Tänä päivänä puhutaan paljon  ilmastonmuutoksesta ja siitä aiheutuvasta ilmastoahdistuksesta. Ottamatta kantaa onko nykyinen ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa, luonnolliseen sykliin kuuluvaa vai molempia, koen että yksilöinä voimme vaikuttaa enemmän tunneilmastoomme. Se koskettaa meitä jokaista arjessamme juuri nyt. Näen, että nimenomaan tunneilmaston muuttamisella voimme vaikuttaa eniten myös ulkoisiin asioihin. Muutos lähtee aina sisältäkäsin.  Oivallukset ovat sisäsyntyisiä, joten kohtaava keskustelukulttuuri ja toisiltamme oppiminen tuo aina pysyvimmät muutokset ulkoisiinkin rakenteisiin. Kun tarpeeksi suuri massa ihmisiä alkaa tiedostaa asioita sisimmässään muuttuu myös vallitsevat lait, normit, käytännöt ja ilmapiirit.

Voimme kylvää pieniä siemeniä toistemme elämään joista saattaa kasvaa pieniä taimia ja taimista suuria puita. Näistä oivalluksen siemenistä kasvaneista oivalluksen suurista puista voi tulla merkittäviä virstanpylväitä yhteisöllisyydessä. Kun hyvät siemenet itävät ja suuret puut jatkavat siementen levittämistä syntyy kollektiivisella tasolla AHAA-elämyksiä jotka rakentavat historiaamme. Oivalluksen siemenet ja puut kasvavat lopulta tietoisuuden metsiksi joissa tulevaisuuden sukupolvet elävät hyvinvointia tukevien viisauksien äärellä.

Parempi maailma syntyy yksilötason oivalluksista jotka on viety konkretiaan. Tälläiset pysyvät oivallukset muokkaavat vallitsevaa tunneilmapiiriä. Jos itselläni olisi valtaa luoda jokin trendi se olisi ehdottomati ihmisten välisen tunneyhteyden paraneminen. Mielestäni tarvitsemme tunneilmastonmuutoksen. Arjessamme voimme vaikuttaa luomalla parempaa tunneyhteyttä itseemme ja sitä kautta lapsiimme.

Vanhemmilla on paitsi täysi oikeus myös mielestäni velvollisuus näyttää tunteitaan lapsilleen. Tunnekasvatus tapahtuu parhaiten esimerkin avulla. Tarkoitus ei ole olla täydellinen vanhempi vaan aidosti ihminen. Nyt en kuitenkaan puhu siitä, että koko perhe joutuu olemaan varpaillaan kun jommalla kummalla vanhemmalla on huono päivä. Huonoja päiviä mahtuu elämään pakostikin joskus mutta avainsana on ottaa omista tunteistaan vastuu. Kun ottaa vastuun tunteistaan ei kaada niitä toisten harteille eikä kukaan joudu kannattelemaan niitä ilmapiirissä.

Yleinen harhaluulo on, että tunteiden tukahduttaminen  saa tunteita katoamaan. Päinvastoin, silloin ne ottaa ilmapiiristä vain tiukemman otteen.

Olen itse ratkaissut asian niin, että heti kun tiedostan negatiivisten tunteiden nousevan minussa ja koen sen vaikuttavan ikävästi lapsiin sanoitan tunteeni lapsille. Kerron mikä minua hermostuttaa, suututtaa tai turhauttaa. Lähes aina se on oman mieleni luomaa pelkoa, stressiä tai kiirettä. Kerron, että sillä ei ole mitään tekemistä lasten kanssa. He eivät aiheuta sitä eivätkä he voi siihen vaikuttaa. Se on minun, aikuisen vastuulla. Usein tunnen heti sanoittamisen jälkeen energeettisen helpotuksen huokauksen ja ilmapiiri kevenee. Lapset vapautuvat selkeästi takaisin omaan olemiseensa.

