Koko vahvuus käsitys on mielestäni hiukan nurinkurinen. Meidän kulttuurissa vahvoina on yleisesti pidetty vain ihmisiä jotka hammasta purren itsensä ohittaen ja pää kainalossa suorittavat, eivätkä tarvitse kiitosta eikä apua. Nämä ihmiset ovat niitä jotka kulkevat eteenpäin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Silloin sanotaan, että olet vahva ihminen, mutta minusta se on selviytymistä. Yleensä olosuhteet pakottavat tuon vahvuuden esiin eikä ihmiselle annet muita vaihtoehtoja. Meissä ihmisissä on voimia mistä emme ole tietoisia ennen kuin joudumme kaivamaan nuo voimat esille. Mutta voiko vahvuus löytyä jo ennen kun elämä laittaa ihmisen tulikokeeseen? Millaista on oikea vahvuus silloin jos se ei olekaan sitä, että elämä pakottaa selviytymään?
Jos emme joudu ääritilanteisiin jossa tunteet on ohitettava toiminnan tieltä vaan  toimimme opitusta ja huonosta tavasta käsin selviytymismoodissa ilman todellista tarvetta: suoritamme itsemme sairaaksi, niin samasta toimintamallista tulee todellisuudessa heikkoutta. Totuus on, että selviämme rankoissa olosuhteissa jonkin aikaa, ja pahimmassa tapauksessa koko elämämme mutta lopulta itseämme rikkova tyyli tulee kalliiksi itsellemme ja tekee meistä heikon. Se sairastuttaa. Burn outit ovat tästä hyvä esimerkki.

Todellista kypsää vahvuutta onkin mielestäni itsensä tutustumisen matkalla saavutettava yhteys itseensä, omiin tunteisiinsa ja kyky oppia elämään itseään kuunnellen. Sellainen tasapaino joka syntyy itsensä tiedostamisesta ja hyväksymisestä, sitä tasapainoa ei  oikeastaan horjuta mikään. Mitään mikä kuuluu itseen ja itselle, omat tunteet mukaanlukien, ei tarvitse piilottaa eikä ohittaa. Se luo tukevan pohjan elämänvalinnoille. Se luo myös joustavuutta kohdata vaikeitakin haasteita.

Hyvä itsetunto voi olla lapsuuden kannustavien ihmisten parissa saatu etuoikeus mutta se on myös opittavissa oleva asia. Huonon itsetunnon kanssa kamppaileminen on valtava energiasyöppö elämässä. Kun koitamme vältellä erilaisin strategioin todellisten tunteiden paljastumista, todellinen potentiaalimme häilyy jossain piilossa emmekä saa siihen yhteyttä.

Meistä jokainen ansaitsee tulla nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään mutta jos lapsuudessa on osunut kohdalle paljon ihmisiä jotka arvostelevat eivätk ymmärrä omaa arvoasi niin todennäköisesti minä kuva ei ole kovin ruusuinen. Silloin voi olla vaikea uskoa että kaiken sen häpeän alla on jotain kultaa arvokkaampaa tälle maailmalle. Mutta niin se on, jokaisessa meissä on. Ongelma on vain se, että harva uskaltaa näyttää sitä. Itsetunto ei kestä arvostelua. Ja itsensä alttiiksi laittaminen on liian pelottavaa.

Rakastan Voice Of Finland laulukilpailua siksi, että siinä voi nähdä miten ihmiset jotka ovat lunastaneet meriittinsä kannustavat toisia omaan kukoistukseensa. Joidenkin kohdalla se on aivan silminnähtävä muutos mikä kisan edetsä tapahtuu. Epävarmuudesta kasvaa jotain huikea. Ihminen pääsee voimansa äärelle toisten kannustamana. Toki kilpailussa asettaa itsensä alttiiksi myös kovalle arvostelulle, koska joillekin sana on todellakin vapaa ja somekeskusteluissa laulajia ruoditaan kammottavallakin tavalla. Ihmiset puhuvat kilpailijoista siihen sävyyn, että on hyvin vaikea ymmärtää miksi sellaiseen on edes tarvetta. Kilpailijat joutuvat pelottavaan tulikokeeseen: laittavat itsensä likoon ja heittäytyvät toisten käsiin arvosteltavaksi. Onneksi tukikepit ovat vahvat kun ammattilaiset antavat henkisen tukensa eivätkä säästele hehkutuksiaan. Kun tuki ja turva on vahvempaa kuin arvostelu, ihminen saa tilan kasvaa. Me kaikki tarvitsisimme samaa voidaksemme kasvaa vahvoiksi ja näkyviksi tunteinemme.

Tälläisen ideaalitilanteen soisin meille kaikille ja surettaa, että se on niin harvinaista. Onneksi minulla on ollut onni tutustua karaokevalmentaja Enja Ikäheimoon jonka opissa olen saanut turvaa ja joka on jaksanut rinnallani juhlia keskeneräisyyttäni. On suorainen ihme, että joku on  nähnyt sen juhlimisen arvoisena. Se on mahdollistanut kasvuni kohti omaa voimaani.

Laulaminen on parantavaa koska se avaa ihmisen omille tunteilleen. Laulun kautta kehoyhteys parantuu ja yhteys omaan tunnemaailmaan vahvistuu. Hyvä laulaja on läsnä laulussa, vaikka ääni ei kääntäisikään tuomareiden tuoleja. Elämä ei ole kilpailua. Eikä vahvoja ole voittajat.

