Olen monta kertaa miettinyt miten samanlaisia me olemme eläinten kanssa lopulta. Ihmisiäkin vie vaistot. Luulemme silti elävämme jotenkin vaistojemme yläpuolelta. Luulemme olevamme niin sivistyneitä ja fiksuja kun elämme ”järjellä.” Kuvittelemme olevamme eläimiä jotenkin viisaampia.

Ajattelemme varmasti näin enimmäkseen siksi, että emme useinkaan ole tietoisia siitä mikä toimintaamme ohjaa. Kun ymmärrämme elävämme saman vaiston ja viettien pohjalta voimme sulavammin käyttää niitä arkemme tukena.

Kun laskeudumme järjen tasolta ja mielestä pois kehotietoisuuteen, voimme oppia valtavasti uudenlaista informaatiota joka on muuten ulottumattomillamme. Kun opimme käyttämään tietoisuuttamme elämänlaatumme ja yhteys itseemme voi parantua huomattavasti.

Tietoisuus ei aina tarkoita sitä, että pitäisi pois sulkea jonkin ”alemman tason” tieto pois. Vaistot eivät lähde meistä niitä kieltämällä. Minulle tietoisuus ja yhteiselo vaistojeni kanssa  edustaa  paluuta siihen mikä on luonnollista. Vaistot ohjaavat meitä joka tapauksessa, mutta mihin suuntaan? Sitä voimme herätä tiedostamaan.

Yhteiskuntamme perustuu hyvin paljon syvimpien vaistojen kosiskeluun. Esimerkiksi markkinatalous käyttää sumeilematta hyödyksi  seksuaalisuutta. Se jos mikä meitä vie jos emme ole tarpeeksi tietoisia. Seksillä voidaan myydä vaikka hammastahnaa, ja sehän myy, koska vaistot vie. Materialismilla kosiskellaan myös sisäistä turvallisuuden tunneta. On ihana ostaa tavaraa ja kokea hetken merkityksellisyyttä ja turvaa. Pitkälä tähtäimellä tavaran ostaminen luo kuitenkin tyhjyyttä ja erillistää meidät aidoista tunteistamme. Sen sijaan, että ostaisimme tavaraa voisimme kysyä itseltämme: Mikä tunne haluaa tulla kohdatuksi? Tavaroiden ostaminen on yleensä korviketoimintaa. Tulemalla tietoiseksi aidosta tunteesta, voimme elää itsellemme aidosti merkityksellisempää ja täydempää elämää.

Turvan tunne on myös ihmisille kuten muillekin eläimille tärkeä tarve. Perusturvallisuutta haemme usein työn ja rahan kautta. Moni on valmis uhraamaan terveytensä ja riistämään aivan kohtuuttomasti itseään kunhan turva ei mene, pohja ei putoa elämältä. Siksi työelämällä on meihin valta. Kun alamme tiedostaa pelkomme ja turvattomuutemme voimme alkaa hakea samaa kokemusta tietoisemmin. Minulle aitoa turvaa edustaa nykyisin se, etten itse hylkää itseäni. En minkään ulkoisen nimissä.

Meidän ei ole pakko  suostua asioihin sellaisenaan kuin ne meille yritetään myydä. On mahdollista herätä tiedostamaan toisenlainen totuus. Totuus siitä, että vaikka olemme varustettu hyvin vahvoilla vaistoilla, meillä on myös mahdollisuus tiedostaa se. Jos emme hyväksy omaa luonnollisuutta ja ”eläimellisyyttämme” olemme vielä sokeampia talutettavia niiden tautushihnassa jotka käyttävät sumeilematta hyödykseen tuota sokeutta. Joku muu käyttää elämämme omaksi hyödykseen, jos emme itse herää siitä vastuuseen.

