Jokainen heijastaa ihmissuhteisiin enemmän tai vähemmän omia tarpeitaan. Osa näistä tarpeista juontaa juurensa lapsuudessa kohtaamatta jääneisiin tunteisiin.  Kohtaamattomuuden kulttuuri on voinut jättää syvät jäljet perustarpeisiimme hyväksynnän ja arvostamisen suhteen ja silloin ehkä yritämme paikata ihmissuhteissa sitä mitä joskus lapsuudessa meiltä evättiin.

Tarvitsevuuden suhteen voimme olla syvästi vajavaista. Voimme aivan tiedostamatta heijastella näitä tarpeita myös läheisiin ihmissuhteisiin jos emme ole itse tietoisia käytöksestämme. Ihmissuhteet käyvät joskus vaikeiksi ja melkein mahdottomiksi jos siinä olevat osapuolet eivät tiedosta oman käytöksen vaikuttimia vaan lataavat liikaa odotuksia toisen niskaan. Odotuksia joita toinen ei voi koskaan täyttää, kuten omaa vaille jäämisen paikkaamista.

Vaikka tunteet ovat hyvin inhimillisiä eikä niistä pidä mielestäni potea mitään syyllisyyttä niin voi olla joskus hyvin eheyttävää oppia tunnistamaan rajaa mistä on vastuu itsellä ja mikä ei kuulu toiselle. Se voi olla avain myös terveempiin ihmissuhteisiin.

Jos ihmissuhteisiin aletaan ladata odotuksia menneisyyden kipujen korjaamisesta mennään lähtökohtaisesti harhaan. Terapiasuhteeksi muodostunut ihmissuhde ei välttämättä toimi terveesti.

Olen joutunut vuosien aikana itsekin katsomaan tässä lujasti peiliin. Olen varmasti heijastanut muihin vaille jäämistä ja huomaan myös, että minuun on heijastettu vahvasti samaa.

Viime aikoina näkökykyni on kirkastunut entisestään tämän asian suhteen. Olen kysynyt itseltäni millaisia ihmissuhteita todella kaipaan ja millaisia ihmissuhteita minulla on. Olen herännyt vastuuseen entistä enemmän tässä asiassa. En voi syytellä ympärilläni olevia ihmisiä mistään mutta voin tunnistaa koko ajan enemmän millaisia ihmissuhteita olen osaltani ollut luomassa ja miten voin lähteä asioiden tiedostamisen jälkeen toimimaan toisin.

Vastuu omista tunteista tervehdyttää itseä ja ihmissuhteita ympärillä

Jos meissä on kipuja ihmissuhteet nostavat niitä väistämättä pintaan mutta vastuu viime kädessä omien tunteiden kohtaamisesta kuuluu itselle. Tunteista on aina lupa kertoa ja rakentavalle pohjalle perustuvat ihmissuhteet sen kestävätkin. On kuitenkin eri asia vaatia toista muuttumaan tai käyttäytymään niin, että omia vaikeita tunteita ei nousisi. Sellaisen vastuun lataaminen ihmissuhteeseen aiheuttaa mahdottoman painolastin toisen harteille. Hyvä ihmissuhde sallii ja hyväksyy toisen juuri sellaisenaan.

Parhaimmillaan voimme ihmissuhteiden kautta tutustua itseemme syvemmin ja oppia olemaan tukena vaikeissakin tunteissa itsellemme. Kaikki ihmissuhteet voivat toimia meille opettajina kun haluamme kasvaa aitoon vastuuseen omasta elämästämme.  Erityisesti ne vaikeimman tuntuisetkin. Tämä ei tarkoita, että omia rajojaan pitäisi polkea minkään ihmissuhteen osalta vaan se tarkoittaa, että itsessämme nousevat vaikeat tunteet suhteessa muihin saattavat kertoa itsellemme jotain tärkeää.

Tunne on usein viesti itselle jostain menneestä eikä aina kerro edes kuluvasta hetkestä. Tunne on aina kokijansa oma. Tunteet voivat olla todella hyviä kompasseja rehelliseen ja terveeseen elämään mutta ne voivat olla myös syy paeta ja naamioida omat kivut piiloon. Usein tälläisessä tapauksessa lähimmät ihmissuhteet joutuvat syyttä syntipukiksi omien ikävien tunteiden kohdalla. Se voi aiheuttaa paljonkin ristiriitoja kun vastuu omista tunteista siirretään toisten aiheuttamaksi. Häilyvät rajat ja tiedostamattomuus tässä tuntuu ainakin oman kokemukseni mukaan olevan yksi iso syy ihmissuhdeongelmiin.

