken.
Muistan joskus aikaisemmin miten koitin tehdä kaikkeni etten joutuisi kohtaamaan jostain tiedostamattomasta pinnalle pyrkivää tunnetta. Muistan sen uhkaavan tuntuisen lähestymisyritykset mitä oli välteltävä monin eri tavoin jotta välttyi sen piinaavan tuntuiselta kokemuksellisuudesta. Kun tunne alkoi nousta mielessä se alkoi vahvistaa mustaa varjoaan, otti tiukemmin otettaan ja minä koitin kamppailla sitä vastaan. Minulla on ollut monenlaisia keinoja taistella noita mustia aaltoja vastaan. Olen koittanut turruttaa niitä addiktioilla, siirtää huomion muualle, liimata päälle defenssejä ja torjuntaa, heijastaa omia tunteitani muihin ja nähdä ne toisaalla. Mutta mikään noista taktiikoisa ei ole vienyt minua kuin yhä uudelleen ja uudelleen samalle loopille. Toistamaan yhä uudestaan tuota kaavaa.
Välttelemällä tunteet eivät poistu. Se saattaa kuitenkin tuntua siltä silloin kun saamme valheellisin keinoin itsemme ravistettua hetkeksi irti tunteesta ja saamme pienen lepotauon. Mutta koska se on välillinen pakoratkaisu kuin jalasta irti potkaistu nälkäinen rotta se jatkaa kapuamista yhä uudelleen tietoisuuteen niin kauan kunnes se saa ruokapalansa. Vain läpi elämällä tunteet menettävät vaikutuksensa kuin vesihöyry haihtuu ilmaan.
Tunteella on aina asiaa. Nälkäinen rotta vertaus on osuva siksikin, että tunne kaipaa jotakin. Se haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Sinä olet sen ainoa todistaja kuka sillä on ja se janoaa sinun huomiotasi niin kauan kunnes annat sen sille. Transfromaation taikasana on nimenomaan se huomion antaminen. Koska tunteet ovat niin kokonaisvaltaisia eikä meitä ole opetettu millään lailla työskentelemään tai tulemaan toimeen niiden kanssa niin automaattinen ohjaus ohjaa meitä väistämään niitä. Tunne harvoin on kuitenkaan turha vaan sillä on useinmiten jokin suurempi merkityksensä ja viestinsä. Tunteet ovat ohimeneviä kun osaamme suhtautua niihin. Eli toivottaa ne tervetulleeksi ja antaa mennä menojaan kun ovat saaneet huomio annoksensa.
Jos varastoimme tunteitamme alamme usein samastua niihin. Silloin ne saattavat tuntua täysin samalta kuin oma itse. Samaistumme tunteeseen ja kuvittelemme olevamme sellainen millainen tunne meidän uskottelee olevan.
Tunteet ovat usein viesti menneestä. Olemme saattaneet olla koulukiusattuja, meidät on saatettu eristää joukon ulkopuolelle tai emme ole saaneet tarvitsemaamme tunneyhteyttä vanhempiimme. Nämä kokemukset ovat saattaneet lapsuudessa aiheuttaa meille tunteen siitä, että olemme epätoivottuja, arvottomia, kelpaamattomia. Jos emme ole pysähtyneet ”päivittämään” tätä tunnetta pois mielen prosessorista se pyrkii aina hiukankaan samankaltaista tilannetta muistuttavassa tilanteessa tietoisuuteen.
Mielensuojamekanismi koittaa työntää huonoja kokemuksia pois mutta se ei välttämättä ole kovin hyvä taktiikka pitkässä juoksussa vaikka saattaain säilyttää toimintakykymme hetkellisesti. Hetkellisessä selviytymisessä se siis toimii mutta pitemmällä aika välillä vie resurssejamme.
Jos haluamme laajentaa elämäämme ja tietoisuuttamme on tärkeää avata menneisyyden Pandoran lipas jotta siellä huhuilevat alitajuiset tunteet eivät ohjaa enää matkaamme. Jos haluamme luoda toisenlaista elämää emmekä vain toistoa menneestä on tultava tietoiseksi millaisia tunteita varastoimme ja kuinka niiden vaikutuksesta voi päästä eteenpäin.
Ajattelen, että tunne-energia on värähtelyä. Ja se millaisia tunteita meissä on varastoituneena luo elämäämme tietynlaisia tilanteita. En ajattele, että toiset kokemukset olisivat pahoja ja toiset hyviä vaikka sellaisilta ne saattavat ulkoisesti näyttää ja vaikuttaakin. Ajattelen, että tilanteiden kautta voimme oivaltaa itsemme pois vanhasta, eteenpäin. Tai ainakin meille annetaan siihen mahdollisuus. On meistä itsestämme kiinni käytämmekö tuon mahdollisuuden. Omien tunteiden kohtaamisen kautta se mahdollistuu.