Ääneen sanoittamisen kautta lapset vapautuvat ilmapiirin kannattelusta kun aikuinen itse ottaa näkyvästi vastuun tunteestaan. Olen saanut älyttömän ison vapautuksen myös itseltäni tämän oivalluksen myötä. Aiemmin oli järkyttävän raskasta pyrkiä peittämään tai tukahduttamaan oma negatiivinen tunne lasten läsnäollessa. Se sai ikävät tuntemukset tarttumaan vain tiukemmin.

Itseasiassa lapsiltani olen tervettä tunneilmaisua oppinutkin entistä enemmän. Pienet lapset ovat vielä vapaita tunteisiin liitettävistä uskomuksista. He näyttävät tunteensa vapaasti. Ja miksi ei näyttäisikään? Tunteen takana on aina jokin tarve, ne eivät ole tyhjästä keksittyjä. Lapsi haluaa esim. kokea yhteyttä, turvaa tai täyttää jonkin fyysisen tarpeen. Jossain vaiheessa lastemme kasvaessa alamme kuitenkin peilata lapsiimme ikäänkuin he keksisivät nämä tunteet meidän kiusaksemme. Ehkä meille on joskus sanottu niin. Meidät on opetettu vaientamaan todelliset tarpeemme ja tunteemme huomionhakemisena. Siksi siirrämme samaa uskomusta eteenpäin. Näin tunnelmasto periytyy samanlaisena.

Voimme alkaa purkaa uskomuksiamme tunteista ja nähdä, että kaikki tunteet ovat perimmäiseltä olemukseltaan neutraaleja. Kulttuurissamme vain on lyöty niihin negatiivisia leimoja. Tiettyjä tunteita ei vanhojen uskomusten mukaan saisi ollenkaan näyttää, paras jos niitä ei olisi olemassakaan. Voimme vapautua näistä tuomion leimoista antamalla itsellemme luvan tuntea tunteemme. Olemalla itse itsellemme läsnä myötätunnolla kuten olemme parhaimmillamme pienille vauvoille läsnä heidän tunteissaan.

Tukahduttamalla suuriksi varjoiksi nousevat tunteet muuttuvatkin vapaasti luvan kanssa ilmetessään vain pieniksi höyrypilviksi ilmaan. Höyry katoaa ja ilo valtaa taas alaa mielestä ihan luonnostaan. Tunteiden vapaassa virrassa.  Kun aikuisella on terve suhtautuminen omiin tunteisiinsa niillä on lupa olla. Silloin lapsen ei tarvitse luoda selviytymistrategioita aikuisen tunteiden turbulenssissa. Ja lapsen viaton tunneilmaisu saa meissäkin taas sijaa.

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.
Tuotko lapseni nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten. Miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?
– Taivas sylissäni

Tunteet toimivat kaikilla lähes samalla kaavalla. Joten kun opimme ymmärtämään itseämme opimme ymmärtämään paremmin myös lasta. Kun olemme hereillä omien tunteidemme suhteen olemme sitä automaattisesti myös lapselle.

Olen huomannut, että oma sanoittamaton turvattomuuteni joka purkautuu ilmoille vihaisuutena tai turhatumisena on saanut poikani käyttäytymään levottomasti. Silloin hän nauraa ja alkaa riehumaan. Kun sanoitan tunteeni poikani rauhoittuu. Olen kertonut, että turvattomuutta kokiessani olen alkanut pelätä ja muuttunut vihaiseksi mutta poikani ei ole sitä vastuussa. ”Äiti käsittelee asian itse.”

Riehuessaan hän on yrittänyt selviytyä omilla keinoillaan sanoittamattomien tunteideni viidakossa, kuin apina viidakossa. Lapsi on täysin mahdottoman edessä koittaessaan alitajuisesti helpottaa vanhemman oloa. Kun huomaat lapsessasi vetäytymisen tai aggression merkkejä niin mieti mikä tunne sinussa saa aikaan moisen. Omia tunteitaan tunnistamalla voi ymmärtää paremmin lapsensa käytöstä ja päinvastoin. Kun opettelemme ymmärtämään lapsemme tunteita käytöksen takana opimme arvokasta tietoa tunteiden osalta yleisestikin.

Kun lapseni on vihainen kysyn nykyään yleensä heti kokeeko hän turvattomuutta. Usein vastaus on kyllä. Ja saamme yhdessä selville mikä lastani pelottaa.