Ehkä siksi, että olen tullut yhä tietoisemmaksi näistä asioista itsessäni olen huomannut paljon vaille jäämisen heijastumia myös monissa muissa ihmisissä viime aikoina. Sen heijastaminen muihin on havaintoni mukaan itseasiassa todella yleistä. Vaille jääminen eli tunnevajeen tunnelukko saattaa olla kulttuurissamme yksi yleisimmistä tunnelukoista, koska vaikeita tunteita ei ole juurikaan  saanut luvan kanssa kohdata. Niille ei ole ollut lupaa olla, saati että niissä olisi tullut nähdyksi ja tuetuksi, joten monet meistä ovat joutuneet kehittämään selviytymisstrategioita yksinäisyyden ja kohtaamattomuuden kivun peittämiseksi.

Jos koet usein turhautumista ihmissuhteissasi saattaa olla, että heijastat voimakkaasti omaa vaille jäämistäsi muihin. Tuo omien tarpeiden projisointi pitää valitettavasti vain usein tuskallisessa limbossa, koska silloin kaipaa ulkopuoleltaan jotain jonka voi vain sisäsyntyisesti täyttää.

Tapoja toimia ja käyttäytyä jotka saattavat kertoa vaille jäämisestä on oman kokemukseni mukaan muutamia. Listasin alle seuraavat merkit joista erityisesti olen tunnistanut vaille jäämistä itsessäni ja ympärilläni.

Helposti loukkaantuva ihminen lukee toisen sanomisista jatkuvasti merkkejä jotka saattavat kertoa, että itsessä on jotakin vikaa, on tehnyt jotakin väärin tai ei muuten vain ole hyväksytty. Tälläisessä herkässä tilassa oleminen ei liity mielestäni erityisherkkyyteen kuten usein mielestäni päätellään, vaan se saattaa liittyä enemmänkin traumaan.

Jokin kokemus on aiheuttanut meissä huonommuuden tunteen jota kompensoidaan yleensä peittämällä loukkaantuneisuus ja ainakin itse muutuin tälläisessä tilanteessa ennen defensiivisesti vihamieliseksi. Vihalla pyrin suojaamaan herkkiä kohtiani. Vaikka oikeasti jokin oli osunut minua arkaan kohtaan mutta en uskaltanut paljastaa sitä.

Mitä vihaisempi ihminen, sen enemmän vaille jäämistä ja huomion tarvetta on usein taustalla. Matka oman vihani lähteelle opetti tämän mekanismin tunnistamisen itsestäni.

Itseään korostava ihminen hakee ehkä rajapintaa näkyväksi tulemisessa. Jokaisen ihmisen perustarve on olla arvostettu ja juhlittu. Jokainen myös ansaitsisi tulla arvostetuksi ja juhlituksi. Monestikaan näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Kulttuurissamme voi olla vaikea toteuttaa tervettä nähdyksi tulemisen tarvetta, koska usein tuntuu, että ympärillä olevat suhtautuvat usein kaikkeen esillä olemiseen jollainlailla kielteisesti. Uskon, että sekin kertoo lopulta vaille jäämisestä. Kun ei ole itse saanut huomiota ei voi sallia sitä toisellekaan.

Tästä kertoo monet kuuluisat ihmiset omia esimerkkejään miten joillekin ainoa vaihtoehto on ollut muuttaa kateuden vuoksi pois maasta, väljemmille vesille toteuttamaan itseään. Jokaisella on oikeus toteuttaa itseään ja se on perustarve. Jatkuva itsensä esille tuominen narsistisena piirteenä voi olla kuitenkin syvä vaille jäämisen merkki, jota yrittää kompensoida viemällä huomion aina kun se on mahdollista.
Kyvyttömyys iloita toisen onnesta saattaa myös olla merkki omasta vaille jäämisestä. Oma vaille jäämisen tunne nousee kun jollain menee hyvin. Usein emme osaa itse pitää huolta omista voimavaroista ja vaikeissa elämäntilanteissa saatamme kokea helposti  katkeruutta ja kateutta toisen onnesta. Sen sijaan, että oma vihamielisyys kääntyisi muita vastaan olisi ehkä hyvä lähteä ratkaisemaan asiaa sen kautta mitä itse kaipaa ja tarvitsee ja etsiä ratkaisuja siihen kuinka näitä asioita voisi itselleen suoda. Vaille jäämistä voi kompensoida vanhanakin asettumalla itsensä puolella, eikä muita vastaan. Vain sitä kautta löytyy lopulta se mitä syvimmin kaipaamme.

