Vaaleansininen maailma

Aivan kuin olisin kellunut.
Kannateltuna.
Hitaassa virtauksessa.
Se oli kuin oma maailmansa.
Vaaleansininen. Pehmeä.
Hennon valoisa.
Kaikkialla oli niin kaunista.
Jäisiä suloisia kasveja.
Kukkia.
Heiniä.
Kaikki ne olivat huurteessa.

Ja vaikka jäätä ja huurretta oli kaikkialla,
minulla ei silti ollut kylmä.

Tämä virtaus oli niin lämmin.
Pehmeä.
Kannatteleva.

Se sai minut hymyilemään pitkästä aikaa.
Olin hämmästynyt.
Miten tämä kaikki oli löytänyt luokseni.
Tähän tuiki tavalliseen tiistai-aamuun.

Olin haltioissani.

Katselin ympärilleni.

Oli niin kaunista. Niin kaunista.

Ja vaikka olikin niin kaunista,
lopulta suljin silmäni.
Annoin itseni vain upota siihen kaikkeen.
Niihin pehmeisiin kannatteleviin tunteisiin.


Oli kuin tämä maailma olisi luotu minua varten.
Lepäämistä varten.

Se oli tullut kutsuna.
Kutsuna vain olla.
Vihdoin vain olla.

Tilanteeni hyväksyminen.
Se minua kutsui.
Selkeästi.

Olin tosi väsynyt.
Niin väsynyt, etten oikein löytänyt sille kuvaavaa muotoa.

Mutta tämä maailma, se tiesi väsymykseni.
Eikä se ollut sille liikaa.

Se oli tullut tänne.
Hoitamaan minua.
Pitämään minua hyvänä.

Niin minä aloin laskeutua siihen vain entistä syvemmin,
luottaa siihen entistä syvemmin.
Ja siinä kaiken lomassa
lintu lensi ylitseni.
En nähnyt sitä,
mutta tunsin.

Se oli kaunis.
Vapaa.
Ihmeellinen.

Nostin väsyneen käteni ilmaan,
annoin sormieni koskettaa sen siipeä.

Hymyilin.

Se toi minulle sanomaa.

Vielä minäkin lentäisin sen lailla.
Vielä minäkin..
lentäisin sen lailla.

Mutta nyt – oli aika levätä.
Ravita itseään tässä pehmeässä virtauksessa.

Antaa itseni pudottautua vain syvemmälle ja syvemmälle tähän maailmaan.
Sen ravitsevaan pehmeyteen.

Henkeäni salpasi.
Ei jännityksestä eikä ahdistuksesta,
vaan silkasta ihmetyksestä.

Ja jotenkin sitä on vaikeaa pukea sanoiksi, mitä tunsin,
mutta se oli sellaista hiljaista tietämystä.

Uudenlaista varmuutta.

Siitä, että voisin luottaa näihin maailmoihin.

Että ne olivat hyvin todellisia.

Hyvin hyvin todellisia.

Sillä minä olin ne luonut.

Itselleni.

Itseäni varten.

Se tuntui hyvältä.

Oikealta.

Hyvältä.

Mmmm..



0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Evästeiden käytöstä

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen sekä auttavat meitä ymmärtämään mikä kävijöitä kiinnostaa.