Tiedostamisen ja omien vaistojen hyväksymisen myötä voi löytyä sisäinen tasapaino.  Tasapaino johon tämä yhteiskunta ei tue koska se yrittää naamioida vaistomme piiloon korviketoiminnalla. Syvimpiä tarpeitamme ei kuitenkaan voi korvata, ja siksi yhteiskuntamme onkin täynnä  tyhjiä kuoria ja onnettomia ihmisiä. Kaiken kulissin keskeltä on kuitenkin mahdollista löytää tie takaisin itseensä kunnioittamaan omaa luonnollisuuttaan. Portti siihen on itsensä kuuntelemisessa. Ja sitä pitää itse sitoutua harjoittelemaan. Ulkoa siihen ei juuri kannusteta. Ulkoa kosiskellaan kyllä pelkojamme ja hyvin usein leikki jätetään kesken ja oma voimaisuudesta luovutaan, koska pelot tuntuvat todellisemmilta.

Äidinvaisto ei petä

Vaistonvaraisuus on monella tavalla hyvä juttu ja se toimii tietyillä elämänosa-alueilla ohjaksissa paljon paremmin kuin järki. Esimerkiksi vanhemmuus on yksi sellainen osa-alue. Olisi hienoa jos   vaistonvaraisuuteen tuettaisiin myös treveydenhuollon järjestelmän puolesta. Järki on kuitenkin astunut sellaiselle paikalle jossa se ei ole kovin hyvä johtohahmo. Äidin ja lapsen välillä kulkee niin paljon sanatonta informaatiota, että mikään määrä kirjaviisautta ei korvaa sitä. Toki järki palvelee tarkoitustaan ja toisten kokemuksiin pohjautuvaa  tietoa on myös hyvä kuunnella, mutta parasta olisi jos äitejä rohkaistaisiin luottamaan enemmän itseensä.

Useimmiten äitiydessä mennään ojasta allikkoon silloin kun aletaan sokeasti kuunnella muiden neuvoja ja opastusta. Äitiydessä olisi mielestäni tärkeä tukea luontaista vaistonvaraista toimintaa. Silloin imetys ja oikeastaan ihan kaikki muukin sujuisi varmasti paljon vähemmällä stressillä. Neuvolan toiminta voisi esimerkiksi nykyisen ohjeistamisen sijaan keskittyä tukemaan jokaisen omanlaista äitiyttä ja rohkaista äitejä  kuuntelemaan itseään oman lapsensa hoidossa.

Kun katselen luontodokumentteja huomaan eläimillä olevan paljon sellaista viisautta jonka ihmiset itsessään jättävät usein käyttämättä. Esimerkiksi eilen katselimme poikani kanssa maakotkasta kertovaa sarjaa. Maakotkaemo toi poikaselleen ruoan pesään ja jossain vaiheessa kun poikanen oli niin iso, että sen piti opetella itse syömään ruokansa, emo lensi pois pesästä. Mikäli emo jäisi pesälle poikanen ei rupeaisi syömään itse vaan odottaisi emon ruokkivan sitä. Lähteämällä pois, poikasen on pakko oppia ja syödä itse. Samoin rapuja kiven alta tonkinut karhuemo opetti poikasiaan. Se ei suinkaan kääntänyt pennuilleen valmiiksi kivenlohkareita vaan  pentujen piti tehdä se itse. Eläimet osaavat opettaa pennuilleen tärkeitä taitoja pentujensa ikätason mukaisesti.

Ihmisillä tunteet ja järki sotkee usein vaistojen viisauden. Nykyajassa me teemme paljon lastemme puolesta sellaista jonka oppiminen voisi helpottaa heidän omaa elämäänsä. Kun aiemmin pidettiin tiukkaa kuria, nykyään annetaan kaikki periksi. Voisiko vaistoaan kuuntelemalla löytää sen kultaisen keskitien, missä ei ole tarkoitus rankaista vaan tukea lasta oppimaan. Näistä opeista hän hyötyisi paljon suuremmin kuin aavistammekaan. Hän oppii tuntemaan itsensä kyvykkäänä ja tuo tunne auttaa selviämään elämässä monesta. Kuten lintuemo voisimmeko mekin asettua lapsemme tieltä pois  liikaa neuvomasta ja paapomasta, jotta he voisivat itse oppia?

