Tunnetaidoista puhuminen on lisääntynyt ja se on hyvä asia. Tunteista puhuminen ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että niiden kanssa osaisi toimia ja uskaltaisi TUNTEA. Tunteet kun eivät tapahdu samalla tasolla kuin ajattelu ja puhe. Tunteet eivät ole mielessä, vaan kehossa. Siksi on uskallettava laskeutua kehollisuuteen. Myöskään asioiden analyyttinen tarkastelu ei vielä ole tuntemista. Päättely kun tapahtuu jälleen mielen tasolla, siis tunteiden tuolla puolen.

Tunteissa on paljon oppimista tällaisessa älyyn ja järkeen ja perustuvassa elämisen mallissa mikä meillä on. Tuntuu, että monissa paikoissa joissa opetetaan tunteita ja niistä puhutaan, tunteita ei kuitenkaan edelleenkään uskalleta tuntea. Silloin eletään edellään mielen tasolla. Olen kuullut tästä esimerkiksi lasten tai aikuisten tunnetaitoja opiskeltavista ryhmissä käyviltä ihmisiltä. Kursseilla käydään teoreettisesti läpi tunnetaitoja, muttei harjoitella niitä käytännössä.

Kun tunteita yritetään käsitellä mielessä, ne on aina jossain etäisyyden päässä omasta kokemusmaailmasta. Mielenterveyspuolella jossa tunteiden kokemisen tärkeys on ensisijaista, niistä tehdään pikemminkin diagnooseja ja monet terveet tunteet käännetään silloin ikään kuin ihmistä itseään vastaan.

Tämä tuntuu olevan se yleinen käsitys: tunteva ihminen on sairas tai ongelmallinen. Eli koko yleinen ilmapiiri nojaa siihen käsitykseen, että tunteva ihminen on jotenkin viallinen. Tunnetaitoja opiskeltavassa ryhmässäkään ei välttämättä ole kykyä kannatella tilaa aidoissa tunteissa. Ei siis mikään ihme, että meidän itsemmekin voi olla hyvin vaikea löytää tervettä kohtaa suhtautua omiin tunteisiimme ja kokea niitä, koska kollektiivinen ilmapiirikin on aika lastenkengissä mitä tulee tunteisiimme.

Tunteiden kokeminen sellaisena kuin ne itsessä tuntuu, on tärkeää.

Mielestäni tunteita ei tarvitse ”käsitellä.” Riittää, että sallii itsensä tuntea. Kun tunne saa tulla tunnetuksi, se yleensä vapautuu. Se teki silloin tehtävänsä; tuli tuomaan viestinsä. Tunteissa puhuttaessa käytetään myös usein ilmaisua tunteiden ”purkamisesta.” Sellainen tunne-energia joka on jäänyt varastoituneeksi kehoon esimerkiksi erilaisiksi jännitystiloiksi onkin hyvä purkaa. Tämä tunne-energia on hyvä vapauttaa jolloin keho pääsee vapaaksi menneisyydestä. Se voi tapahtua tuntemalla menneisyydessä tapahtuneesta tilanteesta aiheutunut tunne, joka kehoon on jäänyt jos tuohon tunteeseen saa nykyhetkessä otetta.

Aina se ei onnistu.

Jotkut menneisyyden kokemukset ovat painuneet psyykeemme alkuhämärään eikä niihin tietoisella mielellä ole kovin helposti, jos ollenkaan, pääsyä. Näiden tunteiden naamioimiseksi psyykeemme on voinut kehittää monimutkaisen suojelujärjestelmän jonka ohi ei niin vain pääsekään. Silloin tunteiden ”purkaminen” voi onnistua joskus vain kehotason työskentelyn avulla.

Tunnetta ei siis tarvitse pystyä TUNTEMAAN tuntemuksena, vaan kehoon jäänyt tunne voi poistua esimerkiksi tärinänä. Keho on tässä viisas ja kun sen ääreen laskeudumme tulemme yllättymään miten hienosti sillä on ”homma hallussa” tässäkin, aivan ilman järkeilyä. Laskeutuaksemme kehoomme, haasteena on nimenomaan luopua järkeilyn tuomasta kontrollista ja se on helpommin sanottu kuin tehty.

Tunteet vaikuttavat meihin koko ajan, huolimatta siitä mikä suhde meillä on itsellä omiin tunteisiimme. Voimme kokea olevamme hyvin järkeviä ja tavallaan ”tunteettomia.” Siltikin tunteet meissä ovat vahvasti ohjaksissa.