Vahvoja on he jotka uskaltavat tehdä matkan tunteidensa äärelle ja elää sieltä. Varsinkin kulttuurissamme vaatii erityisen isoa vahvuutta olla olemassa tunteineen ja vielä näyttää ne.

Miten vahvuus määritellään?

Herkkyydestä puhutaan paljon, siltikin sitä hävetään tai pidetään heikkoutena. Pidetään hyvin rohkeana näyttää omaa haavoittuvuuttaan. Mietin tätä asiaa spontaanisti  keittiön seiniä maalatessani ja tuli yhtäkkiä mieleen, että ivallisilla ihmisillä jotka mitätöivät muita tai ylipäänsä ihmisillä jotka väheksyvät omiaan ja toisten tunteita on ehkä hyvinkin vinoutunut käsitys vahvuudesta. He naamioivat toisia arvostelemalla omat heikkoutensa. Nämä ihmiset yleensä kieltävät sen muilta minkä he ovat kieltäneet itseltään, – olla haavoittuvainen. Ehkä heille ei ole koskaan elämässään ollut turvaa ja lupaa siihen. Mutta se ei tee heistä todellisuudessa vahvoja. Se tekee heistä ehkä hyviä omassa opitussa selviytyjän roolissaan. Mutta sen maskin taakse on mahdollista nähdä ja huomata kaiken olevan pelkkää kulissia.

Tunteet eivät tee ihmistä heikoksi mutta niiden patoaminen ja ohittaminen kyllä.  Ei voi saavuttaa pysyvää onnellisuutta jos itsessä on valtavasti asioita joita ei halua kohdata. Näennäisesti vahva ihminen voisi siis olla sellainen joka toimii kuin robotti mutta jos vahvuus määritellään yksityiskohtaisemmin, mitä se edes oikeastaan on? Onko se vain sitä mikä näkyy ihmisestä ulospäin vai enemmänkin se miten ihminen kokee itsensä sisältä käsin?

Minusta aidosti vahva ihminen on sellainen joka pystyy toimimaan haastavissakin olosuhteissa ja silti säilyttää myötätuntonsa. Vahva ihminen iloitsee toisten menestyksestä omalla heikollakin hetkellään. Vahva ihminen ei kuluta energiaansa kulisseihin, koska se vie hänen voimansa. Vahva ihminen on joustava eikä pyri kontrolloimaan elämää. Vahva ihminen on myötätuntoinen itseään kohtaan heikkoudessa. Vahva ihminen on yhteydessä todelliseen vahvaksi tekevään voimaan, rakkauteen eikä hän pelkää sitä.

Ei ole mielestäni vahvuutta kovettaa itseään ja ohittaa tunteitaan. Se on selviytymisstrategia ja sen kautta voi tehdä itsensä loppujen lopuksi hyvinkin heikoksi. Ihmisestä voi tula kuin tikittävä aikapommi, tietynaiset olosuhteet saavat tietyt tunteet esiin. Mielestäni räkäposkella itkevä ihminen on vahva ihminen. Hän pystyy vapauttamaan tunteensa, kokoamaan itsensä ja ottamaan vastaan tukea. Vahvuutta on olla kokonainen, heikkouksineen.

Olen hiukan surullinen siitä miten köyhä tunneilmapiiri meillä Suomessa on. Meidän heikkoutemme on se, että pyrimme hillitsemään itsemme ja samalla hillitsemme itsemme niissäkin tilanteissa joissa tunteemme voisivat tuoda lisäarvoa koko yhteisölle. Mikä tahansa tilanne missä voisimme itkeä onnesta  tai liikutuksesta yleensä pyritään tukahduttamaan viimeiseen asti. Ja jos joku ei pystykään hillitsemään itseään hän on ollut heikko tunteensa edessä? Onko vahvuutta siis taistella tunteitaan vastaan? Näin se on  näytetty käsitettävän kulttuurissamme. Ja sille on kyllä hyvin ymmärrettävät syyt historiassamme joita en väheksy.

Jos tunteille ei ole tilaa se on enemmänkin vankila kuin vahvuuden merkki. Olemme silloin lukinneet itsemme kehoon. Olemme padonneet tunteet kehoomme ja se jäykistää koko olemusta pikkuhiljaa. Rosenhoidon avulla kehoon voi saada taas liikkuvuutta un tunteet pääsevät virtaamaan. Esimerkiksi tuttuni kävi Rosenhoidossa ja hoidon jälkeen pystyi eteenpäin taivutuksessa laittamaan kämmenet lattiaan vaikka ei ennen hoitoa osunut lähellekkään lattiaa.

Rosenhoidossa ei hierota vaan painetaan eri kohtia kehossa ikään kuin siinä olevaa jännitettä vastaan. Ehkä tunteelle luodaan näin turvaa kosketuksella. Se havaitaan ja todennetaan sanatta. Ja sille tulee sitä kautta tilaa vapautua. Mieletön metodi joka näyttää meille miten paljon voimaa varastoimme kehoomme pidättämällä tunteitamme. Ja miten paljon saamme voimaamme takaisin kun vapautamme padotut tunteemme.

Näen, että tunnevoima on valtava käyttövara elämässämme kun se on aidosti ja terveesti virtaavaa. Kun näytämme tunteemme luomme myös vahvoja yhteyksiä toisiin ihmisiin ja koko yhteisöön. Sillä on eheyttävä ja vahvistava vaikutus ja sitä kautta näemme missä todellinen vahvuutemme piilee.

Lue myös artikkelini:
Liian kiltti patoaa piilovihaa
Vaille jäämisen jäljet
Intuitio asuu kehossa
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Riittämättömyydestä armollisuuuteen
Heräämisen lahja