Kuinka vaiston voi erottaa tietoisesti?

Kun alamme järkeillä, asiat menee usein solmuun. Joskus ensimmäinen intuitiomme, siis se asia mikä nousee vaistonvaralla ensimmäisenä mieleen, osoittautuu usein oikeammaksi. Järjellä kun aletaan pohtia vaihtoehtoja mieli on usein ihan hukassa. Mitä pitäisi tehdä ja ketä kuunnella?

Kehomme on viisas ja esimerkiksi kehotuntemuksia kuuntelemella voisimme oppia paljon. Oma kehomme viestii selvästi millaisia valintoja kannattaisi tehdä. Mutta aina se ei kuitenkaan tunnu ”järkevältä” ja siksi usein järkeensä luottavat ihmiset sulkevat nämä viestit pois kokonaan. Jossain vaiheessa kehon viestejä ei voi enää ohittaa, mutta silloin terveys voi olla jo pahasti vaakalaudalla.

Järki ymmärtää vain pienen osan maailmasta mutta lopulta vaistoiltamme olemme yhteydessä paljon laajemmin ympäristöömme kokonaisuutena. Vaistonsa kuunteleminen on usein terveellisempää itselle ja ympäristölle kuin järjen kautta puskeminen. Kun uskaltaa siirtyä enemmän päästä ja mielestä kehotietoisuuteen alkaakin aueta aivan erilainen maailma. Itsessä on paljon sellaista viisautta jonka on ehkä sulkenut jopa vuosikymmeniksi pois.

Kehoaan ja itseään kokonaisvaltaisesti kuuntelemalla avautuukin täysin uudenlainen maailma. Päinvastainen kuin järjenmaailma ja siinä onkin opettelmista. Maailma johon me kaikki olimme kosketuksissa vielä lapsina, mutta opimme elämään ”aikuisten maailmassa”, järjen kautta.

Kun seuraavaksi pyörität mielessäsi kysymystä johon etsit kuumeisesti vastausta, kysy keholtasi. Kysy kysymys hiljaa mielessäsi ja jää kuuntelemaan kehosi tuntemuksia. Miltä kehossasi tuntuu? Itselläni tuntu rintakehässä aina raskas ikäänkuin torjuva tunne jos vastaus on ei. Ja jos vastaus on myönteinen kehossani noin rintakehän kohdilla on kevyt tunne.

huolimatta siitä herättääkö vastausten ajatteleminen negatiivisia tai positiivisia tunteita, kehon vastaus voi olla päinvastainen. Kun tunne on pelko, kehossa vastaus voikin olla kyllä. Tai vaikka haluaisin kovasti jotakin ja koen innostuneisuutta kehon vastaus voikin olla ei.

Kun oppii kuuntelemaan kehoaan on lähempänä vaistojaan ja matkalla kohti itselleen terveempää elämää. Mitä enemmän olen itse oppinut kuuntelemaan vaistoani ja heittämään järjen joskus sivustakatsojaksi, sen selkeämpiä ratkaisuja olen oppinut tekemään. Keholla tehdyt ratkaisut ovat   osoittautuneet myös oikeiksi. Olipa niissä alunperin järkeä tai ei.

Lue myös artikkelini:
Luonnollisuus ei ole röyhkeyttä
Uuden ajan yrittäjät osa 14 – Valmentaja Maarit Kiprianoff auttaa äitiyteen kadonneita naisia löytämään takaisin itsensä
Uuden ajan yrittäjät osa 8 – Tiia Knuutinen auttaa työkseen ihmisiä purkamaan stressiä ja jännitystä
Myönteinen EI ja muita myönteisiä keinoja kasvatukseen
Lapsuuden koskemattomuus luo pohjan itsekunnioitukselle ja terveille rajoille myös aikuisena