Tunteiden pidättäminen ja peittäminen on kokopäivä hommaa joka vie valtavasti resursseja muusta elämästä. Tällöin ihminen voi olla hyvin joustamaton ja taipuvainen kontrolliin, koska omien tunteiden salaaminen, jopa itseltään, vie kaikki voimat. Jos vertaamme ihmistä tietokoneeseen jossa on virus, voimme ajatella, että tunteiden naamioiminen ja peittely on kuin virus koko järjestelmällemme. Tällöin voimme olla todella uupuneita kaikesta ”ylimääräisestä”, koska prosessorin kapasiteetti on käytössä äärimmillään tunteilta suojautumiseen. Silloin spontaanius, ilo, leikkisyys ja luovuus ei useinkaan ole mahdollista, sillä ne vaativat heittäytymistä pois kontrollista. Siis siirtymistä kehollisempaan tilaan, jossa tunteet saavat virrata itsessä vapaana. Mitä enemmän itsessä on tunteiden pelkoa, sitä vähemmän olemme kiinni hetkessä.

Hetkessä eläminen vaatii tunteiden kanssa toimeen tulemista.

Tämän kaiken oppimisessa ja syvällisessä ymmärtämisessä meillä voi olla paljon edessä. Eikä vähiten siksi, että emme juurikaan saa tukea ympäristöstä tähän. Useimmiten päinvastoin, – tunteisiin ei osata suhtautua ja niitä yritetään erilaisin keinoin tukahduttaa, lieventää, peittää tai lääkitä pois. Itse ajattelen, että terve suhde tunteisiin on oman mielenterveyden perusta. Siksi ihmetelen hyvin paljon sitä, millainen suhde yleisesti mielenterveyspuolen hoidossa on tunteisiin. Ne ovat monestikin se (jopa ainut) syy miksi ihmisestä luokitellaan tässä yhteiskunnassa sairas.

Ja se jos mikä on sairasta! Miten niin luonnollinen asia kuin tunteet voikin olla meille ihmisille niin vieras asia.

Aloitin kirjoittamaan tätä juttua alunperin sillä idealla, miten voisimme oppia itse ymmärtämään itseämme enemmän tunteidemme kanssa. Ei voi korostaa liikaa miten tärkeää oman hyvinvoinnin ja tasapainon kannalta on oppia olemaan ja elämään omien tunteidensa kanssa.

Monesti tunteet ottavat erilaisia ”sijaismuotoja” jos emme ole pystyneet kokemaan niitä omassa elämässämme ajantasaisesti ja suoraan. Esimerkiksi jos olemme joutuneet kokemaan omassa lapsuudessamme paljon pelottavia tilanteita, joissa emme ole saaneet turvallisen aikuisen kanssasäätelykokemusta tuo pelko voi aikuisena tulla esille ”kaikesta huolehtimisena.” Tosiasiassa omassa kehossa on hermostolle jatkuvaa uhkasignaalia luomassa vanhat tunteet, joita ei vieläkään ole ollut mahdollista kokea turvallisesti. Nämä tunteet ovat asuttaneet ihmistä ehkä varhaislapsuudesta asti, jolloin itsensä on oppinut samaistamaan ”pelokkaaksi”, ”huolehtivaksi” tai ”kontrolloivaksi.” Kyse ei kuitenkaan ole aidosta itsestä, vaan suhteesta omiin tunteisiin joiden kanssa on joutunut luomaan selviytymisstrategioita. Nämä strategiat ovat saattaneet ajan kanssa vakiintua kokemukseksi omasta persoonasta.

Huolehtimisen taustalla olevat tunteet ovat itsessä ja lisäävät kierroksia tilanteisiin joissa on elementtejä jossa huoli voi herätä. Esimerkiksi monet äidit ovat ”huolesta soikeana” lapsensa puolesta. Olen monesti näissä tilanteissa miettinyt kuinka paljon tästä huolehtimisesta on äidin ajantasaista tunnetta liittyen lapsensa tilanteeseen ja kuinka paljon siitä on äidin omaa tukahdutettua ja kohtaamatonta tunnetta omiin tunnekokemuksiinsa liittyen.