Elämä toimii aina puolellamme ja kun menemme myötävirtaan tunteissa niiden viestikin tulee nopeammin pintaan. Tämä ei kuitenkaan minulle tarkoita sitä, että toimisin impulsiivisesti tunteista käsin. Varsinkin voimakkaita tunteita kokiessani sen sijaan teen itselleni rauhallisen hetken, istun alas ja otan vastaan tunteen viestin reagoimatta siitä käsin. Tunteiden takana oleva neutraalius kertoo minulle toiminnan suuntaviivat.
Esimerkiksi yin joogassa jossa tehdään pitkäkestoisia syvävenytyksiä on mahdollisuus kohdata erilaisiksi jännityksiksi kerääntyneitä tunteita kehosta. Kun hakeudun venytysasentoon tarkoitus on rentoutua siinä mahdollisimman lempeästi ja täysin. Tarkoitus ei ole puskea eikä suorittaa. Olen huomannut, että pelkkä ajatuksin siitä, että minun pitäisi nyt venytellä tietty kehon kohta auki, saa lihaksen vastustamaan ja se vain lisää jännitystä. Kun taas rentoudun täysin neutraaliin tilaan jossa minulla ei ole mitään pyrkimyksiä keho lähtee laskeutumaan juuri oikealle paikalleen ja jännitys alkaa antaa periksi, kuin sulaa avan itsekseen. Toinen kehollinen menetelmä mikä minua on auttanut on Rosen-terapia jossa hoitaja purkaa jännityksiä kehosta erittäin lempeillä painalluksilla.
Kun tunne sulaa pois, se tuntuu aivan ihanalta, koska silloin huomaa kehon hakeutuvan luonnostaan ja ihan itsestään terveeseen tilaan. Meissä on tuo sama viisaus jatkuvasti jos laskemme oman mielen vastustuksen. Se onkin ainoa tärkeä opeteltava asia prosessissa. Olemme voineet kehittyä erittäin taitaviksikin välttelemään tunteitamme mielen kautta. Mieli on nokkela mutta joskus sen nerokkuus on kääntynyt itseämme vastaan. Paluu kehoviisauden yksinkertaisuuteen on silloin avain.
Koen, että pystymme itsenäisesti kohtaamaan ja transformoimaan tunteita kun meissä on siihen tarpeeksi turvaa. Kun sisäinen isä ja äiti ovat paikalla kannattelemassa sisäisen lapsemme turvattomia tunnekokemuksia tunteet saavat purkautua ja olemus muuntuu kuin taikaiskusta. Olen todistanut muilla ihmisillä ja itselläni monet kerrat kun jokin vanha tunne saadaan tuotua ulos kehosta hymy levenee, silmät kirkastuu, ryhti paranee tai jokin muu näkyvä muutos tulee ihan kehotasolla asti näkyväksi.
Puhumattakaan sen pitkäkestoisemmasta vaikutuksesta kun yhtäkkiä tietyt vahingolliset jopa itsetuhoiset toimintamekanismit lakkaavat pikkuhiljaa vetämästä puoleensa ja on helpompaa luoda terveempää ja tasapainoisempaa elämää. Tunnetyöskentely vaikuttaa omaan olotilaan, ihmissuhteisiin, perhe-elämään, kodin siisteyteen ja liikunnan harrastamiseen. Ihan joka tasolla elämässä.
Mitä vähemmän itsessä on kaaosta sisällä sen selkeämmäksi ulkoinenkin elämä muuttuu. Tämä on pitkä matka itseensä tutustumisessa ja pakka paikoin hyvin raskasta ja vaikean tuntuista mutta lopulta niin palkitsevaa.
Omassa elämässäni on aukeamassa jälleen kuin uusi sivu viime aikaisten tunteiden kohtaamisprosessien kautta. Onnellisuus ja parantunut hyvinvointi ei siis käy mitenkään vahingossa vaan on sisäisen työn tulosta. Tunteiden transformoimisen kautta voit transfomoida koko elämäsi ja vapautua siihen olemukseesi joka todella olet uskomustesi ja tunteidesi takana.
Lue myös artikkelini:
Tunteita ei voi käsitellä ajattelemalla, ne täytyy tuntea jotta niistä pääsee eteenpäin
Tunteiden näyttäminen tekee ihmisestä aidosti vahvan
Kun trauma on kehossa koitamme turhaan korjata mieltämme
Torjuttu sisäinen lapsi kipuilee vanhemmuudessa – Sisäisen lapsen eheyttäminen rakentaa sillan lasten maailmaan
Ulkoisen maailman avaimet löytyy sisäisiltä tasoilta
0 kommenttia