Kun tulemme nähdyiksi kaikkine tunteinemme luottamus elämää kantavaan hyvään kasvaa. 

Tunneilmasto määrittää paljon sitä millaisten asioiden kanssa lapsi joutuu selviytymään yksin. Jos aikuinen häpeää tai peittelee omia tunteitaan ne jäävät usein lasten harteille.
Lapset ovat herkkiä aistimaan asioita ja sakeana puhumattomista tunteista oleva tunneilmapiiri pakottaa lapsen kehittämään selviytymiskeinojaan. Luonteesta riippuen ne voivat olla joko sisäänpäin tai ulospäinsuuntautuvia reaktioita. Yksinkertaistetusti selviytymiskeinot voivat olla esim. alistumista, vetäytymistä, sopeutumista, kiukuttelua tai aggressiota. Noiden selviytymismekanismien avulla lapsi saattaa elää jopa koko aikuiselämänsä ymmärtämättä ettei kyse olekaan luonteesta vaan lapsena opituista selviytysmimekanismeistä.

Lue artikkelini: Lapsena saadut mallit tunteiden käsittelemiseen kantautuu aikuisuuteen asti

Terve tunneilmapiiri kotona on paitsi yksilöiden ja perheiden kannalta erittäin tärkeä asia, mutta myös ihan yhteiskunnan tasolla. Kun opimme kuulemaan itseämme ja sitä kautta lapsiamme yksilöinä opimme luomaan turvallista yhteyttä. Turvasta käsin kaikki on mahdollista. Turvassa meistä kasvaa tasaapainoisia ihmisiä. Silloin kun selviytymisstrategiat eivät vie kapasiteettiamme ja energiaamme voimme suunnata potentiaalimme rakentavammin kiinnostuksenkohteidemme mukaan. Kun tulemme alusta asti nähdyiksi tunteinemme meidän ei tarvitse aikuisena toipua lapsuudestamme.

Tunneilmastonmuutos voi olla positiivinen asia jos toimimme tietoisesti rakentavamman tunneilmapiirin edistämiseksi. Kuka tahansa voi oppia tunteista lisää ja tuo matka on äärimmäisen tärkeä, koska se vie meidät paitsi itsemme äärelle myös yhteyteen muiden kanssa. Tämä maailma on sairastunut koska yhteys itseemme ja sitä kautta ympäristöömme on ollut katki.

Lue artikkelini: Kun yhteys on katki, maailma on rikki

Parhaassa tapauksessa saamme tuon takaisn löytyneen yhteyden kautta ihan uuden elämän ja mahdollistamme lapsillemme omista traumoistamme vapaamman tulevaisuuden.
Kun ollaan kasvamassa suurempaan tietoisuuteen ajaudutaan helposti ideaalisuuden kuplaan. Se voi herättää monissa syyllisyyttä kun ei yhtäkkiä kykenekään muuttamaan salamana elämäänsä kuin taikaiskusta.  Ideaalisessa  vanhemmuudessa ollaan pelkkää rakkautta ja hyväntuulisuutta. Kärjistetysti aiemmasta ankaruudesta ja läsnäolottomuudesta pitäisi yhtäkkiä syöksyä toiseen ääripäähän. Ikuiseen auvoon. Se on kuitenkin kaukana todellisuudesta ja luo vääristyneitä paineita. Kannatan kultaista keskitietä ja arjen realiteettien syleilemistä myötätunnolla.

Meissä tulee aina olemaan varjoa ja valoa mutta kuinka tietoisina olemme niiden äärellä määrittää paljon millaista tunneilmastoa luomme ympärillemme.

Lue myös artikkelini:
Satuhieronta auttaa lasta rauhoittumaan
Terve tunne-elämä on aidon hyvinvoinnin pohja
Kuinka pysyä rauhallisena lapsen saadessa raivarit?
Epätäydellisyytesi on parasta mitä opetat lapsellesi
Kiitollisuus ja itsemyötätunto – avaimet unelmaelämään
Uskallatko epäonnistua lapsesi silmissä?