Maailman tilanne, talous, sodat, läheisen haasteet, ylipäänsä elämä…se on kaikki epävarmuutta aiheuttavaa. Mutta jos itsessä on paljon kokemusta, että hädän hetkellä jää aina yksin, voimme nähdä tilanteet ja maailman paljon todellisuuttakin uhkaavampana paikkana. Näemme silloin kaikkialla uhkaavat vaarat, koska kehomme on jatkuvassa hälytystilassa jo valmiina. Koen, että jos tällainen huolehtiminen on ongelma, ratkaisu voisi olla hakeutua ihmisen luo jonka kanssa voi pikkuhiljaa ja täysin turvassa vapauttaa näitä alkuperäisiä menneisyydessä syntyneitä hädän tunteita turvallisessa yhteydessä toisen ihmisen kanssa. Silloin saamme tilaa kaikelta siltä menneisyyden tunne-energialta kokea tunteita ajantasaisesti tässä hetkessä, jolloin esimerkiksi ilolle vapautuu enemmän tilaa. Tämän myötä voimme vapautua siksi joka olemme, ilman menneisyyden luomia jatkuvia kuluttavia ja energiaa vieviä tunnereaktioita.

Mitä pelottavampia haastavia tunteita herättäneet tilanteet menneisyydessä ovat olleet, sen turvallisemman ympäristön niiden läpielämiselle tarvitsemme.

Turva ei kuitenkaan ole yksiselitteinen käsite ja se tekee siitä joskus haastavan tunnistaa ja löytää. Se mikä toiselle edustaa turvaa, voi ollakin toiselle uhkaavan tuntuista. Jopa turvan tunne itsessään voi olla uhkaavan tuntuista sellaiselle joka ei ole koskaan turvaa kokenut. Se voi olla kuin vieras maa, jonka kulttuuria ei ymmärrä.

Turvaan liittyvästä aiheesta saisikin ihan oman erillisen kirjoituksensa ja ehkä kirjoitan tästä lisää joskus, mutta palataan vielä tunnetaitojen pariin ja siihen miten sen itse ymmärrän.

On tärkeää pystyä sallimaan itselleen tunteet ajantasaisesti jotteivät ne ala luomaan menneisyyttä uudelleen ja uudelleen elämässämme. Se sisäinen kokemusmaailma mikä meissä nimittäin on, se tuntuu muokkaavan todellisuuskuvaamme.

”Emme näe maailmaa sellaisena kuin se on vaan sellaisena kuin me itse olemme.”
– Immanuel Kant

Tämän vuoksi onkin erittäin olennaista, että ymmärrämme myös eron siinä mikä on rakentavaa toimintaa tunteiden kanssa ja mikä itseasiassa itsetuhoista. On hyvä, että on keskusteltu julkisesti jo siitä, ettei ole hyvä peittää todellisia tunteitaan positiivisuuden taakse. Tämä on tärkeää, että olisi lupa itselle sallia esimerkiksi surun ja vihan tunteetkin, silloinkin kun toiset eivät niitä ymmärrä.

Emme tarvitse muilta lupaa ja hyväksyntää omalla tunnemaailmallemme. Se toki auttaa, että olemme sallivassa ilmapiirissä, mutta se on epärealistinen odotus tunteisiin vinoutuneen käsityksen omaavassa ympäristössä.

On mahdoton vaatimus odottaa toisilta ymmärrystä sellaisessa minkä kanssa he itsekin vielä kamppailevat. Siksi on tärkeintä, että tarkastelemme ja kultivoimme ennen kaikkea itse suhdettamme omiin tunteisiin.

Tunteisiin liittyen on tärkeää tunnistaa milloin elämme uudelleen ja uudelleen elämämme erilaisten vaihtuvien tilanteiden katalysoimana yhtä ja samaa tunnetta. Se voi olla huoli, pelko, viha, katkeruus, häpeä, arvottomuuden tunne, hylätyksi tulemisen tunne tai jokin muu haastavan tuntuinen tunne, joka triggeröityy esiin helposti ja ottaa itsestä vallan ja saa pysymään näiden tunteiden luomassa rajoittavassa loopissa.

Nämä tunteet voivat herätä voimakkaasti esiin myös silloin kun elämässä on kaikki hyvin. Psyykeen kokemus voi olla silloin, että on turvallisempaa palata tuttuun vanhaan tunnelooppiin kuin sietää esimerkiksi hyviä tunnekokemuksia, jotka voivat olla vieraampia omassa todellisuudessa. Tämä kaava saa ihmisen herkästi pysymään ”tutussa helvetissään”, joka jatkuvasti tuottaa ahdistusta ja tuskaa, mutta kaikki muu on vieläkin pelottavampaa.

Miten voisimme siis tehdä muutoksen yhtä ja samaa ympyrää tunteidemme kanssa kiertävään noidankehään?

Harjoittelemalla sietämään ja kannattelemaan hyviä tunteita.
Kyllä, sitä pitää harjoitella jos turvallinen ja hyvä on vieraampaa omassa tunnekokemuksessa.