Nykyään kun huomaan näitä piirteitä toisissa, osaan olla  syyllistymättä muiden projisoinnista ja aikaisemman turhautumisen sijaan tunnen tätä henkilöä kohtaan syvää myötätuntoa. Näen, että hänessä jokin osa kaipaa huomiota jota en koskaan voi hänelle antaa, kuin ensiavuksi ja laastariksi. Vain hän itse voi tehdä aidon sisäisen työn.

Koen myötätuntoa koska tunnistan tuon tunteen aiheuttaman tuskan toisessa ja keinoja yrittää parantaa omaa tuskaa. Aijemmin kun en hyväksynyt näitä tunteita itsessäni vaan yritin piilottaa nämä kipeät tunteet itsessäni suhtauduin muissakin näihin piirteisiin kärsimättömästi. Olen huomannut, että sisäinen työ omien tunteiden hyväksymisen parissa kasvattaa myötätuntoa myös muita kohtaan. Se tuo myös mielenrauhaa kun ei tarvitse lähteä enää mukaan muiden tunnedraamoihin vaan näkee selvemmin mitä tilanteessa tapahtuu.

Tiedostamalla ja  myöntämällä, että nämä piirteet on itsessä lähteekin hyvin nopeasti muutoksia syvällä tasolla tapahtumaan. Kuten aikaisemminkin monesti olen kirjoittanut, hyväksyntä tuntuu olevan ihmelääkettä tunteisiin. Nykyään hyväksyn herkän ja loukkaantuvan puoleni. Koska hyväksyn sen piirteen itsessäni loukkaantumisen tunteet eivät itseasiassa menekään enää niin syvälle. Minun ei tarvitse enää suojautua, koska minulla ei ole niin paljon peiteltävää.

Sen jälkeen kun itsessä tunnistaa tämän kaltaisia toimintamalleja, sen sijaan, että heijastaisi näitä tarpeita toisiin muita syyllistäen  voikin kysyä itseltään mitä voisin tehdä itseni hyväksi näissä asioissa. Kuinka voisin itse olla enemmän itseäni varten? Missä asioissa tahdon tulla kuulluksi eniten?

Voi opetella myös ilmaisemaan loukkaantumistaan piilottamisen sijaan. Tuntuu, että tuo on vaatinut aivan eniten rohkeutta, koska ei voi olla varma miten toiset siihen suhtautuvat. Toiset tuomitsevat ja toiset sallivat.  Reaktiosta voi päätellä missä vaiheessa itsensä hyväksymistä toinen on samassa asiassa menossa.

Tiedostan nyt selkeästi, että toisen suhtautuminen ei kuitenkaan ole vastuullani, ainoastaan omat tunteeni. Se tekee asioista huomattavasti yksinkertaisempia. Tiedän, että kun omaa tunnettaan ilmaisee neutraalisti syyttämättä ja alistamatta muita, ei tee  mitään väärää.

Ja sitä kautta ihmissuhteet myös muuttuvat. Kuin itsestään. Kun itse alkaa vastata omiin tarpeisiin saakin yhtäkkiä kokea sitä myös ulkomaailmasta. Ihmissuhteeni ovat menneet koko ajan vastuullisempaan ja aikuisempaan suuntaan.

Enää minun ei tarvitse kokea turhautumista muista ihmisistä ja valuttaa sitä kautta  energiaa hukkaan kun tietää, että voin itse luottaa siihen, että olen omalla puolellani ja pyrin vastaamaan omiin tunnetarpeisiini kulloisellakin hetkellä.  Luotan kokemuksesta siihen, että myös lähimmät ihmissuhteeni kasvavat oman kasvuni myötä.

Lue myös artikkelini:
Onni ei tule uhrautumalla
Tunne itsesi, löydät paikkasi – Mielensävalottajat-verkkokurssi lisää itsetuntemusta
Yksinäisen suden syndrooma
Hylätyksi tulemisen tunne järisyttää koko olemassaolon perustaa
Vastuu omista tunteista tervehdyttää