Oman kaavan tunnistaminen auttaa jo paljon. Se antaa ikään kuin avaimet käteen luoda muutos. Noita avaimia joudumme kuvainnollisesti sovittamaan useampaan, joskus kymmeniin tai jopa satoihin erilaisiin lukkoihin, saadaksemme oikean oven avautumaan ja rakentavamman tavan tunteisiimme viimein juurtumaan omaan käytäntöön.

Olen itse oppinut nykyään tuomaan itseni kiitollisuuteen erilaisin mielikuvaharjoittein. Tämän oppiminen on tuonut valtavasti vapautta elämääni. Tiedän voivani vaikuttaa omaan tunnetilaani joustavasti. En enää ole tunteideni armoilla, enkä niiden orja. En myöskään silti pyri kontrolloimaan tunteitani vaan pystyn elämään niiden kanssa sulassa sovussa soljuen. Tämä johtuu siitä, etten enää pelkää tunteitani. En pelkää, että ne suistavat minut kaaokseen tai jonnekin mustaan syöveriin, vaan minussa on valtavasti luottamusta, että kaikkien tunteiden kanssa pysyn omassa itsessäni.

En dissosioidu, enkä ala kehittää niiden sanelemana isompaa kärsimystarinaa. Ymmärrän mieleni ja kehoni olevan omalla periaatteella toimivia osasia minussa. Ymmärrän, että mieleni tarinat eivät ole totta, mutta ne saavat helposti impulssin kehotasolta tulevista tunteista. On pitänyt oppia erottamaan tämä kaava, mitä itsessä tapahtuu ensin kehotasolla ja miten kehoreaktio lähtee ”laukalle” mielessä omana erillisenä tarinana.

Tämän oppiminen oli suuri heureka, muttei tapahtunut yhdessä yössä vaan kehollisen terapian tuloksena. Se, että minulla on turvallinen suhde omiin tunteisiini on seurausta siitä, että olen saanut riittävän määrän turvallisia kannattelevia kokemuksia kaikista kauhistuttavimpienkin tunteideni äärellä.

Olen itse tarvinnut tähän toista ihmistä. Ja se ihminen on minulle ollut terapeuttini. Hänellä on valtavan hieno ja arvostava suhtautuminen tunnemaailmaan. Hän ymmärtää sen viisautta, ja hän osaa toimia siellä rakentavalla ja turvallisella tavalla. Olen saanut aikuisena kannattelevia kanssasäätelykokemuksia hänen kanssaan, jolloin nuo kokemukset ovat sisäistyneet omaksi tavakseni toimia omien tunteideni kanssa. Tämä on ollut oma prosessinsa. Enkä sano, että tuon ihmisen pitäisi kaikille olla terapeutti.

Jos elämässämme on omassa tunnemaailmassaan viisautta ja vakautta omaavia ihmisiä, heidänkin läsnäolonsa voi tehdä saman. Mutta itse olen kokenut, että olen ylipäänsä tarvinnut tähän toista ihmistä kanssakulkijaksi ja terveeksi peiliksi. En sano, että tämä on kaava kaikille, mutta se voi toimia muillekin.

Tunnetaidoista voisi kirjoittaa valtavan monelta kantilta. Ja voi olla, että niin tulen vielä tekemäänkin, mutta tässä yhdenlainen läpileikkaus tunnemaailmoista joissa me kaikki elämme jatkuvasti, halusimme sitä tai emme. On tärkeää, että puhumme niin merkittävästä asiasta kuin mitä tunteet ovat elämässämme, mutta vielä tärkeämpää on, että TUNNEMME mitä tunnemme, ja että eläisimme ympäristössä, jossa tunteisiin suhtauduttaisiin yhtä luontevasti kuin kaupassa käyntiin. Ne kun ovat lähes yhtä olennaisia meille ihmisille kuin ravinto.

Lue myös artikkelini:
Aito sisäinen turva sallii myös herkkyyden ja haavoittuvuuden näyttämisen
Kuka turvaa sisäistä lasta?
Tunteiden kokeminen vaatii turvaa
Kohtaamaton trauma luo kuilun yhteyteen ihmisyydessä
Lapsuuden koskemattomuus luo pohjan itsekunnioitukselle ja terveille rajoille myös aikuisena
Torjuttu sisäinen lapsi kipuilee vanhemmuudessa – Sisäisen lapsen eheyttäminen rakentaa sillan lasten maailmaan
Nähdyksi tulemisen lahja – Jos lapsena ei tullut hyväksytyksi omana itsenään, samaa kokemusta saattaa etsiä ihmissuhteista koko elämänsä
Terve peilaus lisää itsetuntemusta